Minulta pyydettiin reseptejä taannoisen lauantai-iltamme herkkuihin, joten tässä olisikin nyt sitten tiedossa sekä minun leipomaani Suklaatryffelikakkuun että ystäväni tekemään valkosuklaamoussea sisälleen kätkevään jäädykeunelmaan ohjeistukset :) Itse ole aikaisemmin saanut samankaltaista jäädykekakkua - tosin sekä valkosuklaa- että tummasuklaamousseilla - lähes joka joulu, kun äitini on sitä valmistanut. Ihana joulun perinneleivonnainen meidän perheessämme siis :) Kolmantena reseptinä tässä on vielä synttärikahveillani tarjolla olleen Britatortun resepti. Vaikka täytteenä olleiden mansikoiden ja raparperin satokausi onkin jo ohi, halusin joka tapauksessa reseptin tähän oheen laittaa siksi, että itse aloin ideoida kyseisen herkun sisälle hieman toisenlaisia täytteitä erilaisista suklaavaahdoista vadelmarahkatäytteisiin! Itse nimittäin näkisin kyseisen tortun täytteeksi sopivan laidasta laitaan erilaisia herkkutäytteitä, ja olisinkin joskus halukas kokeilemaan kyseistä reseptiä myös toisenlaisilla, ei ainoastaan niillä perinteisillä täytteillä :)
Suklaatryffelikakku
Pohja:
75 g voita
75 g hienoasokeria
2 kevyesti vatkattua munaa
75 g jauhoja
1 tl leivinjauhetta
25 g kaakaojauhetta
50 g mantelirouhetta
Tryffelipäällyste:
350 g tummaa suklaata
100 g voita
3 dl kuohukermaa
75 g pikkuleivänmuruja
3 rkl tummaa rommia
Voitele irtopohjainen vuoka (halkaisija 20 cm - 24 cm) ja peitä pohja leivinpaperilla. Vaahdota voi ja sokeri keskenään. Lisää munat joukkoon vähitellen ja vatkaa hyvin jokaisen lisäyksen jälkeen.
Siivilöi joukkoon jauhot, leivinjauhe sekä kaakaojauhe ja hämmennä varovasti, lisää samalla myös mantelirouhe. Siirrä taikina vuokaan ja paista 180 asteeseen lämmiteyssä uunissa 20-25 minuuttia. Anna jäähtyä 5 minuuttia, ota vuoasta ja siirrä kakkuritilälle jäähtymään. Huuhtele ja kuivaa irtopohjavuoka ja laita kakku takaisin siihen.
Murra suklaa pieniksi paloiksi ja sulata kerman ja voin kanssa pienessä kattilassa, jatkuvasti hämmentäen. Anna jäähtyä ja nosta 30 minuutiksi jääkaappiin. Vatkaa hyvin puulusikalla ja nosta uudelleen 30 minuutiksi jääkaappiin. Vatkaa jälleen ja lisää sitten joukkoon pikkuleivänmurut ja rommi ja sekoita hyvin. Levitä seos kakkupohjalle ja nosta kolmeksi tunniski jääkaappiin. Koristele lopuksi haluamallasi tavalla.
Siperialainen jääkakku
Pohja:
4 munaa
2 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
1/2 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta


Täyte:
1 muna
1/2 dl sokeria
100g tuorejuustoa (maustamaton)
150g sulatettua valkosuklaata
1 dl kermaa
1/4 dl konjakkia
Kostutus:
Konjakkia, kahvia tai vettä

1/2 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
Täyte:
1 muna
1/2 dl sokeria
100g tuorejuustoa (maustamaton)
150g sulatettua valkosuklaata
1 dl kermaa
1/4 dl konjakkia
Kostutus:
Konjakkia, kahvia tai vettä
Vatkaa kananmunat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita perunajauhot, vehnäjauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe keskenään ja lisää jauhoseos varovasti muna-sokeri - vaahtoon. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 225 asteessa 7-10 minuuttia. Sirottele sokeria leivinpaperiarkille ja kumoa levy sokeroidulle paperille. Anna jäähtyä.
