Oi lapsuus, oi nuoruus

Eräs lukijani ehdotti minulle, josko voisin tehdä postauksen itsestäni ihmisenä yleensä, en pelkkänä anorektikkona. Hän ajatteli, että olisi mukava tietää minusta enemmänkin ihmisenä, persoonana kuin pelkkänä anoreksiaan sairastuneena. Innostuin ideasta, sillä välillä on mukava ajatella muutakin kuin pelkkää sairautta :) Päätin rajata tämän kertomuksen aikaan ennen sairastumistani, lapsuuteen ja nuoruuteen. Elinhän kuitenkin koko lapsuuteni ja nuoruuteni aivan terveenä ja sairastuin vasta nuorena aikuisena. Voisin tehdä pienoisen elämänkerran tästä, joten ymmärrän, jos aihe ei kiinnosta - annan siis luvan skipata postauksen suosiolla :D Eli tässä nyt kaikenlaista sekalaista, pientä ja suurta ja jotain siltä väliltä :)

Lapsuuden perheeseeni kuuluu äiti, isä, isosisko ja pikkuveli. Isosiskoni Maiju on minua kaksi vuotta vanhempi ja veljeni Miikka minua kolme vuotta nuorempi. Siskoni kanssa meillä on aina ollut kunnon viha-rakkaus - suhde, sillä olemme luonteeltamme hyvin erilaisia. Tästä huolimatta siskoni on kuitenkin ollut minulle aina rakas ja tärkeä leikkikaveri, sillä jos jossain olen elämäni aikana ollut hyvä, niin leikkimisessä:D Kaikki rahani kuluivat aikanaan leiluihin ja esimerkiksi Barbie-repertuaarini on ollut valtaisa! Aikuistumisen myötä välimme siskoni kanssa ovat parantuneet huomattavasti ja suhteemme on muuttunut läheisemmäksi ja enemmän ystävyyssuhteen kaltaiseksi. Veljeeni minulla on aina ollut hyvät välit, ja olemmekin luonteeltamme melko samanlaisia. Haapavesi on meidän kaikkien kolmen syntymäkaupunki, josta isän työn perässä olemme koko perhe päätyneet Seinäjoen kautta Riihimäelle asustelemaan. Seinäjoella ehdin juuri aloittaa ala-asteen, jonka jälkeen eteen tulikin heti kaupungin ja sitä kautta koulun vaihdos. Siitä lähtien olemme asustelleet Riihimäellä samaisessa omakotitalossa, johon melkeimpä tasan 17 vuotta sitten muutimme. Tai noh- äiti ja isä asustelevat yhä ja me lapset olemme lentäneet jo pesästä pois. Äitini oli kotiäitinä monta vuotta, ja minun ollessani ala-asteen viimeisillä luokilla hän lähti opiskelemaan lähihoitajaksi. Isäni on taasen tehnyt pitkän uran Valiolla, jonka vuoksi muuttoja on tullut kaupungista toiseen. 

Elämäni on ollut lukuisten harrastusten värittämää. Ensimmäiset askeleeni kohti harrastusten ihmeellistä maailmaa otin Seinäjoella asuessamme menemällä satubalettiin ja lyöttäytymällä paikalliseen ringettejoukkueeseen. Isäni oli hyvin aktiivinen viemään meitä lapsia harrastuksiin ja niitähän sitten löytyikin. Riihimäelle muutettuamme baletti vaihtui jalkapalloon, mutta ringette jäi yhä harrastuslistalle. Myös hiihto, tennis ja lukuisat muuta lajit olivat aktiivisesti osa elämääni. Suksille minut nostettiin ensikerran niin, että hyvä että olin kävelemään oppinut :D Urheiluharrastusten lisäksi harrastuslista on jos jonkinmoinen. Ala-asteella osallistuin tunnollisesti kaikkiin tarjolla oleviin kerhoihin; oli musiikki-, käsityö, luonto- sekä ilmaisutaidon kerhoa. Ja jos nämä eivät vielä olleet riittämiin, soitin myös aktiivisesti pianoa 13 vuoden ajan, joista suurimman osan Riihimäen musiikkiopistossa. Myönnän olleeni hieman laiska harjoittelun suhteen ja minulla olikin sopimus vanhempieni kanssa siitä, kuinka usein minun tulisi harjoitella. Usein siinä kuitenkin kävi niin, että paniikissa sitten ennen soittotuntia yritin kappaleita tapailla läpi :D Tästä huolimatta sain tutkintojakin suoritettua ja musiikkikoulun perustodistuksen onnistuin ihan hyvin arvioin itselleni saavuttamaan. Olisin voinut jatkaa tästä yhä pidemmällekin, mutta musiikin teoriatunnit halusin kiertää ja kaukaa :D Ringette ja jalkapallo kuuluivat aktiivisina harrastuksina elämääni kumpainenkin 10 vuotta, joiden lopettamisen jälkeen jatkoin liikunnan harrastamista vapaammin eri lajien merkeissä.

