Ensimmäisen haasteen kohtasin heti kotiin tultuani. Yövuoroa koko viikon tehnyt poikaystäväni nukkui vielä sikeästi minun tullessani kotiin. Kun minun lounasaikani läheni, hän vasta alkoi harkita ylösnousua. Itse olin kuitenkin ollut jo seitsemästä lähtien ylhäällä ja tottunut sairaalaan ruokailurytmiin. Otin siinä sitten rohkeasti omenan välipalaksi ja aloin muistutella lonaastani poikaystävälleni. Huomasin heti kuinka vaikeaksi nälkä oloni teki. En pystynyt enää oikein keskittymään mihinkään, ja koko ajan vain mietin, että pitäisikö ottaa tässäkin välissä vielä jotain. Onneksi poikaystäväni ymmärsi, että melko pian pitäisi lounaalle lähteä, mutta siitä huolimatta lounas venyi hieman liian pitkälle.
Päädyimme lopulta lähtemään lounaalle naapurikaupungin ravintolaan. Meillä on sopimus poikaystäväni kanssa, että salaatit eivät kuulu minun vaihtoehtoihini, joten ne hyppäsinkin ruokalistalla suosiolla yli. Ravintolassa olen tottunut tilaamaan jotain lihaa lämpimillä kasviksilla, yleensä kanaa. Se on ollut minulle jo pitkään sellainen turvaruoka. Pelkoni perunaa, pastaa, riisiä ja leipää kohtaan ovat saaneet minut pitäytymään jo pitkään omalla turvallisuusalueellani. Sopivaa vaihtoehtoa ei millään meinannut löytää, mutta kovan sisäisen kamppailun jälkeen päädyin valitsemaan kasvistäytteiset tortillat listalta. Itse "tortillalättyset" tekivät annoksesta minulle todella haastavan ja kaduinkin valintaani heti, kun sain annoksen eteeni. Karsin heti päältä avokadokastikkeen tottuneesti ja yritin siirtää tortillaa sivuun, kaivellen kasvistäytettä sisältä. Nälkäni oli kuitenkin kasvanut jo todella kovaksi ja päädyin lopulta syömään kastiketta lukuun ottamatta koko annoksen. Tarvitsin kyllä useamman huomautuksen poikaystävältäni, mutta onnistuin! Haluan yrittää ajatella tämän onnistumisena, enkä anorektikkominäni epäonnistumisena. Vaivaamaan jäi myös se tosiasia, että minulla jäi yhäkin hieman nälkä annoksen jälkeen... Jäihän siitä kuitenkin puuttumaan sairaala-annokseeni verrattuna maito ja jälkkärit. Mutta syyllisyys nälän tuntemisesta kaiversi kyllä sisälläni ja lujasti, mutta selvisin siitä yllättävänkin hyvin. Jälkiruoka, tai oikeastaan välipala, hoituinkin sitten synttärikahveilla kakun ja muun pienen makean turvin. Onnistuin mielestäni ottamaan ihan hyvin tarjolla olleita herkkuja, vaikka olisihan sitä tehnyt mieli ottaa enemmänkin.
