Hipoo, hipoo

 Tänään aamulla sain taas ihanan herätyksen kello kuusi, kun hoitaja haki minut punnitukseen. Toivoin todella, että paino olisi noussut, mutta pelkäsin samalla liian kovaa nousuvauhtia - kuten aina. Tulos olikin pienoinen järkytys, kun paino oli ponnahtanut perjantai-aamun punnituksesta 800 grammaa. Tämä tarkoittaa sitä, että lukema hipoo hyvin paljon jo tavoitepainoani ja kolkuttelee kovasti normaalipainon alarajaa. Olin punnitustilanteessa taas järkyttynyt, mutta kummallisen nopeasti sain tasattua mieleni: tämähän olikin tavoitteena. Torstaina lomilta palatessani minulla olikin ajatuksena, että olen nyt tiiviimmän jakson osastolla, jotta painoni nousisi mahdollisimman nopeasti tavoitteeseen, että voisin alkaa jo pikku hiljaa suunnata katsettani kotiutukseen. Tämän vuoksi en lähtenyt viikonloppunakaan lomille. Nämä neljä päivää osastolla, jolloin olen toteuttanut ateriasuunnitelmaani jälleen täysin suunnitellusti, tuottivatkin selvästi halutun tuloksen. 

Aiemmin kerroin teille siitä haamurajasta, jonka mielessäni painolleni olen luonut. Ajatuksissani olen luonut itselleni kaksi tavoitepainoa, joista toiseen minulla ei ole enää matkaa kuin vaivaiset 300 grammaa ja toiseen reilut parisen kiloa. Tälle välille haluaisin painoni vakiintuvan. Olen ollut ajatuksissani hyvinkin ehdoton sen suhteen, ettei painoni saisi nousta missään nimessä tuon korkeamman tavoitepainoni yli. Haamurajani olen asettanut siihen painoon, jossa tiedän varmasti kroppani toimineen täysin normaalisti, myös hormonitoiminnaltaan. Pohdimme yhdessä omahoitajani kanssa sitä, miksi minulla on niin tiukasti mielessäni se, ettei paino saa nousta normaalin painoindeksin alarajan yli. Pitkän pohdinnan tuloksena tajusin, että se johtuu siitä, että sairastuessani painoin juuri tuon verran. En tiedä olisiko tilanne täysin erilainen, mikäli olisin sairastunut niin, että olisin oikeasti lähtenyt laihduttamaan korkeammasta painosta, jopa ylipainosta. Olisko minulla silloin löysempi suhtautuminen normaalipainon alarajan saavuttamiseen? Sitä on vaikea sanoa. Minä kuitenkin painoin sairastuessani juuri sen verran, että painoindeksini oli tällöin 18,5. Tämän vuoksi en saa nyt millään mielestäni sitä ajatusta, että painoni ei saisi nousta tuon yli. Mielellään pitäisin painoni hieman jopa sen alapuolella, mikäli voisin saada varmistuksen siihen, että kroppani toimisi oikein myös siinä painossa. Tiedän - sairauden ääntä vielä.

Tätä ajatusta pitää siis selvästikin työstää vielä ja kovasti. Tämä onkin yksi asia, mikä varmaan koituikin kohtalokseni Helsingistä kotiuduttuani normaalipainoisena viime vuonna. Painorajani oli mielessäni niin tiukka, etten uskaltanut alkaa syödä vapaammin. Jos voisin mielessäni sallia painon luonnollisen vaihtelun parin kilon sisällä, niin ruokailusäännötkin varmasti löystyisivät ja ruokailusta tulisi vapaampaa ja sallivampaa. Niin läheiseni kuin hoitohenkilökuntakin ovat sanoneet, että he olisivat paljon turvallisemmilla mielin, mikäli painoni ei olisi ihan hilkulla kotiutuessani. Varsinkin poikaystäväni sanoi juuri viimeksi tänään minulle kuinka hänen ei tarvitsisi pelätä tällöin koko ajan puolestani, jos vaan kotiutuisin hieman korkeammalla painolla.

Vaikka painonnousu järkyttikin kovasti aamulla, olen pystynyt pitämään koko päivän mieleni hyvänä. Olen onnistunut olemaan lietsomatta liikoja pelkoja painoni ryöpsähtämisestä, ja olen onnistunut löytämään sieltä pelkojeni välistä ne hyvät puolet asiasta. Yksi hienoimmista asioista oli luonnollistikin tuo työpaikan saaminen, jonka suuntaan uskalsinkin askeleen ottaa juuri painonnousun vuoksi. Nyt voin alkaa myös saamaan pitempiä kotijaksoja ja oikeasti harjoitella lisää normaaleja ruokailutottumuksia kotona. Viime loma osoitti, että todella pystyn syömään riittävästi kotona. Nyt uskallan lähteä rohkeammin mielin pidemmillekin lomille luottaen siihen, että toipumiseni ei ota painon kannnalta takapakkia kotona. Huomenna minulla onkin hoitoneuvottelu, jossa varmasti selviää taas lisäsuunnitelmia esimerkiksi tulevien lomien suhteen. Alan olla taas niin malttamaton tulevaisuuden suhteen:) En millään voi olla ahdistunut painonnoususta, kun mietin niitä kaikkia hyviä asioita, joita normaali paino tuo mukanaan! Siinä jäävät helposti kakkoseksi anoreksian maailman ihannoimat asiat, kun tilalle voi oikeasti saada oikeasti jotain hyvää:)

<3:Laura