Pikkuveli ♥

♥ 14.8.2015 klo 15.31 saapui elämäämme sulostuttamaan pikkuveli kera hienoin mitoin 50 cm ja 3350 g. Täällä on nyt kohta viikko totuteltu uuteen elämään kahden pikkumiehen kanssa! Ja eihän tässä voi olla kuin aivan uskomattoman onnellinen ♥

Tässä pikkumiehestä ensimmäinen kuva kotosalta, kun olemme juuri sunnuntaina sairaalasta kotiutuneet. Kaikki on mennyt aivan ihanasti - ei voi siis kuin todeta, että voi tätä onnen määrää ♥

♥: Laura

Aika sanoa heipat!

Nyt on aika sulkea yksi ovi elämässä ja sanoa tällä erää heipat teille ihanille lukijoille! Minun on siis aika jättää yksi asia elämässäni taakse ja tällä kertaa se tarkoittaa tämän blogin kirjoittamista. Tämä blogi on tullut tällä erää tiensä päähän. Päätös blogin lopettamisen suhteen ei ollut helppo, ei todellakaan. Blogi on minulle rakas ja sen kirjoittaminen on antanut minulle valtavasti. Olen saanut uusia ystäviä toivoen samalla pystyneeni oikeasti auttamaan kokemusteni kautta myös muita anoreksiaa sairastavia. Olen nauttinut arkeni jakamisesta teidän kanssanne, ja monia asioita olen saanut elää uudelleen kirjoittaessani niistä tänne blogin puolelle. Niitä hetkiä blogin parissa en antaisi pois mistään hinnasta. Kerran jos toisenkin ihanat kommentit ovat saaneet hymyn huulilleni. Kerran jos toisenkin ne ovat ihanuudessaan piristäneet mieltäni :)

Blogi sai aikanaan alkunsa suurena avunhuutona ahdistuksen keskellä. Tämä blogi on auttanut minua selvittämään ajatuksiani ja vienyt minua kohti tervettä elämää. Pitkän tauon jälkeen palasin blogin pariin Justuksen syntymän jälkeen, mikä antoi minulle samalla paljon ihanaa sisältöä elämääni. Sain jakaa ajatuksiani ja arkeani, mutta samalla sain teiltä lukijoilta myös valtavaa tukea tämän sairauden selättämisessä lopullisesti. Ilman kirjoittamista ja teiltä lukijoilta saatua tukea en välttämättä olisi näin onnellisessa tilanteessa nyt. Teiltä saamani tsemppauksen myötä olen onnistunut nitistämään sairaat ajatukset uskomattomalla tavalla ja nostamaan painoani normaaliin. Olen myös saanut jakaa elämäni ja arkeni pieniä iloja teidän kanssanne, mikä on ilahduttanut minua itseäni ihan valtavasti. Olen usein ihan innoissani tullut jakamaan kaikkea kokemaani teidän kanssanne :) Kaikesta tästä huolimatta, on tullut aika suunnata katseet eteenpäin.

Oman ajan rajallisuus tuli kuin ryminällä tajuntaani jokunen päivä sitten, kun jouduin tosissani alkaa pohtia asioita jo ihan oman jaksamiseni kannalta. Kun tajusin herääväni kello viideltä aamulla ennen töihin lähtöäni ennättääkseni vastaamaan haluamallani tavalla kommentteihin tai kyetäkseni kirjoittamaan sairautta käsitteleviä toivetekstejä, tiesin olevan aika painaa jarrua. Niin paljon kuin blogiani rakastankin ja teidän toiveisiinne haluaisin vastata, tiedän tämän olevan nyt liikaa. Nyt on aika ottaa pieni tauko, hengähtää ja raivata tilaa muille asioille :)

