Aika sanoa heipat!

Nyt on aika sulkea yksi ovi elämässä ja sanoa tällä erää heipat teille ihanille lukijoille! Minun on siis aika jättää yksi asia elämässäni taakse ja tällä kertaa se tarkoittaa tämän blogin kirjoittamista. Tämä blogi on tullut tällä erää tiensä päähän. Päätös blogin lopettamisen suhteen ei ollut helppo, ei todellakaan. Blogi on minulle rakas ja sen kirjoittaminen on antanut minulle valtavasti. Olen saanut uusia ystäviä toivoen samalla pystyneeni oikeasti auttamaan kokemusteni kautta myös muita anoreksiaa sairastavia. Olen nauttinut arkeni jakamisesta teidän kanssanne, ja monia asioita olen saanut elää uudelleen kirjoittaessani niistä tänne blogin puolelle. Niitä hetkiä blogin parissa en antaisi pois mistään hinnasta. Kerran jos toisenkin ihanat kommentit ovat saaneet hymyn huulilleni. Kerran jos toisenkin ne ovat ihanuudessaan piristäneet mieltäni :)

Blogi sai aikanaan alkunsa suurena avunhuutona ahdistuksen keskellä. Tämä blogi on auttanut minua selvittämään ajatuksiani ja vienyt minua kohti tervettä elämää. Pitkän tauon jälkeen palasin blogin pariin Justuksen syntymän jälkeen, mikä antoi minulle samalla paljon ihanaa sisältöä elämääni. Sain jakaa ajatuksiani ja arkeani, mutta samalla sain teiltä lukijoilta myös valtavaa tukea tämän sairauden selättämisessä lopullisesti. Ilman kirjoittamista ja teiltä lukijoilta saatua tukea en välttämättä olisi näin onnellisessa tilanteessa nyt. Teiltä saamani tsemppauksen myötä olen onnistunut nitistämään sairaat ajatukset uskomattomalla tavalla ja nostamaan painoani normaaliin. Olen myös saanut jakaa elämäni ja arkeni pieniä iloja teidän kanssanne, mikä on ilahduttanut minua itseäni ihan valtavasti. Olen usein ihan innoissani tullut jakamaan kaikkea kokemaani teidän kanssanne :) Kaikesta tästä huolimatta, on tullut aika suunnata katseet eteenpäin.

Oman ajan rajallisuus tuli kuin ryminällä tajuntaani jokunen päivä sitten, kun jouduin tosissani alkaa pohtia asioita jo ihan oman jaksamiseni kannalta. Kun tajusin herääväni kello viideltä aamulla ennen töihin lähtöäni ennättääkseni vastaamaan haluamallani tavalla kommentteihin tai kyetäkseni kirjoittamaan sairautta käsitteleviä toivetekstejä, tiesin olevan aika painaa jarrua. Niin paljon kuin blogiani rakastankin ja teidän toiveisiinne haluaisin vastata, tiedän tämän olevan nyt liikaa. Nyt on aika ottaa pieni tauko, hengähtää ja raivata tilaa muille asioille :)

Blogi on jo pitkään kulkenut kahta erilaista polkua kertoen minun arkielmästäni sekä toiminut vertaistukena anoreksiaa sairastaville. Tuo yhdistelmä on tuonut paljon iloa minulle itselleni, mutta saanut minut myös hapauilemaan oman tahtoni ja velvollisuuden tunteen välillä yrittäen miellyttää kaikkia tasapuolisesti - niin itseäni kuin erilaisia lukijoitakin. Siinä välissä on ajoittain kadonnut se, mistä minä itse oikeasti haluan kirjoittaa - mikä on tällä hetkellä minulle kaikkein tärkeintä. Kuten aikanaan kirjoitinkin, vaativat vertaistuellisessa mielessä kirjoitetut postaukset paljon. Niiden hiominen voi viedä tuntikausia. Sairaus on niin herkkä, että jokaisen lauseen tulee olla harkittu, jokainen lause tulee miettiä viimeiseen asti. Rennolla mielellä kirjoittaminen ei ole mahdollista silloin, kun tietää vaikuttavansa sanoillaan toisen mieleen. Kun olen yrittänyt mahduttaa arkeeni aikaa kirjoittaa tasapuolisesti molemmista - minulle oikeasti tärkeistä aiheista - on aika yksinkertaisesti loppunut kesken. Jos aikaa minulla olisi loputtomasti, pitäisin tästä kaikesta varmasti kiinni - niin tärkeää tämä minulle on ollut. Mutta kun oma luonteeni ei kuitenkaan anna periksi jättää asioita puolitiehen tai jättää vastaamatta selkeää avuntarvetta sisältäviin kysymyksiin, on aika miettiä, onko minusta tällä hetkellä tähän.

