Hyvän elämän salaisuus

Kävin mielenkiintoisen keskustelun lääkärin kanssa perjantaisessa hoitoneuvottelussani. Hänellä on tapana kertoa usein omista tutuistaan ja tuoda esimerkkejä oikeasta elämästä minulle, jotka edesauttaisivat ajatusmaailmani muuttumista. Hän kertoi minulle tutuistaan, pitkän ja hyvän elämän eläneistä vanhuksista, joiden pitkän elämän salaisuutena ei suinkaan ollut nykytutkimusten mukainen terveellinen ruokavalio vaan onnellisuus. Onni, ilo ja positiivinen elämänasenne ovat olleet ratkaisevassa asemassa siinä, kuinka he ovat elämässään niin pitkälle selviytyneet. Vaikka he ovat syöneet kovia eläinrasvoja, hiilihydraatteja ja valkoista sokeria huoletta, ovat he eläneet terveen, pitkän ja onnellisen elämän. Lääkäri halusi korostaa minulle sitä, kuinka rajoitteet eivät suinkaan tuo onnea, vaan se ainoastaan kapeuttaa elämää vieden siitä kaiken nautinnon ja ilon mennessään.

Mutta mistä tämä keskustelu sitten alunalkaen lähtikään liikkeelle? Kerroin lääkärille tavoitteistani nostaa painoni normaaliin asti ja ajatuksistani tehdä nyt osastollakin kaikkeni, jotta tämä tavoite toteutuisi mahdollisimman nopeasti. Kun painoni oli pari viikkoa sitten noussut viikossa yli pari kiloa lähennellen tavoitepainoani, oli minun paniikin omainen reaktio tähän, että ateriasuunnitelmaani tulisi pienentää. Vaikka täällä Kanta-Hämeen keskussairaalassa onkin ainoastaan yksi ravitsemusterapeutti, sain ajan hänelle yllättävän nopeasti. Teimme tätä varten pieniä muutoksia ateriasuunnitelmaani ja päätöksen pienentään lounaan ja päivällisen ateriakokoa yhtä pienempään. Vaikka omahoitajani olikin sitä mieltä, että ateriakokoa olisi täytynyt pienentää vasta tavoitepainoni saavutettuani, antoi lääkäri luvan uuteen ateriasuunnitelmaan siirtymiseen jo aiemmin. Kun palasin pääsiäisen lomiltani ja painoni oli hieman laskenut, yritin ottaa rohkean askeleen eteenpäin pyytämällä erästä hoitajaa palauttamaan annoskokoni takaisin isompaan. Tällöin hoitaja suhtautui asiaan melko välinpitämättömästi, eikä muutosta suostunut tekemään. Kerroin tästä lääkärillekin, joka oli rohkeudestani ja asenteestani valmis ojentamaan minulle jopa mitalin, mikäli hänellä sellainen olisi. Mutta painoni laskusta huolimatta lääkäri ei puoltanut ajatustani nostaa annoskokoa takaisin suurempaan.

Miksi sitten näin? Hänen mukaansa ei ole syytä ahtaa itseään täyteen valtavalla määrällä perunaa, jolloin oloni olisi fyysisesti jatkuvasti epämukava. Hän halusi tuoda esiin mielipiteensä siitä, kuinka syömisen tulisi olla nautinto eikä pakollinen ja raskas suoritus. Tässä vaiheessa hän toi esiin jo alussa kertomani ilon ja positiivisuuden, joka auttaisi elämässä pitkälle. Sen sijaan, että noudatettaisiin kapeutuneesti terveyssuositusten mukaisia tapoja syödä ja rajoitettaisiin elämäniloa karsimalla nautintoa syömisestä, hän halusi minun harkitsevan vapaaehtoista herkkulisää. Moni makeita herkkuja vastaan puhuva kauhistelee varmasti tätä, mutta lääkärini oli tosissaan sitä mieltä, että paljon mieluisampaa minulle olisi syödä pienemmässä määrässä, kuten suklaapatukan muodossa sama määrä energiaa, kuin valtavana määränä perunaa, jota sairaalan keittiö aterioihini lisäisi. Ja puhui hän jopa suklaan terveysvaikutuksistakin;)


Ja lääkärini on aivan oikeassa. Vaikka söisinkin osittain terveyssuositusten vastaisesti nauttien myös sokerisia herkkuja, haluan pitää tästä kiinni. Kuten lääkärikin totesi ei rajoitteet ja kapeutuneet ruokailutottumukset sekä pyrkimys terveelliseen ruokavalioon tuoneet mukanaan onnea ja iloa elämääni, vaan aivan jotain muuta - anoreksian. Luonnollisestikin haluan säilyttää ruokailuni perusrungon pääaterioineen terveellisinä, mutta en halua myöskään luoda enää minkäänlaisia rajoitteita, kieltoja ja sääntöjä ruokailuuni, vaikka kaikki ei menisikään terveyssuositusten mukaisesti. Haluan säilyttää kaiken saavuttamani sallivuuden ruokailuissani, jotka olen jälleen kovan työn ja tuskan tuloksena ajatusmaailmaani saanut mahdutettua. Vapaasti söin ennen sairastumistanikin ja voin tällöin hyvin - miksi en siis voisi hyvin tulevaisuudessakin? Jatkossa haluankin uskoa sallivuuteen, vapauteen, onnellisuuteen, positiivisuuteen ja niihin pienten iloisten asioiden löytämiseen:)


Mutta mihin kaikki tämä sitten johti? Se johti siihen, että reippaan kävelylenkin sijaan kävelinkin sairaalan lähikauppaan ja ostin itselleni ylimääräisiä herkkuja, kuten muutaman suklaapatukan sekä kuivattuja hedelmiä! Ulkona rehkimisen sijaan käytin aikani valikoiden minulle mieluisia energialisiä, jotka nauttisin lisätäkseni päivittäistä energiansaantiani mutta myös luomalla itselleni mieluisan nautinnon hetken. Ja tiedättekö mitä? Ensimmäistä kertaa lukuisten osastojaksojeni aikana söin omassa huoneessani ilman vahdintaa, ilman pakotusta ja muiden painostusta. Söin oman itseni vuoksi, en henkilökunnan. En pyytänyt keneltäkään tähän lupaa, vaan luvan annoin minä itse itselleni. Suurin askel kohti terveyttä, jonka olen tähän mennessä ottanut! Kun vielä saan työstettyä hieman ajatuksiani ja olen saanut jääkaapissa olevat rasvattomat jogurtit syötyä, haen kaupasta rasvattomien jogurttien sijaan tavallisia jogurtteja. Tästä lähtien aion pyrkiä kotonakin siirtymään tavallisiin jogurtteihin, vaikka kuinka vaikealta tuntuisi. Lisäksi tavoitteenani on nostaa kipukynnystäni vielä hieman ylemmäksi lisämäämällä hyvien rasvojen osuutta ateriasuunnitelmaani pähkinöiden muodossa, mikäli lisäenergiaa tarvitsen. Ja ennen kaikkea aion viedä nämä muutokset mukanani kotiin asti. Olen tyytyväinen:)

<3:Laura


P.s. Illalla tiedossa vielä tarkennusta uudesta ateriasuunnitelmastani.