Kompastuskiveni

Vaikka valtavasti onkin ajatusmaailmani anorektiselta puolelta terveemmälle puolelle siirtynyt, kertoi loma siitä, että kaikki ei ole vielä täysin kohdillaan. Kuten eilen totesinkin, on peruspohja ruokailuissani hyvä, mutta mitä ovatkaan sitten ne yksittäiset ratkaisevat asiat, jotka saavat painoni putomaan noinkin lyhyellä lomalla? Kun katsoo esimerkkiä terveen ajan syömistottumuksistani postauksesta Rentoa syömistä osa I huomaa, kuinka paljon sitä oikeasti saa ja tulee syödä, jotta paino normaalissa aktiivisessa elämässä pysyttelee paikoillaan. Ja vielä kun olen kuitenkin siinä vaiheessa, että painon tulisi nousta, on paljon petrattavaa vielä kotona. Ja jos vielä mukaan lasketaan sekin, minkä olen jo aikaisemminkin todennut, että nälkiintymistilasta normaalipainoiseksi nousseen anorektikon energiantarve säilyy tavallista suuremapana vielä jonkin aikaa normaalipainon saavuttamisen jälkeenkin, ovat kaikki nämä asiat yhdessä niitä ratkaisevia tekijöitä, jotka nyt tulee huomioida. Kotona ollessani ei riitä, että suoriudun ruokailuista hyvin saatikka sitten kohtalaisesti, vaan niistä tulee suoriutua melkeimpä täydellisesti. Energiantarve kotona on paljon suurempaa kuin osastolla, ja jos en kykene syömään kotona yhtä isoja määriä kuin osastolla, ei painoni pysy kotilomien aikana.

Hyviä asioita, joita olen onnistunut siirtämään osastolta myös kotiruokailuihini, on jo valtavasti. Yksi melkeimpä tärkein asia on ehdottomasti kahden lämpimän aterian syöminen päivässä. Tämä on asia, josta en ole kertaakaan lomilla tinkinyt. Olemme poikaystäväni kanssa joko tehneet itse ruokaa tai käyneet ravintolassa syömässä. Ja ruoat eivät todellakaan ole olleet mitään salaattilinjaa, vaan kunnon täysipainoisia aterioita, sisältäen aina sekä hiilihydraatteja perunan, pastan tai riisin muodossa sekä luonnollisestikin myös proteiinia lihan muodossa. Poikaystäväni on pitänyt huolen, että rajojani koetellaan ja rikotaan jatkuvasti, käyttämällä ruoanlaitossa normaalisti öljyä sekä kermaa. Hän ei anna minun lipsua täysin rasvattomalle linjalle, mikä on todella tärkeä asia. Vielä tämä toimii meillä parhaiten näin, että hän valmistaa ruoat lähinnä yksin, mutta myös minä olen jo rohkaistunut käyttämään itselleni vaikeita ainesosia ruoanlaitossa. Lämpimien aterioiden lisäksi ruokailuissani on hyvää uutena asiana mukaan tullut joustavuus ja välipalojen syönti. Jos ruokailuväli pitenee yllättäen, kykenen ottamaan jo välipalaa, vaikka se ei varsinaisesti ateriasuunnitelmaani kuuluisikaan. Sallin itselleni jo hyvin myös herkuttelun ja kestän siitä seuraavan morkkiksen ilman ahdistusta, joka seuraisi minua mukanani vielä seuraavaankin päivään.

Positiivisia muutoksia olisi edelle luettelemieni lisäksi paljon muitakin, mutta mitä ovat sitten ne kompastuskivet, jotka lomilla koituvat kohtalokseni? Pohdin näitä pikään yhdessä äitini ja poikaystäväni kanssa sekä tietysti myös itsekseni. Luulen löytäneeni aikalailla ne heikot kohtani, joihin tulee puuttua ja tiukasti, jotta tulen tulevaisuudessa pärjäämään.