Haluan tehdä myös blogin lopettamisen myötä selvän pesäeron tämän blogin alkuun ja juureen eli anoreksiaan - sairauteen mikä on nyt minun elämässäni nähty ja koettu, taakse jätetty. Pesäeron tekeminen ei siis ole tekemisissä sairauden itsensä kanssa - sen kanssa, että anoreksian miettiminen ja käsitteleminen tekisi minulle itselleni pahaa ja pitäisi minut sairaudessa kiinni. Ei, koen selättäneeni hienosti sairauden ja pystymään käsittelemään asioita myös ulkopuolisen silmin ilman, että itse otan asian käsittelemisestä tai muiden kokemuksista huonoja vaikutteita. Olen saavuttanut sen pisteen, kun en enää itse tarvitse oman oloni helpottamiseksi sairautta käsitteleviä tekstejä. Tähän päivään asti ne ovat olleet minulle tärkeitä kuitenkin sen vuoksi, että olen voinut niiden avulla ehkäpä tukea ja auttaa muita sairastuneita ja terveydestä haaveilevia - ainakin niin toivon. Toisaalta olisi vielä paljon sanottavana tästä sairaudesta ja parantumisesta. Toisaalta taas niin paljon on jo sanottu ja sairautta käsitelty lähes jokaisesta mahdollisesta näkökulmasta. Ehkäpä palaan vielä joskus pelkälle vertaistuelle omistetun blogin voimin, ehkäpä joskus vielä toteutan unelmani ja kokoan komemukseni kansien väliin :)

Ehkäpä tämän blogin lopettaminen tarkoittaa minulle myös sitä, että haluan irtautua myös muiden silmissä anoreksiasta. Vaikka tärkeintä onkin, että minä ja läheiseni tietävät totuuden, niin kaipaan sitä vapautta, ettei tekemisiäni tai kirjoituksiani enää katsota ainoastaan sairaushistoriaani silmällä pitäen. Ehkäpä kaipaan sitä, että voin kirjoittaa täysin vapaasti ilman, että joudun miettimään sitä, kuinka niitä tulkitaan sairaustaustani huomioiden. Koska en vaan ole enää yhtä kuin sairaus, en enää toimi kuten anoreksiaa sairastava toimii. Olen niin paljon muuta - olen kaikkea muuta - kuin entinen minä, jonka jokainen toimi oli jotenkin seurausta sairaista ajatuksistani. Olen saavuttanut normaalipainon. Olen saanut kymmenen lisäkiloa itseeni energiana ja terveenä mielenä. Olen saattanut harventaa tukikäyntini polilla yhteen kertaan kuukaudessa. Olen saanut takaisin läheisteni luottamuksen. Olen saanut takaisin terveyteni ja elämäni. Tästä lähtien keskityn tarkastelemaan elämää äitinä, tyttöysävänä, sairaanhoitajana, ystävänä, tyttärenä - terveenä ja muiden kanssa tasavertaisena nuorena naisena. Nyt haluan vain elää vapaasti ja antaa sen näkyä eli nauttia elämästäni :)

Niin paljon kuin rakastankin kijoittamista, avaa pienen tauon pitäminen valtavasti ovia muille harrastuksille :) En malta odottaa sitä, kun pääsen taas pelaamaan isäni kanssa tennistä, äidin kanssa ajan kanssa kuntosalille, Juliuksen kanssa lenkille, Jarnon kanssa aikanaan luistelemaan tai talven ensilumia testaamaan hiihtoladulla. En malta odottaa, kun voin taas paneutua lukemaan omia suosikkiblogejani tai uppoutua kirjojen ihmeelliseen maailmaan vähäisinä omina hetkinäni. En malta odottaa, että pääsen rauhallisin mielin vajoamaan sohvalle poikieni kanssa leffan pariin. En malta odottaa, kun pääsen uppoutumaan keittiökokeiluni pariin ihan täysillä - leipomaan, kokeilemaan, kokkailemaan, ihmettelemään. En malta odottaa pimenevää syksyä ja lähestyvää joulua, kun voin alkaa suunnitella joulukortteja ja joulukoristeita. En malta odottaa kotiprojekteihin paneutumista pienistä remppahommista kylppärirempan suunnitteluun. Pieni breikki kirjoittamisessa vapauttaa minun elämässäni tunteja ja tunteja muihin puuhasteluihin ja myös siihen elintärkeään lepäämiseen. En malta odottaa kaikkea tätä, mutta suurin syy lopettamiselle on tietenkin ajan vapautuminen minun elämäni miehille, joiden ajasta en halua kirjoittamisen vievän enää palastakaan.

