tiistai 30. huhtikuuta 2013

Hauskaa Vappua!

Täältä tulee riemukkaat vapputoivotukset kera pienen vappumiehen! :) 


Tällaisissa vapputunnelmissa käynnistyi Justuksen ensimmäinen vappu: serpentiinin ihmettelemisellä ja mummon tuomilla ilmapalloilla :) Loppuilta ja huominen tuovat tullessaan grillausta, itsetehtyä simaa, huijausmunkkeja eli kaupan minidonitseja, vaahtokarkkien paahtamista ulkogrillissä sekä vappulounas vanhempieni luona! :)


 
Viime vuoden vappu oli mahtava ja onnistunut, mutta tämän vuotisesta aion nauttia taatusti vieläkin enemmän - ihan mahtavaa, kuinka kaikki sen kun vaan paranee! Onhan vappumenoa vauhdittamassa kuitenkin serpentiiniä syötäväksi luuleva vauhtiveikko! ;)

Nyt siis toivottelemme Justuksen kanssa teille kaikille mahtavaa, iloista ja varsin riemukasta vappua vappupalloineen, -munkkeineen, -serpentiineineen ja muine vappukrääsineen! :) Niin ja syökää minunkin puolestani metrilakuja, sillä tänäkään vuonna en niitä onnistunut meidän superista vappukaupungistamme itselleni löytämään! :D

<3: Laura

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Vastauksia osa IX - vielä vähän syömisistä

Tässä olisi vielä syömiseen liittyviä sekalaisia kysymyksiä vastauksineen. Teitä alkaa varmaan jo hieman kyllästyttää kilometrivastaukseni, mutta ajattelin joka tapauksessa vastata nyt jokaiseen kysymykseen, jonka olen saanut! Kun näitä katsoo, niin ei ihme, että meinasi koulussa aina aika loppua kesken esseevastauksiin syventyessä :D Mutta tässä siis hieman vielä ajatuksiani suhteestani alkoholiin, ajatuksiani ateriasuunnitelman hyödyllisyydestä ja ruokien mittailuista sekä muutama sananen ahmimisesta - olkaapa hyvä! :)

Oliko sinulla ahmintavaihetta sairautesi aikana?
En ole koskaan sairauteni aikana kärsinyt ahmimisesta, vaikka sitä olenkin aina valtavasti pelännyt. Pelko siitä, että siirtyisin niukasta syömisestä ja syömättömyydestä suoraan ahmintaan, on ollut ajoittain todella hallitseva. Pelon on käynnistänyt aina ruokamäärien lisääntyminen osastohoidossa ja sitä seurannut valtaisa nälän tunne. Pelko ei ole missään vaiheessa oikeasti ollut aiheellinen, sillä koko sairauteni ajan suurempi huoli on ollut se alati päällä oleva kontrolli. Kontrolli on säilynyt huimista nälkätuntemuksista huolimatta kovana, jolloin syöminen ei ole kertaakaan lipsunut ahminnan puolelle. Vaikka ruoka onkin pyörinyt alituiseen mielessäni ja ruokahimot ovat olleet minulla suuria, en ole antanut houkutuksille periksi.

Sairauttani leimasi tosin kolmisen vuotta sitten oksenteluvaihe, mihin ei kuitenkaan liittynyt minkäänlaista ahmimista. Tuolloin liika syöminen, mikä laukaisi oksentelun, saattoi hyvinkin tarkoittaa yhtä ylimääräistä omenaa. Tuolloin saatoin antaa hieman helpommin itselleni luvan syödä sekä normaalia ruokaa että herkkuja, mutta siitäkin huolimatta kontrollointi oli niin vallitsevaa, ettei syömiseni ulottunut tuolloinkaan edes lähelle normaalia. Toki päässäni paisuttelin määriä todella suuriksi, jolloin varmasti kuvittelinkin vilpittömästi syömiseni lähentelevän jo ahmimista. Mutta todellisuudessa se oli kaikkea muuta kuin sitä.