Blogi on jo pitkään kulkenut kahta erilaista polkua kertoen minun arkielmästäni sekä toiminut vertaistukena anoreksiaa sairastaville. Tuo yhdistelmä on tuonut paljon iloa minulle itselleni, mutta saanut minut myös hapauilemaan oman tahtoni ja velvollisuuden tunteen välillä yrittäen miellyttää kaikkia tasapuolisesti - niin itseäni kuin erilaisia lukijoitakin. Siinä välissä on ajoittain kadonnut se, mistä minä itse oikeasti haluan kirjoittaa - mikä on tällä hetkellä minulle kaikkein tärkeintä. Kuten aikanaan kirjoitinkin, vaativat vertaistuellisessa mielessä kirjoitetut postaukset paljon. Niiden hiominen voi viedä tuntikausia. Sairaus on niin herkkä, että jokaisen lauseen tulee olla harkittu, jokainen lause tulee miettiä viimeiseen asti. Rennolla mielellä kirjoittaminen ei ole mahdollista silloin, kun tietää vaikuttavansa sanoillaan toisen mieleen. Kun olen yrittänyt mahduttaa arkeeni aikaa kirjoittaa tasapuolisesti molemmista - minulle oikeasti tärkeistä aiheista - on aika yksinkertaisesti loppunut kesken. Jos aikaa minulla olisi loputtomasti, pitäisin tästä kaikesta varmasti kiinni - niin tärkeää tämä minulle on ollut. Mutta kun oma luonteeni ei kuitenkaan anna periksi jättää asioita puolitiehen tai jättää vastaamatta selkeää avuntarvetta sisältäviin kysymyksiin, on aika miettiä, onko minusta tällä hetkellä tähän.

Haluan tehdä myös blogin lopettamisen myötä selvän pesäeron tämän blogin alkuun ja juureen eli anoreksiaan - sairauteen mikä on nyt minun elämässäni nähty ja koettu, taakse jätetty. Pesäeron tekeminen ei siis ole tekemisissä sairauden itsensä kanssa - sen kanssa, että anoreksian miettiminen ja käsitteleminen tekisi minulle itselleni pahaa ja pitäisi minut sairaudessa kiinni. Ei, koen selättäneeni hienosti sairauden ja pystymään käsittelemään asioita myös ulkopuolisen silmin ilman, että itse otan asian käsittelemisestä tai muiden kokemuksista huonoja vaikutteita. Olen saavuttanut sen pisteen, kun en enää itse tarvitse oman oloni helpottamiseksi sairautta käsitteleviä tekstejä. Tähän päivään asti ne ovat olleet minulle tärkeitä kuitenkin sen vuoksi, että olen voinut niiden avulla ehkäpä tukea ja auttaa muita sairastuneita ja terveydestä haaveilevia - ainakin niin toivon. Toisaalta olisi vielä paljon sanottavana tästä sairaudesta ja parantumisesta. Toisaalta taas niin paljon on jo sanottu ja sairautta käsitelty lähes jokaisesta mahdollisesta näkökulmasta. Ehkäpä palaan vielä joskus pelkälle vertaistuelle omistetun blogin voimin, ehkäpä joskus vielä toteutan unelmani ja kokoan komemukseni kansien väliin :)

Ehkäpä tämän blogin lopettaminen tarkoittaa minulle myös sitä, että haluan irtautua myös muiden silmissä anoreksiasta. Vaikka tärkeintä onkin, että minä ja läheiseni tietävät totuuden, niin kaipaan sitä vapautta, ettei tekemisiäni tai kirjoituksiani enää katsota ainoastaan sairaushistoriaani silmällä pitäen. Ehkäpä kaipaan sitä, että voin kirjoittaa täysin vapaasti ilman, että joudun miettimään sitä, kuinka niitä tulkitaan sairaustaustani huomioiden. Koska en vaan ole enää yhtä kuin sairaus, en enää toimi kuten anoreksiaa sairastava toimii. Olen niin paljon muuta - olen kaikkea muuta - kuin entinen minä, jonka jokainen toimi oli jotenkin seurausta sairaista ajatuksistani. Olen saavuttanut normaalipainon. Olen saanut kymmenen lisäkiloa itseeni energiana ja terveenä mielenä. Olen saattanut harventaa tukikäyntini polilla yhteen kertaan kuukaudessa. Olen saanut takaisin läheisteni luottamuksen. Olen saanut takaisin terveyteni ja elämäni. Tästä lähtien keskityn tarkastelemaan elämää äitinä, tyttöysävänä, sairaanhoitajana, ystävänä, tyttärenä - terveenä ja muiden kanssa tasavertaisena nuorena naisena. Nyt haluan vain elää vapaasti ja antaa sen näkyä eli nauttia elämästäni :)