Mutta varokaa vaan, ette te minusta kokonaan eroon pääse ;) Kunhan vaan aikaa jälleen on paremmin, kirjoittaminen mukautuu arkeeni jälleen rentona harrastuksena ja olen hakenut uutta inspiraatiota arjen ihanuudesta, niin uusi blogi muotoutuu varmasti niiden kautta alta aikayksikön - tai sitten kun oikea aika sille on. Blogitauko voi kestää kaksi viikkoa tai kaksi kuukautta, kenties pidempäänkin, mutta jollain tapaa uskon vielä palaavani blogimaailman pariin. Blogin pariin, minkä aiheet kumpuavat nykyisestä elämästäni ja asioista, joita todella rakastan. Sitten edetään rennolla mielellä arjen pikku ihanuuksia ihastellen, Justuksen kasvua fiilistellen ja uusia juttuja esitellen :) Kun joulu lähestyy, haluan varmasti jakaa jouluinnostustani teidänkin kanssanne. Kun Justus oppii uutta ja kasvaa, haluan varmasti jakaa sitä iloa myös blogin kautta. Kun sisutuskärpänen taas ottaa minusta enemmän ja enemmän valtaansa, haluan päästä myös niistä kirjoittamaan. 

Kiitos jokaiselle teistä, jotka ovat jaksaneet höpötyksiäni seurata ja lukea! On ollut ihan mahtavaa tutustua teihin tätä kautta ja oppia jopa hieman tuntemaan teitä, jotka olette jaksaneet ahkerasti kommentoida :) Olen saanut uusia ystäviä tämän kautta ja tavannut kasvotustenkin upeita nuoria naisia. Olen ollut iloinen jokaisesta postaustoiveesta ja kysymyksestä sairauteen liittyen - nuo kaikki ovat olleet minulle merkityksellinen osoitus luottamuksesta. Minulle on ollut tärkeää pystyä vastaamaan jokaiselle ja toivonkin vastauksistani olleen edes hieman apua. Olen iloinnut jokaisesta arkijuttujani koskevasta kommentista - ne ovat saaneet minut aina niin hyvälle mielelle :) Tämä vastavuoroisuus onkin tehnyt tästä kirjoittamista niin mielekästä ja tärkeää. Joten kiitos  ♥

Näiden sanojen ja viime viikolla napattujen kuvien myötä haluan toivotella ihanaa syksyä kaikille! Jos joskus vielä blogimaailmaan palailen, ilmoittelen siitä varmasti tännekin ja toivotan jokaisen tervetulleeksi uuden bloginkin puolelle :)

<3: Laura

Meidän koti: Justuksen valtakunta

Nyt pääsin vihdoin ja viimein toteuttamaan kotipostausta, jota lupailin jo viikkoja sitten! Ajattelin toteuttaa tämän osissa ja ensimmäisenä vuorossa olisi Justuksen oma valtakunta :) Asuntommehan on siis rivarikolmio eli meillä on kaksi makuuhuonetta, keittiö, olohuone, WC sekä kylppäri, jonka yhteydessä on myös sauna. Kun etsimme asuntoa, oli aivan selvää, että haluamme vähintään kaksi makuuhuonetta. Totesimme sen kuitenkin riittävän tällä hetkellä, sillä molemmilla on haaveissa omakotitalo. Eli vaikka perhe kasvaisi tulevaisuudessa vielä ja tässä asunnossa ei tilaa useammalle lapselle olisikaan, ei se haittaa. Me olemme Jarnon kanssa molemmat asuneet koko lapsuutemme omakotitaloissa, joten se on meille se ainoa ja oikea lopullinen vaihtoehto kodiksi :)

Alusta alkaen oli myös selvää, että Justus saisi oman huoneen, ja että herra tulisi nukkumaan heti omassa huoneessaan. Toki vielä huone ei niin paljoa lastenhuonetta muistuta, mutta eiköhän se ihan lähiaikoina herää kunnolla eloon :)

Tässä kuitenkin ihan kuvien muodossa Pikku Prinssimme valtakuntaa :)

Harsoja ei koskaan voi olla liikaa! Ja tuossakin on vaan pieni osa kaikista :D

Hoitopöytä on osoittautunut aivan todella onnistuneeksi hankinnaksi! Vaikka moni olikin ennalta sitä mieltä, ettei sen ostaminen ole tarpeellista, en ole katunut hankintaa hetkeäkään. Oma selkä säästyy, kun hoitotaso on juuri oikealla korkeudella, minkä lisäksi hoitopöydän hyllyköille ja laatikkoon on saanut hienosti sopimaan kaikki tärkeät hoitotarvikkeet :) Tiesimme heti haluavamme tumman hoitopöydän, ja tämä yksilö vastasi melko täydellisesti etsimäämme! Merkki on Troll ja pöytä on lahja vanhemmiltani minulle synttärilahjaksi.