Epäsäännöllisyys ja pyrkimys tavalliseen elämään:
Lomilla en luonnollisestikaan pysty noudattamaan yhtä säännöllistä elämänrytmiä kuin osastolla, jossa kaikki on niin tarkasti aikataulutettua. Kuten keskiviikko-päivästä teille kirjoittaessa totesin, tuntui minusta kaikki niin ihanan tavalliselta ja luonnolliselta. Tällöin pääosassa elämässämme ei ole minun ruokailuni, vaan se normaali elämä. Niin ihanalta kuin tämä kuulostaakin, tekee se heikon kohdan ruokailuihini. Kun rytmi on epäsäännöllinen eikä aamupallalle malttaisi nousta osaston tapaan kahdeksalta, tarkoittaa tämä ruokailuiden siirtymistä. Tällöin on vaikeampaa mahduttaa päivään kaikki tarvittavat ateriat, joita osastolla minulla kuitenkin on melko paljon ja usein. Tämä taas tarkoittaa sitä, että jokin ateria saattaa tipahtaa välistä pois tai kutistua. Äitini sanoi, että unelmoin ehkä liikaa siitä normaalista elämästä, joka minulle ei vielä ole mahdollista. Vaikka kuinka inhottavalta tuntuisi, pitäisi minun pyrkiä yhtä orjalliseen ja tarkkaan ruokailuun, kuin osastollakin - ainakin vielä näin aluksi.


Rasvattomien ja light -tuotteiden käyttö:

Olen vieläkin täysin sairauden pauloissa mitä rasvattomien ja light-tuotteiden käyttöön tulee. Tämä asia on sellainen, josta olen keskustellut poikaystäväni kanssa useammin kuin kerran. Tiedän, että minun pitäisi alkaa uskaltaa ottaa jo vähitellen askelia kohti esimerkiksi tavallisten jogurttien syöntiä. Kun toissa kerralla lomalta palatessani tajusin unohtaneeni jogurttini ystäväni jääkaappiin, jouduin ihan paniikkiin. Tein siitä itselleni elämääkin suuremman asian, kun tajusin, että minun olisi syötävä talon tavallisia jogurtteja. Vaikka heti seuraavana päivänä ehdotinkin hoitajalle takaisin isompaan annoskokoon siirtymistä, jouduin paniikkiin muutaman vaivattoman jogurtin vuoksi. Tämä on melko pitkälti haaste numero yksi, sillä tavallisiin maitotuotteisiin siirtyminen lisäisi energiansaantiani, jota todella tarvitsen, mutta olisi myös yksi uusi voitto terveemmälle puolelleni. Tämä muuri minun on ylitettävä ennen kuin voin sanoa parantuneeni. Light-tuotteet pitävät minut kiinni niissä anorektisissa kalorinlaskentaan liittyvissä asioissa, joista minun todella tulisi pyrkiä eroon. Niin kauan kuin syömistäni määrittävät edes jollain tapaa kalorit ja niiden tuijottaminen ja niiden mukaan syöminen, on anoreksia minussa vielä kiinni.

Rasvakammo:
Olen aiemminkin kertonut siitä, kuinka rasva on minulle kaikkein haastavin ruoka-aine. Paljon olen jo saavuttanut taistelussa rasvakammoani vastaan, mutta paljon on vielä saavuttamatta. Se on jo suuri erävoitto, että sallin rasvan, kerman ja juuston kohtuullisen käytön ruoanlaitossa. Mutta kun siirrytään käytännön tasolle leipien voiteluun ja ateriasuunnitelmaani kuuluvien pähkinöiden syöntiin, tulee täysi stoppi päälle. Eli levitteen käyttöä minun todella tulee parantaa ja pähkinät pitää mukana ateriasuunnitelmassani myös kotonani. Myös kammoni rasvaisia ruokia kohtaan minun tulee voittaa, jotta voin päästä eroon kaikista peloistani minulle täysin kiellettyjä ruokia kohtaan. Se olisi valtava erävoitto terveelle puolelle, vaikkei välttämätöntä ravintoaineiden saannin kannalta olisikaan.


Ateriasuunnitelmastani poisputoavat pienet, suuret asiat:
Ateriasuunnitelmani pysyy melko hyvin kasassa kotona ollessani, mutta silti kuin huomaamatta sieltä tippuu aina jotain pientä pois. Olen niin kovasti haaveillut siitä joustavasta, normaalista elämästä, jonka mukana tulisi nälkätuntemusten mukaan syöminen ja mielitekoihin vastaaminen. Mutta tämä kaikki edesauttaa sitä, että jos lähden liikaa "sooloilemaan", jää auttamatta jotain ateriasuunnitelmaani kuuluvaa pois. Jotain, millä terveelle ihmiselle ei ole mitään väliä, mutta jotain millä minulle on suuri merkitys: niin fyysiseltä kuin psyykkiseltä kannalta katsottuna.  Esimerkiksi vaikka syönkin kunnon lämpimän ruoan, tulee selvä lovi energiansaantiini, kun yhtäkkiä maito korvaantuukin vedellä eikä jälkiruokaa tule syötyä. Näin käy kuin ihan huomaamatta, mikäli en ole täysin tarkkana ja varpaillani koko ajan. Anoreksia vaanii koko ajan nurkan takana valmiina nappaamaan kiinni siitä pikkusormesta. Ja se aamupala - aamupalamissioni jatkuu edelleen.

