Ruokapäiväkirjoja on toivottu niin paljon, että tässäpä jälleen yksi uusi - eräältä arkipäivältä, menneiltä viikoilta. Nyt myös mukana ovat kellonajat, sillä niitä toivottiin hahmottamaan paremmin ruokarytmiäni. Tällä ruokarytmillä menen aika lailla joka päivä, paitsi silloin tällöin aikaiset lounastreffit saattavat sitä hieman muunnella. Tällöin tulee usein syötyä kunnon jälkkäri lounaan päälle, jolloin aamupäiväkahvit saattavat jäädä pois tai korvaantua jollain hieman pienemmällä - ihan fiiliksen mukaan :) Muut menot harvoin rytmiä muuttavat, sillä vaikka olisinkin menossa koko päivän, niin kaipaan ruokaa aikalailla samanlaiseen tahtiin, jolloin ateriarytminikin pysyy kohdillaan.
Huomaan yhä vahvemmin ja vahvemmin sen, kuinka en halua enää päästää nälkää lainkaan sietämättömän nälän puolelle - niin kuin sitä ei kuulukkaan päästää. Pieni nälkä on normaalia ja ajoittain on vain mahdotonta saada syömistä heti, kun sitä tarvitsisi. Mutta muuten noudatan kyllä nykyään ajatusta siitä, kuinka haluan vastata jo aavistavaan näläntunteeseen. Syönkin siis heti välipalaa, mikäli tiedän ruokailun venyvän. Tänäänkin minulla on polikäynti juurikin sellaiseen aikaan, jolloin nälkä jo normaalisti huutelee vatsassa, joten ei kun eväät mukaan. Hyvänä esimerkkinä toimii myös toissa viikon perjantain ravintolareissu, jolloin minun oli pakko napata suuhun jotain juuri ennen ravintolaan lähtöä, kun lastenhoitajan tulo viipyi. Mielessä ei käynytkään ajatus kiituutella ravintola-annoksen tuloon saakka!
Aamupala klo 8.30
Huomaan yhä vahvemmin ja vahvemmin sen, kuinka en halua enää päästää nälkää lainkaan sietämättömän nälän puolelle - niin kuin sitä ei kuulukkaan päästää. Pieni nälkä on normaalia ja ajoittain on vain mahdotonta saada syömistä heti, kun sitä tarvitsisi. Mutta muuten noudatan kyllä nykyään ajatusta siitä, kuinka haluan vastata jo aavistavaan näläntunteeseen. Syönkin siis heti välipalaa, mikäli tiedän ruokailun venyvän. Tänäänkin minulla on polikäynti juurikin sellaiseen aikaan, jolloin nälkä jo normaalisti huutelee vatsassa, joten ei kun eväät mukaan. Hyvänä esimerkkinä toimii myös toissa viikon perjantain ravintolareissu, jolloin minun oli pakko napata suuhun jotain juuri ennen ravintolaan lähtöä, kun lastenhoitajan tulo viipyi. Mielessä ei käynytkään ajatus kiituutella ravintola-annoksen tuloon saakka!
Aamupala klo 8.30
Yksi asia, mitä aamupalaani liittyen olen huomannut, liittyy kylläisyyden tunteeseeni. Minulla on yhä aamuisin ihan hillitön nälkä, kuten aina ennenkin - tämä ei siis ole muuksi muuttunut. Mutta mitä nälkäni tyydyttymiseen tulee, olen siinä havainnut kyllä jo melkoista muutosta. Aiemmin minulle mikään määrä ruokaa aamuisin ei meinannut olla riittävästi, mutta nyt alkaa tämän määrä syöminen tehdä ajoittain - toki aamusta riippuen - jopa tiukkaa. Mistä tämä sitten kertoo? Siitä, että pahin aliravitsemustila on takanapäin ja alan saadä nälkääni hallintaan. Näin painoprojektin kuitenkin ollessa yhä työn alla, en ole alkanut suinkaan tinkimään aamupalastani, mutta on mahtavaa tietää, että kyllä se omakin kroppa alkaa pikku hiljaa aivan normaaliin tapaan toimia - nälkäni ei olekaan loputon!
Toki sekin on suuri muutos, että kun pystyn vastaamaan nälkätuntemukseeni heti tarvittaessa, en enää jännitä sitä, kuinka pitkään aamupala nälkää pitää. Eli kaikki pelot aamupalaa kohden ovat viimeistään sen myötä karisseet pois. Voin syödä heti herättyäni, joten aamupalan ei tarvitse riittää yhtään sen pidemmälle, kuin sen on kulloisellakin kerralla luonnollista riittää, luonnollista pitää nälkäni loitolla. Kun nälkä yllättää uudelleen, voin syödä jotain sen sijaan, että kyttäisin kelloa odottaen seuraavaa ennalta-ajateltua ateriaa nälkä minua piinaten.
Valion täyteläinen maitorahka appelsiinilla, appelsiinin ja mangon makuisella mehukeitolla sekä mantelirouheella.
Ruisleipää paahdettuna rasvalla, juustolla ja kurkulla, sekä lisäksi viinirypäleitä.
Pähkinäsekoitus.
Aamupäivän kahvi klo 11
Vaikka aamupala tekeekin joskus jo tiukkaa, niin nälkä saattaa yllättää siitä jo melkoisen pian - aivan päivästä riippuen. Toisaalta on myös päiviä, jolloin nälkä pysyy poissa aivan mainiolla tavalla jopa lounaaseen asti. Nyt huomaan yhä enemmän ja enemmän syömisen kokonaisvaltaisuuden merkityksen, jolloin omaan nälkäasteeseen vaikuttavat edellisen päivän syömiset sekä monet muutkin tekijät, kuten esimerkiksi päivän aktiivisuus. Eli omaa syömistä on mahdotonta suunnitella täysin etukäteen, sillä omaa nälkää on mahdotonta ennustaa! On siis aivan turhaa päättää etukäteen syömäänsä määrää, sillä sen riittävyyttä ei voi todellakaan etukäteen tietää.
Tällä kertaa koin kaipaavani jotain pientä aamukahvin seuraksi, vaikkei nälkä vielä suuri ollutkaan. Eli söinpä siis kahvin kaverina Nakd-patukoiden kaakaoisen minttuversion. Mutta onpa myös päiviä, kun kaipaan tuohon väliin kunnon voileipää tai rahkaa - ja yhtenä päivänä herkuttelimme veljeni ja hänen tyttöystävänsä mukanaan tuomat kuorrutetut munkitkin aamupäivän iloksi :)
Lounas klo 12.45
Tänä kyseisenä päivänä ystäväni oli tulossa meille tekemään minulle ripsihuoltoa, joten popsin kovaa kyytiä makaroonilaatikkoa ennen hänen saapumistaan. Vaikka nälkä ei ollut vielä kummoinen, täytyi minun oikeasti tankata hyvin, koska tiesin huollossa vierähtävän helpostikin se parisen tuntia. Eikä aikomuksenani todellakaan ollut sinnitellä vatsa kurnien huollon ajan, jos vaihtoehtona on maha täytenä makoilu. Eli tankkaus ja ennakointi kunniaan! ;)
Makaroonilaatikon seurana söin Valion uutta raejuustoa, mikä päihittää pehmeydellään kyllä perinteisen aivan totaalisesti! Raejuustoa olenkin popsinut melkeimpä jokaisella aterialla, mikä on onkin ollut kiva lisä. Ja juomana jälleen kevytmaitoa lasillinen.