Hoitopöydän tasoilla on tosiaan hyvin säilytystilaa, joten toisella tasolla säilytämme korissa Justuksen sukkia ja pipoja. Muut pojan vaatteet ovat huoneen vaatehuoneessa. Toisessa korissa on piilossa Justuksen kylpyöljy, rasvat ja talkki. 

Harsoille täydellinen paikka onkin myös hoitopöydän hyllyllä, sillä niitä tarvitsee joka käänteessä! On kaikista helpointa, kun kaikki on hoitopöydällä käden ulottuvissa :) Hoitopöydän laatikko kätkee uumeniinsa muut hoitotarvikkeet.

Alusta hoitopöydälle löytyi Babystyle-liikkestä Tamereelta. Halusimme värimaailman olevan kaikissa hoitotarvikkeissa maanläheinen. Emme tosiaan tienneet lapsen sukupuolta etukäteen, mutta se ei olisi luultavasti vaikuttanut ostostemme värimaailmaan lainkaan!

Justuksen pehmolelukokoelma :)

Sängyn olisimme halunneet myös olevan tummaa puuta, mutta tässä asiassa päädyimme kuitenkin säästölinjalle ja otimme Jarnon kaverin lapsen vanhan pinnasängyn, kun ilmaiseksi saimme! Ja ihan kivasti se on huoneeseen sopinut, vaikka vähän vaaleampi onkin :) Ja sänky on kuitenkin Brion sänky, joten laadukkaan sängyn saimme!

Valkoisen Pentikin pupun sain itse vauvaa ajatellen äidiltäni jo kesällä synttärilahjaksi. Myös Justuksen serkulla on samanlainen pupu vaaleanpunaisena! Tosin se pupu on ollut tytölle niin tärkeä, että on pikkuinen pupu päässyt hieman rähjäisen näköiseksi verrattuna Justuksen pupuun :D

Kuvan vasemman puoleinen nalle oli ensimmäinen oma ostokseni vauvalle, kun olin raskaana. Uskalsin nallen ostaa, kun ensimmäinen ultra oli onnellisesti takana :) Nallen ostin Kampissa sijaitsevasta ihanasta nallekaupasta :) Ja Jussipaitainen nalle on ristiäislahja Justukselle Jarnon tädiltä :)

Justuksen unirätti, jonka siskoni osti Jutuskselle ristiäislahjaksi :)

Siskoni osti jo raskausaikana tulevalle pienokaiselle sänkyyn mobilen, jonka minä valitsin. Rakastuin palavasti kyseiseen tuotesarjaan ja jos raha ei olisi ongelma, haalisin vaikka mitä sarjan tuotteita! Sarja on nimeltään Mamas & Papas, ja kaikki sarjan tuotteet ovat juuri niin minun makuuni :)

Justuksen sänkyyn on kiinnitetty koriste, minkä Jarnon isoisopappa on tehnyt aikoinaan. Koriste on vuodelta -85, eli luultavasti ollut ensimmäisenä Jarnon vanhimmalla pikkuveljellä käytössä. Olisihan se kiva, jos myös Jarnon sänkyä olisi tämä aikanaan koristanut, mutta kulkeehan se näinkin suvussa :) Kun poika kasvaa ja alkaa enemmän liikkumaan sängyssä, on vaatehuoneen perukoilla odottamassa sitten reunapehmuste nallekuviolla, myöskin vaaleissa maanläheisissä väreissä :)

Justuksen huoneen verhot sopivat muiden juttujen värimaailmaan ja ovatkin peräisin vanhasta asunnostamme. Tai oikeastaan jopa minun vanhasta Lahden asunnostani! Kyllä verhot varmasti pian vaihtuvat jo hieman lapselle sopivampiin :)

Ihana kettupehmolelu on ystävältäni Minniltä ja hänen perheeltään! :)

Samoin kuin tämä mahtava torkkupeitto!

