Lääkäri kehotti minua eilisen hoitoneuvottelun aikana rentouden lisäksi löytämään tähän hetkeen edes pienen pieniä ilon asioita. Olin niin pettynyt eilen painoni laskuun ja takapakkiin, jonka olin kotiutuksen suhteen ottanut, että lääkäri yritti piristää minua. Lääkäri kehottikin yrittää löytämään iloa tuottavia pieniä asioita osastoarkeenikin, kuten pyytämällä vaikka ystäviäni käymään. Tovin asiaa mietittyäni totesin, ettei osastolle viikonlopuksi jääminen tarkoita, että kaikki mukava olemisestani pitäisi poistaa. Samassa hetkessä soitinkin poikaystävälleni ja pyysin hän lähtemään kanssani elokuviin katsomaan Titanic-elokuvan, jonka näkemisestä valkokankaalla olen jo vuosia haaveillut. Poikaystäväni suostui suureksi ilokseni tähän, vaikkei elokuvan näkeminen erityisesti kiinnostanutkaan häntä. Hänestä se olisi riittänyt, että juuri kesällä sen yhdessä katsoimme;) Mutta ajanvietto yhdessä ja tieto siitä, kuinka tärkeää se minulle olisi, sai hänet suostumaan ehdotukseeni. Siinä samaisessa hetkessä sain jotain mukavaa odotettavaa ja vapautta siitäkin huolimatta, että tein päätöksen jäädä osastolle viikonlopuksi. Lääkäri suostui tähän lauantai-illan pieneen lomaan välittömästi ja oli ainoastaan tyytyväinen, että löysin sitä jotain iloa viikonlopulleni:)
Kuten olen aiemminkin kertonut, on Titanic ollut lempielokuvani siitä lähtien, kun se vuosia sitten elokuviin ensi kerran tuli. Olin tuolloin 9-vuotias ja pääsin elokuvan ikärajan vuoksi sen äitini kanssa katsomaan. Kävinkin katsomassa elokuvan tuolloin myös toistamiseen, ja sen jälkeen elokuva on tullut katsottua lukuisia kertoja niin vhs-kasetilta kuin dvd:ltäkin. Ja ikinä en elokuvaan kyllästy - niin ihana ja vaikuttava se kaikessa surullisuudessaan on! Olen jo vuosia haaveillut siitä, että Titanicin elokuvissa vielä jonain päivänä näkisin ja puhunut kaikille siitä, kuinka mahtavaa sen näkeminen olisi vielä kerran kokea isolta valkokankaalta. Ja nyt se haave vihdoin toteutui - tasan sata vuotta myöhemmin siitä hetkestä, kun Titanic upposi.
Jo hyvissä ajoin ennen poikaystäväni saapumista aloin valmistautua iltaan pukemalla uuden, Tallinnan reissultamme Stratovariuksesta hankkiman pinkin hameeni ylleni yhdistämällä sen mustaan yläosaan, sekä meikkaamalla, mitä normaalisti osastolla en jaksa tehdä. Minusta tuntui ihanalta päästä taas hieman laittautumaan ja ylipäätään päästä viettämään lauantai-iltaa ulkona, eikä vankina suljetulla osastolla. Poikaystäväni toi minulle vielä nahkatakkini, mustat korolliset saappaani sekä Longchampin Roseau -laukkuni -ehdottoman lempilaukkuni- joten olin valmis lähtemään ihmisten ilmoille! Osastolla minulla ei ole kuin urheilukamppeet, joten tuulipuvun housuissa en ihan viitsinyt kaupungille lähteä;) Varasin meille liput ennakkoon ja haettuamme liput, suuntasimme Makuuniin hakemaan pakollisia elokuvaherkkuja minulle. Yllätyksekseni myös poikaystäväni päätyi ostamaan karkkeja, vaikkei niin makean ystävä olekaan. Mutta kuten selväksi on jo useammin kuin kerran käynyt, minulle karkki on se suurin herkkuni:) Ja tulihan minun korvata iltapalani tällä reissulla, joten ihan hyvällä omallatunnolla saatoin karkeistani nauttia! Ja rohkeasti söin myös pienen rasiallisen popcorneja, vaikka kotona vieläkin olen rohkaistunut syömään ainoastaan kevytversioita. Yritin tosissani tsempata syömisten suhteen, jottei energiansaantini ainakaan pienenisi iltalomani aikana. Ja loistavasti tässä onnistuinkin! Sain vaivatta evääni syötyä, jonka jälkeen saatoin täysillä elokuvaan keskittyä.
Ja elokuva - se vakuutti minut jälleen kerran. Jos mahdollista, se vakuutti minut huimasti vahvemmin kuin koskaan aikaisemmilla katselukerroilla. Vaikka osaan elokuvan melkein ulkoa jo, ei kyllästymisen merkkejä ole vieläkään ilmassa. Muistan yhä sen, kun näin elokuvan ensimmäisen kerran Riihimäen Gildan pienessä elokuvasalissa 15 vuotta sitten. Mutta mitään ei se ollut tähän kertaan verrattuna, kun näin elokuvan isolta valkokankaalta 3D-elokuvana. Ensi kertaa ikinä - ikinä - se sai minut kyynelehtimään. Tätä ei ole tapahtunut koskaan aiemmin, vaikka olen elokuvan lukuisia ja lukuisia kertoja nähnytkin. Kun viulut soivat. Vanha pariskunta makaa vuoteellaan. Äiti kertomassa satua sängyssä lapsilleen. Hyvästien jättäminen. Tunteita herättävän musiikin soidessa taustalla. Satojen ja satojen ihmishenkien menettäminen. Kaikki tämä sai minut sellaiseen tunteiden tilaan, että sydämeni oli pakahtua. Elokuva sai minut jälleen kerran ajattelemaan, se toi elämän realiteetteja hyvin esiin ja antoi jälleen kerran muistutuksen siitä, mikä oikeasti on elämässä tärkeää. Ja jos jostain olen onnellinen niin siitä, että poikaystäväni jaksoin raskaasta työpäivästä huolimatta lähteä elokuvaa kanssani katsomaan - ihan vain siksi että sai olla kanssani. Tärkeintä minulle oli nähdä se juuri hänen kanssaan.