Myös nyt jo parantumisen ollessa hyvällä mallilla, on pelko ahmimisesta ollut kuitenkin mielessä useamminkin kuin kerran. Parantumisen tiellä olen joutunut käymään läpi mitä hämmentävämpiä ajatuksia ja toki yksi niistä ajatuksista on ollut oikean ruokamäärän hahmottaminen. Oikeanlainen syöminen on ollut omassa mielessä jo niin pitkään kadoksissa, että annoskokojen realistinen hahmottaminen on ollut oma, valtava haasteensa. Tämä on selvästikin ajatus, jonka kanssa jokainen syömishäiriöstä parantuva kamppailee. Hyvänä merkkinä siitä on vaikkapa kysymys liittyen normaaliin karkkimäärään, mihin vastasin toissa kertaisessa vastauspostauksessani. Selvästikin kysyjä pyrki hahmottamaan, millainen määrä karkkia on normaali kerta-annos: milloin syöminen pysyy normaaleissa rajoissa vai mennäänkö jo liioittelun, jopa ahmimisen puolelle?

Kun vertailukohtana on omaa syömistä ehkäpä jo vuosia normittanut joko täysi nollatoleranssi tai sairaalloisen pienet annoskoot, vaikuttavat myös  normaalit annoskoot toipuvan mielessä valtavilta. Eli tällaisten ajatusten kanssa kamppailessani olen palannut usein toipumiseni aikana ajatuksiin, että syönkö nyt normaalisti, vai meneekö herkutteluni ja naposteluni ihan ahmimisen puolelle. Jo nyt näen nuokin tapaukset realististen linssien läpi, eli tuollaisinakin hetkinä, kun vaikka illanistujaisissa olen kunnolla antanut itselleni luvan napostella, on ollut ahmiminen kaukana toiminnastani. Sen sijaan se on pitkästä aikaa lähennellyt sitä täysin normaalia syömiskäyttäytymistä! Itse ajattelen, että niin kauan kuin mieliteot ovat yhä olemassa, syömisestä saa mielihyvää eikä olo ole fyysisesti kurja, ei syöminen ole voinut mennä ahmimisen puolelle :)

Pink and Mint Vintage Cupcakes(2) pastel | Tumblr

Mikä on ollut yleinen suhtautumisesi alkoholiin, mutta erityisesti sairausvuosiesi aikana? Sallitko itsellesi siideria (tai mitä nyt ikinä juotkaan), vai oliko se pannassa? mikä suhtautimsesi siihen on nyt? Imetät tällä hetkellä, joten et varmaan suurkuluttaja ole, mutta mitä ajattelet asiasta nyttemmin? :)
Itse olin täysi-ikäisyyden kynnykselle asti melkoisen kiltisti limsalinjalla, mutta kyllähän sitä minunkin on nuorempana tullut jonkin verran alkoholia nautittua. Alkoholi ei kuitenkaan koskaan ollut minulle se tae hauskalle illalle ystävien seurassa, vaan saatoin pitää hauskaa hyvinkin ilman alkoholia! Ja varsinkin ajokortin saadessani nousi usein halu päästä rattiin ehdottomasti ykkössijalle, joten kuskin rooli baari-illan aikana oli enemmän kuin mieluisa :D Tanssiminen ja illasta nauttiminen onnistui vallan hyvin alkoholittomia drinkkejä nauttien :) Mutta mitä tuleekin sitten sairausvuosiini, löytyy syy alkoholittomille illoille täysin jostain muualta.