Välipala klo 16
Tällä kertaa välipalana toimivat Valion kerrosjogurtti - jonka nappasin Jarnon itselleen ostamista jogurteista - juustoleipä sekä kiivi. Itse en yleensä kyseisistä jogurteista välitä, joten tämän valitseminen johtui ainoastaan siitä, että kaupassakäynti häämötti vasta edessä. Nykyään välipalakseni onkin maitotuotteen osalta vakiintunut Valion Pro feel -rahkat, jotka ovat enemmän kuin paljon minun makuuni!
Ja myöhemmin vielä omppu kaupassakäynnin jälkeen, kun ruoanlaitto viivästyi jälleen hieman - kuinkas muutenkaan.
Päivällinen klo 19.15
Päivällinen olikin sitten erittäin paljon tänä kyseisenä päivänä minun makuuni! Minä olen meistä se, joka rakastaa kalaa todella ja toivoisinkin sitä olevan meillä ruokana useamminkin. Meillä on lapsuudenkodissani syötyä aina paljon kalaa, toisin kuin Jarnon perheessä. Onneksi Jarnokin on tämän suhteen avartanut makumaailmaansa, ja varsinkin lohta tulee valmistettua silloin tällöin, minkä lisäksi ostan itselleni joskus graavilohta tai savustettua lohta aterioille, joita emme syö Jarnon kanssa yhdessä.
Kun ripset oltiin saatu valmiiksi, oli minulla jo melkoisen kova nälkä, vaikka kuinka luulin tankanneeni kunnolla ennen ripsihuoltoa. Noh, olihan siinä vierähtänyt kuitenkin jo parisen tuntia, joten minun supernälälläni se ei ollut mikään yllätys sinänsä ;) Kun ystäväni lähti ja sain syötettyä Justuksen, otin kiireellä itselleni välipalaa - tuossa vaiheessa vatsa suorastaan huusi jo ruokaa!
Ja myöhemmin vielä omppu kaupassakäynnin jälkeen, kun ruoanlaitto viivästyi jälleen hieman - kuinkas muutenkaan.
Päivällinen klo 19.15
Päivällinen olikin sitten erittäin paljon tänä kyseisenä päivänä minun makuuni! Minä olen meistä se, joka rakastaa kalaa todella ja toivoisinkin sitä olevan meillä ruokana useamminkin. Meillä on lapsuudenkodissani syötyä aina paljon kalaa, toisin kuin Jarnon perheessä. Onneksi Jarnokin on tämän suhteen avartanut makumaailmaansa, ja varsinkin lohta tulee valmistettua silloin tällöin, minkä lisäksi ostan itselleni joskus graavilohta tai savustettua lohta aterioille, joita emme syö Jarnon kanssa yhdessä.
Vihdoinkin pääsivät kokeiluun myös suolaisen ruoan valmistuksessa Jarnolle synttärilahjaksi ostamani pienet uunivuoat - uunijäätelöitä niillä onkin jo tehty. Siitä on jo useampi kuukausi aikaa, kun samaisella reseptillä paistoin perunapihvejä, mutta nyt vuorossa olivat siis uuniversiot. Muussin sekaan sekoitettiin paketillinen valkosipulituorejuustoa sekä kananmuna, jonka jälkeen paistokset saivat olla uunissa sen aikaa, jotta ne saivat mukavasti väriä pintaan.
Eli pannulla paistetut lohimedeljongit, valkosipulituorejuustolla maustettua perunamuussia, keitettyjä vihanneksia sekä parsaa ja päälle vielä bearnaisekastiketta - ja juomaksi jälleen sitä maitoa. Nämä alemmat kuvat ovat Jarnon annoksesta, sillä hän osasi asetella myös vuokansa hienosti lautaselle - toisin kuin minä ;) Eli ylin kuva on minun annoksestani, jonka lisäksi toki söin myös vuoallisen muussia!
Jällkäriksi kookosta bounty-patukan muodossa :)
Iltapala klo 22.30
Iltapalaksi vaniljaisen rooibos-teen seurana juustoleipää täysjyväpaahtoleivän muodossa sekä ensikokeilussa ollut Valion Olo-viili aprikoosin makuisena.
Olen nyt totaalisesti hurahtanut juustovoileipiin, ja Jarnokin oli ihan ihmeissään, että juustomme on todella kulunut minunkin toimestani :D
Viilin ystävänä tämä oli minulle varsin mieluisa uutuus! Vaikka olenkin tällä hetkellä vannoutunut Pro feel -tuotteiden käyttäjä jogurttien pehmeän koostumuksen vuoksi, on näitäkin tullut myös tämän jälkeen ostettua :) En ole ikinä pitänyt mansikkahillosta, mutta Olo-viilin metsämansikkaversiota on tullut jo nyt syötyä useampaankin kertaan.
Yöeväät n. klo 2.30 & 5.45
Tänä kyseisenä yönä otin kokeiluun Jarnon minulle tuoman lakritsin makuisen Pro feel -juoman. Aiemmin olen aina hörppinyt sukalisia versioita näistä proteiinijuomista, mutta laku oli kyllä hyvää myös! Samanlainen pehmeä koostumus kuin suklaassa, mutta kivalla ja selkeällä lakritsaisella maulla. Viimeksi taisin kirjoittaa, kuinka Justus on pääasiassa heräillyt nyt kerran yössä, mutta ilmeisesti se vielä vaihtelee paljonkin. Tänä yönä herättiin kahdesti, ja ekalla herätyksellä join tämän juoman.
