Elinkautinenko? Sitä en hyväksy!

Omahoitajani pyysi minua eräänä päivänä juttelemaan kanssaan. Hän oli tuonut kotoaan levyn, josta hän halusi soittaa minulle erään kappaleen. Hän kehotti olemaan välittämättä musiikkityylistä, mutta kuuntelemaan sanoja ajatuksella ja syventymään niihin. Suljin silmäni ja annoin sanojen virrata tajuntaani. Ymmärsin jo ensimmäisistä sanoista, miksi hoitajani halusi minulle tämän kyseisen kappaleen soittaa. Hän halusi saada minut pohtimaan sairauttani ja sen tämän hetkistä tilaa tarkemmin. Hän halusi herätellä minut miettimään murrosvaihetta, jossa sairauteni suhteen nyt elän. Sanat saattavat kuulostaa karuilta ja ovat hyvin melankoliset, mutta minä ymmärsin välittömästi sen sanoman oman sairauteni kautta. Kappale on Marja Mattlarin levyltä Tuli.

ELINKAUTINEN

Joka yö tässä ruumiissa

istun elinkautista

siitä mitä en ole tehnyt.

Tässä täytäntöönpanossa

vartija on minussa

kukaan ei oikeutta käynyt.

Kalastan sanoja

kuolleesta virrasta

kukaan ei vapauta

sellaista vankia

jonka ovi ei ole lukossa.

Joka yö tässä ruumiissa

todistetaan valalla

siitä mitä kukaan ei nähnyt.

Tässä istuntosalissa

syyttäjä on minussa

valamies omatuntonsa myynyt.

Pelkojen kolonna

viivyttää aamua

kukaan ei puolusta

sellaista vankia

jonka ovi ei ole lukossa.

Joka yö tässä ruumiissa

kidutetaan vankia

joka rikostaan ei ole tiennyt.

Tässä rangaistusmuodossa

tuomari on minussa

ulkopuolelle oikeus jäänyt.

Odotan kauhulla

laukausten kaikua kukaan ei armahda

 sellaista vankia

jonka ovi ei ole lukossa.

Olen kuin luonut itselleni elinkautisen tilan, josta vain minä voin itseni vapauttaa. Olen vankilassa, jonka ovi ei ole lukossa. Olen vapaa lähtemään, mutta silti jään. Olen saanut apua niin hoitavalta taholta kuin läheisiltäni. He ovat tehneet kaikkensa vapauttaakseen minut, mutta silti olen tuominnut itseni elinkautiseen, jota minun ei tarvitsisi istua. Olen nyt sellaisessa murrosvaiheessa parantumiseni suhteen, että olen viittä vaille valmis ottamaan sen viimeisen ja ratkaisevan askeleen. Tarvitsen siihen vielä hieman muiden tukea,  
mutta suurin työ on tehtävä minun itseni pääni sisällä. Tarvitsen sen jonkin ratkaisevan tekijän, jotta saan oven auki. Helppoa sen luulisi olevan, sillä ovi ei ole lukossa, mutta halu astua ulos, poistua ovesta, on löydettävä sieltä jostain oman pään sisästä.

"Tässä istuntosalissa, syyttäjä on minussa" - minä itse kohdistan syytökset itseeni. Syyllisyydentunteet, joita syöminen aiheuttaa ovat vain ja ainoastaan minun itseni luomia syytöksiä.  Kukaan muu ei todellisuudessa ole minulle niitä sääntöjä luonut, vain minä itse. "Pelkojen kolonna viivyttää aamua" - ne pelot joita parhaani mukaan yritän rohkeasti kohdata, jotta voin päästä jälleen vapauteen. "Joka yö tässä ruumiissa kidutetaan vankia joka rikostaan ei ole tiennyt". Olen kiduttanut itseäni vuosia turhaan, ilman syytä, ilman että olen oikeasti tehnyt mitään, mistä minun tulisi itseäni rankaista.

Mutta tämä ei ole elinkautinen, sen olen päättänyt. Tämä poikkeaa oikeasta elinkautisesta siten, että olen vapaa lähtemään heti, kun olen siihen valmis. Josko sen aika olisi nyt tullut? Kyllä, juuri nyt on sen aika.

Laura