Illanvietto olikin sitten todella onnistunut ja oli niin mukavaa :) Siihen verrattuna varsinkin, että edellinen illanviettoni päättyi siihen, että muut olivat alakerrassa, minun itkiessä yläkerrassa lähes koko illan yksin. Mutta tällä kertaa minulla oli mukava fiilis jo lähtiessä, mikä edelleen parani illan edetessä. Olin juuri syönyt kinkkukiusausta päivälliseksi lähtöämme ennen, joten vältyin heti niiltä pahimmilta mieliteoilta, mitä nälkä ja pikkunaposteltavat saavat yleensä aikaan. Oikeastaan ihmeen hyvin sain aisoihin sisäisen kamppailuni, ja pystyin oikeasti nauttimaan olostani, juttelemaan muiden kanssa ja keskittymään muuhunkin kuin siihen, että ottaako vaiko eikö ota. Oloani ja menoa rentouttivat mukavasti juomani pari light-siideriä. Join ensimmäisen kerran sairastumiseni jälkeen alkoholia uutena vuotena, ja nyt uskaltauduin taas hieman maistelemaan. Minulla kun jäi sairastuttuani heti ensimmäisenä pois kaloripitoiset juomat, jonka vuoksi alkoholi on ollut hyvinkin kielletty. Mutta nyt olen mennyt jo sellaisen askeleen eteenpäin, että olen jotain pystynytkin juomaan. Harva on niin onnellinen siitä, kun joku juo alkoholia, mutta voin kyllä sanoa ystävieni ja poikaystäni olleen :D Alkoholin vaikutus höllensi hieman syömiskontrolliakin - mikä on todella pelottavaa - mutta sain kuitenkin pidettyä oloni koko ajan hyvänä, eikä nälkä ja heikotus iskenyt päälle kertaakaan. Siinä taas yksi piste kotiin terveelle puolelle. Ilta päättyikin sitten baarin tanssilattialle; oli ihana päästä tanssimaan pitkästä aikaa! :)Eli kaikin puolin onnistunut kotiloma tähän mennessä :) Mutta mitä sairautta ajattelee, niin paljon vaikeitakin tunteita olen käynyt läpi liittyen ruokaan, yksinoloon, jaksamiseen ja liikuntapakon tunteeseen. Niitä ajattelin käydä lävitse kuitenkin loman kokonaisuudeen ollessa loppu. Nyt päivän haastavimman hetken pariin, eli aamupalan. Aapupalan syönti kun on minulle se päivän vaikein ateria.. Mutta yritetään jatkaa oikealla tiellä, millä olen koko loman ajan hienosti pysynytkin :)
Laura
P.s. kuvat weheartit.com :)
Laura, liityin blogisi jäseneksi. Kiitos että otit yhteyttä ja kerroit sivuistasi. Olen nyt lukenut tekstejäsi ja olen kaikin puolin vaikuttunut. Varmaan on niin, etten voi koskaan täysin ymmärtää anorektikon elämää enkä anoreksia-sairauden pirullisuutta, mutta sinun tekstiesi kautta ymmärrän ainakin jotain. Uskon, että ainoastaan sellainen ihminen, joka on itse kokenut ja elänyt anoreksian, voi täysin ymmärtää.
VastaaPoistaKirjoittamasi tekstit tekivät minuun vaikutuksen; niin hyvin pystyt analysoimaan itseäsi ja syitä ja seurauksia. Varmaan sairautesi myötä olet oppinut tuntemaan paljon paremmin itseäsi kuin moni muu meistä. Kuten joku ystäväsi jo niin viisaasti totesi; kaikki on sinussa itsessäsi, sekä syyt että vastaukset lukuisiin kysymyksiin. Oleellista on vain se, mitä itse ajattelet, iten tunnet, miten suhtaudut asioihin, mihin haluat ja päätät uskoa ja mihin et.
Toivon, että kotilomasi sujui hyvin ja antoi lisää voimia matkalla kohti terveyttä ja hyvää elämää. Myös minä haluan lähettää sinulle täältä meiltä kaikilta ison säkillisen lämpöä ja voimaa, tahtoa ja halua. Kummitäti Marja
Kiitos Marja! Mukavaa, kun olet jaksanut lukea tekstejäni. Tämä on tosiaan niin kummallinen sairaus, ettei sitä voi tosiaan ymmärtää, ellei itse ole sitä kokenut, mutta ehkä kirjoitusteni kautta välittyy edes hieman se, mitä elämä anoreksian kanssa on.
PoistaTämä on kyllä ollut tämä sairaus sellainen "tutkimusmatka" omaan itseen, että on kyllä tullut opittua itsestä yhtä ja toista. On joutunut miettimään niin paljon, esimerkiksi millainen on ihmisenä, miten käyttäytyy tietyissä tilanteista, miten minusta on tullut tällainen yms.
Mutta kiitos vielä tsempeistä ja erveisiä myös muille,
Laura
Laura,
VastaaPoistaoli ilo lukea, että haastavista tilanteista ja tunteista huolimatta olet nauttinut kotilomastasi!
Eilinen ilanvietto kuulosti ihanalta! Toivottavasti tänäänkin kaikki sujuu hyvin aamiaisesta lähtien :)
Rentouttavaa sunnuntaita toivottelee
Lou
Kiitos! Eilinen antoi luottoa pärjäämiseen, mutta toisaalta vielä toi monissa paikoissa sen kotonaolon vaikeuden esiin turhan vahvasti..