Toinen herätys vaati myöskin syömistä, joten söin energiapatukan sekä hedelmän. Monesti saatan Justuksen luo mennessäni ajatella, etten tarvitsisi edes mitään syömistä, mutta usein imettämisen jälkeen mieli muuttuu totaalisesti. Välillä kuvailenkin imettämistä siten, että energiaa imetään minusta pois ihan kirjaimellisesti :D
Viime aikoina olen huomannut Jarnon luottamuksen minua kohtaan kasvaneen jo lähes normaaliin, mikä tuntuu aivan mahtavalta! Olemme puhuneet siitä, kuinka hän pystyy luottamaan jo siihen, että vaikka jollain aterialla en jaksaisi syödä oletettua määrää, korvaantuu se sitten muilla aterioilla. Hän luottaa siihen, että otan kyllä lisää, jos siltä tuntuu. Hän luottaa siihen, että jos en vaikkapa ravintolassa ihan kaikkea jaksa, on kyse todellisista tunteista. Painon nouseminen on osoittanut hänelle sen, että minä todella pidän huolen itsestäni ja olen rehellinen nälkätuntemusteni ilmaisemisen suhteen :) Hän näkee toimintani jo niin luontevana ja normaalina, että luottamus kasvaa päivä päivältä. Tämä näkyy monella tapaa meidän arjessamme - positiivisilla tavoilla tietenkin. Esimerkiksi Jarno ei koe joutuvansa enää millään tavalla rytmittämään omaa syömistään minun vuokseni, vaan menee ihan omien fiilistensä mukaan. Toki yhdessä valmistettut lämpimät ateriat rytmittävät yhdessä syötyjä aterioita, mutta kaikki muu sen ulkopuolella menee meidän molempien omien tarpeiden mukaan - niin kuin sen kuuluukin mennä. Eli käytännössä siten, että minä ehdin syödä kolme ateriaa hänen yhtä ateriaansa vastaan ;)
<3: Laura
P.s. Seuraavaksi onkin vuorossa asiaan liittyen pohdiskelua painon nousemisesta sekä nousutahdista - siitä, mitä tämän kaltainen syöminen on saanut aikaan painoni kannalta katsottuna :)
Herkullisen näköisi kokonaisuuksia, vaikkakin vaan ihan arki ruokia :) näitä on mukava katsella ja näistä saa voimaa/tahtoa pysytellä itsekkin hyvissä ruokamäärissä. Näistä ruokapostauksistasi olen myös löytänyt uusia kokeiluja myös mun suuhuni :)
VastaaPoistaHienoa, että olet saanut luottamuksen takaisin :)
Tosi hyvää kesää sulle ja perheen miehille <3
Kiitos Jossu ja kiva kuulla, että näistä on ollut sinulle apua! :) Ja sekin on hyvä, jos ruokapäiväkirjat saavat sinut kokeilemaan jotain uusia ruokia ja sitä kautta laajentamaan ruokaympyröitä - ja tietenkin myös nauttimaan uusista makuelämyksistä! :)
PoistaSamoin sinulle kivaa ja lämpöistä kesää! <3
Kiitos taas tästä postauksesta! Mielenkiinnolla aina katselen, millaisia herkullisia ruokia olet syönyt. Ja kuinka herkullista voikaan se aivan tavallinen kotiruoka olla! Tästä saa taas tsemppiä omaan painonkerryttämisprosessiin! Täytyisi varmaan hiukan miettiä, josko täytyisi ruokamääriäni nostaa; nekun alkavat vaikuttaa taas hiukan pieniltä...
VastaaPoistaJa odotan innolla postausta, jossa kerrot painon nousutahdista. Itse kun pelkään vielä valtavasti sitä, että se ''rähähtää käsiin'', mikä vaikeuttaa oikean määrän syömistä.
Hienoa, jos nämä auttavat konkretisoimaan sinullekin hieman tarvittavaa ruokamäärä, kun kerran sinullakin on oma painoprojektisi käynnissä! Ja vielä edellisen postauksen kysymykseesi liittyen, niin tsemppaisin sinua oikeasti rohkaistumaan tuossa patonkiasiassakin ja valitsemaan sen kokonaisen Subin. Näkisit oikeasti ja aidosti, että tarvitsetko sen koknaisen Subin tyydyttämään nälkäsi, etkä vain tyytysi päätökseen, että puolikas saa riittää. Ja kun kerran painoa olisi tarvetta saada lisää, näkisin kokonaisen ainoana oikeana ratkaisuna - tsemppiä sinulle siis terveisiin valintoihin! :)
PoistaTäytyy tosiaan kirjoitella tuo postaus loppuun ja julkaista ehkäpä ensi viikon aikana :) Kiva kuulla, että kiinnostaa, etten turhaan kirjoittele! :)
Onko sulla aamupala ollut se vaikein ruokailu?
VastaaPoistaOn todellakin! Se on ollut vuosia sellaista tahkoamista että! Ajatus juonsi siihen, kuinka "pilaan päiväni", jos syön jo aamulla kunnolla. Se taas lisäsi entisestään ajatusta, kuinka säästelen ruokaa illalle tai kovemmalle nälälle, jotta saisin luvan kanssa syödä kunnolla edes myöhemmin. Noh, tämä ainoastaan johti siihen, että nälkä senkun kasvoi, samoin kuin ahdistus - eikä silloin tietenkään tullut syötyä edes myöhemmin päivällä hyvin, kun ahdistus oli niin valtaisa.
PoistaMutta kun rohkaistuin aamupalalla syömään kunnolla, ei nälkä lisännyt ahdistusta huippuunsa ja loppupäiväkin helpottui. Nyt haluan sen sijaan saada jo aamupalalla hyvän pohjan päivälleni, jottein nälkä kerry liialliseksi missään vaiheessa! Aamupalakammoni ei kyllä yhtään sopinut yksiin sen kanssa, että nälkäni on aamuisin ollut aina isoimmillaan! Onneksi nyt saan kuitenkin vastata aamuisinkin täysin nälkääni - erittäin helpottava tunne eikä aamupäiviä kituuttavan nälän seurassa tarvitse enää pelätä! :)
Jei kiva, että teit tälläsen taas! Juodaanko noi proteiinijuomat muuten kylminä vai huoneenlämpösinä? En oo tyhmä en.. :'D
VastaaPoistaps. Unohdin muuten viime kommentissa sanoa, että sun blogissa parasta on myös se, että vastaat kaikkiin kommentteihin! Itteä ärsyttää kun jotkut bloggaajat ei sitä tee. Njoo kaikki ei välttämättä edes tule lukemaan vastauksia, mutta luulen että moni ja se on kiva huomata et on saanu vastauksen :3
Hei, tyhmiä kysymyksiä ei olekaan, varsinkin kun tuohon ei liene yhtä oikeaa vastausta :) Elikkäs minä juon juomat aina jääkaappikylminä, mutta joskus olen huoneenlämpöisenäkin juonut, kun olen kaupasta suoraan välipalaksi ostanut - kaupassa kun ne eivät ole kylmässä. Mutta kylmänä tykkään enemmän :)
PoistaMinusta on aina niin ihanaa saada teiltä kommentteja ja arvostan niistä jokaista, joten haluan ehdottomasti niihin aina vastata, vaikka joskus vastaus viipyisikin! Ja koska te lukijat näette vaivaa kommentoidessanne, niin haluan ehdottomasti vastata kommentteihinne parhaani mukaan :)
Aa okei! Pitää maistaa noita joskus! Varsinkin sitä suklaata...
PoistaHih :)!
Nam, Nakd cocoa mint<3 maistuu ihan Pätkikseltä, paitsi on minusta parempaa :D Hyvältä näyttää ruokailusi, mahtavaa! Myös ruoka-aikojen laittaminen näkyviin oli hyödyllistä, kiitos siitä. Tosi mukavaa, että jaksat näitäkin postauksia väsäillä, niistä on minullekin suurta apua. Itsekin olen anoreksiasta toipumassa, ja vertaistuki, jota blogisi kautta saan, on aivan korvaamatonta. Nauti kesästä, Laura! :) terveiset myös Jarnolle ja Justukselle.
