Vilpittömästi onnellinen

Muistan erään keskustelun anoreksiaa pitkään sairastaneen ystäväni kanssa ajalta, jolloin olin ensimmäistä kertaa osastohoidossa. Hän sanoi minulle, että kyllä se päivä vielä koittaa, kun oikeasti odotat painosi nousevan ja olet siitä iloinen. Tuolloin ajattelin asian olevan täysin mahdoton, sillä mieli ahdistui jokaisesta nousevasta grammasta ja mielihyvä ja helpotus nousi pintaan aina painon laskettua. Tämän jälkeen olen kokenut ajoittain hetkiä, jolloin ollen toivonut painoni nousseen - mutta vain hetkellisesti. Tällaiset hetket ovat koskeneet tilanteita, jolloin jokin yksittäinen loma olisi sidottuna painooni. Loman jälkeen minulle on ollut taas  lähes poikkeuksetta helpotus painon putominen tai paikallaan pysyminen. Näin on ollut kaikkien aiempien osastojaksojeni aikana.

Mutta nyt jokin on toisin. Nyt on tullut tuo hetki, josta ystäväni puhui: hetki jolloin voin vilpittömästi olla onnellinen ja tyytyväinen painoni nousuun. Tämän aamuinen punnitustulos kertoi yli kilon noususta kolmessa päivässä. Ahdistuksen sijaan minut valtasi helpotus ja ilo siitä, että voisin palata huoneeseeni ja laittaa poikaystävälleni heti viestiä painoni noususta. Sain takaisin viestin, jossa hän kyseli minkälaisin fiiliksin olin painolukemasta. Vastaukseni oli selkeä: "lähempänä kotia fiilis". Olin oikeasti helpottunut painolukemasta ja siitä, että nyt voin ajatella painoni olevan oikeasti siinä lukemassa, ilman nestekertymiä tai kuivumisia, kuten viime punnitusten aikaan. Nyt voin tosissani alkaa suunnata katseitani kohti kotia ja sitä elämää, joka minua siellä odottaa. Vaikka ennen olisin ollut valtavan ahdistunut noinkin suuresta painonnoususta, en tällä kertaa. Nyt olin vain onnellinen:) Minulla on nyt luottavainen olo, mitä tämän loman suhteen tulee ja voin olla turvallisemmin mielin kotona. Kaikki tällaiset ajatukset tukevat sitä tervettä puoltani, joka oikeasti haluaa parantua ja on päivä päivältä varmempi onnistumisestaan. Nyt valo ei enää ainoastaan pilkahtele tunnelin päästä, vaan se todella näkyy jo kunnolla - tulevaisuus tuntuu ja näyttää valoisalta:)

Olen ylittänyt nyt oikeasti ensimmäisen tavoitepainoni, mutta tiedän sen olevan vielä hieman liian alhainen. Haluankin vielä rohkeasti ottaa vastaan muutaman lisäkilon, jotta ylitän oikeasti ja kunnolla sen normaalin painoindeksin alarajan. Tämän jälkeen haluan luottaa siihen, että painoni vakiintuu minulle hyvänolonpainoon, siihen missä sekä kroppani että mieleni toimii parhaiten. Elin vuosia onnellisena ja vapaana tuossa painolukemassa, joten uskon sen olevan minulle nytkin oikea. Haluan tavoitella sitä vapauden tunnetta, joka minulla oli ollessani terve: saatoin syödä ja liikkua täysin vapaasti. Minun ei tarvinnut miettiä lainkaan syömisiäni, vaan söin kun siltä tuntui ja söin, mitä minun teki mieli. Tämän mahdollisti vapaa liikkuminen ja aktiivinen elämä. Näistä haaveilen nytkin ja uskon vielä saavuttavani tuon samaisen tilan. Ja muutama lisäkilokin tuohon päälle - se on sitä kipurajan ylittämistä ja rohkeutta se!

<3:Laura