Ihanaa seuraa ja suuri onnistuminen

Eilen  minulla oli edessäni ilta yksin kotosalla, sillä poikaystäväni lähti melko heti kotiin tultuani futispeliin, josta palatessaan hän jatkoi suoraan töihin yöksi. Valitettavasti emme siis saaneet eilen lähes lainkaan viettää aikaa yhdessä, mutta onneksi lomaa on vielä runsaasti jäljellä:) Eilinen ilta oli heti aivan loistavaa harjoitusta minulle kohdata ruokailutilanteita yksin ja selviytyä niistä ilman kenenkään tukea. Minun on tällöin pystyttävä itse antamaan itselleni lupa syödä. Päivälliselle sain kuitenkin seuraa ja tukea, kun äitini ehdotti päivällistä yhdessä veljeni perheen kanssa ravintolassa. Suuntasimmekin Asema X -ravintolaan, jossa on aina todella maukkaat ruoat ja löydän sieltä aina helposti itselleni syömistä. Ravintolapelkoni olen päihittänyt jo täysin, ja valitsemisen tuomaa ahdistusta ilmenee enää harvoin. Ja jos ilmenee, sekin on enemmänkin ahdistavaa pettymystä siihen, ettei ole kyennyt valitsemaan terveen puolen mukaan, vaan on sortunut kuuntelemaan anorektista puoltaan.

Olin jo ajatuksissani miettinyt valmiiksi itselleni annoksen, joka olisi muodostunut paahtoleivästä ja broilerfileestä. Vielä vajaa kuukausi sitten kyseisen annoksen samaisessa ravintolassa syötyäni tuntui se suurelta rajojen rikkomiselta, mutta nyt se olisi ollut minun mielelleni kohtuullisen hellppo ratkaisu. Ajatuksissani pyöri lounaaksi sairaalalla syöty kunnon lounas perunoineen ja lihakastikkeineen ja päivälliselle tarkoitettu kevyehkö juustokeitto. Olen kuitenkin melko hyvin jo päässyt eroon ajatuksesta, jonka mukaan toisen pääaterioista tulisi olla kevyempi, mikä on tuonut paljon mielekkyyttä ja ennen kaikkea vapaata, tervettä ajattelua ruokailuun. Mutta nyt tein jotain, mitä ennalta en olisi uskonut ikinä kykeneväni tekemään: tilasin itselleni kanahampurilaisen! Koko sairausaikanani en ole kertaakaan onnistunut voittamaan pelkoani, mitä ravintolahampurilaisiin tulee, mutta nyt sen vihdoin onnistuin tekemään. Vielä pääsiäisristelyllä ollessamme tämä tuntui ajatuksena täysin mahdottomalta, kun katselin ystäväni hampurilaista kateellisena vierestä, mutta nyt valinta onnistui yllättänkin kivuttomasti. Annos sisälsi minulle lukuisia vaikeita ruoka-aineita, kuten leipää, juustoa sekä majoneesia, mutta tiedättekös mitä? Hengissä ollaan yhä ja nautin annoksestani todella! Nyt on taas yksi etappi ohitettu ja suuren suuri kipuraja ylitetty. Syyllisyyden tunteiden sijaan voin sanoa olevani tyytyväinen siihen, että vihdoin ja viimein pystyin tähän! Jälleen kerran voin todeta, että anorektisten ajatusten voittamisen vuoksi tämä oli aivan välttämätöntä, vaikkei se sitä ravinto-aineiden kannalta olisi ehkä ollutkaan. Ja nälkä lähti ja kylläisyyden tunne säilyi ihanan pitkään:)

Ihaninta ruokailuhetkessä kuitenkin oli rakkaan veljentyttöni Idan näkeminen. Tuntuu, että Ida on kasvanut ja kehittynyt aina vaan enemmän ja enemmän joka kerta kun tapaamme. Meidän nauttiessamme omista annoksistamme, herkutteli Ida kurkulla ja leivällä. Myös maidon juominen lasista isän avustamana onnistui täysin! Oli ihanaa nähdä videokuvaa pikkuisesta, joka kävelee hienosti jo tuen kanssa. Tällä kertaa tukena toimi tuoli, jota Ida työnsi edessään kuin rollaattoria:D Ja kova tyttö juttelemaan Ida on, ja tarinaa kyllä riittää niin meille kuin viereisissä pöydissä istuvillekin!

Loppuilta sujui rauhallisissa merkeissä kotona telkkaria katsellen ja kirjoitellen. Kerrankin sain rauhassa katsoa Salkkareita ilman jatkuvaa pilkkaamista:D Vaikka luonnollisestikin minulla oli ikävä poikaystävääni ja harmitti olla yksin kotona, ei vanhoista ahdistuksen tunteista ollut tietoakaan. Suurimmaksi haasteekseni nousi jälleen kerran kaikkien ruokailujen mahduttaminen iltaan, mutta valvomalla hieman pidempään onnistui tämäkin hienosti, enkä voi olla kuin tyytyväinen onnistumiseeni. Vasta nyt kunnolla käsitän esimerkiksi pähkinöidenkin merkityksen iltapalassani. Saan niistä hyviä rasvoja ja tarpeelista energiaa, mutta silti ne eivät täytä kerralla liikaa. Tällöin ei voi vedota siihen, ettei jaksa syödä enää tai ei ennätä syödä kaikkea tarvitsemaansa energiaa päivän aikana. Jos energian yrittäisikin saada väkisin kokoon pelkistä kevyttuotteista ja hedelmistä, saisi todella olla koko ajan syömässä, jotta turvaisi riittävän energiansaannin! 

<3: Laura