perjantai 17. helmikuuta 2012

Rasvaa, tarvitsen rasvaa!

Nyt se on jälleen alkanut - kauhea hiustenlähtö nimittäin. Jostain syystä minulla käy aina niin, että hiukseni pysyvät hyvässä kunnossa painon putoamisen ajan ja koko sen ajan, kun paino on alhainen, mutta aliravitsemustilan korjaantuessa alkavat hiukset tipahtelemaan päästä. Yleensä varoitellaan aina, kuinka hiukset eivät kestä laihdutusta, mutta minulla ne eivät jostain syystä kestä painonnousua. Mikäköhän ihme reaktio tämä keholtani on? Tämän ei ole tarkoitus millään lailla kannustaa pysyttelemään aliravitussa tilassa, mutta minulla jostain syystä käy aina näin. Hiuksia lähtee jollei ihan tuppoina, niin valtava määrä kuitenkin. Ensimmäisellä osastojaksolla varsinkin muistan, kuinka tyynyni oli aina aamuisin aivan mustanaan hiuksiani, samoin kuin huoneemme lattia. Kun vedin kädellä hiusteni läpi, jäi käteen kasa hiuksia. Lettini oli korkeintaa pikkurillin paksuinen ja hiukset piti pitää lyhyinä. Nyt pelkäänkin pitkään ja hartaasti kasvattamieni hiusten puolesta. Juuri eilen äiti toi minulle taas kerran kampaamosta ostettuja tuotteita, joiden tarkoituksena olisi ehkäistä hiustenlähtöä. Toivottavasti auttavat!

Toinen ongelmani on kuivaakin kuivempi iho. Tuntuu, että ihoni on paikoittain jälleen niin korppu, ettei se pysy enää kasassa. Vaikka kuinka rasvaisin ihoani, en saa sitä paremmaksi. Tästä pääsenkin hyvin kolmanteen suureen ongelmaani nimittäin järjettömään rasvakammoon, joka ei ota hellittääkseen. Hiustenlähtö ja kuiva, lohkeileva iho ovat vain pieni osa rasvanpuutoksesta aiheutuvista haittavaikutuksista. Vaikka tiedän kuinka tärkeää riittävä rasvansaanti ihmiskeholle on, en pääse kammostani eroon. Aina osastolta kotiuduttuani ensimmäisenä on tipahtanut pois rasva leivän päältä. Myös rasvankäyttö ruoanlaitossa tuntuu aina valtavan ahdistavalta ja vaikealta asialta. Osastolla, tällä hetkelläkin, myönnän kitsastelevani rasvan käytössä. Leivän päälle rasvan laittaminen tuntuu välillä aivan mahdottomalta asialta, ja kerran jos toisenkin olen asiasta hoitajien kanssa riidellyt. Tämän vuoksi minun ateriasuunnitelmaani kuuluukin 1, 5 desiä pähkinöitä päivässä. Pähkinöiden syöminen on hieman helpompaa minulle, kuin näkyvän rasvan laittaminen leivän päälle. Rasvankäytön vaikeudesta varmaan löytyy yksi syy siihen, miksi painoni on noussut niin hitaasti esimerkiksi Helsingin osastojaksooni verrattuna. Siellä rasvaa tuli laitettua leivän päälle täysin ateriasuunnitelman mukaisesti. Yksi ylilyönneistä rasvakammooni liittyen on se, kun sain valtavan ahdistuskohtauksen leivottuamme osastolla mokkapaloja. Olin juuri rasvansulattajan roolissa, mikä vaikutti minuun todella voimakkaasti. Vaikka palaakaan pellillisestä en syönyt, olo oli kuin olisin syönyt yksin kaikki - ja ahdistus sen mukainen.