Tällä hetkellä tuo asia ei tosiaan imettemisen vuoksi ole ajankohtainen, mutta kyllähän tuota alkoholiasiaa on sairausvuosien aikana tullut mielessä paljonkin pyöriteltyä. Alkoholi oli minulle täydellisessä kiellossa lähes kolmen ja puolen vuoden ajan, enkä olisi voinut kuvitellakaan juovani sitä. Kaikki oikeastaan lähti juuri alkoholin karsimisella, kun ortorektinen ajattelu otti minut valtaansa. Kaikki lähti terveellistä elämäntapaa tavoittelevasta toiminnasta, joten oli luonnollista, että alkoholi jäi siten myös pois. Pian kuitenkaan ei ollut muulla merkitystä kuin kaloreilla, joten en olisi voinut kuvitellakaan "juovani kaloreita". Tästä lähtien juhlat ja baari-illat ystävieni kanssa tarkoittivat minun osaltani värjöttelyä villatakkiin kääriytyneenä, väsyneenä ja ahdistuneena jossakin sohvan nurkassa, kun muut pitivät hauskaa. Kamppailin samalla sen piinaavan ajatuksen kanssa, että kuinka muut eivät napostele lainkaan iltojen aikana ja minulla oli tajuton nälkä. Kielsin itseäni näkemästä sitä tosiasiaa, että muut joivat energiaa - minä taas saatoin olla tunti tolkulla ilman energian hippustakaan. Noilta ajoilta on siis vain ja ainostaa kurjia muistoja, vaikka oikeasti tapahtumien olisi pitänyt olla täynnä iloa ja riemua. Vaikken koskaan ole ollut muutenkaan kova kuluttamaan alkoholia, on se osittain kuulunut myös minun juhlavarustukseeni. Kun näin muiden nauttivan illoistaan, olisin minäkin halunnut vaikka edes sen yhden drinkin juoda heidän seurassaan.

Vasta jouluna 2011 kotiutuessani osastolta, olin sen verran sinut syömisteni kanssa ja edennyt omassa ajatusmaailmassani terveemmälle puollelle, että sallin uutena vuotena itselleni ensimmäistä kertaa vuosiin jotain alkoholipitoista ja samalla myös kaloripitoista juomista. Ostin varovaisesti muutaman light-siiderin, jotka todella join kuin joinkin. Tämä toistui muutaman kerran ennen kuin sitten sain tietää olevani raskaana. Tässäkin asiassa pätee mielestäni sellainen sääntö, että koska olen aiemminkin saattanut illan kuluessa ottaa hieman alkoholia, olisi se minulle sitä normaalia käyttäytymistä myös tervehtymistä ajatellen. Toki mielipiteet saavat muuttua ja enemmän kuin ymmärrettävää on myös se, jos ei alkoholia muutoinkaan haluaisi käyttää. Olen mielessäni paljonkin pohtinut tätä asiaa, eikä varsinaista kaipuuta alkoholipitoisten juomien ääreen olekaan - ainoastaan kaipaan hauskanpitoa rakkaiden ystävieni kanssa ja siihen ei alkoholia tarvita :) Tottakai kyseenalaistan juomiseni nyt Justuksenkin myötä aivan eri tavalla, mutta koska tässä kysymyksessä haettiin varmasti näkökulmaa asiaan sairauden kannalta, niin ajattelen alkoholijuomiin liittyvän kiellon kuuluvan niihin rikottaviin rajoihin, joita anorektisesta ajattelumaailmasta eroon pääseminen vaatii. Tai ainakin pitää osata olla tässäkin asiassa itselleen rehellinen, että alkoholista kieltäytymisellä ei saa olla tekemistä kaloriajattelun kanssa! Eli koska minä olen silloin tällöin jotain vuosia sitten juonut, olisi alkoholijuomien totaalinen kieltäminen täysin itseltäni ainoastaan sairauden sanelema asia.