Niin paljon kuin rakastankin kijoittamista, avaa pienen tauon pitäminen valtavasti ovia muille harrastuksille :) En malta odottaa sitä, kun pääsen taas pelaamaan isäni kanssa tennistä, äidin kanssa ajan kanssa kuntosalille, Juliuksen kanssa lenkille, Jarnon kanssa aikanaan luistelemaan tai talven ensilumia testaamaan hiihtoladulla. En malta odottaa, kun voin taas paneutua lukemaan omia suosikkiblogejani tai uppoutua kirjojen ihmeelliseen maailmaan vähäisinä omina hetkinäni. En malta odottaa, että pääsen rauhallisin mielin vajoamaan sohvalle poikieni kanssa leffan pariin. En malta odottaa, kun pääsen uppoutumaan keittiökokeiluni pariin ihan täysillä - leipomaan, kokeilemaan, kokkailemaan, ihmettelemään. En malta odottaa pimenevää syksyä ja lähestyvää joulua, kun voin alkaa suunnitella joulukortteja ja joulukoristeita. En malta odottaa kotiprojekteihin paneutumista pienistä remppahommista kylppärirempan suunnitteluun. Pieni breikki kirjoittamisessa vapauttaa minun elämässäni tunteja ja tunteja muihin puuhasteluihin ja myös siihen elintärkeään lepäämiseen. En malta odottaa kaikkea tätä, mutta suurin syy lopettamiselle on tietenkin ajan vapautuminen minun elämäni miehille, joiden ajasta en halua kirjoittamisen vievän enää palastakaan.

Mutta varokaa vaan, ette te minusta kokonaan eroon pääse ;) Kunhan vaan aikaa jälleen on paremmin, kirjoittaminen mukautuu arkeeni jälleen rentona harrastuksena ja olen hakenut uutta inspiraatiota arjen ihanuudesta, niin uusi blogi muotoutuu varmasti niiden kautta alta aikayksikön - tai sitten kun oikea aika sille on. Blogitauko voi kestää kaksi viikkoa tai kaksi kuukautta, kenties pidempäänkin, mutta jollain tapaa uskon vielä palaavani blogimaailman pariin. Blogin pariin, minkä aiheet kumpuavat nykyisestä elämästäni ja asioista, joita todella rakastan. Sitten edetään rennolla mielellä arjen pikku ihanuuksia ihastellen, Justuksen kasvua fiilistellen ja uusia juttuja esitellen :) Kun joulu lähestyy, haluan varmasti jakaa jouluinnostustani teidänkin kanssanne. Kun Justus oppii uutta ja kasvaa, haluan varmasti jakaa sitä iloa myös blogin kautta. Kun sisutuskärpänen taas ottaa minusta enemmän ja enemmän valtaansa, haluan päästä myös niistä kirjoittamaan. 

Kiitos jokaiselle teistä, jotka ovat jaksaneet höpötyksiäni seurata ja lukea! On ollut ihan mahtavaa tutustua teihin tätä kautta ja oppia jopa hieman tuntemaan teitä, jotka olette jaksaneet ahkerasti kommentoida :) Olen saanut uusia ystäviä tämän kautta ja tavannut kasvotustenkin upeita nuoria naisia. Olen ollut iloinen jokaisesta postaustoiveesta ja kysymyksestä sairauteen liittyen - nuo kaikki ovat olleet minulle merkityksellinen osoitus luottamuksesta. Minulle on ollut tärkeää pystyä vastaamaan jokaiselle ja toivonkin vastauksistani olleen edes hieman apua. Olen iloinnut jokaisesta arkijuttujani koskevasta kommentista - ne ovat saaneet minut aina niin hyvälle mielelle :) Tämä vastavuoroisuus onkin tehnyt tästä kirjoittamista niin mielekästä ja tärkeää. Joten kiitos  ♥

Näiden sanojen ja viime viikolla napattujen kuvien myötä haluan toivotella ihanaa syksyä kaikille! Jos joskus vielä blogimaailmaan palailen, ilmoittelen siitä varmasti tännekin ja toivotan jokaisen tervetulleeksi uuden bloginkin puolelle :)

<3: Laura

Mustikkapiirakkaa vaniljajätskillä

Pääsin taas pitkästä aikaa leipomisen makuun, kun saimme vieraaksemme viime viikon perjantaina työkaverini ja hänen kaksi lastaan. Tapasimme heidät viimeksi ihan kahvilassa, mutta nyt saimme heidät viereeksemme ihan kotiimme :) Joten täytyihän sitä keksiä heti jotain tarjottavaa! Koska minulla oli valtava hinku päästä jo kokeilemaan uutta jäätelökonettani, ajattelin yhdistää kyseisen testailun tähän leivontaprojektiin. Mikäs olisikaan parempi seuralainen jätskille kuin marjapiirakka? Eli ei kun mustikkavarkaisiin vanhempieni pakastimelle ja mustikkapiirakan ja vaniljajätskin tekoon!