Aiemmin mainitsemieni rasvanpuutoksesta johtuvien haittavaikutusten lisäksi rasvanpuutos saa aikaan muun muassa pakonomaista käyttäytymistä, heikentetynyttä ajattelukykyä, huonoa lähimuistia, lisääntynyttä infektioherkkyyttä sekä haavojen huonoa parantumiskykyä. Ja tässäkin siis vaan osa haittavaikutuksista. Miksi ihmeessä haluan tehdä ehdoin tahdoin itsestäni "tyhmemmän" jättämällä rasvan pois? Nimittäin esimerkiksi heikentynyt ajattelukyky ei valitettavasti ole lainkaan vieras asia minulle :(


Joten nyt taas opukset esiin ja muistuttelemaan itselleni niiden avulla, kuinka tärkeää riittävä rasvansaanti keholleni onkaan! Tässä muutamia kirjoista poimittuja kohtia:
  • Rasva on yhtä välttämätön ravintoaine kuin proteiini, kuitu tai vitamiinit
  • Ravinnon sisältämä rasva toimii sekä rasvaliukoisten vitamiinien lähteenä että kuljetusaineena, ja kun ruoasta puuttuu rasva, elimistön on vaikea käyttää hyväksi rasvaliukoisia vitamiineja
  • Kun ihminen ei ole vähään aikaan saanut ruoasta tarpeeksi rasvaa ja alkaa jälleen nauttia sitä, ei rasva varastoidu elimistöön, vaan rasvaa vaativat elintoiminnot voivat taas käynnistyä
  • Kun keho saa jälleen rasvaa, elimistö käynnistää korjaus-, rakennus- ja tuotantoprosessin
    • lihasten muodostaminen
    • ihokerrosten uusiutuminen
    • solujen korjaus
    • hormonien tuottaminen
  • Rasva on mukana kylläisyyden säätelyssä ja sen kohtuullinen käyttö aterioilla hillitsee liikasyöntiä
  • Vähärasvainen ruoka ei anna kovin pitkäkestoista kylläisyyttä vaan täyttää vain tilapäisesti
  • Kun saat rasvaa,voit fyysisesti, psyykkisesti sekä älyllisesti paremmin
Eli mitä tästä voimmekaan päätellä: rasvakammo on turhaa ja myös hyvin vahingollista!


Ja vielä sellainen fakta loppuun, että jokainen ihminen tarvitsee yhden gramman rasvaa painokiloa kohti päivässä. Kaikki meistä tietävät hyvin, mistä sitä rasvaa saa, joten hyviä rasvanlähteitä en tässä ala luettelemaan - ja siitä rasvan laadustakin kun on niin eriäviä mielipiteitä ihmisillä. Joten nyt vaan taas rohkeutta kehiin - itse haastan itseni nyt pääsemään turhista peloistani irti!


Laura


P.s. Tiedonjyväset on taas noukittu kirjoista Lupa syödä sekä Syömishäiriön ravitsemushoito.

13 kommenttia:

  1. Se on tyypillistä, että hiukset alkavat lähteä vasta siinä vaiheessa, kun on jo "paremmalla tiellä". Kysyin lääkäriltä tästä, kun itsekin ihmettelin, että miksi tukka tippuu, kun syön jo paremmin ja hän vastasi, että se johtuu siitä, että elimistö reagoi viiveellä ravintoainepuutoksiin. On siis ihan luonnollinen juttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta, aina sitä oppii jotain uutta :) Hyvä tietää, etten reagoi ihan omiani :D

      Poista
  2. Hyvän rasvan nauttisen lisäksi hiusten vahvuutta voi vahvistaa kampaamoissa. Pari vuotta sitten itsellänikin lähti hiukset tuppuina, aivan valtaavasti. Kävin hiusklinikalla hiuspohjatutkimuksessa, jossa selvitettiin millaisista vitamiineista ja muista tärkeistä asioista mulla on puute. Siellä neuvottiin tehdä hiuspohjahoitoja. Olen käynyt sen 5 hoitokerran ja kyllä hiusten lähtö hidastui ja hiukset muuttuivat paremmiksi. Se on kuulemma paljon myös hiuspojasta kiinni, verenkierrosta ja tietenkin ruokavaliosta. :)Hiuspohjahoidoissa pohjaan hierotaan joitakin tärkeitä elvyttäviä vitamiineja ja tärkeitä aineita. Miellyttävä kokemus oli. :)
    [♥] Terv. Elena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös käynyt joskus ottamassa ihan pelkän tehohoidon hiuksiin ja se on kyllä kieltämättä ihanan rentouttavaa, kun hierovat samalla päänahkaa! Pitää tosiaan kysyä tuollaisesta hoitosarjasta, josko se auttaisi. Pitää mennä heti kun vaan pääsen täältä pois, kiitos Elena :)

