Lounasseuraa ja suklaajäätelöä

Eilen tapasimme lounaan merkeissä jälleen Feenix Cafessa yhdessä ihanan lukijani kanssa, jonka kanssa tapasimme ensi kertaa viime viikolla. Tuolloin lounastimme samaisessa kahvilassa ja päädyimme jälleen samaan paikkaan sen herkullisten salaattien ansiosta. Vaikka usein olen meinannut katkeroitua sairaudelle ja sen aiheuttamalle tuskalle, en voi olla löytämättä siitä aina välillä hyviäkin asioita. Vaikka mieluusti pyyhkisin kaikki sairauden aiheuttamat kauheudet elämästäni pois, on se tuonut elämääni yhden asian, josta olen todella kiitollinen: sankan joukon uusia ystäviä. Nytkään en voisi olla iloisempi siitä, että sain jälleen kerran tutustua uuteen ihanaan ihmiseen. Vaikka toivoisin niin kovasti, ettei hänkään olisi ikinä joutunut kohtaamaan tätä sairautta, taistelemaan sitä vastaan ja kohtaamaan sen ahdistavuutta, olen kiitollinen siitä, että hän eksyi blogiini ja rohkeni ehdottaa kahville menoa. Uskon meidän molempien saavan tästä paljon; ei vaan vertaistukea, mutta myös uuden ystävän, jonka kanssa viettää aikaa yhdessä:)

Päädyin taas katkarapusalaattiin, johon lisäksi otin maustekurkkua sekä artisokkaa, jota viime kerralla ei ollut valikoimassa. Salaatti oli todella hyvää ja tuore leipä samoin. Olen aivan ihastunut artisokkaan ja olen joskus kotonakin laittanut sitä salaatteihin. Täytyisi oppia käyttämään sitä enemmänkin ruoanlaitossa! Ensi kerralla voisin kokeilla kahvilan täytettyjä leipiä, mikä ei tullut edes mieleeni aluksi, vaan jotenkin automaattisesti päädyin salaattiin. Vilkuilin viereisessä pöydässä olevaa leipää sillä silmällä, että se olisi minullekin kelvannut!

Tällä kertaa jäätelöt jäi syömättä, mutta minä join vielä lounaan päälle ihanan pähkinäisen kahvin. Ensi kertaa ikinä minä jouduin tilanteeseen, jossa olisin voinut ottaa jäätelöä, mutta en tiennyt miten toimia toisen kannalta. Olen käynyt lukuisia ja lukuisia kertoja kahvilla ystävieni kanssa, jolloin minä olen ollut ainoa, joka ei ole syönyt kahvin kanssa mitään. Kun kirjoitin teille sosiaalisten tilanteiden ahdistavuudesta anorektikoille, pohdin sitä kuinka olen taistellut sekä sen kanssa, että olisin aina niin kovasti halunnut ottaa jotain hyvää kahvin kanssa mutten ole kyennyt sekä sen kanssa, että millaisia tunteita syömättömyyteni on ystävissäni herättänyt. Onko heitä syömättömyyteni haitannut tai loukannut? Olen käynyt myös erään anoreksiaa sairastavan ystäväni kanssa syömässä usempaan kertaan ravintolassa, jonka päälle hän on aina pystynyt syömään jotain hyvää. Hän kommentoi minulle tekstiini siitä, kuinka häntä ovat tilanteet aina kovasti surettaneet, sillä hän on tiennyt kuinka paljon minunkin on hyvää tehnyt mieli, mutta en vain ole pystynyt ottamaan. Mutta tällä kertaa olin minä hänen sijassaan, kun mietin miltä toisesta olisi tuntunut, jos olisin jäätelön ottanut. Olisinko saattanut hänet tilanteeseen, jossa hän olisi joutunut taistelemaan tunteidensa kanssa tai muuten kiusalliseen tilanteeseen? 

Aika vierähti taas nopeasti jutellessa, mutta onneksi tapaamme taas ensi viikolla:) Meille molemmille oli tullut ajatus mieleen leffaillasta, jonka ajattelimme toteuttaa mahdollisesti ensi viikon perjantaina. Poikaystäväni on ensi viikolla kaikki illat töissä, joten ihanaa saada seuraa! Tilanne on molemmille varmasti tavallaan helpompi kuin mitkään muut sosiaaliset tilanteet, sillä tällöin tiedämme molemmat niin vahvasti mitä toinen käy läpi, että kaikki paineet tavallisesta tyttöjen illasta syömisineen ovat poissa. Tällöin voidaan edetä sen mukaan, mikä toisesta hyvältä tuntuu. Mutta kovasti ensi viikkoa jo odotan:)

Kotona pääsin taas halailemaan Juliusta, joka yksin minua kotona odotteli. Olin poissa minuutin tai pari tuntia, on hän aina kotiin tulemisestani yhtä innoissaan ja sen oloinen, kun emme olisi vuoteen nähneet tosiamme. On se niin suloinen:) Lähdimme käymään heti pienellä kävelyllä, jonka aikana Julius löysi pitkän ja ohuen kepin itselleen. Se on aina löydöksistään niin ylpeä ja kantaa keppejä suussaan kuin suurtakin aarretta. Tällä kertaa keppi oli vaan niin pitkä, että pikkuinen meinasi jäädä jumiin useampaankin tolppaan sen kanssa:D

Lenkin jälkeen päädyin lukemaan viikon sivistävimmät jutut uusimmasta Cosmopolitanista sekä Me Naisista. Sain myös jäätelöni syötyä, kun lehtien kaveriksi kaivoin pakastimesta viime viikolla osatamani Aino suklaajäätelön. Aivan mahtava tunne syödä jäätelöä suoraa purkista tuntematta minkälaisia pelon tunteita hallinnan menettämisestä. Aiemmin annos olisi tarkkaan mitattu ja punnittua, mutta nyt söin sen verran, kun minusta hyvältä tuntui. Taas uusi naula sairauden arkkuun!

Loppu päivä sujui rauhallisissa merkeissä kotona yhdessä poikaystäväni kanssa. Hän teki meille ruokaa ja katselimme ensin Suomen jääkiekkopelin ja sen jälkeen vielä piirretyn Peukalo-Liisan. Oli ihanaa viettää ilta rauhassa ilman mitään sen kummempia suunnitelmia:) Isäni kävi vielä lenkittämässä Juliuksen, jottei minulle tulisi liikaa kulutusta päivän aikana. Onneksi asumme niin lähekkäin, että tämä onnistuu. Ja olihan isälläkin varmasti jo ikävä Juliusta:) Mutta ihana päivä kotona jälleen takana ja kiitos erityisesti lounasseuralleni - ensi viikkoa odotellessa<3

<3:Laura