Olin jo ostanut ainekset perinteiseen kermaviilitäytteiseen marjapiirakkaan, mutta päädyinkin kaurahiutalepäällysteiseen, todella yksinkertaiseen mustikkapiirakkaan, sillä ajattelin jätskin sopivan paremmin yhteen sen kanssa. Mustikkapiirakka oli ohjeistukseltaan siis maailman yksinkertaisin, mutta laitampa senkin tähän esille :)

Pohja:

100 g voita

0,75 dl sokeria

1 muna

2 dl vehnäjauhoja 

1 dl kaurahiutaleita 

1 tl leivinjauhetta

n. 5 dl mustikoita 

Päällinen:

3 dl kaurahiutaleita

75 g sulatettua margariinia

0,75 dl sokeria

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna vatkaten. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää vaahdon joukkoon. Voitele vuoka ja painele taikina vuokaan nostamalla taikinaa myös reunoille. Ripottele mustikat pohjan päälle.

Valmista kaurapäällinen sekoittamalla kaikki aineet keskenään.

Kaada täyte mustikoiden päälle ja paista 200 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.

Tarjoa vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa.

Tässä valmis paistokseni...

 

...ja tässä mustikkapiirakka jo testattuna :)

Itsetehtyä jäätelöä aidon vaniljan kera :)

Ja vaikka itse sanonkin, niin olin varsinkin jäätelöön todella tyytyväinen ja siitä positiivisesti yllättynyt!  Huomioon ottaen senkin, että leivontani ja jätskin teko ajoittui sinne ilta kymmenen tienoille, kaiken muun iltahyörinän keskelle :D

Sain tuliaisiksi ihania vaaleanpunaisia Gerberoja :)

Päivä oli todella mukava kaiken kaikkiaan. Justuskin nauttii omalla tavallaan varmasti, kun ei tarvitse päivisin tylsistyä vain äidin naaamaa tuijotellessa ;) On todella mukavaa, kun on löytänyt töiden kautta itselleen uuden ystävän. Sairauden vuoksi työtaipaleeni on ollut kovin rikkonainen, enkä ole kunnolla ikinä mihinkään porukkaan sisään päässyt. Ehkä nyt asia muuttuu, kun palaan entiseen työpaikkaani ja jään sinne toivottavasti pidemmäksikin aikaa! Siellä porukka on nimittäin todella mahtava :) 

Tämä kyseinen työkaveri pyysi minua heidän mukaansa viime sunnuntaina järjestetylle Naisten Kympillekin, mihin työporukka oli ilmoittautunut. Ja voi että kun minua on surettanut se, etten mukaan voinut lähteä! Sen lisäksi, etten Justukselle olisi hoitajaa saanut, on vielä tässä vaiheessa kympin lenkin kaltainen aerobinen kulutus minulle liikaa. Mutta aion kyllä pitää huolen, että ensi vuonna pääsen mukaan aivan takuuvarmasti! Enää ikinä en aio joutua sairauden takia mistään kivasta kieltäytymään - en sitten ikinä! :)

<3: Laura

Se sunnuntai :)

Nyt sain haalittua myös vanhempieni koneelta kuvia sunnuntailta, joten voin kirjoitella enemmänkin minun ja lähipiirini muiden äitien äitienpäivästä :) Noh, päivä noudatteli aika lailla samaa kaavaa muiden juhlapäivien kanssa ulkopuolisen silmin, mutta ehkäpä päivästä löytyy myös jotain uuttakin kerrottavaa :) 

Aamu alkoi meillä rauhallisesti ja hieman poikkeavasti, kun pikkuinen herra päätti nukkua paljon pidempään kuin yleensä aamuisin :) Ihanasti ajateltu pikkuiselta, mutta valitettavastio tämä äiti ei voinut nauttia pitkistä aamu-unista, kun pään sisällä tikitti räjähdystä vaille valmis pommi. Aloittelimmekin Jarnon kanssa aamua rauhallisen aamupalan merkeissä ja hyvän sarjan parissa. Sillä välin, kun minä viihdyin ihanan pitkässä ja kuumassa suihkussa, oli pöydälle ilmestynyt ihan paras äitienpäivälahja Justukselta (iskä oli ehkä hieman hankinnassa auttanut). Lisää lahjasta myöhemmin ensikokeilun myötä - ehkäpä arvaattekin mikä tämä kyseinen lempparilahja oikein olikaan ;)

