Aika sanoa heipat!

Nyt on aika sulkea yksi ovi elämässä ja sanoa tällä erää heipat teille ihanille lukijoille! Minun on siis aika jättää yksi asia elämässäni taakse ja tällä kertaa se tarkoittaa tämän blogin kirjoittamista. Tämä blogi on tullut tällä erää tiensä päähän. Päätös blogin lopettamisen suhteen ei ollut helppo, ei todellakaan. Blogi on minulle rakas ja sen kirjoittaminen on antanut minulle valtavasti. Olen saanut uusia ystäviä toivoen samalla pystyneeni oikeasti auttamaan kokemusteni kautta myös muita anoreksiaa sairastavia. Olen nauttinut arkeni jakamisesta teidän kanssanne, ja monia asioita olen saanut elää uudelleen kirjoittaessani niistä tänne blogin puolelle. Niitä hetkiä blogin parissa en antaisi pois mistään hinnasta. Kerran jos toisenkin ihanat kommentit ovat saaneet hymyn huulilleni. Kerran jos toisenkin ne ovat ihanuudessaan piristäneet mieltäni :)

Blogi sai aikanaan alkunsa suurena avunhuutona ahdistuksen keskellä. Tämä blogi on auttanut minua selvittämään ajatuksiani ja vienyt minua kohti tervettä elämää. Pitkän tauon jälkeen palasin blogin pariin Justuksen syntymän jälkeen, mikä antoi minulle samalla paljon ihanaa sisältöä elämääni. Sain jakaa ajatuksiani ja arkeani, mutta samalla sain teiltä lukijoilta myös valtavaa tukea tämän sairauden selättämisessä lopullisesti. Ilman kirjoittamista ja teiltä lukijoilta saatua tukea en välttämättä olisi näin onnellisessa tilanteessa nyt. Teiltä saamani tsemppauksen myötä olen onnistunut nitistämään sairaat ajatukset uskomattomalla tavalla ja nostamaan painoani normaaliin. Olen myös saanut jakaa elämäni ja arkeni pieniä iloja teidän kanssanne, mikä on ilahduttanut minua itseäni ihan valtavasti. Olen usein ihan innoissani tullut jakamaan kaikkea kokemaani teidän kanssanne :) Kaikesta tästä huolimatta, on tullut aika suunnata katseet eteenpäin.

Oman ajan rajallisuus tuli kuin ryminällä tajuntaani jokunen päivä sitten, kun jouduin tosissani alkaa pohtia asioita jo ihan oman jaksamiseni kannalta. Kun tajusin herääväni kello viideltä aamulla ennen töihin lähtöäni ennättääkseni vastaamaan haluamallani tavalla kommentteihin tai kyetäkseni kirjoittamaan sairautta käsitteleviä toivetekstejä, tiesin olevan aika painaa jarrua. Niin paljon kuin blogiani rakastankin ja teidän toiveisiinne haluaisin vastata, tiedän tämän olevan nyt liikaa. Nyt on aika ottaa pieni tauko, hengähtää ja raivata tilaa muille asioille :)