VastaaPoistaKiitos kivasta kommentistasi ja mahtavaa kuulla aina, että näistä on teillekin apua! Täytyy siis yhä jatkossakin tehdä ruokapäiväkirjoja :)
PoistaJa tosiaan - nuo Nakd-patukat on niin parhaita! Itse tykkään eniten juuri tuosta mintusta ja sitten siitä mokan makuisesta :) Itse hamstraankin aina niitä naapurikaupungissa käydessäni - täältä kun niitä ei saa :D
Nautimme varmasti kesästä koko perhe mitä parhaimmalla tavalla, ja terveiset perheen miehille välitetään ehdottomasti! :) Samoin sinulle kivaa, lämmintä ja jätskirikasta kesää! :)
Upeen näköstä! :) sun postauksien lukeminen antaa mulle aina tsemppiä omalle parantamisen tielleni. Kiitos siitä :)
VastaaPoistaKiitos Sofia! :) Ja niin kiva kuulla, että näistä on sinullekin apua! Tsemppiä ja ihanaa kesää! <3
PoistaHei! Olen ex-anorektikko,joka valmistuu vuoden päästä ravitsemusterapeutiksi. Energiansaanti,ruoka-ajat yms on kyllä kohdillaan. Tulin vain ajatelleekseni,että onko noissa profeelien käytössä syynä runsas proteiini,pienempi hiilari määrä ja rasvattomuus? Huomasin,että tuossa oli myös viilit ihan pienimpiä, mitä kaupasta löytyy. Samaten käytät raaka-patuiko,jotka ovat terveellisimpiä patukoita. Sinänsä näissä ei ole vikaa,mutta tuli vain mieleen,että tuleeko tämä anoreksialta. Mutta hyvä kokonaisuus!! Hienoa!
VastaaPoistaHaluan vielä lisätä,että ei ole syytä muuttaa noita,koska jos oikeasti tykkäät,niin hyvä,että sallit itsellesi hyvää ruokaa. Yllättävän moni anorektikko pitää jugurttia sokeri litkuna,jos ei ole syöny sitä pitkään aikaan. Siihen tottuu,mutta en näe mitään ravitsemuksellista tarvetta siihen. Ja jos raakapatukatkin maistuu,niin hyvä! Terveellisyyshän on hyvä juttu,mutta halusin vain,että mietit onko nuo OIKEASTI hyviä.
PoistaTosi kiva, kun jaksoit kommentoida! Ja mukava kuulla näin ammattilaisenkin näkökulmasta, että asiat ovat mallillaan :)
PoistaNuo ovat hyviä kysymyksiä ja aiemmin asia olisi varmasti ollutkin siten kuten arvelet, mutta ei missään nimessä enää. Suoraansanottuna en ole edes tutkailluit kyseisten tuotteiden tuoteselosteita missään vaiheessa, vaan ihan maistelemalla ja mieltymällä tuotteiden makuun, olen päätynyt niitä ostelemaan itselleni. Ja alunperin tuo viilikin päätyi jääkaappiin Jarnon tuomisina työpaikan myymälästä, mitä kautta tykästyin tuotteeseen. Näiden ulkopuolellakin syön kyllä aivan tavallisia jogurtteja - lempparina banaani - viiliksiä jne. Eli anoreksia ei todellakaan ole valintojen takana lainkaan - sen voin täysin rehellisesti jo nyt sanoa :)
Aikanaan noihin raakapatukoihin päädyin tutustumaan kieltämättä sellaisesta syystä, kuin blogiini saadun arvostelun perusteella mitä "rasvaisiin ja huonolaatuisiin" välipaloihini tulee. Silloin niihin tutustuin ja samalla tykästyin, mutta nyt syön niitä suklaan ja muiden välipalapatukoiden rinnalla ihan vaan siksi, että pidän niiden mausta. Tuolloin kävin kovaa kamppailua itseni kanssa siitä, että juuri kun sallin itselleni vuosien työn ja tuskan jälkeen kaiken suklaata ja tavallisia herkkuja myöden, niin yhtäkkiä sekin on väärin. Lopulta tein kompromissin, että lisäsin energiaa tavallisten herkkujen rinnalla "luonnonmukaisilla" välipaloilla. Hetken taisteltua itseni kanssa ja jopa sellaisten ajatusten, että "voinkohan nyt syödä näitä kaupan mysli-suklaapatukoita, vai onko nekin pahasta", päädyin siihen, että nyt kuuntelen vain itseäni ja omia oikeita tuntemuksiani. ja siitä lähtien on taas ollut selvät sävelet ja kaikki sallittua :) Äitinikin totesi tuolloin, että varokin hurahtamasta nyt raakaherkkuihin: "jos niitä syöt, niin se ei ole pois mistään muusta". Ja tuo on kyllä pätenyt! Eli varsin mainiosti maistuu tavallinen suklaa, irttarit ja kaikki muut herkut, vaikka välipalapatukat ovat joskus raakapatukoita. Eli raakapatukoihin tutustuin kyseenalaisin syin, mutta nyt niihin en liitä mitään muuta ajatusta kuin hyvän ja energiapitoisen, helpon välipalan :) Jälkkärit ovat sitten ihan asia erikseen ja niitä tavallisia, minulle parhaimpia herkkuja :)
Huomasin jatkokommenttisi vasta kirjoitettuani tuon vastauksen! Mutta kaiketi tuo sepustus toi vastuksen toiseenkin kommenttiisi :) Olen siis todella pohtinut näitä asioita asettamastasi näkökulmasta ja tehnyt motiivini itselleni selviksi. Nyt ne ovat täysin terveitä, mutta kuten ylle kirjoitin, koko ajan asia ei ole noiden tuotteiden suhteen sitä ollut. Nyt kuitenkin annan makumieltymysten johdatella ja ajattelen niin, että vaikka jonkun toisen mielestä jotkut syömäni ruoat ja herkut eivät olisi niin "täydellistä ravitsemuksellisesti", ei se minua haittaa. Niiden syöminen on paljon pienempi paha terveyteni kannalta, kuin joidenkin ruokien sairaalloinen välttely ja sitä kautta ajautuminen taas anorektisiin ajatuksiin.
PoistaEli salliva asenne on kohdillaan, ja enpä edes keksi ruokaa, mitä en voisi syödä :) Eli vallan mainiosti voin syödä jogurttejakin laidasta laitaan - niinhän olen tehnyt sairastumiseenikin asti, ihan sieltä lapsuudesta ja hyvin olen voinut :)
Heh, ja eipä minusta jogurtit sokerilitkulta maistu, sillä niin tykkään kaikesta makeasta - ihanaa vaan kun ei enää tarvitse syödä keinotekoisesti maustettuja jogurtteja ja maistaa sitä makeutusaineiden makua! :)
Ja vaikka sen perusterveellisen rungon ruokailuissani haluaisinkin pitää, niin ajattelen, että mikään ei ole kiellettyä ja ruoasta pitää nauttia. Ja minulle siihen nauttimiseen kuuluvat myös ne herkut, joita joku muu pitäisikin ehkä epäterveellisenä. Kokonaisuus ratkaisee - niin ajattelen :)
Kuulostaa hyvältä!(: Ja kaikkien ruokien ei tarvitsekkaan olla ravitsemuksellisesti täydellisiä! Se olisi epätäydellinen ruokavalio,jos olisi! Kommenteistasi päätellen uskon,että kehosi kertoo,mitä tarvitsee ja sinä kuuntelet!
PoistaHei aivan mahtava tää kommenttiketju! Sain tästä niin paljon tukea omiinkin ajatuksiin! :) lisänä myös varmistus että kyllä minustakin ravitsemusterapeutti tulee, ja nimen omaan EX-anorektikko sellainen!