Matkaan lähdimme Justuksen mummojen lahjojen kera eli vaniljaisten makukahvien sekä kuvamukien, jotka kätkivät sisäänsä Fazerin parhaita :) Matkalla kävimme vielä poimimassa Justuksen isomummolle valkovuokkoja. Jarnon oli tarkoitus nousta ennen minua ja suunnata  poimimaan minulle kimppu näitä kaunottaria, mutta eipähän se tällaisen herkkäunisen kohdalla tule kysymykseenkään! Ihana ajatus kuitenkin :) Aamupalaa en sänkyyn saanut, vaikka aiemmin yritinkin kovasti vihjailla, että esimerkiksi köyhillä ritareilla olisi mahtavaa joskus käynnistää aamu ;) Noh, tämä vahinko täytyy jokin vapaa-aamu ottaa takaisin ja aloittaa päivä rauhallisella brunssimaisella aamiaisella :)

Kävimme ensin onnittelemassa Jarnon äitiä jo ennen puolta päivää. Siellä pääsin tutustumaan myös aivan valloittavan ihanaan shelttipentuun, jota en ollut vielä päässyt aiemmin tapaamaan. Pikkuinen oli valkoinen väritykseltään ja silmiä ympäröi tummat läiskät - aikoihin en kyllä ole mitään niin suloista nähnyt! Kahvikupilliset juotuamme suuntasimme Jarnon mummolaan, jossa istahdimme kahvipöydän ääreen hieman pidemmäksikin aikaa. Pääsimme nauttimaan myös ihanista tarjottavista - jälleen kerran - sillä Jarnon mummo omistaa leipomon yhdessä siskojensa kanssa Helsingin Töölössä. Joten kyllä oli herkkuja taas tarjolla joka lähtöön :) 

 
Tämän jälkeen Jarno kiirehti futispeliinsä, jota minun ja Justuksenkin oli alun perin tarkoitius mennä katsomaan. Vointini oli kuitenkin sen verran kehno, että veljeni haki minut ja pojan jo vanhempieni luo. Siellä meitä odotti kahvipöytä: päivän kolmannet kahvit jo ennen kuin kello oli edes kunnolla iltapäivään ennättänyt :)

Makeista leivonnaisista Omena-ansa -niminen omenatorttu on ollut meidän perheessämme vakioleivonnainen jo vuosia. Sitä olemme tehneet myös minä siskoni kanssa ystävillemme tarjottavaksi varmasti lukuisia kertoja. Sen salaisuus on ihanan rahkainen täyte sekä muruseos piirakan päällä. Omenapiirakan kaveriksi löytyi pakkasen kätköistä hieman suklaisempaakin herkkua :)

Äidin ruusut olivat kukoistuksensa jo nähneet, mutta varsin kauniita ne hieman lakastuneenakin vielä ovat :) Itse aina päädyn kuivattamaan lähes kaikki lahjaruusuni, mutta jossain vaiheessa on aina pakko todeta, etten kaikkia sentään voi muistoina säilyttää :D

Kahvikoneen ihanuuksia oli tietenkin myös päästävä testailemaan heti :) Minä tosin aloitin lämpimällä teellä flunssaista oloa helpottaakseni - itseasiassa suosikkilaadullani eli jouluteellä :D

Uutuutena äiti oli hankkinut Nesquik-kaakaota, mutta minä päädyin capuccinoon, mikä oli kyllä hyvä valinta sekin! Täydellinen jälkiruokakahviksi :)

Itse otin ilon irti näistä herkuista vielä seuraavanakin päivänä, kun äitini toimi pelastavana enkelinä ja haki minut ja pojan vähäksi aikaa hengähtämään heille. Kaksi kuppia vahvaa kahvia ja useampi pala kakkua herätti tämän flunssapotilaan jälleen henkiin äidin hoivatessa Justusta. Saa sairastaminenkin ihan uuden perspektiivin, kun ei voikaan keskittyä vain ja ainoastaan itseensä, vaan oon pikkukaveri menossa mukana oli oma olo mikä tahansa!

