Raskausaikani - synnytys lähestyy

Taas olisi aika jatkaa raskausajastani kirjoittelemista, nyt viimeisen raskauskuukauden ajalta :) Aiemmat raskauttani käsittelevät postaukset ovat siis Ihmeellinen yllätys -raskaus, Raskaus ja muutosten tuulahdus sekä Raskaus - haasteita kera onnen ja ilon.

Kuten viimeksi kirjoitin, jäin äitiyslomalle marraskuun lopulla. Tällöin ennakoivia, joskin vielä kivuttomia supistuksia alkoi olla jo melko paljonkin, ja suurin rasite mitä kestin, saattoi olla sohvalla istuskelu. Saattoi olla päiviä jolloin mahaa kiristi niin kovasti, etten juuri jalkeilla pystynyt olemaan, etteivät supistukset pahenisi. Toisinaan saatoin vielä lähteä Juliuksen kanssa pienelle lenkille, mutta silloinkin vartti oli melkeimpä maksimi aika, minkä pystytin ilman supistuksia kävelemään. Muutoin tosiaan liikkumisestani ei välttämättä olisi edes minua viimeisillään raskaana olevaksi voinut edes arvata, sillä muutoin olin päässyt niin helpolla kipujen suhteen, mitkä joillakin saattavat yltyä hyvinkin koviksi.

Marraskuun loppuun asti saatoin raskauden suhteen elellä hyvinkin rennosti, mitä fyysiseen jaksamiseeni tuli. Joulukuun alussa jännitys kuitenkin alkoi, kun lääkäri kertoi mahdollisuudesta ennenaikaiseen synnytykseen kohdunsuun tilanteen vuoksi. Meidän Pikku-Ukkomme laskettuaika oli siis 3.1 eli laskettuun aikaan oli vielä kuukauden päivät. Kovasti siis saimme jännittää, tuleeko pojasta loppu- vaiko alkuvuoden lapsi. Toiveena meillä oli alusta lähtien, että lapsi syntyisi vasta uuden vuoden puolella, koska tällöin esimerkiksi kouluun mennessä hän olisi ehkä mahdolllisesti hieman valmiimpi.  Eikä tulevaisuutta ajatellen esimerkiksi joulu muutenkaan olisi välttämättä se mieluisin synttäriajankohta. Ja itsekkäinä toki toivoimme, että saisimme viettää joulun ja uuden vuoden vielä rauhassa ;) Mutta missään vaiheessa en sen kummemmin ollut ajatellut ennenaikaisen synnytyksen mahdollisuutta, sillä vointini oli ollut niin hyvä. Vaikka olin jo tuolloin hyvillä viikoilla, oli lapsi lääkärin senkertaisen arvion mukaan vielä sen verran pienikokoinen, että sain varmuuden vuoksi kortisonipiikit lapsen keuhkoja kypsyttämään sekä määräyksen kunnon lepoon. Siinä vaiheessa unohtuivat totaalisesti toiveet lapsen syntymisestä vasta vuoden vaihteen jälkeen, sillä ainoa toive oli, että lapsi sinnittelisi ja kasvaisi edes muutaman viikon verran vielä vatsassani.

Minut otettiinkin samantien osastolle, ja olinkin viikon verran sairaalassa huilimassa. Lääkäri lupasi minun pääsevän kotiin, mikäli viikon kuluttua kokoarvio olisi lapsella parempi. Viikko kului makoillen ja syöden, mitä muutakaan sitä olisi siinä vaiheessa voinut tehdä. Samaan aikaan meillä oli muutto käynnissä, joten totesimme Jarnon kanssa olevan ainostaan hyvä asia, että olen muuton tieltä pois, sillä en kuitenkaan pystyisi olemaan tekemättä mitään. Aktiivinen pikkukaveri mahassani takasi kuitenkin sen, ettei koti-ikävä päässyt aivan liian kovaksi kasvamaan. Soitin sille puhelimestani lempikappaleitani ikävän iskiessä, ja tunne oli aina ihan uskomaton, kun pikkuinen reagoi liikehdinnällään musiikkin - voisiko mitään ihanampaa olla? :) Sydämentykytyksiä kuitenkin aiheutti se, että Jarno oli lähdössä tuolloin juuri viikonlopuksi laivalle. Miten kamalaa olisikaan, jos synnytys käynnistyisi, eikä Jarno pääsisi mukaan! Jännitys saikin aikaan sen, että kivut ja supistukset pahenivat kuin luulotautisella :D