PoistaKiitos teille molemmille! :)
Tuo "Ja kaikkien ruokien ei tarvitsekkaan olla ravitsemuksellisesti ontäydellisiä! Se olisi epätäydellinen ruokavalio,jos olisi!" oli ihan paras tsemppilause - on varmasti sitä jokaiselle syömishäiriön kanssa kamppaileville! Joten kiitos siitä :)
PoistaJa Susu - suunnitelmasi kuulostavat ihan todella hyviltä! ;)
Susu sinusta tulee varmasti hyvä ravitsemusterapeutti kun parannut! Jotkut sanoo,että anoreksia ja rt ei ole hyvä yhdistelmä,mutta itelle se on antanut varmuuden,että tarvitsen jokaisen syömäni kalorin,voin välillä herkutella aivan överiksi ja jokaisella on oma tapa syödä yms.
PoistaUpeilta näyttävät taas sun syömiset! Vaikka on itsekin jo hyvällä mallilla ruokailuun suhteen, saa näistä sun tsemppipostauksta aina lisää voimaa jatkaa! :)
VastaaPoistaNuo Olo-viilit ovat muuten ihan parhaita! Itsekin mansikkahillon ei-niin-pitäjään epäilin ensin tuota metsämansikka makua, mutta kas kummaa, siitä on muodostunut mun suosikki! Samoin tuo aprikoosi on hyvää :) olen muutenkin saanut sulta monia hyviä ideoita kokeilla uusia juttuja juurikin noissa maitotuotteissa! Pehmeän täyteläinen maitorahka, Pro feel -kaakaojuoma ja Olo-sitrus jugurtti ovat nykyään aivan parhautta! :)
Kiitos Susu :) Oot hyvällä tiellä jo, mutta kiva kuulla, jos saat näistä vielä lisätsemppiä viimeisten syömislukkojen aukomiseen! :)
PoistaOllaan selvästi samoilla linjoilla, mitä maitotuotteisiin tulee :D Nimittäin minustakin tuo Olo-sitrus on ihan todella hyvää! Itse en tykkää mistään perinteisistä mansikka-/hedelmäpommijogurteista, niin olenkin pitkään jo kaivannut sitruksisia makuja jogurtteihin. Ja tuo Olo-sitrus on siten ollut kiva piristys! :)
Odotan aina innolla sun uusia postauksia ja on mahtavaa, että jaksatkin niin aktiivisesti tänne blogiin kirjoittaa. :) Kirjotat tosi hyvin ja sun tekstejä on kiva lukea. Kiitos mahtavista teksteistä ja aurinkoista kesää! :)
VastaaPoistaKiitos tosi ihanasta kommentista! :) Tällaisten kautta tiedän, että kannattaa jatkaa samaan tyyliin, ja voin siten kirjoitella hyvillä mielin omalla rönsyilevällä tavallani! :)
PoistaKivaa ja lämpöistä kesää sinullekin! :)
Sulla on ihanan positiivinen ja suloinen blogi! Ja niin paljon tekemistä, ettet taida ehtiä mitään haasteita tekemäänkään, mutta haastan nyt kuitenkin kun joku pitää haastaa.
VastaaPoistaEli sinulle olisi haaste blogissani! :)
Voi kiitos :) Heh tosiaan, olen ollut hieman saamaton haasteiden tekemisessä, mutta katsotaan, josko joskus ehtisin kunnolla panmeutua niihin - muutama muukin tuolla jo odottelee :) Mutta kiitos haasteesta ja aurinkoisia kesäpäiviä sinulle! :)
PoistaHei!
VastaaPoistaLöysin blogisi muutama päivä sitten, ja kiinnostuin selailemaan tekstejäsi. Oli jännä lukea monia juttuja, jotka kuulostivat siltä, kuin olisin itse kirjoittanut ne. Itsekin olen sairastanut syömishäiriötä, käynyt Lindalla, valmistunut sairaanhoitajaksi, olen kiltti ja soitan pianoa... muutama asia vain mainitakseni.
Ihana huomata, kuinka hienosti sinulla on tuntunut menevän syömisten ja ajatusten läpikäymisen suhteen. On ollut iso työ taistella syömishäiriöisiä ajatuksia vastaan, mutta olet onneksi ollut vahva ja saanut lähipiiriltäsi tukea. Olen myös iloinen siitä, että olet saanut lapsen. Kaikkea hyvää ja ihanaa jatkoa!
T. Eve
Heippa Eve ja kiva, kun kirjoittelit! :)
PoistaNo on kyllä melko lailla yhteensattumia! Varsinkin tuo Lindalla käynti ja sama ammatti ovat jo melkoinen sattuma sinänsä :)
On kyllä pitkä tie käyty tämän sairauden kanssa taistellessa, mutta onneksi se alkaa vihdoin olla ohi. Ja Justus on osaltaan viimeistellyt sen, että sinne menneisyyteen saa tämä sairaus jäädäkin :) Toivottavasti sinä voit jo sairauden suhteen paremmin?
Ihania ja lämpöisiä kesäpäiviä sinulle Eve! :)
No voi että, kiitos vain vastauksesta, Laura!
PoistaNiin, ja sekin tuli mieleen, että itsekin mietin Lindan kanssa vaihtoon lähtöä, jonka lopulta myös toteutin. Olihan se hieno reissu, mutta aika paljon takapakkia tuli tuolloin.
Itse en koskaan ollut osastohoidossa, mutta aikamoisen shokkipysäytyksen jouduin kokemaan, jäämään tauolle opiskeluista ja jättämään monet jo valmistelemani asiat syrjään. Oma toipumisjaksoni oli siis intensiivinen avohoitojakso Lindan käynnein sekä oman äitini tehokkaasti auttaessa jopa ruokien annosteluissa.
Nyt voin jo paljon paremmin, kiitos vain kysymästä. Toki vastaan tulee tilanteita ja ahdistushetkiä, mutta olen oppinut käsittelemään niitä. Suuri apu on myös ollut aviomiehessäni! Täytyy vain muistaa, että hyvinvointi on lopulta kiinni pienistä teoista. Lisäksi haaveilemme omasta pienestä, joten täytyy jaksaa vain taistella ja ELÄÄ. (Ikävä kyllä lapsen saantiin vaikuttaa meillä myös eräs toinenkin asia, joten se ei ole niin yksinkertaista...)
Jännä myös, että moni syömishäiriöstä parantuva tai parantunut haaveilee voivansa jonain päivänä auttaa muita sairastavia. Itsekin mietin tätä jossain vaiheessa hetken, mutta nyt ainakin huomaan nykyisessä työssäni eräällä somaattisen puolen osastolla, että ajoittaiset työvuorot syömishäiriöisten kanssa voivat vaikuttaa salakavalasti omiin ajatuksiin. Täytyy siis pitää varansa.
Kuinka sinulta sujuu syöminen yksin, vai tuleeko vastaan kiusauksia?
Entä kuinka selätät mahdolliset ahdistavat ajatukset?
Toivottavasti niitä ei tule paljoa, vaan pikkumies pitää ajatuksesi iloisina!:)
Voi hyvin, Laura!