Fanipaloja kakkujen kaverina :)

Pikkumiehet Justus ja Julius joutuivat katselemaan lattiaperspektiivistä, kun muut ne vaan herkuttelivat pöydän ääressä :D Ei siinä kuitenkaan kauaa enää mene, kun Justus saa oman tuolinsa ja pääsee pöydän ääreen, mutta Julius joutuu valitettavasti jatkossakin tyytymään lattiatasoon ;)

Veljekset saivat rauhassa leikkiä keskenään toisten ruokaillessa :)

Leikki ja seurallisuus uuvutti tosin isoveljen melkoisen nopeasti, joten sängyssä oli hyvä hieman lepäillä papan jalkopäässä formuloiden ajan :)

Päivän ainoat yhteisotokset äidistä ja pojasta - ei äiti-nuhanenä oikein ollut parhaimmillaan valokuvia varten :D Taustalla Idalla oli käynnissä kovat nukkeleikit mitä nyt mummon auttamiseltaan ehti :)

Kun kahvit oltiin saatu juotua, alkoi päivällisen valmistaminen. Äiti oli jo esivalmistelut tehnyt muun muassa uunijuuresten muodossa :)

Päivän muut ruoat valmistuivatkin sitten grillin puolella. Peruna-kesäkurpitsa-herkkusieni-paprika-tuorejuusto -nyyttejä...

...sekä perinteisiä tuorejuustotäytteisiä, pekoniin käärittyjä herkkusieniä.

Mummon pikkuinen "minä ite" -apuri eli Ida-neitokainen :) Salaatti oli Idan vastuulla ja niin mainion kotijuustolla ja cantaloupemelonilla höystetyn salaatin neiti meille tekikin. Ehkä jokunen kotijuuston palanen oli hieman valmiiksi maisteltu, mutta mitäpä pienistä - hyvin salaatti silti maistui meille kaikille :D Ja Juliuksen suosio oli ainakin taattu, kun neitokainen heitteli kamulleen juuston palasia aina välillä lattialle ;)

Itseäni hieman harmitti, kun ruokahalu ja makuaisti olivat täysin karkuteillä. Mutta ainakin silmilläni saatoin mainiosti herkutella :)

Itse yritin ehdottaa, josko äidin olisi kerrankin päästänyt todella helpolla ja olisimme vain grillanneet makkaraa, mutta ehdotukseni ei saanut oikein kannatusta. Minä kuitenkin halusin grillata myös kesän ensimmäisen grillimakkaran itselleni kaikesta huolimatta! Toimi ihan kivana lisänä kanan rinnalla. Vaikka tykkään myös kunnon naudanlihapihveistä, jätin ne tällä kertaa muille - ehkä kunnon pihvi taas sitten ensi kerralla!

Olin kovasti suunnitellut leipovani ihan täytekakun, vaikken perinteisen täytekakun ystävä varsinaisesti ole koskaan ollutkaan - minulla kun oli yksi varsin hyvän kuuloinen resepti odottamassa vuoroaan. Nyt jouduin kuitenkin menemään voimieni mukaisesti sieltä, mistä aita oli matalin eli perinteisen torttupohjan kautta. Viime vuonna tosiaan tein perinteisen mansikkatortun äidilleni, mutta nyt torttupohja sai päälleen suklaakerma-rahkaseoksen, jonka joukkoon murskasin minttukrokanttisuklaata. Päälle vielä Daim-fanipaloja murusteltuna ja valmista tuli! Vaikka kysessä olikin tälläinen pikaleivonnainen, maistui se ainakin minulle vallan mainiosti :)

Tällaisissa tunnelmissa kului siis minun ensimmäinen äitienpäiväni :) Illalla rauhotuimme vielä kaikki kolme leffan ääreen, mikä toimi varsin kivana päätöksenä päivälle. Ehkäpä synttäriaamuna saisin sitten sen herkkuaamupalan sänkyynkin asti? ;)

<3: Laura

P.S. Minun on jo pitkään täytynyt kysellä, että olisiko teillä jotain erityisiä postaustoiveita? :) Olen yrittänyt kirjoitella sopivassa suhteessa kaikesta liittyen arkeeni sekä sairaudesta toipumiseen, sillä niin erilaisista näkökulmista moni varmasti tätä blogia lukee. Mutta mitä mieltä te olette? :) Itse tykkään kirjoitella niin arjestamme, Justuksesta, ruokakokeiluistani kuin sairaudesta vertaistuellisessa mielessä - aiheista jotka minulle ovat niitä tärkeimpä, ja jotka ovat sydäntäni lähellä. Toki kirjoitteluni etenevät aina tilanteen mukaan ja Justuksen ehdoilla, mutta olisin silti halukas kuulemaan, mikäli toiveita olisi teillä ilmaan heitellä! :)