Kertaakan raskauden aikana en ollut ajatellut synnytyksen minua millään lailla jännittävän. Elin koko raskauden ajan täysillä hetkessä, sillä pelko keskenmenosta oli niin valtava koko raskauden ajan. En siis uskaltanut oikeastaan ajatella, että synnytys todella koittaa vielä ja kaikki päättyy hyvin! Lääkärin sanoessa, että lapsi voi syntyä periaatteessa minä hetkenä hyvänsä, iski todellisuus tavallan tajuntaani vasta sitten: lapsi todella syntyy kuin syntyykin!  Samaan aikaan olin innoissani, mutta myöskin muistan ajatelleeni, että ei kai nyt vielä. Muutto oli kesken ja joulu tulossa. Tavallaan olisin halunnut lapsen syliini saman tien, mutta toisaalta halusin vielä hetken aikaa valmistautua lapsen syntymään. Aloin kuitenkin olla todella innoissani, enkä olisi millään malttanut odottaa tulevaa - ristiriitaisia tunteita siis! Kun viikko osastolla vierähti ohi, olin yhä yhtenä kappaleena. Ultrassa selvisi, että lapsen kokoarvio oli ihan hyvä, ja että edellinen mittaus saattoi olla ehkäpä vain epätarkkuutta mittauksessa. Pääsin siis kotiin, mistä olin niin innoissani! Vaikka koti oli täynnä muuttolaatikoita, kaikki oli aivan kesken ja lattialla ei meinannut mahtua jalkojaan siirtämään, ei se minua haitannut lainkaan :) Siitä lähtien elimme todellakin päivä kerrallaan, fyysisisiä tuntemuksia kuulostellen ja todella paljon fiilisten mukaan! Haastavaa minulle kyllä oli ottaa muuton keskellä rauhallisesti, vaikka kuinka vakuuttelin kotiutuessani, että pystyisin olemaan tekemättä mitään - helpommin sanottu kuin tehty :D

Päivät kuitenkin vierivät eteenpäin nopsasti joulu valmistellessa ja kotia laitellessa. Into ja malttamattomuus sisälläni kasvoivat, ja jos laskettuaika ei olisi osunut niin täpärälle joulun sekä uudenvuoden suhteen, olisin todellakin toivonut lapsen syntyvän vaikkapa jo muutaman viikon etukäteen. Käytännössähän 37-viikkoiset lapset katsotaan jo täysiaikaisiksi, joten sen puolesta synnytyksen käynnistymisen pitäisi olla jo hieman aiemminkin turvallista. Nukkuminen alkoi olla todella tukalaa ison mahan kanssa, mikä oli yksi iso syy malttamattomuudelleni. Jouluaattoa edeltävänä yönä en juurikaan saanut nukutuksi kovien ennakoivien supistusten vuoksi, mikä lisäsi jännityksen huippuunsa. Näin jo mielessäni meidät jouluna synnyttämässä, mikä ei ajatuksena viehättänyt yhtään! Saimme kuin saimmekin viettää mitä ihanimman joulun kotona, mutta sen verran jännitti, etten edes joulusaunaan uskaltautunut synnytyksen käynnistymisen pelossa :D Joulun jälkeen siirryimmekin sitten jännittämään uuden vuoden suhteen - malttaisiko lapsi sinnitellä vuoden 2013 puolelle asti?

Ensi kerralla pääsenkin sitten vasta pienoiseen synnytyskertomukseen, vaikka taisin sitä jo edellisen postauksen lopussa lupailla seuraavaksi tulevaan tekstiin! Eli jos synnytyskertomusta jo kauan sitten toivoneet lukijat hieman maltatte vielä odottaa - tulossa postaus kuitenkin on :)

<3: Laura