Tässä vielä kokonaiskuvaa Justuksen huoneesta. Matto on myös vanhasta asunnostamme, mutta vuodesohva on ostettu ihan tähän asuntoon. Aluksi ajattelin, että olemme ostaneet maailman rumimman sohvan, mutta kummasti silmä tuohon on kuin onkin tottunut :D Todella hyväksi ostokseksi on sohvakin osottautunut, sillä siinä on hyvä hoitaa pojan yölliset ruokailut :) Ja tottakai se on myös kätevä silloin, jos vieraat tarvitsevat nukkumapaikan!

Tässä vanhemmiltani joululahjaksi saatu, tosin minun valitsemani, leikkialusta Justukselle :) Tämäkin Mamas & Papas -sarjaa!

Tässä nalleherraa lähempää :) Alusta on aivan täydellinen, sillä kivan ulkonäön lisäksi se on oikeasti todella pehmeä ja mukava makuualusta lapselle! Ensimmäisten viikkojensa päivät Justus viettikin lähinnä makoillen nalleherran päällä, sillä pojalle maistui päivällä uni paremmin kuin hyvin. Samalla hän oli kuitenkin sitten meidän näköpiirissä koko ajan olohuoneen puolella :)

Lahjaksi saatuja helistimiä :)

Seuraava hankinta huoneeseen on luultavasti seinätarra sängyn yläpuolelle. Sellainen tuo lisää piristystä huoneesee, on aikanaan helppo vaihtaa toiseen ja on myöskin turvallinen sängyn yläpuolella :) 

Kirjahylly oli pakko sijoittaa pojan huoneeseen, mutta eipä sillä vielä hetkeen olekaan mitään väliä. Nyt kirjahyllyn sisältö koostuukin vielä lähinnä äidin kirjoista ja äidin ja iskän dvd-kokoelmasta :)

Hyllyn päälle haluan myöskin vähitellen alkaa keräilemään lastenhuoneeseen sopivampia esineitä, mutta tällä hetkellä siellä majailee ainoastaan vasta yksi nalle sekä Justuksen ristiäislahjaksi saama ristipistotyö mummolta :)

Jarnon äiti teki tosiaan Justukselle ristiäislahjaksi ihanan ristipistotyön, mitä emme vielä ole ehtineet kiinnittää seinälle. Hän oli ainoa, joka tiesi etunimen etukäteen, jotta saattoi työn tehdä valmiiksi! Tosin niin hirveää vääntöä nimestä käytiin loppuun saakka, joten meni vähän tiukille, että työ ehti ajoissa kehystettäväksi :D

Tilasimme uudet tyynyt olkkariin Ellokselta, mutta jotenkin ne ovat päätyneet Justuksen huoneeseen. Eivät ole oikein käytännölliset olkkarin sohvalla, joten tyynyt saavat ainakin näin arkena koristaa Justuksen huoneen sohvaa :)

Minun vuosia sitten ensimmäiseen omaan asuntooni osatamani lipasto - mihin rakastuin heti ensi silmäyksellä - on kulkenut myös minun ja Jarnon mukana. Lipaston päällinen hakee myös vielä lastenhuoneeseen sopivaa sisustusta, ja aikanaa lipasto väistyykin ensimmäisenä pois Justuksen lelujen tieltä :)

Justuksen kenkäkokoelma :D

Justus sai Jarnon ystäviltä aivan mahtavat Puman kengät! Voiko mitään sopivampaa meidän pikkumiehelle ollakkaan? :) Kahden Puman tuotteita rakastavan lapsi kun on :D

Leijonatossut ovat joululahja pojalle siskoltani ja vihreät kengät ovat syksyiseltä Italian reissulta peräisin :)

Tämä on huoneen selvästi tosiaan keskeneräisin osa, sillä peli on tilapäissijoituksessa huoneessa ja lipastonpäällinen vasta hakee omaa ulkomuotoaan. Mutta myöhemmin haaveilisin löytäväni tuohon ehkä jonkun kivan lelulaatikon tai sitten sijoittaisimme siihen vanhan puisen keinuhevosen Jarnon lapsuudenkodista :)

Tässä oli siis ensimmäinen kurkistus kotiimme :) Paljon olisi kaikkia sisustukseen liittyviä ideoita ja haaveita, mutta täytyy vaan malttaa mieli ja edetä budjetin ja ajan sallimissa rajoissa! Mutta kun on kyseessä oma koti vuokra-asunnon sijaan, asuntoa laittaakin ja siihen sijoittaa huomattavasti paremmin mielin :) Mutta tällaista tällä kertaa, ensi kerralla vuorossa mitä luultavimmin kuvia olohuoneemme puolelta! :)

<3: Laura

Viime vuonna tapahtunutta

Tässä hieman yleisiä kuulumisia osastolta kotiutumisen jälkeen, kun joku niistä ehtikin jo kysellä :) Raskaudesta kirjoittelen tosiaan vähän kerrallaan tarkemminkin, mutta mitä muuta elämässäni onkaan tapahtunut sairaalasta kotiutumisen jälkeen?