Eli oikeastaan suhtautumiseni alkoholijuomiin on ollut vuosia melko samanlaista, kuin muitakin kaloripitoisia juomia kohtaan. Toki omassa mielessä niistä on tullut vieläkin kielletympiä niiden epäterveellisyyden vuoksi. Mutta nyt suhtautumiseni niin alkoholiin kuin kaloripitoisempinkiin juomiin on palailemassa uomiinsa, enkä halua antaa niille ajatuksissani minkäänlaista erityissijaa - kokonaisuus ratkaisee jälleen. Mutta kyllä ehdottomasti, mikäli imetys ei olisi esteenä, sallisin itselleni nyt myös sen drinkkipuolen ja lasi valkkaria maistuisi vaikkapa ihan ruoan kaverina silloin tällöin :)  Ja mitä light-tuotteisiin alkoholipuolella tulee, haluan ajatella hyppääväni täysin niiden yli myös tässäkin asiassa - kaikki mikä muistuttaa sairaasta ajattelutavastani, on kiellettyä!

En enää koskaan halua olla se nurkassa värjöttelevä, omasta turvailtapalastaan haaveileva tyttö, joka ei enää osaa pitää hauskaa! Mutta tämän syrjäyttäminen ei todellakaan alkoholia vaadi, vaan nyt aion todellakin pitää hauskaa siinä missä muutkin ihan limpparilinjalla! :) Sillä ennenkään juomattomuus ei ole ollut minulla esteenä hasukanpidolle, vain ja ainoastaan anoreksian kurjuus! Mutta yhtä kaikki, sairaat ja anorektiset ajatukset eivät saa minun ajatusmaailmassani olla syy kieltäytyä alkoholista, mutta muut syyt ovat toki sallittuja :)

Photos by Svetlasha (@toobrighteyed) | WebbygramPURSUIT OF HAPPINESS

Noudatitko alussa ateriasuunnitelmaasi edes pääpiirteittäin vai siirryitkö suoraan kuuntelemaan nälkätuntemuksiasi?
Myönnän, että olen luopunut jokaisen osastojakson jälkeen liian nopeasti ateriasuunnitelmastani. Samaan aikaan tähän sekoittui vilpitön halu, toive ja uskomus sitä kohtaan, että todella pystyisin jo vastaamaan tarpeeksi hyvin nälkätuntemukseeni. Mutta jokaisella kerralla tämä on ollut varsin epärealistinen ajatus lukuunottamatta viime keväistä kotiutumistani. Ennen tätä en ole kertaakaan ollut tarpeeksi vahva pystyäkseni noudattamaan ateriasuunnitelmaa kunnolla. Tämä olisi ollut jokaisella kerralla se ainoa oikea ratkaisu, mutta minusta ei ole ollut siihen. Se saattaakin olla yksi suurimmista syistä, miksi sairauteni on aina vaan pitkittynyt. Vanhempieni luona ollessani pystyin noudattamaan äitini tukemana ateriasuunnitelmaa jälkiruokineen ja ruokajuomineen melkoisen hyvin. Mutta yksin ollessani, en kyennyt siinä pitäytymään. Se muodostui pääni sisällä maksimiksi, mitä saisin syödä, vaikka todellisuudessa sen olisi kuulunut olla minimi. Sain heti liiallista tyydytystä siitä, kun pysyin ateriasuunnitelmaa pienemmässä ruokamäärässä. Eli tämän asian suhteen olen toiminut aina sairauttani kuunnellen - valitettavasti.