PoistaIlta oli tosiaan kiva, ja oon tosi onnellinen, että pystyin siitä nauttimaan! :)
Hyvää sunnuntaita myös sinulle Lou! :)
Laura
Must tuntuu oudolta et sun pitää ees väkisin syödä sellasia ruokia mitä et haluis, mikset ottau vaan ravintolassa lihaa ja niit kasviksia? Kuulostaa siltä et jotenki pakotat ittees uskomaan että sun pitää syödä kaikkee, vaik ei tarvii, nykyäänhän tosi harvat enää ees suosii perunaa, makaroonii ja riisiä leivästä puhumattakaan, ku ei ne tee tietääkseni hyvää. Voisit ehkä rentoutuu jos vaan söisit sitä mitä pystyt, nii ehkä sairauski helpottus vähän. En tajua miks siel sairaalaskin syötetään niin paljon noita ruokia(taisit kirjotta että 6 perunaa lounaalla!??? :O) ku niisthän ei tuu muuta ku turhaa energiaa. Mut tiiätkö et onks se just tarkotusin ku sairastaa anoreksiaa et kalorit voi tulla mistä tahansa, vaik ei oiskaan sitä kaikista terveellisintä ruokaa? Hassuu kyl jotenki et syödään halvinta mikä ei oo hyvästä kuitenkaan.... Must on aika huolestuttavaa toi että heti kotona mietit vaan ruoka-aikaa ku poikaystäväs varmaan vaan toivois et voisitte jutella ihan tavallisista asioista ja rentoutua yhdessä, en tiiä, mut tuntuu aika surulliselt sen puolesta, ku sä et tunnu pääsevän irti noista ajatuksista. En nyt haluu pahasti sanoo, mut tuntuu siltä et teiän elämä on pelkkää anoreksiaa ja syömisvammailua :( toivon vaan et pääset irti noista ajatuksista ja siitä et sun täytyis syödä muka kaikee, ku eihän terveetkään ihmiset syö sellasta mikä ei maistu tai tee hyvää! Tsemii kauheesti ja yritä ottaa rennosti, ei se haittaa jos joku välipala jää väliin ku niinhän ne jää muillakin, kun sit vaan tankkaat seuraavala ruualla niin et ot täynnä :D
VastaaPoistaAnoreksiasta toipuessa on todella tärkeää syödä niitä ruokia, jotka on vaikeita itselle. Vaikka normaalipainon voi toki saavuttaa ilman pullaa, perunaa, leipää ja tortillalettuja, niin niiden syöminen on kuitenkin mielelle tärkeää. On sekin aika kamala ajatus, että on normaalipainossa, mutta edelleen on olemassa hirveä määrä ruokia, joita ei vaan kertakaikkiaan uskalla syödä. Pitää oppia, että yksi tietty ruoka ei räjäytä painoa, tai tee mitään "pahaa".
PoistaEn usko, että kyse on siitä etteikö pitäisi näistä ruoista, joita välttelee, vaan siitä tunteesta ettei niitä saisi syödä.
Hiilihydraatit ovat todella, todella tärkeä osa ihmisen ruokavaliota. Glukoosi (aka. sokeri aka. hiilihydraatti) on aivojen energianlähde eli välttelemällä hiilihydraatteja, aivotkaan eivät saa tarvitsemaansa energiaa. Ajatus ei kulje.
JA VIELÄ: sillä ON väliä, jos jokin osa ateriasuunnitelmasta jää syömättä. Anoreksiasta toipuvalla ei ole sama tilanne kuin normaalilla terveellä ihmisellä. Kun ateriaväli pitkittyy, tulee seuraavasta ateriasta entistä vaikeampi ja tämä "tankkaaminen" tuskin onnistuu. Kun jotain jää syömättä, se on aina pieni erävoitto anoreksialle. Siksi on suuuuuper tärkeää yrittää pitää kiinni jokaisesta pienestäkin maitolasillisesta ja juustosiivusta.