Mukavaa Eve, että jaoit enemmänkin kokemuksiasi täällä, kiitos! :)
PoistaJa taas yksi yhdistävä asia, vaihtoonlähtö, jonka toteutumista yhdessätuumin Lindan kanssa on mietitty! Itsekin tosiaan lähdin vaihtoon silloin, kun sairaus oli kovaa kyytiä pahentumassa ja niinhän se teki myös siellä Ruotsissa, josta suoraan päädyinkin sairaalaan. Monesti olen miettinyt, että olisinko selvinnyt ns. vähemmällä, jos tuolloin olisin käynyt jo aktiivisemmin työstämään sairautta, enkä lähtenyt vaihtoon ja jäänyt oman onneni nojaan. Noh, sitä on turha enää murehtia, mutta intensiivisempää hoitoa olisin tarvinnut jo tuolloin. Lindalla käynti kyllä tuntui hyvältä, mutta jäi siis vaihdon vuoksi lyhyeen.
Minullakin oman äidin tuki on ollut se kaikkein tärkein - ilman sitä en olisi kyllä pärjännyt! Puhuttiin joskus jopa "kotisairaalajaksosta" Lindan kanssa, kun äiti annosteli ruoat ja teki ne jne. Onneksi meillä molemmilla on siis ollut onni myötä tässä äitiasiassa :)
Mukavaa kuulla, että voit jo paremmin, mutta valitettavasti näitä ajatuksia joutuu moni meistä työstää todella pitkään ennen kuin on täysin vapaa kaikenlaisista ahdistuksista ja tilanteista, joissa sairaat ajatukset yrittävät puskea esiin. Kyselit minun tilanteestani. Oikeastaan voin sanoa syöväni tällä hetkellä yksin aivan yhtä hyvin kuin muidenkin seurassa :)Pitkään huomasin, että pääaterioiden annoskoot pienenivät yksinollessa hieman, mutta nyt nekin pysyvät kohdillaan, vaikka söisin yksinkin! Oikeastaan se on koulinut minua tässä asiassa ja saanut huolehtimaan aterioista, kun Jarno ei juuri välipaloja harrasta, ainakaan siinä mittakaavassa kuin minä. Itse siis meidän pääasterioiden välissä jo hieman heikommassa vaiheessa huolehdin välipaloistani, aamu- ja iltapaloistani jne. Eli jo tuolloin opettelin hyväksymään oman nälkätuntemukseni ja vastaamaan siihen, vaikka toinen ei mitään söisikään. Joten niistä olen pitkään saanut itse jo huolehdittua, ja nyt mitkään muutkaan ateriat eivät tuota enää ongelmia! Voin jopa sano melko täysin päässeeni kaikenlaisista kiusauksista eroon :) Ja jos vielä vähän aikaa sitten epäilyksiä tuli, noudatin vahvasti sellaista ajatusta, että jos hiemankaan epäilen, että olenko vaikka ottanut liian vähän ruokaa, niin sitten todellakin olen - ja ei kun lisää lautaselle! Ja se oikeasti auttoi :) Kirjoitin aiheesta huhtikuun (?) puolella postauksenkin When in Doubt, Just Do it!. Siinä avasin enemmän tuota ajattelutapaa, mikä on auttanut kiusauksista ja epäilyksen hetkistä yli :)
Ja pikkumies pitää minut niin hyvällä tuulella ja ennen kaikkea kiireisenä, ettei ruokajahkailuille aikaa juuri jää! :) Kyllä tuon pikkukäärön hyvinvointi on ykkönen ja se edellyttää omaa hyvinvointia myös <3
Ja tosiaan, tuo mitä kirjoitit toisten syömishäiriötä sairastavien auttamisesta, niin kyllähän se minullakin on haaveena. Mutta siinä olet oikeassa, että todella tarkkana tulee olla! Pitää olla todella hyvässä kunnossa itse, ennen kuin voi altistaa itseään tuolle sairaalle maailmalle - vaikkakin sitten työn kautta.
Voi sinäkin Eve hyvin ja anna tuon unelman omasta pikkukääröstä elää! <3 Nauti kesästä, lämmöstä, auringosta ja elämästä! :)
Hei ja kiitos jälleen pitkästä vastauksesta, Laura!
PoistaTuntuu jännältä kirjoittaa näistä asioista, jonkun sellaisen kanssa, joka tietää, mistä on kyse. Välillä on vaikea puhua miehelleni asioista, sillä en halua tuottaa hänelle pettymystä tai harmistusta (ei sillä, etteikö saisi puhua...). Toisaalta tuntuu siltäkin, että minunhan pitäisi jo olla terve, eikä pohtia enää tuollaisia asioita. Luulen, että menee vielä pitkään, että häiritsevistä ajatuksista pääsee täysin eroon, jos koskaan. Eli tavallaan olen/olemme kuin "välitilassa", ei sairaita, ei terveitä... Mihin tällaisia ajatuksia tulisi laittaa, kenelle puhua... Ehkä juuri se vetaistuki on tärkein.
Ajattelin jo blogiasi lueskellessa, että olisi mukava kirjoitella enemmänkin, mutta luulen, että olet varmasti hyvin kiireinen. Kirjoittelet varmasti monen kanssa näistä asioista, joten ymmärrän täysin, mikäli mieluummin pidät vain blogia.:)
Joka tapauksessa laitan tähän osoitteeni, jos kiinnostaa..:) evemaarit@hotmail.com
Eve
Vertaistuki on kyllä ihmeellinen asia. Itsekin olen pystynyt puhumaan aina kaikesta niin vanhemmilleni, sisarilleni kuin Jarnollekin, mutta ei se sitä vertaistukea korvaa kuitenkaan. Itse olen myös läheisilleni välillä pelännyt kertoa asioita, etten heitä loukkaisi. On tuottanut jo niin paljon surua, ettei kaikkein ahdistavimpia ja sairaimpia ajatuksia ole enää halunnut jossain vaiheessa täysin avoimesti jakaa!
PoistaJa tokihan voimme kirjoitella muutenkin! Laittelen sinulle viestiä heti, kun ennätän :) Kivaa sunnuntai-päivää Eve sinulle! :) Ja tosiaan, vaikka viestit viipyisivätkin, kirjoitan kyllä aina heti kun ehdin! :)
Ei mitään paineita kirjoittamisesta. Kiva vain, jos ehdit jossain välissä. Luulen, että juttua varmasti riittää muustakin, kuin syömishäiriöstä.;)
PoistaEve
Moi, mie en oo ennen kommentoinutkaan mitään tänne siun blogiin! Ite ku oon taas vajonnu johonkin salaatti/fetajuustokuutioiden laskemis -linjalle, niin havahduin ajattelemaan että miks ihmeessä mie en siuta huomattavasti pitempänä ja huomattavasti alipainosempana uskaltas/pystys syömään ees osaa noista siun syömisistä, koska ethän siekään herää seuraavana aamuna barbapapan kokosena (oletettavasti :D), niin eihän niin voi käyä miullekkaa. Sitten ku mie joskus pääsen eroon täst miun omast henkilökohtasesta ruokakriitikosta ni mie en päästä itteeni enää IKINÄ tämmöseen tilaan. Ihmisen kuulu syödä, sitä mitä mieli tekee sillon kun on nälkä. Ei ruuan kuulu olla kaloreita, siitä kuulus nauttia! t. Anna-Liisa
VastaaPoistaKiva kun kommnetoit tännekin Anna-Liisa! :)
PoistaTosin ikävää lukea ajatuksistasi syömisen suhteen ja siitä, kuinka olosi ei ole tainnut juuri helpottua :( Mutta toivon enemmän kuin paljon, että rohkaistuisit tekemään niitä oikeita valintoja, joiden kautta pystyt tekemään aina vaan lisää ja lisää terveitä päätöksiä ja saamaan sitä kautta muutosta aikaan.