Blogi on jo pitkään kulkenut kahta erilaista polkua kertoen minun arkielmästäni sekä toiminut vertaistukena anoreksiaa sairastaville. Tuo yhdistelmä on tuonut paljon iloa minulle itselleni, mutta saanut minut myös hapauilemaan oman tahtoni ja velvollisuuden tunteen välillä yrittäen miellyttää kaikkia tasapuolisesti - niin itseäni kuin erilaisia lukijoitakin. Siinä välissä on ajoittain kadonnut se, mistä minä itse oikeasti haluan kirjoittaa - mikä on tällä hetkellä minulle kaikkein tärkeintä. Kuten aikanaan kirjoitinkin, vaativat vertaistuellisessa mielessä kirjoitetut postaukset paljon. Niiden hiominen voi viedä tuntikausia. Sairaus on niin herkkä, että jokaisen lauseen tulee olla harkittu, jokainen lause tulee miettiä viimeiseen asti. Rennolla mielellä kirjoittaminen ei ole mahdollista silloin, kun tietää vaikuttavansa sanoillaan toisen mieleen. Kun olen yrittänyt mahduttaa arkeeni aikaa kirjoittaa tasapuolisesti molemmista - minulle oikeasti tärkeistä aiheista - on aika yksinkertaisesti loppunut kesken. Jos aikaa minulla olisi loputtomasti, pitäisin tästä kaikesta varmasti kiinni - niin tärkeää tämä minulle on ollut. Mutta kun oma luonteeni ei kuitenkaan anna periksi jättää asioita puolitiehen tai jättää vastaamatta selkeää avuntarvetta sisältäviin kysymyksiin, on aika miettiä, onko minusta tällä hetkellä tähän.

Haluan tehdä myös blogin lopettamisen myötä selvän pesäeron tämän blogin alkuun ja juureen eli anoreksiaan - sairauteen mikä on nyt minun elämässäni nähty ja koettu, taakse jätetty. Pesäeron tekeminen ei siis ole tekemisissä sairauden itsensä kanssa - sen kanssa, että anoreksian miettiminen ja käsitteleminen tekisi minulle itselleni pahaa ja pitäisi minut sairaudessa kiinni. Ei, koen selättäneeni hienosti sairauden ja pystymään käsittelemään asioita myös ulkopuolisen silmin ilman, että itse otan asian käsittelemisestä tai muiden kokemuksista huonoja vaikutteita. Olen saavuttanut sen pisteen, kun en enää itse tarvitse oman oloni helpottamiseksi sairautta käsitteleviä tekstejä. Tähän päivään asti ne ovat olleet minulle tärkeitä kuitenkin sen vuoksi, että olen voinut niiden avulla ehkäpä tukea ja auttaa muita sairastuneita ja terveydestä haaveilevia - ainakin niin toivon. Toisaalta olisi vielä paljon sanottavana tästä sairaudesta ja parantumisesta. Toisaalta taas niin paljon on jo sanottu ja sairautta käsitelty lähes jokaisesta mahdollisesta näkökulmasta. Ehkäpä palaan vielä joskus pelkälle vertaistuelle omistetun blogin voimin, ehkäpä joskus vielä toteutan unelmani ja kokoan komemukseni kansien väliin :)

Ehkäpä tämän blogin lopettaminen tarkoittaa minulle myös sitä, että haluan irtautua myös muiden silmissä anoreksiasta. Vaikka tärkeintä onkin, että minä ja läheiseni tietävät totuuden, niin kaipaan sitä vapautta, ettei tekemisiäni tai kirjoituksiani enää katsota ainoastaan sairaushistoriaani silmällä pitäen. Ehkäpä kaipaan sitä, että voin kirjoittaa täysin vapaasti ilman, että joudun miettimään sitä, kuinka niitä tulkitaan sairaustaustani huomioiden. Koska en vaan ole enää yhtä kuin sairaus, en enää toimi kuten anoreksiaa sairastava toimii. Olen niin paljon muuta - olen kaikkea muuta - kuin entinen minä, jonka jokainen toimi oli jotenkin seurausta sairaista ajatuksistani. Olen saavuttanut normaalipainon. Olen saanut kymmenen lisäkiloa itseeni energiana ja terveenä mielenä. Olen saattanut harventaa tukikäyntini polilla yhteen kertaan kuukaudessa. Olen saanut takaisin läheisteni luottamuksen. Olen saanut takaisin terveyteni ja elämäni. Tästä lähtien keskityn tarkastelemaan elämää äitinä, tyttöysävänä, sairaanhoitajana, ystävänä, tyttärenä - terveenä ja muiden kanssa tasavertaisena nuorena naisena. Nyt haluan vain elää vapaasti ja antaa sen näkyä eli nauttia elämästäni :)