      Poista
  3. Ihan järkyttävää!!! hiukset on kuitenki naisen kruunu ja ilman niitä on kun joku sukupuoleton :O Hyvä kuulla vähän totuuksia, niin en ainakaan ala sit nostaan painoo, haluan pitää hiukset päässäni ihan sama missä painossa kroppa on. mut siis en mä muutenkaan nostais painoani, eli ei huolta, en saanu tästä mitään väärää thinspoa ;D....rasvan tarvetta liiotellaan tosi paljon koska aivot toimii enemmänki sokerilla, ja voi toimii ketoaineillakin tosi tehokkaasti!!! eli niillä mitä aivot tekee sit ku kropassa ei enää oo liikaa rasvaa....eikä rasvaa tarvii mättää mitenkään tolkuttomasti tai aina leivän päällä edes ku joka paikasta tulee piilorasvaaki ihan tarpeeks. mulle sano kerran terkkari et leivän päälle ei ees tarttis mitään levitettä, et voi hyvin ottaa vaan vaik leikkeleen ja vihanneksii...mut jos sul on sellanen sääntö, nii sit tietty eri asia. pähkinät on kyl hyvii ja kuivat hedelmät niitä yritän itekkki syödä aina ku on nälkä ni sit ei tee mieli muuta ruokaa:o) niin siis kysyit et onks mul anoreksia, nii voin sanoo et ei oo, oon alipainonen ja haluun ollakki mut en mitenkää pelkää ruokaa tai silleen, enkä oo ollu hoidossa ku en tarvii. en tajuu anoreksiaa just siinä ku ihmiset on erikokosii muutenki eikä kukaan voi sanoo et joku on liian laiha....no mut hyvää jatkoo sulle ja koita päästä sielt kotiin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siinä vaiheessa ON liian laiha kun se alkaa olla vaarallista! Joo, ihmiset on eri kokoisia luonnostaan, mutta se luonnollinen paino ei ikinä ole vaarallinen tai epäterveellinen, vaikka se lievän alipainon puolella olisikin. Pitkään laihduttanut syömishäiriöinen voi olla vakavassa hengenvaarassa, koska sisäelimet - kuten sydän, josa muuten on aika tärkeä elin ihmiselle - eivät toimi, ja keho alkaa "syödä" niitä pois saadakseen ravintoa! Syömishäiriöiden hoidolla ei yritetä lihottaa ketään yli normaalin, luonnollisen painonsa, vaan nostaa paino sellaisiin lukemiin että terve ja normaali elämä on mahdollista.

      Ihan näin mielenkiinnosta, jos lääkäri sanoo 100 kiloa ylipainoiselle henkilölle että sinun täytyy muuttaa elintapojasi tai kuolet, sanotko silloinkin että kaikki on erikokoisia?