Hyvä Laura, kun oot jaksanut tsempata koko viikonlopun! Tohon avokadojuttuun pakko sanoa, että mä syön nykyään melkeen joka päivä avokadoa. Se on semmonen terveyspommi, täynnä hyvälaatusia rasvoja ja ihanan makuista. Uskalla vaan! Se tekee sulle hyvää<3
Valitettavasti tämä sairaus on sellainen, että niitä ruoka-asioita tulee mietittyä ja TÄYTYY miettiä paljon. Jos olisin mennyt kotiin ja viis veisannut lounaasta, olisin heti antanut periksi sairaudelle. Onhan se surullista, että tämä vaikuttaa myös minun ja poikaystäväni suhteeseen, et tiedäkään, miten sitä suren. Mutta meidän arkemme on nyt tällä hetkellä valitettavasti paljon minun ehdoilla menemistä, mitä ruokailuihin tulee. Kyllä meillä sitä yhteistä aikaa oli, vaikka "jouduimmekin" käymään ravintolassa syömässä. Kivaa yhteistä aikaa sekin on ja koko ilta ja yöhän meillä oli aikaa olla yhdessä :)
PoistaJa kyse nimenomaan on siitä, että jos söisin vaan niitä ruokia mitä "haluisin", niin sitten sairaus ei todellakaan hellittäisi, vaan nimen omaan kuristaisi otettaan. Sitten toteuttaisin sairautta ja kuuntelisin vaan sen ääntä. Ei ole kyse siitä, että haluaisin aina syödä lihaa ja kasviksia, vaan siitä, että sairaus "pakottaa" minut. Nimenomaan silloin en syö sitä mitä oikeasti haluaisin. Ihmettelin anonyymin kommenttia vähän siitä, että "eihän perusnasta tule kuin turhaa energiaa". Mutta mistä muusta painonnostatuksessa olisi kyse, kuin ylimääräisen energian saannista?
Ja kiitos valtavasti Eerika kommentistasi, komppaan niin täysin sinua kaikessa! Jos joku välipala jää välistä, niin se ei todellakaan mene niin, että sitten tankataan myöhemmin lisää. Ei anorektikko anna itsensä toimia niin. Ja mitä olen aiemminkin sanonut, että jos joku ateria jää juuri välistä ja nälkä kasvaa liian suureksi, ahdistus kasvaa niin valtavasti, että syöminen vaikeutuu ennestään. Silloin ei todellakaan tankata, vaan päin vastoin, jotain muutakin saattaa jäädä syömättä.
Kiitos Eerika ihanista sanoistasi<3 Yritän miettiä tuota avokado-juttua ensi kerralla :)
Näin se juuri omasta kokemuksestani on, että anorektikon on vaikea sanoa mistä ruoista tämä oikeasti pitää ja miksi jostain ei, näitä mieltymyksiä kun ei anorektikon maailmassa muodosteta maun tai mielitekojen perusteella, kuten "terveen suhtautumisen" ruokaan omaava henkilö tekee.
PoistaTsemppiä Laura, olet edennyt jo paljon matkallasi kohti vapautta, se näistä kirjoituksista paistaa. Matka on vaikea- ja raskaskulkuinen, mutta uskon ja toivon sinun sinne määränpäähän pääsevän, voimia!
Kiitos! :) Tie on vielä pitkä, mutta onneksi ollaan jo selvästi voiton puolella! :)
PoistaWau, todella haasteellinen viikonloppu sinulla, mutta olet selviytynyt siitä todella hienosti. Saat olla ylpeä itsestäsi!
VastaaPoistaKiitos Nell! :)
PoistaYmmärsit vähän väärin mun viestin, mä vaan tarkotan sitä että ku oot niin hirveen tarkka noista kellonajoista ja syömisistä, ni eiks se vaan pidä sut ennemminki enemmän sairaana? Eihän se nyt oo normia et poikaystävä joutuu herään kesken unien siks et sulla on ruoka-aika. sori mut kuulostaa et teil ois joku isä-tytär hoitosuhde meneillään ku se joutuu sua komentaan syömään! jos sul on elämässä kaikki hyvin nii mikset vaan eläis ja unohtais kellontarkat ajat jne jne, ku ei elämä oo pelkkää syömistä!!!!! valtaosa ihmisistä tuskin syö mitenkää kellon mukaan vaan sillon ku on nälkä ja joskus enemmän joskus vähemmän, eikä se paino oo mikään ratkaseva tekijä et on terve. niinku kirjotin aikasemmin ni mun tuttu on nelikymppinen ja tosi terve ja langanlaiha ja syö mut vähemmän ku muut. ite vähän pyöreähkönä ihmisenä ihailin sitä ja kadehdinkin, koska se piti ittensä kurissa ja kauniina just siks ettei sortunu esim. ylimääräsiin herkkuihin tai välipaloihin jne. Eikä toi perunajuttu siis ollu mikään niinku loukkaus, vaan siis kysyin vaan ja ihmettelin, että miks se lisäenergia saadaan jostain niin turhista aineista eikä esim. jostain lisäravinnejuomista mis ois ees jotain hyödyllistä? sitä vaan mietin, mut taitaa olla niinku sanoit et sitä mitä halvalla saa vai? en tiijä. onneks voit sit taas jättää noi ylimääräset energianlähteet pois ku meet kotiin ja syyä sitä mitä haluut ja sit vaan TARPEEKS. Silleen mä näkisin et ois paras. Tsemppiä tosi paljon et pystyisit unohtaan koko ton "sairauden"!