Olen ollut aivan hillitön penkkiurheilija pienestä pitäen. Se on ollut aina minun ja isäni yhteinen harrastus ja kiinnostuksenkohde. Olen elänyt ala- ja yläasteaikana - ja häpeillen myönnän että vielä lukioaikanakin - valtaisan idoli- ja fanitusaikakauden, mitä urheilijoihin tulee. Kun muut tytöt pitivät opettajan mieliksi esitelmiä äidinkielentunnilla hienoista kulttuurikohteista, tein minä esitelmäni Saku Koivusta ja näytin videolta parhaat palat mm-kisoista vuodelta -95. Lapsuudenhuoneeni hyllyt täyttyvät vieläkin lukuisista vhs-kaseteista, jotka ovat täynnä tallenteita Olympialaisista, jalkapallon ja jääkiekon mm-kisoista sekä lukuisista muista urheilutapahtumista. Huoneeni seinät täyttyivät pelipaidoista sekä urheilijoiden julisteista. Tuli telkkarista urheilua mihin vuorokaudenaikaan tahansa, minä  olin aina valmiina katsomaan. Useammin kuin kerran majoituin patjan kanssa takkahuoneen lattialle, kun formulat sattuivat tulemaan yöaikaan. Idolini yli kaiken oli yhdistetyn söpöläinen Jaakko Tallus, jonka menestyksen hetkiä katsottiin videolta aina kerta toisensa jälkeen. Sm-liiga pelit kausien aikana sekä jokavuotiset Salpausselän kisat on tullut todistettua paikanpäällä useampaankin otteeseen.

Lempielokuvani on ollut ensinäkemästä lähtien Titanic. Olin sen tullessa leffateattreihin 9-vuotias, jolloin pääsin äidin kanssa sen ensikerran katsomaan, sillä ikäraja elokuvaan oli 11. Myös Pahat pojat olivat aikanaan kova juttu ja elokuvissakin se täytyi käydä kasomassa useampaan otteeseen. Ja mitä tv-sarjoihin tulee, olen onnistunut koukuttamaan itseni kaikkiin sarjoihin Kauniista ja rohkeista, Päivien viemiin sekä kaikenlaisiin poliisisarjoihin. Ikuisina lempisarjoina mieleeni ovat kuitenkin jääneet jalkapallomaailmaan sijoittuva Dream team sekä suomalainen Puhtaat valkeat lakanat.  Musiikkimakuni on ollut aina hyvin valtavirran mukainen, ja ala-asteella Spice girlsit ja myöhemmin Backstreet boysit olivat todella kova juttu. Kävimme jopa Backstreet boysien konsertissa Hartwall areenalla. Lippu maksoi tuolloin 300 markka ja siihen kaikki säästöni sitten menivätkin. Myös tämän jälkeen musiikkimakuni pysyi hyvin popin puolella, mutta laajentui vähitellen hieman, ja jossain vaiheessa kuvioihin tuli varsinkin suomi hip hopin kova fanitusvaihe. Lukemista olen rakastanut siitä hetkestä lähtien, kun opettaja totesi äidilleni kolmannella luokalla ollessani, että minun tulisi alkaa vapaa-ajalla lukemaan kirjoja. Totesin, että mikäs siinä ja kävin kirjojen kimppuun. Rakkaimpina kirjoina läpi vuosien minulla ovat säilyneet Tiina-kirjat sekä Onneli ja Anneli - kirjat. Vaatetyylini on muuttunut vuosien kuluessa varsin paljon. Ala-asteella pidin kovasti kiinni verkkarityylistäni, vaikka äitini yrittikin kovasti minua suostutella pukeutamaan hieman nätimmin. Vasta yläasteella vaatteet alkoivat kiinnostaa enemmän ja tyylini alkoi muuttua tyttömäisemmäksi. Pahimman pissispukeutumisvaiheen onneksi vältin, mutta tämä johtunee siitä, ettei minulla ollut rohkeutta lähteä mukaan tällaiseen pukeutumistyyliin. Lukiossa kiinnostukseni pukeutumista kohtaan kasvoi entisestään ja kaikki liikenevä raha menikin vaatteisiin. Tällöin tyylini oli hyvin valtavirranmukainen, mutta juuri minua itseäni parhaiten kuvastava. Olen ollut melkeimpä kaikessa yleisen tien kulkija eikä minusta koskaan ole ollut räväyttämään missään mielessä. 