Ja ei, en herännyt tänäkään aamuna barbababan kokoisena, vaikka kuinka juuri iltasella uudella suklaamaulla herkuttelinkin :D Toki paino on noussutkin, mutta niinhän sen kuuluukin nousta! Niin myös sinulla, sillä tuo alipaino tuo vaan valtavaa kurjuutta elämääsi, eikö vain?
Joten rohkeasti vaan tekemään pieniä parannuksia yksi kerrallaan :) Ehkäpä sinullakin kävisi niin onnellisesti, että vaikka paino lähtisikin nousemaan, niin sen mukanaantuoma hyvä olo ainoastaan saisi sinut vakuuttuneeksi siitä, että kaikki menee juurikin oikein tällä tavalla :) Ja sen sijaan, että painosi lähtisi huimaan nousuun, niin uskon kovasti, että saisit ihan syömällä tehdä melkoisesti töitä, että saisit painoasi ylös hilattua!
Toivottavasti pystyisit kaikesta huolimatta nauttimaan edes hieman kesälomasta ja lämpöisistä kesäpäivistä :)
tykkään näistä ruokapäiväkirjapostauksista. :)
VastaaPoistamuutenkin sun blogi on todella ihana ja antaa toivoa myös mulle parantumiseen.
oon ite nyt rv 37 ja panostan entistä enemmän monipuoliseen ja terveelliseen syömiseen, johon uskallan sallia myös herkkuja välipaloiksi.
paljon jaksamista sun arkeen <3
Kiitos ja tosi kiva kun kommentoit! :) Ihanaa kuulla, että minun arkeni voi antaa toivoa sinulle - toivoa siitä, että lapsi olisi vihdoinkin se asia, joka ajaisi sairauden pois. Se nimittäin on mahdollista! Itse en olisi vielä raskausaikana sitä uskonut, sillä silloin ajatukset olivat ajoittain melko vaikeita vielä. Ja sekin pelotti, että jos edes raskaus, se että kannan sisälläni minulle maailman tärkeintä asiaa, ei aja sairauttani pois, niin mikä sitten? Mutta itselleni Justuksen syntymä napsautti päässäni jotain lopullisesti ja oman hyvinvoinnin merkitys korostui ihmeellisellä tavalla :)
PoistaRaskaus ja anoreksia yhtälönä on vaikeaa käsittää ihan hoitohenkilökunnankin. Oletko sinä saanut ymmärrystä ja tukea? Itse koin valitettavasti usein niin, että kun vaikeita ajatuksia toi ilmi, niin heidän keinonsa auttaa oli syyllistäminen. Toki läheskään jokainen ei toiminut näin, mutta valitettavan moni. Mutta toivon aivan valtavasti, että sinä et ole saanut kuulla samanlaisia sanoja kuin minä!
Aina sanotaan, että ajattele nyt edes lastasi. Itse haluan sanoa, että ajattele itseäsi ja voi hyvin, sillä kun sinä voit hyvin, niin lapsellakin on kaikki hyvin. Tsemppiä ja voimia sinulle tämän ison elämänmuutoksen keskelle<3
Ja niin - älä todellakaan unohda niitä herkkuja sieltä muiden aterioiden joukosta! ;) Elämästä kuuluu nauttia ja hyvä ruoka herkkuineen on yksi osa sitä! Ja myös tae terveydelle tässä tilanteessa, sillä jos niitä ei itselleen salli, ei psyyke eheydy täysin - silloin siellä on aina niitä sairaita ajatuksia olemassa! Niin minä ajattelen :)
Ootko maistanu ProFeel Maihtokahvia? Tykkään ite kaikista kahvijuomista ja tuo kahvimaku on nam (tosi makee, mut siks siitä tykkäänki ;))
VastaaPoistaEn ole, mutta pitäisi! Hieman ihmetyttääkin, miksen ole sellaista vielä maistanut, sillä rakastan kahvia ja kahvin makua kaikessa! :D Eli voisinpa lisätä tuon välittömästi kauppalistaan ;)
Poistakiitos ihanan pitkästä ja kannustavasta kommentista. <3
VastaaPoistamulla oli myös vähän samanlainen tilanne kuin sulla, että raskaus tuli täytenä yllätyksenä. olin jo saavuttanut normaalipainon, mutta kuukautiskierto pysyi epäsäännöllisenä. olin oikeastaan syömisten kanssa ihan hyvässä tilassa jo siinä vaiheessa, mutta raskaus yllätti niin, että aloin säännöstelemään jälleen syömisiä. paino ei aluksi noussutkaan sellaista vauhtia kuin pitäisi, mutta nyt keski-ja loppuraskaudesta kiloja on tullut normaalisti niin, että indeksien mukaan olen jo ylipainoinen. oon ite hyväksynyt tämän täysin, mutta välillä juuri neuvolassa takerrutaan tähän, että kun olen jo näin hyvässä painossa, ei mulla voi oikeasti olla pahoja ongelmia syömisen kanssa.
saan tällä hetkellä onneksi hyvää hoitoa syömishäiriöön polilla, jossa mua ymmärretään ja kannustaan nimenomaan omaan hyvinvointiin (niin kuin sinäkin teit). :) neuvolassa keskitytään enemmänkin siihen, että vauvalla on kaikki kunnossa - ei väliä, kuinka ahdistunut, uneton tai syömishäiriöinen äiti vastaanotolla on. ainakin näin mä olen kokenut. mulle on myös vihjailtu siellä siitä, että onko mulla vaikeuksia hillitä herkkujen syöntiä tms, kun paino on noussut "näin paljon", vaikka kyse on täysin normaalista lukemasta. muutenkin anoreksiaa sairastavalla/syömishäiriöisellä on normaalia jopa 30kg painonnousu, kun on sitä ennen pitänyt itseään ei-biologisessa painossaan vuosikausia.
toivottavasti sun kohdalla hoitohenkilökunta osaisi suhtautua suhun niin, että voisit avoimesti puhua kaikista negatiivisista ajatuksista eikä tarvitsisi esittää vahvempaa kuin on. syyllistäminen ei auta ketään, päinvastoin pahentaa tilannetta. :/
oon itse kokenut tähän mennessä sen niin, että aina (neuvolassa) joudun ottamaan vahvemman kuoren, mitä mulla oikeasti on. toivon, että saisin lisää vahvuutta ja rohkeutta vauvan syntymästä ja oikeasti sellaisen herätyksen, että osaisin päästää kokonaan irti tästä sairaudesta.
oon muuten miettinyt monesti, että miten energia riittää, kun pitää öisin herätä imettämään. taidan ottaa sitten saman linjan kuin sinä eli yöeväät. :) koska eihän sitä muuten jaksa varsinkin jos joutuu herätä useamman kerran yössä.