      Poista
  4. Aivot ON rasvaa eikä se rasva sielt mihkään katoa eikä sitä tartte saada ravinnosta lisää, koska ne on jo sitä. kaikki ylimääränen rasva kertyy kroppaan ja sitä ei noin vaan saada pois, et pistelkää vaan rasvoja jos uskotte että sitä tarviitte, mut siinä vast lihoo on meinaan todistettu....;p
    ja joku tutkimus osotti just et kaikkein vaarallisinta on rasva ja hiilarit YHDISTETTYINÄ!!! ELI; kun miettii vaik perunaa ja läskikastiketta tai lasagnee, makaronilaatikooa tai mitä vaan normiruokaa ni ne on kaikki just lihottavia yhdistelmiä, et ainaki toinen pitää jättää pois. must ei oo mitään järkee näis hoitosysteemeissä että painoo nostetaan ihan väärillä keinoilla ja sekotetaan aineenvaihduntaa just pahimmilla mahdollisilla ruokayhdistelmillä, ei siin voi kroppa parantua vaik paino nouseekin.....siin vaan turpoaa ja tulee ummetusta ja muuta. mun kaveri oli osastolla ja sano just et tuntu ihan älyttömän ISOLTA siks ku söi vaan kaikkee mikä keräs ilmaa kroppaan ja imeyty nopeesti vaik ei kuluttanu energiaa et ois tarvinnu sitä nopeeta energiaa. kuulosti ihan kauheelta :( !!!!! mut tarvii olla tosi rohkee että jaksaa olla osastolla ja yrittää uskoo et siel tiedetään mitä anorektikon täytyy syödä, vaik ei tiedettäiskään.mun kaveri laski et sen päiväkalorit oli ihan hullun isoja määriä ja ne vaan paisutti sen ihan huonovointiseks, et en kyl ihan noin vaan suostuis tollaseen pakkohoitoon :( netistä ja muualt löytyy paljon tietoo mitä kandee syödä eikä lääkärit aina tiedä parhaiten..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoituksenani on oikeasti saada sitä lisäenergiaa, jotta painoni nousisi. Vaikka se sinusta kuulostaa kuinka kamalalta ajatukselta, haluan minä takaisin normaalipainoon, koska se on ainoa keino päästä eroon tästä sairaudesta! Haluan elää oikeaa elämää, enkä kituuttaa alipainoisena. Mutta kukin tyylillään :)

      Poista
  5. Jos onnistut pääsemään rasvakammostasi ja jos et tätä jo tiennyt niin apteekista ostettavissa hiustenlähtöä ehkäisevissä valmisteissa on suurin osa vehnänalkioöljyä. Ite ostan sitä välillä ja laitan ruokalusikallisen päivässä esimerkiks rahkan sekaan. Mut helppohan mun on sanoa kun pystyn syömään sitä(kin) ilman mitään ongelmia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Olen viimepäivät kovasti pohtinut rasvakammoani ja sen järjettömyyttä ja sitä, kuinka minun tulisi ruveta työstämään ajatuksiani sen suhteen. Ehkä olenkin jo pian valmis kokeilemaan jotain tuollaista! :)

      Poista
  6. Noi on must hauskoja noi karppaukset sun muut "ihminen ei tarvitse tätä"-dieetit. Kaikilla on "joitain tutkimuksia" ja kaverin siskoja ja niillä tää normaali ruokailu on pilannut elämän. Jotkut sanoo, että ihminen ei tarvii rasvaa ja toiset, että ihminen ei tarvii hiilihydraatteja. On vähän outoa, että nää ihmiset tulee kertomaan viisauksiaan sellaisen ihmisen blogiin, kuka opettelee ylipäätänsä syömään. Ja on myös hauska, että on näitä "jotain tutkimuksia" mitä varmasti löytyy aiheesta kuin aiheesta ja ne on ihan päinvastaista, mitä ihan oikeasti alan ihmiset sanoo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Tuo on niin totta, että vähän liiankin monella on tapahtunut jonkiasteinen hurahtaminen erilaisiin dieetteihin, jotka ovat sääntöjä ja kieltoja täynnä. Tutkimuksia on niin paljon, että hulluksihan sitä tulisi, jos oikeasti yrittäisi elää kaikkien ohjeiden mukaan. Ja nuo "tutkimukset" voi oikeasti olla jostain höpöhöpö-lehdestä noukittuja tai sitten tutkimuksen on rahoittanut jotain tiettyä tuotetta valmistava taho. Tottakai silloin on tutkimustulos myönteinen kyseisen tuotteen suhteen!

      Kieltämättä ihmettelen itesikin näitä kommentteja, jotka ikään kuin tahallaan yrittäisivät lietsoa pelkojani lisää, sen sijaan, että kannustaisivat pääsemään niistä irti! Parantumista tässä kovasti kuitenki tavoitellaan ja se, että joku tulee lietsomaan rasvakammoani ei kauheasti helpota asiaa.. Mutta yritän sivuuttaa mielessäni tuollaiset kommentit :)

      Poista

Otan ilolla vastaan teiltä kommentteja: niiden avulla voimme vaihtaa ajatuksia sekä antaa vertaistukea toisillemme :)