Sulata suklaa vesihauteessa. Sekoita keskenään kananmuna, sokeri ja tuorejuusto. Vatkaa joukkoon pehmeä suklaa, mausta konjakilla ja lisää vaahdoksi vatkattu kerma.
Vuoraa pitkulainen, syvä vuoka (esimerkiksi leipävuoka) kelmulla. Leikkaa torttupohjasta vuoan kokoisia levyjä ja kostuta ne kahvilla tai vedellä laimennetulla konjakilla. Lado palaset vuokaan ja levitä väliin täytettä. Peitä kelmulla.
Britatorttu
Valmistusaineet:
125 g voita
1 dl sokeria
2 keltuaista
1 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
Marenki:
2 valkuaista
1 1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 dl mantelilastuja
Raparperitäyte:
5 dl raparperipaloja
1 dl sokeria
Aloita kakun valmistaminen vaahdottamalla voi ja sokeri. Lisää keltuaiset vatkaten. Sekoita joukkoon kuivat aineet seoksena vuorotellen maidon kera. Levitä kakkutaikina suorakaiteeksi (25 x 30 cm) leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Esikypsennä pohjaa uunin keskiosassa 180 asteessa 10 min.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri pieninä erinä. Vatkaa kunnes valkuaisvaahto pysyy kulhossa, vaikka kulho käännetään ylösalaisin. Levitä marenki lusikalla pohjalle. Ripota pinnalle mantelilastut. Paista vielä uunin keskiosassa 180 asteessa 15 min eli kunnes pinta on kauniin ruskea. Anna jäähtyä.
Pehmitä raparperipaloja sokerin kanssa laakeassa, tilavassa astiassa mikrossa 5 - 8 min. Valuta irronnut neste pois ja käytä esim. kiisseliin tai mehuna. Jäähdytä raparperihilloke. Täytä kakku juuri ennen tarjoilua: Yhdistä raparperihilloke ja kovaksi vaahdoksi vatkattu kerma. Leikkaa pohja kahteen yhtä suureen osaan. Irrota puolikas pohjalevy leivinpaperista lastalla ja siirrä varoen tarjoiluvadille. Levitä täyte ja ripottele viipaloidut mansikat täytteen päälle. Nosta toinen levy päälle.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri pieninä erinä. Vatkaa kunnes valkuaisvaahto pysyy kulhossa, vaikka kulho käännetään ylösalaisin. Levitä marenki lusikalla pohjalle. Ripota pinnalle mantelilastut. Paista vielä uunin keskiosassa 180 asteessa 15 min eli kunnes pinta on kauniin ruskea. Anna jäähtyä.
Pehmitä raparperipaloja sokerin kanssa laakeassa, tilavassa astiassa mikrossa 5 - 8 min. Valuta irronnut neste pois ja käytä esim. kiisseliin tai mehuna. Jäähdytä raparperihilloke. Täytä kakku juuri ennen tarjoilua: Yhdistä raparperihilloke ja kovaksi vaahdoksi vatkattu kerma. Leikkaa pohja kahteen yhtä suureen osaan. Irrota puolikas pohjalevy leivinpaperista lastalla ja siirrä varoen tarjoiluvadille. Levitä täyte ja ripottele viipaloidut mansikat täytteen päälle. Nosta toinen levy päälle.
Tässä siis muutama herkkuresepti, joiden avulla varmasti makeannälkä tyydyttyy :) Itse aion ehdottomasti heti seuraavan tilaisuuden tullen testailla lisää kahden suklaajälkkäreitä sisältävän reseptikirjaseni ohjeita! Sillä välin herkuttelen Jarnon uusilla jälkkärikokeiluilla - suklaakohokas oli varsin maistuvaa, samoin kuin tänään maisteltu creme brulee ;)
Mitäs teidän suosikkileivonnaiset pitävät sisällään? Onko tullut löydettyä uusia mieluisia reseptejä vai tuleeko usein tehtyä vanhoja hyväksi havaittuja leivonnaisia? :)
<3: Laura