Järkytys

Loman jälkeinen punnitukseni oli minulle jälleen aikamoinen järkytys. Tällä kertaa kuitenkin toiseen suuntaan kuin perjantaina. Perjantaina kirjoittelin siitä, kuinka valtavasti ahdistuin reilusta kahdesta lisäkilosta viikon sisällä, joista vaaka minulle ilmoitti. Olin aivan shokissa koko päivän siitä, kuinka painoni nousuvauhti vaan kiihtyy kiihtymistään, vaikka aiemmin painoni noustessa ateriasuunnitelmaani on jouduttu kasvattamaan. Pelkäsin kuinka painoni on räjähtämässä käsiin eikä painonnousu pysähdykään siihen tavoitteeseen. Tällöin ilmoittelinkin jo lähenteleväni kovasti tavoitepainoani, mikä ei olisi ollut kuin reilun kilon päässä enää sen aamuisen painolukeman myötä.

Alkujärkytyksestä huolimatta mieleni sopeutui viikonlopun aikana hyvin tuohon uuteen painolukemaan ja siihen, että kotiutus ei olisi ainakaan painon puolesta enää kaukana. Osastolle palatessani uskalsinkin jo toivoa, että olisin onnistunut pitämään lomalla painoni ja kotiutuminen lähenisi edelleen. Takaraivossani naputti kuitenkin pieni pelon ääni siitä, että viikonloppu oli ollut todella kiireinen, jolloin syömiset olivat hyvin epäsäännöllisiä. Ja vaikka varsinaista liikuntaa muutaman kävelylenkin lisäksi en harrastanutkaan, kului energiaa puuhastellessa ja kauppareissulla rutkasti. Pelon ääni kuiskutteli minulle, että mitä jos energiansaanti ja- kulutus eivät olleetkaan aivan tasapainossa loman aikana? Mitä jos painoni olisi laskenut loman aikana? Vaikka painonnousu perjantaina tuntui kuinka pahalta, oli kotona niin hyvä olla, etten halunnut painoni todellakaan laskeneen, jottei kotiin paluu vaan lipuisi yhtään kauemmas.

Mutta kuinkas sitten kävikään. Aamuinen punnitus oli todellakin järkytys toiseen suuntaan: jos paino oli noussut viime viikolla rutkasti, oli se myös tullut alaspäin rutkasti. Tämä kertoo taas omaa kieltään siitä, kuinka viime viikkoinen painonnousu ei ollut täysin todellista, vaan osittain esimerkiksi nestekertymää. Loman jälkeinen tulos taas kertoi siitä, että nesteet olivat edellispäivän kahvinjuonnin ansiosta todellakin poistuneet ja kehoni oli todella kuiva. Ja liekö vauhdikkaalla viikonlopulla ja niukentuneella energiansaannillakin osuutensa asiaan. Olen nyt siis ottanut valitettavan askeleen taaksepäin, mistä olen todella surullinen. Minusta tuntui niin pahalta laittaa poikaystävälleni viestiä hänen synttäriaamunaan, että painoni oli laskenut ja paljon. Mutta nyt ainakin tiedän, että energiantarpeeni lomilla on vielä suuri. Ei riitä, että syön vaan nälkääni, vaan minun todella tulee syödä itseni täyteen. Jos osastolla joudun joskus väkisin ahtamaan ruokaa sisääni, niin kotona minun myöskin tulee siihen pystyä, jotta saan painoni pidettyä. Vaikka paino laskikin, niin onneksi painon vaihtelut olivat niin suuria suuntaan jos toiseenkin, että paino nousi kuitenkin puolen kilon verran viikon aikana. Olen nyt tyytyväinen edes siihen:)

Painoni on siis vielä todella arvaamaton ja jokainen punnitus voi olla täysi yllätys. Poikaystäväni varoittelikin minua jo valmiiksi, että jos loman jälkeisen punnituksen aikana kehoni oli kuiva, voi seuraava hyppäys olla taas suuri eteenpäin. Mutta sen olen valmis vastaanottamaan. En halua enää yhtään ottaa takapakkia painon suhteen toipumisessani. Äitinikin muistutteli mieliini sairauteni kulkua ja sitä, että koskaan kotiuduttua ongelmana ei ole ollut painonnousu vaan aivan toisenlaiset ongelmat. Vielä kertaakaan en ole onnistunut kotiuduttuani pitämään painoani, joten pelkoa painon ryöpsähtämisestä ei ole. Minun täytyy pystyä kotona todellakin pitämään kiinni ateriasuunnitelmastani, eikä mitään saa pudota pois. Arkikulutukseni kasvaa väistämättäkin niin suureksi, että jokainen suunnitelmassa oleva ruoka-aines on tärkeä. Vaikka ruokailuni olikin vapautuneempaa kuin kertaakaan aiemmin, ei vapautuneisuus riitä, vaan minun tulee olla itseni kanssa todella tiukkana. Jos tunnen kulutuksen kasvavan, pitää myös energiansaantia kasvattaa!

Olen suoraan sanottuna pettynyt itseeni ja tilanteeseeni, vaikka kuinka koin paljon onnistumisen kokemuksia kotona ollessani. Vielä en ole siis valmis kotiutumaan, vaikka olo osastolla alkaa tuntua hyvin tukalalta, enkä jaksaisi täällä oloa lainkaan. Minun on saatava vielä rutkasti rohkeutta syömiseeni, sillä viimeistään töideni alettua kasvaa kulutukseni sellaiseksi, että minun on pakko kyetä vastaamaan kulutukseen lisäämällä energiansaantiani. Joten nyt vaan täytyy kaivaa ne rohkeuden rippeet piiloistaan ja lisätä ne vapautuneempaan ruokailuun, niin eiköhän kaikki taas käänny parhain päin:) Ja tästä kaikki, jotka kamppailevat sairautta vastaan huomaavat taas, kuinka ihminen oikeasti tarvitsee paljon energiaa! Toivottavasti tämä toimisi nyt hyvänä esimerkkinä muille siitä, että syödä saa ja vapaasti - tai oikeastaan on pakko, jos haluaa pärjätä ja päihittää sairauden.

Kohta on lääkärinkierto, joten nyt vaan jännittämään sitä, että saanhan tarvitsemani lomaluvat lääkäriltä viikonlopun risteilyä varten sekä ensi viikon Juliuksen hoitoa varten painoni heittelystä huolimatta!

<3:Laura