Arkikulutuksen kasvaminen:
Osastoarkeni on hyvin vähän energiaa vievää. Päiväni koostuu lähinnä istuskelusta ja makoiluista. Ainoiksi liikuntasuoritukseksini jäävät ulkoilut, joita ovat puoli tuntia reipasta kävelyä joka toinen päivä ja tunti joka toinen päivä. Mutta kun menen kotiin, aivan huomaamattani kulutan energiaa siivoamalla, käymällä kaupassa ja puuhastelemalla kaikkea muuta. Vaikka kävisinkin vain pienillä lenkeillä Juliuksen kanssa, kerääntyy liikkumista yhtäkkiä ihan huomaamattakin kaikesta touhuilusta, vaikka varsinaista liikuntaa en harrastaisikaan. Esimerkiksi eilen kertomani koskiretki kulutti varmasti kuin huomaamattaan energiaa, kun kävelimme vaikekulkuisessa maastossa. Tässä saattoi hyvinkin jo pelkästään kulua energiaa yhtä paljon kuin normaalissa puolen tunnin lenkissäni. Tämä kaikki minun tulee ottaa huomioon kotona ollessani ja uskaltaa rohkeasti vastata lisääntyneeseen energiankulutukseen syömällä enemmän.

Nälkätuntemukseen vastaaminen - mutta vain osittain:
Pystyn jo melko hyvin vastaamaan nälkätuntemuksiini, mutten täysin. Otan rohkeammin välipalaa ja syön jotta nälkäni lähtee. Mutta tämä ei riitä. Minun tulee kyetä syömään itseni ihan täyteen sen sijaan, että ainoastaan poistaisin nälkäni.  Jos syön ainoastaan poistaen nälkäni hetkellisesti, nälkätuntemukseni palaa hyvin nopeasti takaisin ja minua alkaa pelottaa jatkuva näläntunne. Jos uskaltaisin syödä kunnolla itseni aterioilla täyteen (mitä tosin tapahtuu kyllä myöskin), nälkä pysyisi pitempään loitolla, pystyisin keskittymään paremmin asioihin eikä ruoka pyörisi alituiseen mielessäni sekä mieliteot pysyisivät kurissa. Joten nälkätuntemukseen vastaamiseen tarvitsen vielä rohkeutta ja paljon. Paljon on jo muuttunut, mutta vielä lisää muutosta tarvitaan.


Mutta nämä kaikki ovat niitä pieniä valintoja, joita me anoreksiaa sairastavat joudumme päivittäin tekemään. Jokainen valinta tulee tehdä tarkasti ja tietoisesti. Vaikka kuinka ihanalta kuulostaisikin joustavuus elämässä ja rentous syömisessä, täytyy toipuvan anorektikon olla vielä hyvinkin tarkkana. Jokainen valinta tehdään joko terveyden tai sairauden hyväksi. Raja anorektisen ja terveen toiminnan välillä on niin häilyväinen, että koko ajan tulee olla varpaisillaan. Kuten ihana lukijani kuvailikin, on jokainen valinta tärkeä: teetkö puurosi maitoon vai veteen, nappaatko välipalaksi hedelmän vai pullan, otatko tavallisen vai rasvattoman jogurtin, otatko leiväksi ruisleivän vaiko yli puolta pienemmän hapankorpun. Nämä kaikki pienet valinnat ovat niitä, joissa pitäisi voittajan olla aina terve puoli. Useimmiten minulla terve puoli vie jo voiton, mutta myös paljon on niitä huomaamattomia ansoja, joihin lankean tekemällä väärän valinnan. Ja nuo ansat ovat niitä, jonka vuoksi painoni ei pysy lomilla, vaikka ruokailuni peruspohja olisikin kunnossa. Nyt kun tiedostan ansani paremmin kuin hyvin, voin vaan yrittää parhaani ja kiertää ansat mahdollisimman kaukaa!

<3:Laura