Niin paljon kuin rakastankin kijoittamista, avaa pienen tauon pitäminen valtavasti ovia muille harrastuksille :) En malta odottaa sitä, kun pääsen taas pelaamaan isäni kanssa tennistä, äidin kanssa ajan kanssa kuntosalille, Juliuksen kanssa lenkille, Jarnon kanssa aikanaan luistelemaan tai talven ensilumia testaamaan hiihtoladulla. En malta odottaa, kun voin taas paneutua lukemaan omia suosikkiblogejani tai uppoutua kirjojen ihmeelliseen maailmaan vähäisinä omina hetkinäni. En malta odottaa, että pääsen rauhallisin mielin vajoamaan sohvalle poikieni kanssa leffan pariin. En malta odottaa, kun pääsen uppoutumaan keittiökokeiluni pariin ihan täysillä - leipomaan, kokeilemaan, kokkailemaan, ihmettelemään. En malta odottaa pimenevää syksyä ja lähestyvää joulua, kun voin alkaa suunnitella joulukortteja ja joulukoristeita. En malta odottaa kotiprojekteihin paneutumista pienistä remppahommista kylppärirempan suunnitteluun. Pieni breikki kirjoittamisessa vapauttaa minun elämässäni tunteja ja tunteja muihin puuhasteluihin ja myös siihen elintärkeään lepäämiseen. En malta odottaa kaikkea tätä, mutta suurin syy lopettamiselle on tietenkin ajan vapautuminen minun elämäni miehille, joiden ajasta en halua kirjoittamisen vievän enää palastakaan.

Mutta varokaa vaan, ette te minusta kokonaan eroon pääse ;) Kunhan vaan aikaa jälleen on paremmin, kirjoittaminen mukautuu arkeeni jälleen rentona harrastuksena ja olen hakenut uutta inspiraatiota arjen ihanuudesta, niin uusi blogi muotoutuu varmasti niiden kautta alta aikayksikön - tai sitten kun oikea aika sille on. Blogitauko voi kestää kaksi viikkoa tai kaksi kuukautta, kenties pidempäänkin, mutta jollain tapaa uskon vielä palaavani blogimaailman pariin. Blogin pariin, minkä aiheet kumpuavat nykyisestä elämästäni ja asioista, joita todella rakastan. Sitten edetään rennolla mielellä arjen pikku ihanuuksia ihastellen, Justuksen kasvua fiilistellen ja uusia juttuja esitellen :) Kun joulu lähestyy, haluan varmasti jakaa jouluinnostustani teidänkin kanssanne. Kun Justus oppii uutta ja kasvaa, haluan varmasti jakaa sitä iloa myös blogin kautta. Kun sisutuskärpänen taas ottaa minusta enemmän ja enemmän valtaansa, haluan päästä myös niistä kirjoittamaan. 

Kiitos jokaiselle teistä, jotka ovat jaksaneet höpötyksiäni seurata ja lukea! On ollut ihan mahtavaa tutustua teihin tätä kautta ja oppia jopa hieman tuntemaan teitä, jotka olette jaksaneet ahkerasti kommentoida :) Olen saanut uusia ystäviä tämän kautta ja tavannut kasvotustenkin upeita nuoria naisia. Olen ollut iloinen jokaisesta postaustoiveesta ja kysymyksestä sairauteen liittyen - nuo kaikki ovat olleet minulle merkityksellinen osoitus luottamuksesta. Minulle on ollut tärkeää pystyä vastaamaan jokaiselle ja toivonkin vastauksistani olleen edes hieman apua. Olen iloinnut jokaisesta arkijuttujani koskevasta kommentista - ne ovat saaneet minut aina niin hyvälle mielelle :) Tämä vastavuoroisuus onkin tehnyt tästä kirjoittamista niin mielekästä ja tärkeää. Joten kiitos  ♥

