Illan iloinen herkkuhetki

Olen tavallaan aika onnellisessa tilanteessa nyt. Saatan rohkeasti myöntää nauttivani ruoasta ja syöväni herkkuja ilman, että häpeäisin asiaa jotenkin. Vielä jokin aika sitten puolustelin ja häpeilin herkkujeni syömistä, mutta nyt olen saanut ajattelumaailmaani sen verran sallivammaksi, että pystyn ne itselleni suomaan. Minun ei tarvitse hakea enää jatkuvaa muistutusta itselleni siitä, että olen anorektikko, jolla pitäisi olla niin hyvä itsekuri, että kieltäisin kaiken hyvän itseltäni. En hae sillä huomiota muilta enkä itseltäni. Mikäli itsekuria on liikaa, on se vaan haitaksi parantumisen kannalta. En saa enää mielihyvää siitä, että voisin sanoa olleeni syömättä karkkia vuosiin, sillä näin ei asia ole. En hae enää jatkuvaa muistutusta siitä, että olenhan nyt tietyistä kohdista sairaalloisen laiha, tai että olisin varmasti se osaston laihin anorektikko. Minun ei enää tarvitse vaivata päätäni tällaisilla ajatuksilla, sillä sellainen en todellakaan ole. En saa enää anorektista mielihyvää fyysistä oireista, vaan olen onnellinen, että niitä ei enää juuri ole. Oloni on vapaampi kuin aikoihin! Alan lähennellä normaalipainoa, jonka alan kokea ainoastaan ideaalina tilanteena. Minulla on koko tie avoinna, mitä syömisen suhteen tulee. Minulla on vielä tavoitepainooni muutama kilo matkaa, joten nyt kaikki syömäni on vain kotiinpäin. Paniikin sijaan näen tämän mahdollisuutena. Vielä vähän aikaa sitten koin normaalipainon lähenemisen uhkana, tilanteena jota pitäisi pelätä. Nyt näen sen mahdollisuutena, joka avaa minulle teitä tulevaisuuteen.

Tälläkin hetkellä suunnitteilla on vielä illan herkkulisä Geisha-patukan muodossa kera hyvän kirjan. Aion hyvillä mielin siirtyä huoneeseeni nauttimaan suklaata Nora Robertsin rakkausromaanin kanssa - kovin naisellinen nautinto, kuten poikaystäväni totesi:) Mikäli minulla on huomenna punnitus ja painoni on noussut, olen vain siitä onnellinen. Se kertoo ainoastaan siitä, että työni on tuottanut tulosta, niin kuin sen kuuluukin tuottaa. En aio kokea syyllisyyden tunteita herkkulisästäni tai muustakaan syömästäni ruoasta. Sen sijaan nautin niistä ja tuon sitä lääkärin kuuluttamaa iloa elämääni:) Olen käynyt tänään kahdella reippaalla kävelylenkillä ja huomenna minulla on vielä lihaskuntoharjoittelua viikon tauon jälkeen fysioterapeutin kanssa, joten energialisä tulee varmasti tarpeeseen. Kun eräs lukija toi kommentillaan jälleen mieleeni sen, että ruoka on anorektikolle kuin lääke, vahvisti se suunnitelmaani entisestään. Ja kuka nyt jättäisi lääkkeensä ottamatta! Eli kun syön lääkkeeni, voin paremmin ja hoivaan itseäni. Eli nyt vaan toteuttamaan illan pientä iloista hetkeä ja lääkitsemään kehoani;)

<3:Laura