Kun mieli tekee tepposet

Anorektikon mieli on monimutkainen asia. Se on täynnä toinen toistaan ihmeellisempiä yhtälöitä, joita terveen ihmisen on mahdotonta ymmärtää. Anorektikko pystyy mielessään vääntämään muille aivan yksinkertaisista ja yksiselitteisistä asioista itselleen pelkoja sekä ahdistuksen aiheita.

Yksi esimerkki tällaisista asioista ovat muiden korviin kohteliaisuuksilta kuulostavat sanat: "näytätpä hyvältä" tai "voi kun näytät jo niin paljon terveemmältä". Anorektikolle tämä voi olla kamalinta, mitä hän voisi kuvitellakaan kuulevansa. Hän kääntää yksinkertaisesti, vain ja ainoastaan kohteliaisuuksiksi tarkoitetut lausahdukset, mitä kauheimmiksi loukkauksiksi - ja ne tuntuvat syvällä ja kovaa. Anorektikko ei kuule sanoissa mitään positiivista. Se sijaan hänen korvissaan alkaa toitottaa anoreksian ääni: "oletpa lihonnut".

Hyvä esimerkki tästä on yli 80-vuotiaan pappani minulle lausumat sanat. Hän yrittää niin kovasti ymmärtää sairauttani ja olla kaikin mahdollisin tavoin tukenani. Joka kerta kun tapaamme kommentoi hän tavalla tai toisella painoani. Kun painoni ollessa alhaisimmillaan ja mieli sairaimmillaan, hykertelee anorektikko sisälläni, kun pappa sanoo niin kovasti toivovansa, että saisin painoa lisää ja vahvistuisin. Mutta miten käykään, kun tapaamme taas, jolloin olen ollut osastojaksolla ja saanut vihdoin hilattua painoani ylöspäin. Heti ensimmäiset sanat hänen suustaan ovat: "ihanaa kun olet saanut vähän lihaa luiden päälle". Lauseen taakse kätkeytyy valtava määrä vilpittömyyttä ja onnea siitä, että olen paremmassa kunnossa. Kaikesta tästä huolimatta kytkeytyy päässäni anorektinen ajattelukanava päälle ja kuulen jälleen ne sanat: "olet lihonnut".

Kehujen kääntäminen mielessä haukuiksi on vain murto-osa niistä tepposista, joita anoreksia sairastuneen mielelle teettää. Pelot ja kummalliset uskomukset liittyen ruokaan ulottuvat määrällään äärettömyyksiin. Loppua ei näy, kun anorektikko alkaa listata pelkojaan tiettyjä ruoka-aineita kohtaan tai uskomuksiaan liittyen ruokaan, joihin hän uskoo kuin uskovainen Raamatun sanaan. Kaikesta käsittämättömyydestään huolimatta nämä pelot ja uskomukset ovat anorektikolle todellisia. Ajattelu on pakonomaista, eivätkä pakonomaiset ja piinaavat ajatukset jätä hetkeksikään sairastunutta rauhaan. Niiden perusteella anorektikko toimii ja joutuu anorektisen kehän kiertämäksi yhä pahemmin ja pahemmin. Mitä syvemmällä sairauden syöväreissä anorektikko on, sitä pahempaa kehää ajatukset myöskin kulkevat. Samalla vaikeutuu päätösten teko ja mieli jankkaa paikallaan. Vähitellen pakonomaisuus alkaa näkyä valitettavasti myös ulospäin pakkoajatusten ja erilaisten pelkojen vaikuttaessa voimakkaasti anorektikon käytökseen. Itselleni valitettavan tuttuja ovat ruokailuun liittyvät pakkotoiminnot ja rituaalit, joita ilman syöminen on mahdotonta. Kaiken punnitseminen ja mittaaminen, sekä ruokien syöminen tietyssä järjestyksessä ja tietyllä tavalla, ovat tyypillisiä esimerkkejä anorektikoille ominaisista pakkotoiminnoista - niin kamalta kuin tuo sana kuulostaakin.

Uskomukset siitä, että kaikki ruoka jää sisälle painoksesi, tai se kuinka rasva imeytyy iholta sisällesi ja kertyyt vähitellen ylimääräisiksi kiloiksi, ovat vain muutamia esimerkkejä anorektisen mielen ihmeellisyyksistä. Sairauden painaessa niskaan katoaa suhteellisuuden taju täysin. Itse muistan arponeeni sen välillä laittaako leivän päälle kokonainen viipale kurkkua, vai pitäisikö sittenkin tyytyä vain puolikkaaseen. Miltä tällainen terveen ihmisen silmissä näyttääkään? Viimeisin kummallisuus, jonka sain omassa mielessäni väännettyä anorektiselle taajuudelle oli eräs ajatus vaakakatastrofiin liittyen. Yhtäkkiä ennen eilistä punnitusta mieleeni nousi aivan järjetön pelko siitä, että mitä jos paristot vaa`assa ovat olleet hiipumaan päin jo pitemmän aikaa? Mitä jos lukema on sen vuoksi ollut koko ajan niin alhainen ja näyttääkin todellisen lukeman nyt tuoreilla paristoilla? Mitä jos se todellin lukema onkin kiloja korkeampi kuin edelliset lukemat? Sain muodostettua utopistisilla kuvitelmillani valtavan anhdistuksen itselleni, vaikka nyt pystyn jo ymmärtämään, kuinka anoreksia vei mieltäni taas ja kovaa.

Mutta mikäs muukaan tällaisista ajatuksista eroon pääsemisessä auttaa, kuin painonnousu ja ravitsemustilan korjaus. Pakonomaiset ajatukset kun nimittäin alkavat muodostua vähitellen pään sisällä, kun aivot eivät enää saa tarvitsemiaan ravintoaineita. Itse tunnistan tämän todeksi täysin. Aina kun painoni on vähitellen pudonnut ja pudonnut, menevät ajatukset taas niille väärille urille ja alkavat muuttua pakonomaisiksi: oravanpyörä on jälleen valmis pyörimään. Ja kun omille peloille ja anorektisille ajatuksille antaa sen kuuluisan pikkusormen, se todellakin vie koko käden. Onneksi näistä ajatuksista voi oikeasti päästä eroon painonnousun myötä, jolloin ajatuksen on mahdollista kääntyä taas oikeille urille. Itse koen olevani sairauteni päihittämisessä jo sen verran pitkällä, että olen päässyt lukuisista peloista ja vääristyneistä ajattelumalleista eroon - ja takaisin niitä en todellakaan halua. Muistissani on myös se mielen taspaino, joka minulla vallitsi saavutettuani viimetalvisen osastojakson aikana normaalipainon. Ajatus kulki taas ja vapautui vähitellen vääristyneistä uskomuksista. Samalla myös pelot saivat kyytiä.

Tällaista olotilaa ja mielenrauhaa tavoitellessa siis!

Laura