Kun toukokuun alussa kotiuduin pitkältä osastojaksolta, jäin vielä toukokuuksi sairaslomalle kotiin. Minulla oli kuitenkin jo töitä tiedossa omalta alaltani sairaanhoitajana. Sovittu työpätkä ei ollut kuin seitsemän viikon mittainen eli sijaistin kahden sairaanhoitajan kesälomat. Mutta tämä sopi minulle mainiosti! Olin kuitenkin ollut saikulla syksystä lähtien, joten pehmeä lasku tuntui hyvältä. Näin pääsin kokeilemaan omaa kuntoani ja jaksamistani työelämässä. Olin innoissani jännityksestä huolimatta töihinpaluusta! Olin jo todella malttamaton, olihan sairauslomani venähtänyt jo aivan liian pitkäksi.

Fyysinen vointini oli hyvä ja työn fyysisyydestä huolimatta jaksoin mahtavasti ja ennen kaikkea nautin töissäkäymisestä valtavasti. Tuntui, että olin vihdoinkin kuin kaikki muutkin :) Kukaan ei olisi taustaani voinut ulkonäöstäni tai ruokailuistani huomata, mikä olikin työpaikalla valtava helpotus. Tässäkin asiassa sulauduin hienosti joukkoon ja saatoin vain ja ainoastaan keskittyä työntekoon. Opin tuona lyhyenä aikana mielestäni taas paljon, ja kokemuksena työrupeamani oli hyvä. Olin jo toukokuussa pohjustanut myös lyhyen sijaisuuteni jälkeistä aikaa, ja sopinut aloittavani työt toisenlaisessa oman alani työpaikassa heti edellisen sopimuksen loputtua.Tämän koin melko stressaavaksi, sillä olin juuri oppinut työni edellisessä paikassa ja todella viihdyin siellä. Jännitin uutta työpaikkaani aivan valtavasti, mutta selvisin :) Hetken haparoinnin jälkeen aloin viihtyä loistavasti myös uudessa työpaikassani, kiitos mahtavan työilmapiirin :)

Sopimustani jatkettiin samantien, mikä tuntui todella hyvältä. Kerroin heti pomolle raskaudestani, sillä minusta olisi tuntunut "huijaukselta" tehdä sopimus pidemmälle kuin äitiyslomani alkuun tietäen, etten töissä voisi pidempään jatkaa. Pomoni suhtautui asiaan ihanasti ja sopimus tehtiin joulukuulle asti. Tuntui hyvältä tietää, että työasiat olisi turvattu äitiysloman alkuun saakka - kaikki asiat olivat lutviutuneet paikoilleen ja olivat mahtavasti! Viihdyin töissä hyvin ja muutamat raskaudesta johtuvat sairauslomat tuntuivat pahalta. Vaikka nyt sairauslomille olikin aivan eri syy kuin aiemmin, tunsin suurta huonommuutta tästäkin huolimatta, kun jouduin töistä jäämään pois. Koin, että "petän" heti työnantajani ja olen huono työntekijä. Tiedän, etten ikinä voisi ajatella kenenkään muun sairausloman kohdalla niin, mutta itselle on vaikeaa olla armollinen. Tiedän, että huonommuudentunteeni johtui pitkistä edeltävistä saikuista ja siitä, että olin työpaikallani uusi. Mutta onneksi ihanat työkaverini ymmärsivät täysin tilanteeni - tottakai. Tämäkin taisi olla taas niitä tyypillisiä täydellisyyden tavoittelun aiheuttamia tarpeettomia ajatuksia, joista eroon oppiminen olisi myös parantumisen kannalta huima askellus eteenpäin elämässä.

