Vaakailua ja puntarointia

Jo sunnuntaina arvelin minulla olevan seuraavana aamuna punnitus, mutta loppujen lopuksi se olikin sitten vasta tänään aamulla. Vilpittömästi odotin ja toivoin, että painoni olisi ottanut edellisen loman jälkeisen kilon pudotuksen ainakin kiinni, jollei jopa noussut siitä ylikin. Ajattelin, että myös painoni tulisi pääni perässä paremmin, mikäli hypähdys painossa olisi ollut suurempi. Hassua edes ajatella näin päin, sillä aina ennen minusta on tuntunut, että  vaikka paino lähentelisikin normaalia, ovat ajatukset saattaneet olla vielä täysin anorektiset. Mutta olen onnellinen, että vihdoinkin asiat ovat näin päin! Mutta tulos oli pienoinen pttymys, sillä painoni oli noussut ainoastaan 700 g eli jäin tällä viikolla painon kehityksessä miinuksen puolelle. Mutta kuten lääkärikin totesi, on nyt kyse paljon enemmän pään sisäisestä kehityksestä kuin pelkästään painon nousemisesta tavoitteeseen.

Vaikka luottavaisin mielin lomalle lähdenkin, on se pieni pelko sisälläni yhä luonnollisestikin olemassa. Mitä jos paino ei pysykään loman aikana? Mitä jos epäonnistun? Itse olisin kovasti ollut sen kannalta, että minun olisi täytynyt punnita itseni ainakin kerran loman aikana, jotta näkisin, että olenhan nyt varmasti oikealla tiellä. Mutta poikaystäväni vastutusti tätä ja suuresti. Hänen mielestään vaaka sitoo minua vaan sairauteen kiinni, ja jos oikeasti tunnen ja tiedän syöneeni oikein ja riittävästi, en tarvitse vaakaa laisinkaan. Yritin kovasti selittää hänelle, että takana ei ole lainkaan ajatusta kontrolloida painoa estääkseni sitä nousemasta, vaan ainoastaan pysäyttääkseni mahdollisen väärän suunnan, ja tehdäkseni tarvittavan korjausliikkeen jo loman aikana. Mutta ei, hän piti jyrkästi mielipiteestään kiinni. Myös lääkäri muistutti minua taas tässä vaiheessa siitä, että jos ruokailut sujuvat oikeasti, ei minulla pitäisi olla huolta. Hän pyysi minua muistelemaan sitä vapauden tunnetta, jota olen hänelle aikanaan kuvaillut viime vuodelta, jolloin Thaimaan reissumme aikaan olin käymättä kolmen viikon aikana kertaakaan vaa`alla. Ja kyllä, se oli vapauttavaa se. Se oli vapauttavampaa kuin voisi kuvitellakaan. Söin, minun oli hyvä olla eikä mikään lukema esittänyt pääroolia elämässäni vaan aivan muut tekijät: rentous, vapaus ja elämästä nauttiminen.

Tajuan, että vaa´asta irtipääseminen on yksi parantumiseni edellytyksistä, sillä lukemista kiinnipitäminen ainoastaan ruokkii anorektista puolta ja edesauttaa painon manipuloimista - niin nyt kuin tulevaisuudessakin. Ja vaikka minulla olikin tämän punnitsemisen suhteen terveet takaa-ajatukset, on painolukeman tiedosta irtipäästäminen ainoastaan askel parempaan. Jos voin rehellisesti loman jälkeen sanoa noudattaneeni ateriasuunnitelmaani täysin ja ennemmin vaikka yli, ei minulla pitäisi olla huolta asiasta. Jos pystyn pitämään ateriasuunnitelmastani täysin kiinni, niin ainakin näemme, kuinka hyvin se toimii minulla arjessa: onko se riittävän suuri vai jopa liian pieni. Mitä mieltä te muut olette tästä asiasta? Onko vaa`an lukemasta irti pääseminen ollut edellytys toipumisenne kannalta? Pystyttekö luottamaan siihen hyvänolon tunteeseen ja omiin nälkäviesteihinne niin, ettette tarvitse lainkaan vaakaa kertomaan totuutta?

Pienistä jännityksen tunteista huolimatta aion lähteä lomalle sillä asenteella, että en anna painolleni minkäänlaisia mahdollisuuksia pudota. Kuten aiemminkin totesin, nyt minua enää ei pelota normaalipainon lähestyminen, vaan koen sen avaavan ovia ja tuovan mahdollisuuksia mukanaan. Noista ovista astuminen on tulevaisuuteni kannalta enemmän kuin tärkeää. Joten jos onnistuisin painoani nostamaan lomalla ja tuomaan sitä lähemmäs tavoitettani, voisin olla vaan tyytyväinen itseeni - en syyllistää ja syyttää, kuten anorektinen puoli varmasti haluaisi tehdä. Jos pystyn tekemään jo osastolla kaikkeni painoni edistämiseksi, miksen pystyisi siihen kotonakin? Miksi painon pitäisi ainoastaan pysyä lomalla samoissa lukemissa, vaan miksei se saisi oikeasti noustakin? Lomallani minulla on suunnitelmia, jotka liittyvät paljon tulevaisuuteeni - töihin ja oman kodin ostamiseen. Joten nyt jos koska on aika ottaa konkreettinen askel kotonakin lähemmäs noita tulevaisuuden unelmia, joiden toteutumisen edellytyksenä on normaalipainon saavuttaminen ja lopullinen kotiutus osastolta. Ja entäpä se ruoasta nauttiminen? Olen onnistunut löytämään sisältäni sellaisen kulinaristin ja orastavan sallivuuden siemenen, että aion varmasti käyttää näitä molempia hyväkseni. Pelkän suorituksen sijaan aion ottaa tämän kulinaristisena mahdollisuutena ja antaa itselleni luvan nauttia hyvästä ruoasta:) Anorektinen ääni sisälläni saakoon luvan vaieta!

<3: Laura

P.s. Myöhemmin pohdintaa vielä asioista, jotka edesauttavat lomani onnistumista, kiitos teidän lukijoiden ihanien ja hyödyllisten neuvojen:)