Näiden sanojen ja viime viikolla napattujen kuvien myötä haluan toivotella ihanaa syksyä kaikille! Jos joskus vielä blogimaailmaan palailen, ilmoittelen siitä varmasti tännekin ja toivotan jokaisen tervetulleeksi uuden bloginkin puolelle :)

<3: Laura

Kesämuistoja - reissumme viimeinen etappi

Kesä on ollut upea. Elämme syyskuun puoltaväliä ja vasta nyt alkaa todella tuntua edes hieman syksyiseltä, vaikka jo jonkin aikaa sitten ennätinkin tunnelmoida syksyn saapumista. Mennyt kesä on ollut ehdottomasti yksi elämäni parhaista kesistä ellei jopa selvästi paras - kiitos Justuksen ja tervehtymiseni. Nyt onkin aika hyvästellä kesä ja viimeistellä samalla meidän pohjoisen reissumme! Tiedän, reissustamme on jo melkoisen pitkä aika, mutta haluan ehdottomasti saada kirjoitettu myös viimeisistä lomapäivistämme muistoksi itselleni ja perheelleni. Ties vaikka tulostaisinkin tekemäni postaukset ja sujauttausin tulosteet Justuksen vauvakirjan väliin :) Tässä siis jatkoa viimeisimmälleni reissukertomukselleni Riisin Rietas - pikkuretkeilyä Riisitunturilla!

Kahdentenatoista reissupäivänä...

...meidän oli aika jättää Posiolle hyvästit ja ottaa suunnaksemme Oulu. Ajoimme Ouluun Ranuan kautta, missä teimme pikaisen pysähdyksen ihastellen samalla jättihilloja sekä hillatoria. Hauska sattuma sinänsä, kun juuri samaisen päivänä illan kymmpiuutisissa oli juttua kesän hillasadosta ja kuvaa juuri kyseiseltä hillatorilta! Jatkoimme Ranualta pian eteenpäin ja vielä ennen Oulua pysähdyimme syömässä Kotipitsan antimia :)

Oulun pysäkkiämme olin odottanut etukäteen aivan valtavasti! Oulussa meitä odotti nimittäin treffit ystäväni ja hänen poikaystävänsä kanssa sekä hotelliyö torin laitamilla. Kunhan olimme käyneet kirjautumassa hotelliin sisään ja viemässä tavaramme sinne, lähdimme kiertämään jalkasin hieman hotellimme lähiympäristöä. Jarno ei ole Oulussa oikeastaan koskaan liikkunut, joten olin ihan innoissani esittelemässä Oulua ja sen kautta minulle merkittäviä, lapsuus- ja nuoruusvuoiltani tuttuja maisemia - maisemia, joita olen päässyt ihastelemaan mummolla Oulussa vieraillessamme. 

Vein pojat ihan innoissani Hupisaarien alueelle ja Ainolan pusitoon, jossa olemme käyneet niin perheen kanssa kuin yhdessä mummonikin kanssa lukuisia kertoja. Pettymys oli kuitenkin suuri, kun alue oli täydessä remontissa, enkä päässyt laskemaan Justuksen kanssa samaista liukumäkeä, jota pitkin olen aikoinaan lasketellut isäni sylissä. Noh, ei se mitään - täytynee ottaa uusiksi sitten seuraavalla Oulun visiitillä! :)

Kun Ainolan puisto oli koluttu pikaisesti läpi, suuntasimme treffaamaan Toripoliisia! Olimme sopineet ystäväni kanssa tapaavamme Poliisin luona, josta sitten menisimme yhdessä syömään :)

Myös torialueeseen liittyy minulla hyviä muistoja, kun mummon kanssa olemme siellä yhdessä käyneet. Varsinkin Kauppahallin reissut tuovat mieleen tietyt tuotteet, joita sieltä olemme yleensä ostaneet - esimerkiksi savusiikaa en voi syödä miettimättä Oulun kauppahalllia!