Mutta syksy siis kului vauhdilla töitä tehden ja erilaisten raskauteen liittyvien kontrollikäyntien merkeissä (tästä lisää kuitenkin erillisissä raskauspostauksissa). Kävimme myös pienellä reissulla Italiassa, kun saimme poikaystäväni kanssa molemmat sumplittua keskelle viikkoa muutaman vapaapäivän. Kolme päivää vietimme Rooman katuja kierrellen, auringosta ja lämmöstä nauttien sekä italialaisella ruoalla herkutellen. Tai noh, ruoka nyt itsessään oli hieman pettymys, mutta jätski kyllä maistui senkin edestä ;)

Lokakuun lopussa alkoi tapahtua myös asuntorintamalla. Ennenkin blogiani lukeneet saattavat muistaa sen, kuinka keväällä jo haaveilimme kovasti oman asunnon ostamisesta. Tällöin esteenä lainalle oli milloin minun lyhyet työsopimukseni kuin kiristyvät lainaehdotkin. Kun lokakuun lopulla tuli kirje isännöitsijältä jo ennestään huikean vuokran korotuksesta, hermostui poikaystäväni lopullisesti ja sanoi, että nyt tuli muutto. Itkuhan siinä pääsi, kun pidin niin kovasti meidän rivarikämpästämme, mikä oli kuitenkin minun ja poikaystäväni ensimmäinen yhteinen koti. Olin myös niin valmistellut vauvan saapumista juuri tähän kotiin ja ajatus muusta asunnosta tuntui pahalta. Päätimme kokeilla onneamme lainan suhteen vielä kerran ja kuinkas kävikään - saimme kuin saimmekin vihdoin lainan! Asiat etenivät vauhdilla, kun kävimme heti samaisella viikolla katsomassa kolmea rivariasuntoa, joista yhdestä teimme tarjouksen. Vain pari päivää myöhemmin hyväksyimme myyjien vastatarjouksen ja se oli siinä! :) Pohdimme remppakohteen ja muuttovalmiin asunnon välillä ja päädyimme muuttovalmiiseen rivarikolmioon. Vain paria viikkoa myöhemmin meillä olikin jo avaimet käsissä. Edelliset asukkaat olivat tupakoineet sisällä ja kämpän oikea tila paljastui vasta hurjan siivousurakan edetessä, mutta kaikesta huolimatta olin niin onnellinen asunnostamme. Vihdoinkin kova odotus ja yritys oli palkittu. Toki ajankohta oli hieman hieman hurja, kun minä olin ennenaikaisen synnytyksen pelossa lähes poissa pelistä puuhailun suhteen, ja siivous- ja muutourakka oli valtava, mutta läheisten avulla selvisimme. Suurin haaste oli vain minulle pystyä olemaan puuhaamatta - mihin en kieltämättä täysin kyennyt! Mutta supistukset kummasti hillitsivät. Oli aivan kärsimystä odottaa poikaystävääni töistä kotiin, kun olisin halunnut siirtää painavia laatikoita tai nostaa tavaroita korkealle :D

Vaikka aluksi tuntuikin niin pahalta luopua edellisestä asunnosta, tuntui uusi koti niin omalta heti, että harmistus unohtui välittömästi! Oli aivan ihanaa laitta pikkuisen omaa huonetta valmiiksi ja viikkailla vaatehuoneeseen pienen pieniä vaatteita <3 Kaikki oli niin hienosti, että oli aivan vaikeaa uskoa kaikkea tapahtunutta todeksi! Loppuvuosi menikin sitten joulua ja uutta vuotta viettäessä sekä tietenkin ennen kaikkea synnytystä odotellessa!

Tässä siis tiivistetysti yleisiä kuulumisia raskauden lisäksi viime vuoden ajalta! Tein viime vuonnakin asunnostamme erillisen postauksen, joten ehkäpä teen tästäkin, mikäli kiinnostusta vaan riittää? :)

<3: Laura 

Hyvillä mielin - kotiloma häämöttää!

Tänään minua odottaa kotiloma, enkä millään malta odottaa, että lounas on syöty ja olen vapaa lähtemään! Kovan tsemppauksen ja painonnousun myötä lääkäri lupasi minulle hieman pidemmän kotiloman. Nyt saankin olla lounaasta iltapalaan asti kotona, joten muutama lisätuntihan siitä tulee! Jokainen hetki lisää, mitä saan kotona viettää, nousee arvoon arvaamattomaan. Vaikka viime päivät ovat menneet ahdistukesen kourissa, olen saanut kaiveltua esiin taas sen tahdon tsempata ja voimia tähän jokapäiväiseen kamppailuun.