Luonteeltani olen ollut aina ujo, rauhallinen ja ennen kaikkea kiltti. Rauhallisuudestani kertoo paljon jo sekin, että kävelemään opin vasta reippaasti yli vuoden iässä ja puhuminen alkoi luistaa vasta kolmannen ikävuoden jälkeen:D Olin niin rauhallinen, ettei minulla ollut kiire mihinkään. Toisaalta olen ollut aina hyvin ujo, toisaalta taas yllättävänkin rohkea. Isoissa ryhmissä olen aina ollut sivusta seuraileva myhäilijä, mutta pienemmässä porukassa saattaa suuni käydä niin, ettei sitä millään hiljaiseksi saa. Kiltti on ehkä osuvin sana kuvailemaan minua ihmisenä. Olen aina ollut miellyttäjä luonne, joka ei ole uskaltautunut kapinoimaan missään asiassa. Murrosikänikin oli niin tasainen, ettei sitä oikein psyyykkisellä tasolla voi minkään sortin murrokseksi kutsuakaan. Vaikka rauhallinen ja tasainen olen aina ollutkin, niin kyllä minut suuttumaankin on aina saanut. Kun suutahdan, suutahdan kunnolla, mutta ennen kuin kukaan ehtii huomatakaan, olen jo leppynyt. Siitä huolimatta, että olen ollut aina ujo, olen ollut koulussa aina kova esiintymään. Nautin näytelmiin osallistumisesta sekä esitelmien pidosta. Viittaminen minulle taas oli ihan ylitsepääsemättömän vaikeaa, joten olen tämän luonteenpiirteeni suhteen ollut aina hyvin ristiriitainen. Olen aina ollut myöskin en kehtaa -luonne. Asiat, jotka ovat olleet aivan luonnollisia muille, kuten avun pyytäminen kaupassa, on ollut minulle aivan mahdoton tehtävä. Vasta viime vuosien aikana olen onnistunut rohkaistumaan monessakin suhteessa ja onnistun peittämään epävarmuuteni jo niin hyvin, että moni ihmettelee, kun luonnehdin itseäni ujoksi. Ajan myötä olen jotenkin onnistunut naamioimaan sisäisen epävarmuuteni ulkoiseksi itsevarmuudeksi. Olen aina ollut luonteeltani kunnon stressaaja ja olen onnistunut aina vääntämään asian kuin asian stressin aiheeksi itselleni. Tämä on tullut esiin parheiten ajoittain valtaisana koulustressinä sekä jännittämisenä, mitä harrastuksiin tulee.

