Kohtaaminen osa II

Eilinen päivä oli kokonaisuudessaan kaoottinen ja ahdistuksen valtaama, enkä yhtään pistäisi pahakseni, jos sen voisin muististani pois pyyhkäistä. Sen lisäksi, että ahdistus vaivasi minua katastrofaalisesta aamusta lähtien ja jatkui pitkin päivää lomaluvasta taistelun merkeissä, vyöryi se ylitseni aivan valtaisana iltaan mennessä. Osastolle tuli aiemmalta osastojaksoltani minulle ennestään tuttu anoreksiaa sairastava nainen. Muiden anorektikkojen tapaaminen täällä yleisosastolla on noussut minulle usein aluksi aivan valtavaksi ahdistuksen aiheeksi, mutta lieventynyt heti, kunhan olen toiseen päässyt tutustumaan. Aiemmat kohtaamiset anoreksiaa sairastavien kanssa eivät kuitenkaan ole olleet mitään verrattuna tähän. Jo hänen ensimmäiset sanansa olivat kuin isku vasten kasvojani: "sinä taidatkin olla jo ihan hyvässä kunnossa, kun painoa on selvästi tullut lisää". Tämän jälkeen hän lisäsi sanojensa aiheuttamaa ahdistusryöppyä utelemalla painoindeksiäni ja vertailemalla sitä omaansa - hyvin matalaan sellaiseen. Ihan kuin tämä ei olisi riittänyt, jatkoi hän uteluaan milloin mistäkin. Lopulta en enää kestänyt vaan minun oli poistuttava paikalta. Myös hänen voimakkaalla oireilullaan oli oivan liian suuri vaikutus minuun. Se nosti pintaansa kaikki ne sairaat anorektiset ajatukset, jotka olen yrittänyt pitää epätoivoisesti loitolla. Hoitajat onneksi huomasivat tilanteen ja lupasivat puuttua siihen, mikäli tilanne ei rauhoittuisi.

Mutta se eilisestä. Tänään minulla oli vaa`an kanssa kohtaaminen osa kaksi. Olin jälleen yhtä hermostunut, mutta tällä kertaa punnitus ei päättynyt yhtä katastrofaalisesti kuin eilen; paino saatiin ja se oli noussut puoli kiloa. Tässä vaiheessa saatoin huokaista helpotuksesta - kahdestakin syystä. Ensimmäinen ajatukseni oli, että huh, paino ei ole noussut liikaa kerralla. Mutta heti perään hyökkäsi ilo siitä, että päivälomalupa tulisi aivan selvästi. Olin onnistunut vielä illalla kaiken muun ahdistuksen lisäksi kasaamaan sisälleni järkälemäisen ahdistusmöykyn liittyen tulevaan punnitukseen. Onneksi kaikki kuitenkin päättyi hyvin.

On muuten kummallista, miten koko sairaus on kulminoitunut painon tarkkailuun ja vahtimiseen, vaikka sairastumiseni taustalla ei olekaan pyrkimystä tulla laihemmaksi. Siitä huolimatta tuntuu, ettei elämäni tällä hetkellä ole muuta kuin pelkkää vaa`an lukemaa. Hyvä ystäväni ja poikaystäväni ovat kumpainenkin yrittäneet irrottaa minua pois vaakakeskeisyydestä. Heidän mielestään minun ei tarvitsisi välittää vaa`an lukemasta, vaan voisin ummistaa silmäni siltä ja jättää sen vain ja ainoastaa hoitajien nähtäväksi. Jostain syystä en tähän kuitenkaan pysty. En millään kykene irrottamaan niitä tiukasti pitelemiäni lankoja käsistäni. Kontrolloinnin tarve nostaa päätään tässäkin asiassa; minun on pystyttävä hallitsemaan tilannetta edes jollain tavalla. En halua kuitenkaan jatkaa painon jatkuvaa tarkkailua ja täyttää elämääni vaa`an lukemilla. Kun vain pääsen taas selvemmille vesille heitän kotona vaa´an - tai oikeastaan vaa´at - menemään. Kun olen jälleen noramaalipainossa haluan antautua hyvänolon tunteelle ja luottaa siihen. Haluan oppia kuulostelemaan kehoani, elämään sen ehdoilla: antaa sille ravintoa ja lepoa aina, kun se niitä vaatii. Minun täytyy oppia siihen, että arvoni ihmisenä ei ole yhtäkuin vaa`an lukea, vaan aivan jotain muuta.

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Mutta sitten niihin mukavempiin asioihin. Eilisen pettymyksen sijaan, olen päättänyt iloita siitä minilomasta, jonka huomiselle sain. Päätin pitää päivälomani vasta huomenna, sillä poikaystäväni on tänään töissä. Haluan käyttää jokaisen hetken hyväkseni ja nauttia lomastani juuri hänen kanssaan. Vaikka ehdinkin olla kotosalla vain parisen tuntia, on se kuitenkin parempi kuin ei mitään. Nyt pyrinkin vaan ajattelemaan, että se puolikas lisäkilo on vaan plussaa tulevaa ajatellen. Se merkitsee mahdollisuutta saada ensi viikonloppuna pidempi loma, jonka lisäksi se on pois siitä ajasta, jonka täällä vielä joudun viettämään.

Äiti tulee onneksi minua tänään katsomaan, joten saan hieman seuraa iltapäivälle.  Oli myös mukava saada viesti hyvältä ystävältäni, josko oltaisiin ehditty viikonloppuna nähdä. Valitettavasti en lyhyen lomani vuoksi ehdi häntä tapaamaan, joten hän ehdotti, josko olisi tullut minua tänne katsomaan. Aikataulumme menevät kuitenkin tämän viikonlopun osalta niin ristiin, että emme saaneet niitä yhteen sovitettua. Oli kuitenkin ihana kuulla, että hän olisi halunnut tulla vierailemaan luonani; se merkitsee minulle aivan tavattoman paljon :)


Loppuun vielä herkullinen kuva vaahtokarkeista, joiden täyteistä elämästäni on tullut :) Nyt ei suinkaan ole kyse vertauskuvasta vaan aidosti niiden nautiskelusta. Olen oikeastaan aina ollut kova vaahtokarkkien ystävä. Jo pienestä pitäen olen niitä mieluusti mussutellut ja muistan, kuinka aina nimipäivänäni sain vaahtokarkkipussin. Nyt olen taas täällä osastolla päässyt vaahtokarkkien makuun, kun ateriasuunnitelmaani kuuluu 90 grammaa karkkia iltapalalla. Olenkin syönyt vaahtokarkkeja nyt aivan urakalla, sillä ainoa valmis 90 grammaa painava pussi on vaahtokarkkipussi. Siitä on jo tullut hieman yleinen vitsi osastolla, kun minut näkee aina iltapalalla vaahtokarkkipussi kainalossa. Ja vieläkään ei ole kyllästymisestä tietoakaan!

Hyvää viikonloppua kaikille toivotellen
Laura