Onnistumisia haasteiden lomassa

Viikonloppu oli kaikin puolin ihana, mutta kiireinen. Taas tuli saatua hyviä kokemuksia siitä normaalista arjesta, johon itsekin pitäisi kohta puoliin hypätä mukaan. Vaikka kiire olikin kova, eikä perjantaita lukuunottamatta juuri lepäilemään ehtinytkään, jaksoin aivan loistavasti! Viime lomalla kokemani väsymys ja pettymys omaan jaksamattomuuteen oli valtava. Nyt tällaisesta ei ollut tietoakaan, vaan jaksoin loistavasti elää samanlaisessa rytmissä, kuin muutkin ihmiset. Sain taas positiivisia kokemuksia siitä, kuinka voimani ovat vahvistuneet niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.

Kaikista paras kokemus lomalla oli kuitenkin se, kuinka huomasin mielialani olevan jälleen ennallaan, ja kuinka oikeasti nautin olostani. Enää ei ollut tietoakaan siitä, että täytyisi väkisin yrittää olla iloinen muiden takia, vaan minä olin iloinen ja onnellinen ihan aidosti. Oli aivan mahtavaa päästä lauantaina viettämään aikaa muiden ikäistensä kanssa ja saada taas itselleen palanen sitä normaalia nuoren aikuisen elämää. Kun viettää iltaa muiden nuorten kanssa ja seuraa heidän toimintaansa ja olemistaan, muistuu jälleen mieleen se, mitä elämä terveenä oli ja mitä se muilla on nyt. Tällöin illoista todellakin nautitaan ruokineen ja juomineen. Tällöin syödään fiiliksen mukaan ja juuri niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Juomien kaloreita ei lasketa, vaan ne kuuluvat luonnollisena osana iltaan. Oli ihana seurata poikaystäväni serkkua ja hänen kaveriaan, kun heillä oli aidosti hauskaa, ja kuinka he tekivät shotteja kaakaolla ja kermalla höystettynä ja joivat ne täysin vaputuneesti. Koko ajan koin niitä pilkahduksia sieltä omilta terveiltä ajoilta, jolloin ei olisi tullut mieleenikään vältellä jotakin juomaa siksi, että se sisälsi kaloreita. Kalorit olivat tällöin minulle vielä ihan vieras käsite ja elämä oli niin vapaata! Mutta kaikki tällaiset pienet yksityiskohdat ja havainnot loivat uskoa siihen, kuinka itsekin voisin vielä päästä käsiksi siihen vapauteen. Ehkä en olekaan tuomittu elämään rajoitteiden keskellä koko loppu elämääni! Toisaalta tämän kaiken näkeminen ja muiden nuorten seuraaminen teki minut hyvin surulliseksi, kun tajusin taas miten olen hukannut aikaani tähän sairauteen. Kesken illan tai oikeastaan yöllä minuun taas iskeytyi se ajatus, kuinka en voisi jatkaa tätä samaa olemista kotona, vaan minun tulisi kohta taas palata tänne osastolle takaisin. Mutta ainakin se antoi taas lisää tsemppihenkeä ja lisäsi malttamattomuuttani palata kotiin ja normaaliin arkeen!

Ja sunnuntaina kun keskustelin pitkään poikaystäväni äidin ja muidenkin sukulaisten kanssa, ymmärsin taas voimakkaammin, mitä tulevaisuudeltani haluan. Nyt minulla on jotain, mitä en todellakaan halua elämästäni menettää, enkä halua enää yhtään hukata aikaani olemalla poissa poikaystäväni luota kotoa. Oli ihana tunne olla kaikkien hänen sukulaistensa keskellä ja tuntea kuuluvansa joukkoon. Oli niin ihanaa myös kuulla heiltä, kuinka näytän ja vaikutan hyvävointiselta. Enää en lainkaan kuullut sitä niin, että olisin lihonnut, vaan otin heidän vilpittömän iloiset sanat kiitollisena vastaan ja totesin, että minusta tuntuukin hyvältä:) Oli ihana keskustella heidän kanssaan tulevaisuuden suunnitelmistamme liittyen asunnon ostamiseen sekä kertoa siitä, kuinka aloittaisin työt kesäkuun puolella. Olin niin onnellinen siitä, etteivät he joutuneet näkemään sitä riutunutta ja masentunutta olentoa, joka vielä hetki sitten olin.