Koska aikaa ei ole paljon, haluan nauttia jokaisesta hetkestä täysin siemauksin :)

Haluan astua sisään kotiovestani ja olla onnellinen juuri siinä hetkessä, kun vaan kotonani saan olla. Unohtaa hetkeksi kaikki murheet ja ahdistukset ja viettää hetki sitä aivan normaalia elämää. Rakastan kotiamme yli kaiken, mutta rakkaimmaksi siitä tekee sen, että olemme tehneet siitä yhdessä poikaystäväni kanssa juuri meille mieluisan paikan. Haluan, että pääsemme vihdoin ripustamaan makuuhuoneemme seinälle valtavan kokoisen taulun, jonka saimme vanhemmiltani joululahjaksi. Kun sen saamme tehtyä, olen entistä tyytyväisempi kotiimme! Ja kodista rakkaimman tietenkin tekee se, että siellä odottaa minua poikaystäväni - syy miksi kaipaan sinne niin valtavan paljon<3

Haluan käpertyä sohvalle poikaystäväni kainaloon ja nauttia siinä olosta. Haluan, että voin viettää hänen seurassaan jokaisen minuutin, mitä minulle on annettu. On aivan liian raskasta olla viikot erossa, sillä hankalien työvuorojensa vuoksi hän ei juuri ennätä minua täällä käydä katsomassa. Mutta erossa olemisen jälkeen, osaa taas arvostaa toista aivan uudella tavalla ja nauttia siitä, että saa toisen lähelleen:) Vaikka puhummekin useammankin kerran päivässä puhelimessa, ei se voi mitenkään korvata sitä aitoa yhdessäoloa. Mutta kun tämän erossaolon vielä kestämme, olemme sen jälkeen enstistä vahvempia, uskon todella niin:)

Haluan katsoa hänen kanssaan kaikki viikon aikana tullet sarjat ja ehkäpä jonkin hyvän elokuvan ja tulla niistä hyvälle mielelle.

Haluan hymyillä ja nauraa. Haluan, että voimme jättää hetkeksi syrjään kaikki, mitä sairauteeni kuuluu ja iloita siitä, että saan olla kotona. Sairauteni on tuonut liikaa surua ja murhetta välillämme, joten haluan käyttää yhteisen aikamme itkun sijaan nauruun, iloon ja hyvänolontunteeseen!

Haluan imeä voimaa itseeni ja yllyttää taistelutahtoa yhä korkeammalle. Jokainen hetki kotona muistuttaa siitä, miksi minun kannattaa nyt taistella täällä, vaikka kuinka pahalta tuntuisikin. Arki kotona on sitä oikeaa elämää, johon tähtään ja johon haluan päästä jälleen kiinni.

Haluan saada Juliuksen meille siksi ajaksi, kun kotona olen. Haluan pitää sitä sylissäni ja rapsuttaa ja halia niin mahdottoman paljon. Mikään ei tee minua niin onnelliseksi, kuin huomata toisen ilo ja riemu nähdessään jälleen minut. Olen usein pelännyt, muistaako hän enää minua ja pystyykö hän enää kiintymään minuun pitkien poissaolojeni vuoksi. Mutta aina hän yhtä iloisena minut vastaanottaa ja menee oven taakse odottamaan äidin kertoessa siitä, että olen tulossa käymään :)

Haluan että voimme yhdessä  poikaystäväni kanssa tehdä meille päivällistä. Toivon, että voin jättää kaikki säännöt ja kiellot taakseni ja valmistaa yhdessä poikaystäväni kanssa juuri sellaista ruokaa, mistä molemmat pidämme. Nautimme molemmat ruoanlaitosta ja se on meille mieluista yhdessäoloa. Haluan jättää kaikki sen sairauden mukanaan tuoman kireyden taakseni ja nauttia ruoasta, sen tuoksusta, mausta ja kaikesta! Haluan päästää sen sisäisen kulinaristini valloilleen ja antaa sen nauttia täysin siemauksi!

Sen sijaan, että nauttisin säntillisesti välipalakseni ateriasuunnitelmaani kuuluvan tylsän viilin ja leivän, haluan käydä ostamassa paikallisesta kahvilasta mitä ihanimman leivonnaisen ja nauttia sen pitkään ja hartaasti herkutellen. Haluan unohtaa kaikki ravitsemusopit ja - neuvot ja suoda itselleni tämä hetken nautintoa. Jospa uskaltaisin uhmata sairauden ääntä niinkin kovaa, että valitsisin aivan minkälaisen leivoksen tahansa välittämättä siitä, vaikka se kuinka ylittäisi oikean välipalani energiamäärän! Nythän on sunnuntai, joten täytyyhän sitä kunnon päiväkahvit juoda leivoksen kera ;)

Ihanaa alkanutta sunnuntai-päivää kaikille toivotellen,
Laura