perjantai 6. huhtikuuta 2012

Suunta kohti Tallinnaa

Olen niin innoissani tulevista päivistä! Olemme juuri tekemässä lähtöä kohti Helsinkiä ja satamaa, ja edessä on risteily Tallinnaan parhaiden ystävieni seurassa. Meitä lähtee reissuun minun ja poikaystäväni lisäksi kuusi parasta ystävääni sekä heidän poikaystävänsä. Minulla on ollut koko viikon samanlainen olo kuin aikanaan juuri baari-ikään tullessani, kun viikonlopun vaatetuksia mietittiin pitkään ja hartaasti pitkin viikkoa ja jotain uutta oli aina pakko päälle saada:D Nyt joudun valitettavasti tyytymään vaatevalikoimaan, mitä vaatekaapistani löytyy, mutta painoni noustua lähelle normaalia, voin taas käyttää huoletta kaikkia kaapistani löytyviä vaatteita, joten melkeimpä se siltä tuntuu, kuin olisin saanut uusia vaatteita. Tälläkin viikolla olen siis kuluttanut tovin jos toisen miettiessäni vaatetusta iltaa varten.

Yksi vaihtoehto on asukokonaisuus, joka päälläni juhlimme ystävieni kanssa Turun yössä reilu vuosi sitten, jolloin olin juuri Helsingissä ollessani saanut nostettuani painoni tavoitteeseen. Nyt housutkin pysyisivät jälleen ylhäällä, joten tämä vaihtoehto on melko kärkipäässä tällä hetkellä! Housut ovat Vilalta ja kivana yksityiskohtana niistä löytyy vyötäröllä oleva rusetti. Laivalla tuollaisia capripituisia housuja voisi jo hyvinkin käyttää:) Toisaalta minua houkuttaisivat kovasti myös korkeavyötäröiset farkkuni, jotka istuisivat juuri eikä melkein. Vaikea valinta, mutta mukavaa pohdintaa:) Tärkeintä kuitenkin on, että saan sujauttaa jalkaani tässäkin kuvassa olevat ja viime viikonloppuna esittelemäni Zaran lempikorkkarini. Viime viikonloppuna en saanut niitä tanssilattialle viedä, mutta nyt aion sen todellakin tehdä!


Tiedän kyllä poikaystäväni suhtautuvan nihkeästi näin mustaan asukokonaisuuteen, mutta ehkä korjaan asian vetäisemällä jalkaani huomenna maihin mennessämme pääsiäisväreihin sopivat, pari viikkoa sitten ostamani kirkkaan keltaiset farkut. Poikaystäväni suhtautuu aina hyvin nihkeästi tummiin asukokonaisuuksiini, sillä hänen mielestään sen lisäksi, että musta on synkkä väri, luo se hoikentavan vaikutuksen, mikä ei hänestä ole hyväksi. Vaikka tuskin sillä enää tässä painossa niin valiä on. Mutta olenkin pakannut mukaan eri vaihtoehtoja - vähän liikaakin ehkä - joten eiköhän sitä jotain päälle pantavaa löydy illaksi:)

Ihanaa kyllä päästä julimaan parhaiden ystävien kanssa ja vielä laivalla. Olen viimeksi ollut kunnolla risteilyllä seitsemän vuotta sitten abiristeilyllä, joten jo on aikakin! Tosin se ei ollut kovin mieluisa kokemus, sillä makasin koko illan hytissämme pahoinvoinnista kärsivänä. Ja kyseessä todella oli laivapahoinvointi, sillä juomapuoleen asti en ollut edes ehtinyt tarttua. Toivotaan vaan, ettei tämä reissu kulu samoissa merkeissä! Huomenna pääsemme käymään myös maissa Tallinnassa. Meillä on siinä jokunen tunti aikaa, joten luulen meidän tyttöjen suuntaavan kiireellä paikallisiin  vaatekauppoihin poikien huolehtiessa juomapuolen hankkimisesta;) Vaikka en mitään löytöjä tekisikään, olisi kivaa päästä kiertelemään vaatekauppoja pitkästä aikaa myös tyttöjen kesken. Vaikka poikaystävänikin on aivan mahtava shoppailukaveri, on se aina erilaista tyttöporukassa:) Voi tosin olla, että olemme melko väsynyttä sakkia, jos ja kun ilta tulee venymään aamun pikkutunneille asti. Mutta kyllä sitä jaksaa, jos vaan tarpeeksi hauskaa on:)

Mukavaa viikonloppua ja pääsiäistä teille kaikille! :)

<3:Laura

4 kommenttia:

  1. Ihanaa matkaa sulle! :) toivon ja uskon että kaikki sujuu hyvin :) toivottavasti teet hyviä shoppailulöytöjä myös ;> tsemppiä haasteisiin ja pidä hauskaa, muista nauttia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haasteista selvisin loistavasti ja ylitin itseni monta kertaa! Pari kivaa löytöäkin tein:) Niistä myöhemmin sitten lisää! :)

      Poista
  2. Hyvää pääsiäistä ja oikein onnistunutta reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onnistunut reissu oli! :) Kivaa pääsiäistä myös sinulle! :)

      Poista

Otan ilolla vastaan teiltä kommentteja: niiden avulla voimme vaihtaa ajatuksia sekä antaa vertaistukea toisillemme :)