Ystäväni oli päivän töissä, joten Jarno ehti juoda yhden virkistävän juomankin ystäviämme odotellessa - oli nimittäin melkoisen kuuma ja aurinkoinen päivä tuolloin! Ainakin siihen nähden päivä oli siis loistava, kun lähes koko muun reissumme ajan ilma oli ollut varsin kolea ja sateinen. Olisi ollut mukavaa jäädä istumaan iltaa ihan kunnolla torille auringonpaisteeseen, mutta valitettavasti aika oli kortilla, eikä aikaa auringosta nauttimiselle ollut!

Mutta toisaalta, mitäpä tuosta! Nimittäin tärkeintä Oulun pysäkillämme olikin ystäväni ja hänen poikaystävänsä tapaaminen sekä heidän yhteisen kotinsa näkeminen ensi kertaa! Opiskellessani Lahdessa asuimme ystäväni kanssa yhdessä, joten siihen nähden ovat tapaamiset harventuneet todella paljon ja tapaamisvälit venyvät aina harmillisen pitkiksi. Mutta onneksi ehdimme nyt edes pistäytyä lyhyesti Oulussa heidän luonaan :) Suuntasimmekin yhdessä Olimpos-nimiseen ravintolaan syömään, jossa saimme nauttia herkulliset kreikkalaishenkiset ateriat :)

Heti ruokailtuamme lähdimmekin sitten kohti ystäviemme kotia, jonka halusimme ehdottomasti päästä näkemään. Ystäväni olikin leiponut mustikkapiirakkaa - mikä on ehdottomasti melkeimpä parasta syömääni mustikkapiirakkaa - joten kahvit tuli juotua jutustelun lomassa heidän kotonaan:)

Tänä kyseisenä iltana Justus otti hurjan spurtin liikkumisen suhteen ja alkoi ensimmäisiä kertoja ihan kunnolla nousta konttausasentoon ja jopa pysymään siinä paria sekuntia pidempään! Myös mahtava karhuasento tuli suoritettua tuolloin ensimmäistä kertaa, mikä nyt tuntuu niin kovin kaukaiselta, mutta tuolloin niin valtavan ihmeelliseltä!

Aurinko oli jo laskemassa, kun vihdoin hotellille takaisin pääsimme ihanan illan päätteeksi! Justuksen yöunien kannalta ajoitus meni ihan pieleen tuolloin ja Justus valvoikin sitten iloisesti  puoleen yöhön asti. Justus nautiskeli kylpemisestä hotellihuoneen kylpyammeessa, joten tulipahan pikkumiehenkin otettua ilo irti harvinaislaatuisesta hotelliyöpymisestämme ;)

Kolmastoista matkapäivämme alkoi...

... varsin herkullisissa merkeissä, kun aamulla olikin sitten tarjolla hotelliyöpymisen parasta antia eli hotelliaamiainen! 

Aamiainen oli todella monipuolinen, eikä siitä puuttunut mielestäni oikeastaan mitään :) Meidän aikataulumme oli hieman kiireinen, mutta jos aikaa olisi ollut paremmin, olisi ollut ihana nauttia herkkuaamiaisesta vieläkin hieman runsaammin ja pidemmän kaavan mukaan!

Aamiaiseni kruunasi ehdottomasti Letut vattuhillolla ja tuoreilla marjoilla! Kokki olisi paistanut myös jokaisen omaan makuun olevan munakkaan, mutta valitettavasti maha ei siihen enää tällä kertaa venynyt. Ja kyllä tuo lettupuoli ehdottomasti näistä kahdesta vaihtoehdosta minun makuuni enemmän olikin ;)

Pitkän ja erittäin antoisan...

