Ihana, ihana vapautuneisuus

Voin rehellisesti sanoa nauttineeni kotonaolosta valtavasti - aivan niistä pienen pienistäkin iloista, joista olen jäänyt taas viime kuukausina paitsi. Meillä on ollut ihanasti mahdollisuuksia viettää aikaa poikaystäväni kanssa yhdessä, mutta olen saanut nauttia myös omasta rauhastani. Saan koko ajan sellaisia pieniä oivalluksia eri tilanteissa, kuinka merkityksellisiä ne ovat minulle, vaikka jollekin toiselle ne saattaisivat olla vain tavallista arkea. Nämä pienet oivallukset auttavat minua tekemään oikeita ratkaisuja ja toimimaan terveyteni puolesta. Elämässäni on niin valtavasti hyviä asioita, joihin tarttua ja joista pitää kiinni, että en halua enää ikinä uskoa anoreksiahirviön ottavan minusta otettaan. Eniten olen kuitenkin onnellinen sellaisesta vapautuneesta olosta, mikä minulla lähes koko ajan on sisälläni. Minun on oikeasti suorastaan helppo olla, mikä alkaa maistua erittäin hyvältä vuosien ahdistuksen jälkeen. Olen ollut ihan ihmeissäni siitä, voiko mieleni olla niin vapautunut, mitä sairauteen tulee. Elämä ei olekaan pelkkää sairautta, vaan sen takaa paljastuu aina vaan enemmän ja enemmän paloja oikeasta elämästä, jotka ovat piiloutuneet aikanaan sairauden selän taakse.

Vaikka olenkin joutunut olemaan hyvin tarkkana mitä ruokailuihin tulee ja luonnollisesti joutunut miettimään niitä paljon, ei ajatus ole sairaalloisen pakonomaista, vaan ehkäpä vain hieman normaalia enemmän suunnitelmallista. Pakkorituaalit ovat saaneet tehdä tilaa normaalimmalle syömiskäyttäytymiselle ja helpottaneet sillä tavalla meidän elämäämme valtavasti. Yksi suurimmista tekijöistä, mikä elämääni vapauttaa, on ajatteluni vapautuminen kalorien täyttämästä maailmasta. Aiemmin voin sanoa syöneeni vain ja ainoastaan kaloreita, mutta nyt kalorit ovat menettäneet kummasti arvoaan. Valehtelisin jos sanoisin, että koloriajattelu olisi minusta täysin kadonnut, mutta valtavasti se on ainakin vähentynyt. Välillä ihan vanhasta tottumuksesta tulee vilkaistua ruokapakkauksesta tuotteen ravintosisältöä, mutta kertaakaan en ole päivän kokonaikalorimäärää päässäni pyöritellyt. Aiemmin päässäni raksutti taukoamaton kalorilaskuri, joka pyrki varmistamaan, että päivittäinen energiansaantini tulisi pysymään alle asettamani rajan. Nyt kuitenkaan mihinkään tällaiseen vittaavaa ei mielessäni enää pyöri, vaan vertailen syömisiäni ainoastaan omaan ateriasuunnitelmaani. Tässäkään en ole täysin pitäytynyt orjallisesti positiivisessa mielessä, vaan olen esimerkiksi pääaterioilla useampaankin kertaan päätynyt siihen lopputulokseen, että annosteluohjeet ovat melko pienet. Olenkin kokeillut rajojani syömällä vatsani kunnolla täyteen, mikä on ahdistuksen sijaan antanut minulle ainoastaan hyvänolon tunteen. On ihanaa huomata kuinka tällöin kylläisyydentunne oikeasti säilyy pidempää, eikä ruoka pyöri jatkuvasti mielessä. Paras lääke ahdistukseen on kuin onkin hyvä ja täysipainoinen ateria kaikkine ainesosineen. Ahdistusta aiheuttaa ainoastaan syömättömyys, eikä suinkaan syöminen. Kun yhtenä päivänä ruokailu venyi liian myöhään, alkoi tällöin heti päätöksenteko hieman vaikeitua ja sairas ajatusmaailma yritti puskea pintaan. Tämä oli mitä parhain muistutus siitä, että säännöllinen ja riittävä syöminen on ainoa oikea tie terveyteen ja ahdistuksettomaan elämään. On enemmän kuin tärkeää oivaltaa näitä asioita käytännössä aina uudelleen ja uudelleen!

Vapautuneesta ruokailusta kertoo myös yhä enemmän ja enemmän eksyminen makujen maailmaan. Enää ruokailujani eivät rajoita kilometrien mittainen kiellettyjen ruokien lista, vaan tilalle ovat tulleet makumieltymykset ja mieliteot. On ollut ihana uppotua mitä erilaisempien reseptien maailmaan, kun kielletyistä ruoka-aineista suurin osa onkin muuttunut täysin arkipäiväisiksi, osa sallituiksi ja osa pienen ahdistuksen kera syötäviksi. Tämä on laajentanut ruokavaihtoehtoja valtavasti. Aiemmin oli vaikea valita reseptien joukosta sellaista, mikä varmasti sisälsi mahdollisimman vähän kiellettyjä tai vaikeita ruokia, kun nyt taas vaikeuden tuottaa valinnanpaljous. On uskomatonta miten paljon ruoanlaittoa kerman ja juuston, minulle vaikeimpien ruoka-aineiden, salliminen vapauttaa! Vaikken luonnollisesti pysty käyttämään niitäkään täysin vapaasti, on niiden sietäminen pienen ahdistuksen kera helpottunut siltikin valtavasti. Poikaystävänikin totesi juuri, miten ihanalta kuulosti kaupassa, kun hän kyseli lisukevaihtoehtoja lihalle ja sai vastaukseksi "ihan mikä vaan sopii". Koriin päätyivät valkosipulikermaperunat ja hyvältähän ne pitkästä aikaa maistuivat:)

Hyvä olo, vapautuneisuus sekä hyvä mieliala kertovat ainakin omaa kieltään siitä, että voin hyvin. Vapautuneisuus taas on tuonut elämääni aivan uudenlaista sisältöä, kun pääosassa ajatuksissani ei olekaan enää pelkkä ruoka, vaan oikea elämä. Viime päivät ovat olleet ihania ja sen on mahdollistanut ajatusteni vapautuminen sairauden kynsistä. En malta odottaa sitä hetkeä, kun olen täysin uloskirjautunut osastolta ja päässyt kotiutumaan kunnolla. Siitä alkaa oma taistelunsa kotona sairautta vastaan, sillä eihän sairautta suinkaan vielä ole voitettu. Mutta sitä taistelua odotan tällä kertaa positiivisin ajatuksin ja mieli täynnä oikeanlaisia eväitä kohtaamaan kotonaolon haasteet! Ensimmäistä kertaa mieltäni ei kaiherra epäilys pärjäämisestäni, vaan sen on täyttänyt todellinen toivo ja usko parantumisesta:)

<3:Laura