Eilinen päivä käynnistyi jo varhain, kun Juliuksen kanssa tehty pieni aamulenkki sekä aamupalan syönti täytyi ehtiä hoitamaan ennen asioille lähtöä. Vanhempani olivat varanneet aamuksi Juliukselle trimmausajan paikalliseen eläinkauppaan, jossa pikkuinen on käynyt trimmattavana aiemminkin. Tai pikemminkin kynittävänä, sillä kaveri on sellainen takkuturkki, että tälläkään kertaa ei ollut muuta mahdollisuutta, kuin ajella Juliuksen karva aivan lyhyeksi. Tämän näköisen karavaturrin kassa me kaupungille lähdimme..
Ja tällaisen pikkukaverin kanssa kotiin palasimme:)
Mutta mikä parasta, kävimme varaamassa pankista ajan asuntolainaneuvottelua varten! Nyt se alkaa tuntua entistä todellisemmalta, että todellakin tulemme ostamaan itsellemme asunnon:) Rakastan meidän nykyistä asuntoamme aivan valtavasti, mutta jotenkin oman asunnon ostaminen kuitenkin tuntuu kaikin puolin ihanalta uudelta alulta elämälle - sekä rahallisesti järkevältä. Se tarkoittaa samalla sitä, että olen päässyt palaamaan taas työelämään ja normaaliin elämään, mikä kaikin puolin mahdollistaa tämän asunnon hankkimisen. Tämä kaikki taas tarkoittaa anoreksian kynsistä irti pääsemistä, mikä nyt näyttääkin kaikin puolin lupaavalta:) Mutta tiedostan tottakai sen, että kaikki nämä suunnitelmat vaativat sen, etten saa antaa sairaudelle enää ikinä edes pikkurilliä saatikka ojentaa sille koko kättäni, antaen sairauden viedä minut taas kokonaan mennessään. Ja että vaikka nyt näyttääkin hyvältä, on vielä paljon tehtävänä että pääsen sairaudesta kokonaan eroon - tai että opin elämään sen kanssa ilman sen tuhoavaa vaikutusta. Mutta nyt on joka tapauksessa todella hyvä fiilis tämän asuntoasian vuoksi:)
Kotiin tultuamme ja lounaan syötyämme kävimme Juliuksen kanssa kävelylenkillä. Minullekin tekee ihan hyvää sietää sitä tunnetta, että voin käydä kävelyillä rauhassa ja kävellen hitaasti. Minun on opittava kohtaamaan ne ahdistuksen tunteet, joita liikkumattomuus minussa herättää ja kotona sitä on hyvä harjoitella. Osastolla ollessani myönnän vieläkin pitäväni ulkoiluistani minuutilleen kiinni ja käyttäen ne tehokkaasti hyväkseni painellen lenkkini vauhdikkaasti. Osatolla en vielä kykene lainkaan kuvittelemaan jättäväni ulkoiluita käyttämättä, mutta kotona osaan ottaa jo rauhallisemmin. Se on ihanaa edistymisen tunnetta, sillä aiemmin kotona ollessani pakkoliikunta-ajatukset piinasivat päässäni pitkin päivää ja minun tuli suorittaa ulkoilut ennen, kuin kykenin saamaan mielelleni rauhaa tai kykenin kunnolla syömään. Nyt olen saanut tällaiset tunteet selvästi rauhoittumaan:)
Loppuilta meni rauhallisesti kotona ollessa. Katsoimme yhdessä poikaystäväni kanssa illan jääkiekkopelin minun herkutellessa samalla Makuunin karkeilla:) On ihanaa, kun voin syödä ilman että ahdistun jokaisesta suupalasta tai että kaikki keskittymiseni menee syömiseen. Vaikka karkkien - kuten muunkin ruoan - syöminen on minulla vielä hyvin tietoista, ei se ole mitään siihen verrattuna mitä se aiemmin oli. Tällöin tilanne oli niin ahdistava, että minulla saattoi pienen karkkimäärän syömiseen kulua monta tuntia, kun keksin aina jotain tekemistä itselleni siirtäen syömistä eteenpäin. Sadan gramman karkkipussin aikana ehdin tiskata, imuroida, pyyhkiä pölyt ja vaikka mitä - en lainkaan pystynyt rauhoittumaan syömään. Nyt herkuttelu ei ole enää pääosassa ja vie kaikkea huomiotani, vaan on ainoastaan mukava lisä. Kaikki oli eilen niin ihanan tavallista:)
<3:Laura
Voi että naurahdin kun näin Juliuksen muodonmuutoksen! Ihana!
VastaaPoistaSe on kyllä kieltämättä niin hassun näköinen:D Mutta silti niin ihana!
PoistaEikös tänään ole Juliuksen nimipäivä?! Onnea siis poitsulle! :)
VastaaPoistaTaitaapi muuten olla, välitetään onnittelut! :)
Poista