...matkamme päätti parin yön mittainen etappi isovanhempieni luona Haapavedellä, jossa vietimme siis reissupäivät 13,14 ja 15. Tämän vuoksi koti-ikäväkään ei varmasti alkanut painaa kesken reissun, kun aivan loppumatkastakin oli vielä niin paljon odotettavaa ja koettavaa. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun Justus pääsi vierailemaan isomummon ja isopapan luona :) Jarnon isovanhempien luona Justus on vieraillut kerran jos toisenkin, mutta välimatkojen takia minun omat isovanhempani ovat jääneet tässä suhteessa vähemmälle huomiolle. Joten senkin puolesta matka oli siis täydellinen, kun Justus tapasi myös minulle rakkaita ihmisiä! Matkalla Oulusta Haapavedelle pysähdyimme vielä ukkini haudalla Limingassa, mikä merkitsi paljon niin minulle itselleni mutta myös isälleni.

Jarno on jo kerran aikaisemmin - itse asiassa juuri niihin aikoihin, kun sain tietää olevani raskaana - vierraillut kanssani Haapavedelle, mutta nyt pääsin myös kierrättämään pikkumiestäni minulle tärkeissä maisemissa :) Kiersimme niin synnyinkotini lähettyvillä kuin katsomassa taloa, jossa asuimme siihen asti, kunnes muutimme Seinäjoelle. Tosin Justus kyllä suoritteli talokatselua lähinnä silmäluomien läpi, mutta ehkäpä se ajatus siinä se tärkein olikin :D

Jarno harkitsi myös Haapavedellä kalastelemaan lähtemistä, sillä rannassa olisi ollut mummon ja papan vene odottamassa käyttäjäänsä. Oikeastaan tuo vene on ollut alun perin meidän perheessämme, mutta "vaihdettu" aikanaan videonauhuriin mummon ja papan kanssa, kun me muutimme pois veden lähettyviltä :D

Mummolla ja papalla vierailu on ollut minulle aina todella tärkeää. Ala-aste- ja yläasteiässä Haapavesi tuntui jopa pakopaikalta - ainoalta paikalta, jossa saatoin todella olla oma itseni. Kun oma kotipaikka ja lähestyvän murrosiän paineet tuntuivat liian suurilta, lohduttauduin aina sillä, että muutan vaikka Haapavedelle, jossa olenkin sitten yhtäkkiä rohkeampi ja sosiaalisempi. Noh, onneksi noista  ajatuksista on kuljettu pitkä matka, mutta yhtä ihanaa on aina mummolle ja papalle päästä kyläilemään :) Nämäkin päivät olivat täynnä hyvää mieltä, hyvää seuraa ja rakkaita mummolaherkkuja!

Mummon upea puutarha oli tälläkin kertaa kukoistuksessaan ja sai taasen ihmettelemään, kuinka yli kahdeksankymppiset isovanhempani jaksavatkaan olla vielä niin aktiivisia! Kaikenlainen puuhastelu ämpärikaupalla kerätyistä marjoista itsetehtyihin leipiin ja aina mummon maton kutomisharrastukseen saakka, saavat aina tajuamaan sen, kuinka paljon sillä voi oikeasti saavuttaa, että pitää itsestään hyvää huolta! Se kantaa vielä pitkälle asti :)

Päivät mummolassa olivat minulle siis todella tärkeitä ja olivat mitä parhain päätös matkallemme :) Justus oppi mummolassa ryömimään, mikä sekin tekee reissumme päätösetapista ikimuistoisen!

Näihin muistoihin on hyvä päättää kesä ja suunnata tämän vuoden osalta katse lopullisesti saapuneeseen syksyyn ja lähestyvään talveen! Syksy alkaa näyttää parhaita puoliaan kauniin ruskan ja aurinkoisten syyspäivien myötä :) Ilma alkaa olla ihanan viilenevä, mutta vähäsateisuuden vuoksi siltikin yhä niin kaunis. Niin kauniita kuin nämä kesäkuvat ovatkin, ei niiden taaksejättäminen harmita laisinkaan ihanien ja täydellisten kesälomamuistojen vuoksi :)

<3: Laura