Kouluni olen aina hoitanut kunnialla vaikken koskaan mikään luokan priimus ole ollutkaan. Ala-asteella otin koulun vielä hyvinkin tosissani ja kahdeksikko kokeesta tuntui maailmanlopulta. Ehkäpä koko koulutaipaleeni huippuhetki oli se, kun kolmannella luokalla luokan kaksi parasta tyttöä pääsi retkelle Heurekaan, minä toisena heistä:D Siihen loiste ja säihke aika pitkälti jäikin, mitä peruskouluun ja lukioaikaan tulee. Koulussa olin pitkään perusvarma suorittaja, mitä kouluarvosanoihin tuli. Ala-asteella keskiarvoni huiteli yhdeksikön tienoilla ja yläasteella läempänä yhdeksikköä kuin kasia. Lukiossa minusta alkoi kuoriutua selvä reaaliaineiden opiskelija, jolle huippuarvosanojen saaminen kokeesta ei ollut ongelma. Lukeminen onnistui kyllä ja kirjoittaminen sujui myös. Kiinnostus kieliä sekä matemaattisia aineita kohtaan oli vähäisempää, vaikka kaikki fysiikan ja kemian sekä pitkänmatikan kurssit kiltisti suoritinkin. Ylppäreissä kirjoittelin reaaleista psykologian ja maantiedon sekä pitkän matikan, ruotsin, äidinkielen sekä englannin. Ehdottomia lempiaineitani koulussa olivat aina musiikki ja erityisesti liikunta. Laajan harrastustaustan vuoksi nämä aineet sujuivat ilman sen kummempia ongelmia, joten nautin näistä tunneista oikeasti.Varsinkin talvikautena odotin aina yli kaiken luistelu- ja hiihtotunteja - niitä joita suurin osa inhosi. Jos jossain aineessa taas olin täysi nolla, niin kuvaamataidossa. Minusta ei ole piirtämään edes tikku-ukkoa- ei ollut silloin eikä ole nytkään. Mutta hienosti tästä puutteesta huolimatta olen elämässäni pärjäillyt :D

Unelma-ammattini oli lapsuudesta saakka lääkäri. Olin pienestä pitäen kiinnostunut kaikesta, mikä vain liittyikin lääketieteeseen ja varsin tiiviisti tuli kaikkia sairaalasarjoja seurattua. Hyvänä esimerkkinä tästä on tapaus, kun ollessani neljän, viiden vanha äidiltäni poistettiin luomi. Olin operaation ajan niin kiinnostunut näkemään, mitä lääkäri tekee, että lääkärin täytyi ystävällisesti pyytää minua siirtymään sivuun, jotta hänkin näkisi jotain ja saisi työnsä hoidettua loppuun asti :D Unelma lääkärin ammatista seurasi minua ihan lukion loppuun asti. Valitsin lukiossa kaikki kemian ja fysiikan kurssit pohjustamaan tulevia lääkiksen pääsykokeita. Kun tuli aika lukea pääsykokeisiin kävikin niin, että olin niin poikki raskaasta kolmivuorotyöstä, jota Riihimäen Valion meijerillä tein, että Galenos jäi lähes lukemattomaksi. Onneksi olin hakenut myös lukuisiin ammattikorkeakouluihin takaporttina sairaanhoitajan opinnot. Suurimpana haaveenani oli päästä opiskelemaan Tampereelle ensihoitajaksi, mutta itkun kera jouduin tyytymään Lahteen. Olen kuitenkin yhä ylpeä siitä, että vajaasta 800 hakijasta, joista 16 valittiin opiskelemaan, olin 26. Tästä olen ollut aina paljon ylpeämpi kuin siitä, että pääsin Lahteen opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Pian kuitenkin itkut unohtuivat ja totesin, että samapa tuo, missä kaupungissa ne opinnot suorittaa. Tärkeintä minulle kuitenkin tuntui olevan se, että pääsisin muuttamaan pois Riihimäeltä. Aikanaan kun pakon sanelemana sinne jouduin muuttamaan, jäi minulle ainainen periaatteellinen viha uutta kotikaupunkiani kohtaan. Minulle ei siten tullut mieleenikään hakea opiskelemaan Riihimäen lähikaupunkeihin, vaan halusin muuttaa pois Riihimäeltä. Hain jopa Ouluun, jossa mummoni silloin vielä asui. Olinkin muuttamisestani niin innoissani, että tällöin se sisustuskärpänen minuun ensikerran puraisi ja kovaa:) Taisin olla enemmän innoissani muuttamisesta kuin opintojen aloittamisesta:D Kaupunkipettymyksestä huolimatta valmistuinkin sitten sairaanhoitajaksi Lahden ammattikorkeakoulusta syksyllä 2010.