Jos ajatellaan loman onnistumista ruokailujen kannalta, oli yksi hienoista asioista jo viime lomalta positiivisena kokemuksena jäänyt napostelu. Vaikka aina joka paikassa toitotetaan sitä, kuinka naposteleminen on pahasta, on se minulle yksi suuri merkki terveemmästä ajattelutavasta. Ennen syömiseni oli niin tietoista, että jos minulta olisi kysytty illan päätteksi kuinka monta karkkia napostelin, olisin varmasti lukumäärän osannut sanoa. Nyt minulla ei kuitenkaan olisi ollut asiasta minkäänlaista tietoa ja olen niin ylpeä siitä! Ei naposteluni tietenkään ole vielä lähellekään sellaista kuin terveenä, mutta paljon lähempänä sitä kuin koskaan aiemmin sairausaikanani. Kun sallii itselleen herkuttelua ja napostelun, pysyy mieliteot hallinnassa ja pelko ahmimisesta väistyy. En laskenut juhlien aikana sen enempää karkkien lukumäärää kuin kaloreitakaan. Korkeintaan jälleen kerran yritin mielessäni miettiä, että vastaisiko jokin syömäni ruoka esimerkiksi välipalaani. Rikoin taas valtavasti rajoja kiellettyjen ruokien suhteen ja maistoin kaikkia leipomuksiamme. Ylitin itseni monessa suhteessa niin loistavasti! Vaikka olin omin käsin laittanut öljyä pitsataikinaan, laittanut pitsan päälle juustoa, kuorruttanut voileipäkakun erilaisilla juustoilla, leiponut muffinssit rasvasta ja sokerista sekä laittanut persikkamoussekakkuun kermaa, söin niitä kaikkia. Vielä jokin aika sitten olisin tyytynyt dippailemaan kasviksia ja himoitsemaan karkkeja ja laskemaan syömieni karkkien kaloreita päässäni. Joten taas tuli paljon uusia onnistumisen kokemuksia, mitä rajojen rikkomiseen tulee:)

Onnistumisen kokemuksia sain myös perjantaina, jolloin olin melkein koko päivän yksin kotona. Pelon, masennuksen ja ahdistuksen tunteista ei ollut tietoakaan, vaan uppouduin tekemisiini - lähinnä kirjoittamiseen sekä siivoamiseen - niin täysin, että minun piti ihan muistutella itselleni välillä, että muistaisin syödä. Tällaista ei ole ikinä ennen sairauteni aikana tapahtunut, sillä aina yksin ollessani päällimmäisenä mielessä ovat olleet ruoka, nälkä ja paha olo. Ja tähän liittyi myös aivan uusi kokemus siitä, että söin kuin huomaamattani! Päivälliseni sujahti suustani alas kirjoittamisen lomassa sen kummempia ajattelematta, mihin oikein havahduin syötyäni ruokani loppuun asti. Tähän asti syömiseni on ollut niin tietoista ja rituaalien värittämää, että ennen tällaista ei olisi ikinä päässyt käymään. Samanlaisia kokemuksia koin sekä lauantaina että sunnuntaina, jolloin söin kiireen ja puuhastelun lomassa vain siksi, että minun  tuli saada energiaa ja tankata. Ennen ajatus pelkästään "tankkauksesta" oli täysin mahdoton, vaan ruokailuhetken tuli olla hidas ja "täydellinen". Nyt söin ruokani nopeasti, jotta pääsin jatkamaan hommiani.


Onnistumisen kokemusten lomaan ujuttautui kuitenkin myös heikkoja kohtia, jotka heikensivät selvästi viikonlopun ruokailuani. Edellä kuvaamani asiat, kuten napostelu ja kiellettyjen ruokien syöminen, loivat ehkä hieman valheellista kuvaa syömiseni kokonaismäärästä, sillä syömiseni oli kaikkea muuta kuin säännöllistä ja ateriasuunnitelman mukaista. Kiire sekä epäsäännöllinen rytmi toivat mukanaan sankan joukon ongelmia. Pitkään valvomiset ja myöhään nukkumiset sekoittavat ruokailurytmini täysin, enkä millään pysty pitämään ateriasuunnitelmastani kiinni. Yritinkin parhaani mukaan luottaa nälkätuntemukseeni ja mielitekoihini ja syödä niiden mukaisesti. Lauantaina kaupasta tullessamme totesin minulla jo olevan melko kovakin nälkä. Katsoin kelloa ja kysyin poikaystävältäni, että kuuluuko minulla olla ja saako minulla olla jo nälkä? Hän ihan turhautui kysymykseeni ja sanoi, että ei tuollaisia kysellä, vaan silloin on nälkä kun siltä tuntuu ja silloin kuuluu syödä. Se on yhtä tosi kuin yksi plus yksi on yhtäkuin kaksi. Tämä herätteli minua taas realiteetteihin, että minun todella tulee luottaa nälkätuntemukseeni, ja että se on todellinen. Nälkä viestii siitä, että tarvitsen energiaa. Joudun kuitenkin myöntämään, että kaiken kiireen ja epäsäännöllisyyden keskellä syömiseni jäi ajoittain huonoksi, mitä edesauttoivat parempi fyysinen vointini ja vähentynyt energiantarpeeni. Kun kroppani ei enää niin huuda ruokaa ja muistuta nälällä koko ajan energian tarpeestaan, on syöminen ihan tiedostamattakin helppo unohtaa puuhastelun lomassa. Ja vaikka söinkin sitten energiapitoisempia ruokia, joilla rikoin rajoja, saattoi enrgiansaantini jäädä myös vajaaksi. Ja varmasti jäikin kulutukseen nähden.

Paljon siis sisältyi lomaani hyviä asioita niin mielialani, jaksamiseni kuin ruokailuun liittyvien ajattelumallienkin suhteen. Sain taas paljon lisätsemppiä mitä paranemishaluun tulee, ja malttamattomuuteni kotiutuksen suhteen kasvoi valtavasti! Mutta samalla opin taas lisää heikoista kohdistani ja siitä, miten minun tulee parantaa ruokailua kotonani, jotta onnistun jatkossa tasapainottelmaan energiansaannin ja -kulutuksen kanssa. Paljon on vielä työsarkaa edessä, mutta valtavasti on jo saavutettukin:)

<3:Laura