P.s. Poikaystäväni tosin totesi elokuvan jälkeen, että tämän vuoden Titanic-kiintiö on sitten jo täynnä;)
Itselläni ei koskaan ole iskenyt tämä vuoden -97 (?) Titanica, mutta tänään katsoin telkkarista sen paljon vanhemman, mustavalkoisen Titanic-elokuvan ja olin aivan otettu. Tosi surullista, kuinka monta ihmistä siinä menikään mukana. :(
VastaaPoistaKun elokuva tuli tuolloin -97, olin vielä niin nuori, etten elänyt vielä mitään Leaonardo DiCaprion fanistusvaihetta, mutta siitä huolimatta elokuva iski minuun ja kovaa. Mutta nuo kaikki dokumentit, joita Titanicin uppoamisesta on tehty, ovat kyllä kaikessa kauheudessaan ja surullisuudessaan todella vaikuttavia ja mielenkiintoisia, ja niitäkin olen mielenkiinnolla seurannut.
PoistaHaha, ihana Laura ja ihana poikaystävä "tämän vuoden titanic-kiintiö täynnä". :D Sait hymyn mun huulille näin aamustakin, kiitos siitä.
VastaaPoistaMä voisin myös mennä katsomaan Titanicin 3D:nä, on varmasti paljon todentuntuisempi ja hienompi.
Myös minä olen nähnyt tuon elokuvan monta kertaa, mutta kyllä se silti jaksaa kiinnostaa. :)
Joo, poikaystäväni totesi nyt kyllä Titanicin katsomisen riittävän:D Mutta minä olin niin onnellinen:) Kannattaa todellakin käydä katsomassa, sillä vaikka kyseessä onkin vanha elokuva, on se niin hienosti tehty! Ja vielä 3D-elokuvana entistä upeampi!
Poistaoi, ihanaa että sait tollasen lauantai-illan piristyksen :) kuulostaa tosi kivalta ja olit varmasti tosi nättinä! Hienoa että sait myös herkuteltua karkeilla ja popcornejakin maisteltua, HYVÄ SINÄ! Itsekin haaveilen titanicin näkemisestä 3D:nä, oon kyllä itkenyt joka kerta tavallisen version nähtyänikin, että en tiedä mikä kyynelten virta siellä elokuvateatterissa sitten tulisi :D mutta rakastan tuota elokuvaa :) Tuohon entiseen postaukseesi liittyen haluaisin sanoa että musta on tosi hienoa ja ihailtavaa että pystyt tolleen tunnistamaan ruokailujen kompastuskivesi ja myöntämään ne vielä itsellesi, tosi tärkeä merkki ajattelun tervehtymisestä tuokin :) ja varsinkin se kuinka motivoitunut olet tuollaiseen pohdintaan, vau! Ihanaa kun oot jo noin paljon voiton puolella taistelussasi, vaikka tietysti työtä on vielä tehtävänä kun kyseessä ei todellakaan ole mikään helpoin sairaus :/ mutta tiiän että hakkaat sen vielä :)
VastaaPoistaOli kyllä ihana lauantai-ilta - sellainen mitä täällä osastolla ollessani ei ikinä yleensä koe:)Kannattaa todellakin käydä katsomassa elokuva, ja lupaa että suot itsellesi sen rentoutumishetken ilman mitään syyllisyyden tunteita!
PoistaPaljon työtä on tosiaan vielä tehtävänä, mutta seuraavalle kotilomalleni aion lähteä täysin uusin asentein! Nyt todellakin aion pitää sairauden mielessäni ja kaiket heikot kohtani, vaikka kuinka ihanaa olisikin antautua normaalin elämän vietäväksi! Aion olla tarkkana, varpaisillani enkä antaa sairaudelle yhtään periksi! Minä aion hakata sairauden ja niin teet sinäkin<3
Itsehän suurena ylipehmona olen kieltänyt itseltäni koko Titanicin, koska luultavasti itkisin pääni puhki. Toisaalta joskus on ihan rentouttavaa katsoa oikein kunnon nyyhkis ja saada samalla itse vähän työstää niitä vaikeita tuntoja. Menetystä, hyvästejä, pelkoa, epävarmuutta.
VastaaPoistaSupernyyhkisleffaksi suosittelen ehdottomasti Hachiko - Koiran tarina elokuvaa, joka perustuu tositapahtumiin.
Mukavaa, että saat elämääsi myös positiivisia pilkahduksia ja ilonhetkiä. Sillälailla sitä oppii myös hitaasti toimimaan ilman, että elämä pyörii syömisten ja ruokien ympärillä.
Mukavaa viikkoa!
xoxo Nina
Minulla taas tässä hassua onkin se, että en ole ikinä ollut sellainen, joka itkisi elokuvissa, mutta nyt minusta on tullut sellainen nyyhkijä että:D Ehkä minäkin olen sitä kautta alkanut käydä työstämään niitä omia vaikeita tuntemuksia! Kiitos leffavinkistä, täytyy joskus katsoa:)
PoistaJa oli tosiaan kivaa, että sain iloisen asian lauantai-iltaani:) Ja siinä samalla sai tosiaan irrottautua tästä ruokailun ja sääntöjen maailmasta hetkeksi!
Kivaa tulevaa viikkoa myös sinulle! :)