Teini-ikäni elin kiltisti harrastusten ja idolien fanituksen maailmassa. Kun muut ottivat ensikontaktia kaupungilla hillumiseen, alkoholiin ja tupakkaan, vietin minä aikani jäähallilla tai muiden urheilulajien parissa. Vaikka kutsuja ja pyyntöjä tällaisiin tilaisuuksin kyllä tuli, pysyttäydyin minä kiltisti kaukana kaikesta tällaisesta. Olin niin kiltti tyttö kaikin puolin, etten olisi ikinä uskaltanut uhmata koulussa sääntöjä hivuttautumalla tupakkapaikalle edes seurana saatikka sitten pyytää vanhemmiltani lupaa lähteä yötä myöten roikkumaan kaupungille. Ensikosketukseni alkoholiinkin otin vasta täysi-ikäisyyden kynnyksellä vanhojen tanssien aikaan. Kun täytin 18 tuli baarissa käymisestä lähes joka viikonlopun päätahtuma kavereideni keskuudessa, mutta usein ihan kiltisti autolla tuli oltua liikenteessä. Lähdimme aina koko tyttöporukan voimin tanssimaan, mikä oli aina viikon kohokohta. Jo viikolla suunniteltiin viikonlopun vaatetusta aivan innolla, ja menneestä baari-illasta kohistiin koko alkuviikko. Niin ihania, hassuja muistoja :) Kun täytin 18, minulle oli erittäin tärkeää saada heti ajokortti. Olin aivan innoissani ajotunneista ja kortin saatuani olisin voinut ajella tuntikausia yhteen menoon. Ensimmäiset kunnolliset seurustelusuhteeni koin lukioiässä. Ensimmäinen suhteeni hyytyi jo jokusen kuukauden jälkeen, mutta seuraava suhde pysytteli vaivoin hengissä kolmen ja puolen vuoden ajan. Tämä suhde oli yhtä ylä- ja alamäkeä ja oli monilta osin hyvin ahdistava asia minulle. Onneksi tämä suhde aikanaan päättyi ja pääsin jatkamaan elämääni sen jälkeen.

Ystäviä ja kavereita minulla on aina ollut paljon. Olen tullut aina hyvin toimeen kaikkien kanssa. Tästä huolimatta minulla ei ole ollut yhtä ainutta parasta kaveria, jonka kanssa olisimme olleet aivaan yhteenliimattuja, vaan olen ollut ennemminkin aina yksi osa isompaa porukkaa. Seinäjoella minulla oli parasystävä, Riikka, mutta muutettuamme Riihimäelle oli kaikille muodostunut jo luokassamme se oma paras kaveri. Koskaan tästä en kuitenkaan ole mitenkään kärsinyt, vaan hyviä ystäviä on riittänyt. Ystäväporukat ovat muotoutuneet aina uudelleen ala-asteen, yläasteen ja lukioluokkien mukaan, mutta lukioajoilta minulla on yhä se sama tyttöporukka, jotka ovat ystävistäni minulle kaikkein rakkaimpia. Meitä on seitsemän tytön porukka, joka on lukioajoista lähtein pitänyt yhtä ja tämä kaikki on säilynyt siitäkin huolimatta, että olemme levittäytyneet opiskelemaan ympäri Suomea.

 

Tässä siis jotain pientä lapsuudestani ja nuoruudestani - pieniä, satunnaisia asioita:) Kuvituksena käytin kuvia, jotka ovat kaikki yhtä lukuunottamatta ajalta, jolloin olin vielä terve. Moni on kysellyt minusta kuvia menneiltä vuosilta, joten tässä siis muutamia:) Kuva, jossa olen sisarusteni kanssa on viime kesältä, sillä en löytänyt koneeltani kuvaa meistä kolmesta ajalta, jolloin olin vielä terve. Alunperinhän eräs lukija ehdotti minulle, että kertoilisin asioita itsestäni ala-asteaikojen ystäväkirjan tyyliin, jossa kertoisin pikku juttuja itsestäni lempiväristäni suosikki harrastuksiini.Tässä siis hieman minusta menneiltä vuosilta, mutta seuraavaksi ajattelinkin tehdä pienen esittelyn nykyisestä minästäni anoreksian takana, juuri siihen ystäväkirjan tyyliin:) Sillä kuten olen todennut, olenhan oikeasti paljon muutakin kuin pelkkä anorektikko!

<3: Laura


P.s. Jos jokin jäi mietityttämään, aina saa toki kysyä :)