VastaaPoistaKiitos kommentistasi, arvostan todella, että olet kirjoituksiani jaksanut lukea ja ihan miettinyt niitä ajan kanssa :)
PoistaTämä anoreksia vaan on niin merkillinen sairaus, että tällähän ei olekaan mitään tekemistä järjen kanssa. Jos olisi, todellakin unohtaisin koko sairauden. Heittäisin sen hetkenä minä hyvänsä menemään ja ottaisin terveyden tilalle. Tiedän, että moni ajattelee, että mikä "syy" minulla on sairastaa, tai pelleillä ruoan kanssa, kuten jotkut asian ilmaisevat. Ulkoisesti kaikki onkin kunnossa tai oikeastaan juuri niin hyvin kuin vain voi olla. Ymmärrän, jos terveen näkökulmasta siinä miksi sairastan, ei ole järjen hiventäkään. Mutta kun tätä ei pystykään järjellä selittämään..
Eihän se olekaan normaalia, että syö kellon aikojen mukaan tiukasti, mutta kun anoreksiasta parantumisessa on nimenomaan kyse täsmäsyömisestä Parantuminen lähtee käyntiin sillä, että syödään täsmällisesti tietyin väliajoin, niin ettei nälkä pääse tulemaan. Anorektikko kun EI ANNA LUPAA itselleen välttämättä syödä silloin kun on nälkä. Ja jos minulle esimerkiksi tulee nälkä, se ei mene niin kuin terveellä ihmisellä, vaan olo menee tosi nopeasti heikoksi ja tulen todella ahdistuneeksi. Nälkää ei vaan "pistetä" syrjään.
Ja miksi en lisäravinnejuomia juo on siksi, että haluan oppia syömään normaalia ruokaa. Sekin on yksi anoreksian hoidon perustavoitteista, että anorektikko oppii syömään normaalisti. Totta, voin sitten kotona jättää "ylimääräiset" energian lähteet pois ja syödä mitä haluan. Mutta kyse onkin siitä, että en halua jättää pois mitään perusjuttuja. Haluan oppia, että mikään ei ole kiellettyä. Mutta nyt kun yritän saada tietoisesti painoa ylös, niin silloin energiaa pitää saada ja paljon, eikä energianlähteellä ole niin väliä.Ja se on totta, että pitää oppia syömään tarpeeksi, siitähän kaikki lähtee.
Ja mitä tuohon painoon tulee, niin on ihan tutkittu, että pieni pyöreys on ihmiselle terveellisempää kuin alipaino. Onko tutullasi, jos hän kerran langanlaiha on, niin lapsia? Jos on kovasti alipainoinen, ei voi mitenkään saada lapsia, mikä on minulla haaveena.
Ja älä huoli, ei minun ja poikaystäväni suhde todellakaan ole mikään isä-tytär -suhde, kaikkea muuta :) Hän tukee ja auttaa minua, mutta ei meillä mitään hoitosuhdetta välillämme ole. Hoitava taho on sitten erikseen. Huolestuttavampaa minusta olisi, jos hän ei välittäisi tai yrittäisi tukea minua ruokailuissamme. Meidän suhteemme on tällä hetkellä tällainen, mutta tavoitteenahan on, etten tule ikuisesti sairastamaan!
Ja kiitos vielä tsempeistä, toivon todella, että pääsen sairaudesta eroon :)