<3
Kuulostaa todella ikävältä tuo, millaisen suhtautumistavan he neuvolassa ovat ottaneet sinua kohtaan. Mutta se kertoo heidän ymmärtämättömyydestään aivan valtavasti, sillä jos yhtään ymmärtäisi anorksiaa, sinua ja sinun taustaasi sairauden suhteen, ei ikinä sairautta ymmärtävä tuollaisia asioita ääneen sanoisi. He eivät selvästikään tajua, kuinka herkästä asiasta on kyse ja kuinka paljon pahaa he voisivat painoon liittyvillä lausunnoillaan saada aikaiseksi. Mutta helpottavaa kuulla, että saat kuitenkin polilla hyvää ja ymmärtävää hoitoa :)
PoistaToivonkin kovasti, että pystyt tukeutumaan siihen terveeseen puoleesi ja siihen, että tiedät esimerkiksi tuollaisen painonnousun olevan todella normaalia. Tiedän erään nuoren äidin, joka on todella hoikka perusrakenteeltaan - eikä syömishäiriötä siis ole - mutta jolla paino nousi sen 30 kg raskauden aikana. Hänelle sanottiin jo alussa neuvolassa, että koska on niin hoikka, niin kova painonnousu on vain odotettua. Ja ei aikaakaan, kun hän raskaudesta palautui entisiin mittoihinsa.
Sinunakin olisin rauhallisin mielin painonnousun suhteen ja keskittyisin siihen, kuika synnytyksen jälkeen tulee jaksamaan! Sillä imetys oikeasti kuluttaa energiaa ja lisäksi siihen vielä vauva-arjen kiireet, niin saat olla todella tarkkana, että ehdit varmasti syödä riittävästi! Itselläni oikeastaan kaikki kääntyi ajatuksissa huimasti parempaanpäin, kun oivalsin sen, kuinka oma jaksamiseni on tärkeää, ja kuinka syödä tulee melkeimpä aina kun vaan ehtii! Ja yöeväät ovat minulle olleet ainakin niin ehdottomuus! Sillä kuten tässä postauksessa kuvailinkin, välillä suorastaan tuntee sen, kuinka oma nälkä kasvaa samaa tahtia, kun lapsen maha täytyyy :D
Voi hyvin ja pidä itsestäsi huolta! Näin sinulla on sitten voimia jaksaa arkea, mutta myös voimia nauttia elämästä pienen ihanuuden kanssa <3
Luin tätä postausta itku kurkussa. Mielettömän hyvännäkösiä ruokia ja normaaleja annoskokoja. Nyt just tuntuu, että antaisin aika paljon, että pystyisin syömään samalla tavalla. Vaikka kroppani onkin nälkiintymistilassa, tällä hetkellä olen "vain" seitsemän kiloa alipainoisen puolella, joten ruoka-annosten kasvattaminen tuntuu psyykkisesti mahdottomalta. Jo ajatus painonnoususta aiheuttaa paniikkia, vaikka nälkä vaivaa ja arki tuntuu tyhjältä.
VastaaPoistaHalusin kuitenkin sanoa, että kaikkien mediassa pyörivien laihdutusvinkkien ja linnunannoksia syövien urheilevien blogityttöjen keskellä tälläiset kuvasarjat tekevät oikeasti hyvää ja saavat muistamaan, että kyllä sitä oikeasti haluaisi tästä parantua. Joten kiitos Laura!
<3
Tiedän tuon tunteen paremmin kuin hyvin, mutta kuten näkyy, tuosta kamalasta pelon ja ahdistuksen tunteesta on mahdollista päästä eroon! Itse surin asioita aivan samaan tapaa vielä jokin aika sitten: painoa olisi vaikka kuinka nostettavana, mutta silti ruokailut pysyivät niin minimissä. Voisi syödä mitä vaan ja miten paljon vaan, mutta mieli ei jousta yhtään!
PoistaMutta minulla se oikeasti ainakin pätee paremmin kuin hyvin, että mitä parempaan kuntoon itsensä fyysisesti saa, sitä rohkeammin uskaltaa syödä :) Vaikka jonkun terveen mielestä ajatus on varmasti ihan järjetön, mutta kyllä syöminen on vaan niin paljon helpompaa ja vapaampaa mitä vähemmän painoa on enää nostettavana!
Ihanaa kuulla, että saat muistutuksia parantumisen hyvistä puolista ja ehkäpä hieman lisätsemppiäkin tällaisista postauksista. Toivon enemmän kuin kovasti, että näiden avulla saisit myös hieman rohkeutta alkaa tehdä muutoksia edes pikku hiljaa ja siten saada ravitsemustilaasi kohenemaan. Samalla myös pelot ja ahdistukset kaikkoavat aivan varmasti. Tsemppiä siis sinulle aivan mahdottoman paljon! <3
Rupesi tekemään ihan hirveästi mieli juustoleipää, kun katselin kuviasi! Otin jokunen kuukausi sitten periaatteekseni, että vähintään siivu juustoa joka päivä, jotta pääsisin rasvakammosta eroon, mutta muuton myötä se on kyllä meinannut jäädä. Täytyypä puuttua asiaan heti ja ottaa kohta leivän kaverina cheddaria, jota jäi yli aikoja sitten tekemistämme omatekoisista hamppareista. Tosin eilen tein varsinaisen uroteon: söin VUOSIEN tauon jälkeen ranskalaisia HYVÄLLÄ omalla tunnolla! :) Ne oli vieläpä oikeaoppisesti belgialaisittain tehtyjä ja todella hyviä!
VastaaPoistaEmmi
Ps. Mainittakoon nyt vielä sen verran itse varsinaisesta postauksesta, että syömisesi näyttää kaikin puolin todella upealta! :) Monipuolista, tasapainoista, rohkeaa ja aivan varmasti vieläpä maukasta. Blogiasi paljon lukeneena voin todeta eroa esim. ensimmäisiin postauksiisi verrattuna olevan kuin yöllä ja päivällä. Olet kulkenut TODELLA pitkän matkan, hyvä sinä <3
Emmi
Hmm, ja nimi taas joka välissä, ettei epäselvyyksiä varmasti jää.. :D
PoistaKiitos ihana Emmi! Pitäisi varmasti palata itsekin vanhoihin ruokapäiväkirjoihin ja ihan sitä kautta nähdä se aikaansaatu muutos! :) On ihan uskomaton tunne, kun on todella päässyt eroon sellaisista kammoista, joista ei ikinä olisi uskonut voivansa päästä eroon! Kaksi päivää festariruokaa syöneenä voi todellakin todeta rasvakammon kaikonneen, heh :D Ja juustosta on tullut ihan ykköspäällyste leiville :)
PoistaTuo juustotavoite kuulostaa todella hyvältä! vaikka se onkin vielä takunnut käytännössä, käy tosissasi sen kimppuun vaan! Yllättävän nopeasti varmasti helpottuu ja muuttuu rutiiniksi :) Mutta selvästi myös hyviä juttuja ja onnistumisia löytyy, kuten nuo ransikikset eli hyvä sinä! <3