Kun keväällä kotiuduin, oli asiat kuitenkin aivan toisella tolalla, kuin aiemmilla kotiutuskerroillani! Silloin noudatin oikeasti ateriasuunnitelmaa melko hyvinkin, pystyen kuitenkin myös joustavuuteen. Ateriasuunnitelma toimi hyvänä ohjenuoranani ja oli minulle kerrankin se lupa syödä positiivisessa mielessä. Kun sain tietää raskaudestani ja yhtenä raskausoireena nälkäni kasvoi valtavaksi ja pahaolo saattoi yllättää nälän kasvaessa, en enää voinut turvautua ateriasuunnitelmaan - minun piti syödä enemmän ja useammin! Toki ateriasuunnitelma säilyi runkona mielessäni, mutta mukaan tulivat myös töissä vessareissuilla syödyt suklaapatukat, kun en olisi kahdesta aamupalastani huolimatta lounaaseen asti ilmankaan selvinnyt :D Eli tuolloin olin oikeasti valmis siirtymään eteenpäin ateriasuunnitelman tarkasta noudattamisesta. Syksymmällä kun ajatukseni myös sairauden suhteen alkoivat hieman heittelemään, olisi ateriasuunnitelmaan tukeutuminen ollut järkevää jälleen. Mutta tuolloin halu pärjätä ilmankin oli niin valtava, että kuvittelin ottavani takapakkia, mikäli näin olisisn toiminut. Nyt kuitenkin ymmärrän, että se olisi ollut silloin vain ja ainoastaan hyä ratkaisu.

Juurikin ateriasuunnitelman käyttämiseen liittyen voisin siis sanoa minun itseni ainakin oppineen kantapään kautta, monen monituista kertaa väärin toimittuani, että ateriasuunnitelman noudattaminen on oikeasti enemmän kuin hyvä juttu! Fiksua on noudattaa ateriasuunntelmaa niin kauan, kunnes on oikeasti ja rehellisesti valmis luottamaan tarpeeksi omaan terveeseen puoleensa. Sillä vaikka mieli olisikin jo vahva, on luonnollinen nälkään vastaaminen on ollut niin kauan monella syömishäiriötä sairastavalla kadoksissa, että senkin opettelu vaatii jo aikansa - vaikka ruokapeloistaan muuten olisikin jo irti päässyt. Tottakai jokaisen tavoitteena on oppia ne luontaiset tavat syödä ja saada luottamus normaaleihin nälkätuntemuksiinsa takaisin sekä päästä sitä kautta eroon ateriasuunnitelmasta. Mutta turvallinen tie päästä tuohon pisteeseen, että voi oikeasti luottaa niihin omiin tuntemuksiinsa, on yleensä käyttää ateriasuunnitelmaa apunaan. Pikku hiljaa, kukin omalla tahdillaan voi alkaa muokkaamaan suunnitelmaa joustavammaksi ja koetella niitä terveitä rajoja vaikkapa lisäilemällä itse suunnitelmaan vähitellen jotain pientä. Tämänkin suhteen on niin monta oikeaa tapaa toimia kuin on sairastuneitakin, kunhan vain on itselleen rehellinen. Mutta varmasti suurimmalle osalle se luottamuksen etsiminen syömistä ja ruokaa kohtaan aterisuunnitelma avulla on se järkevin tapa. Monelle ateriasuunnitelma on se tarvittava lupa syödä, ja niin kauan kuin tuon ulkopuolisen luvan vielä tarvitsee, on sitä enemmän kuin järkevää käyttää :)

Beautiful Wonderland | via TumblrPastel Food | via Tumblr

Mitä ateriasuunnitlmistasi noudatat tällä hetkellä?
Tällä hetkellä noudatan pääsääntöisesti, sallien kuitenkin vapauden ja joustavuuden ruokailuissani, viime keväänä ravitsemusterapeutin minulle laatimaa ateriasuunnitelmaa. Tuo kyseinen ateriasuunnitelma toimi minulla loistavasti mitä painon normalisoimiseen tulee, joten uskon sen olevan minulle ehkäpä se paras lukuisten ateriasuunnitelmieni joukosta tälläkin hetkellä. Muokkasin aterisuunnitelman itselleni arkeeni sopivammaksi ja se löytyy täältä. Ateriasuunnitelmaa en tosiaan ollut noudattanut enää kuukausiin, kunnes teidän lukijoiden tsemppusten ja kehotusten myötä päädyin palaamaan siihen kokeilumielessä, josko se auttaisi antamaan vielä viimeisen silauksen syömisilleni, lähinnä ateriamääriä kasvattavassa mielessä. Ja vaikka ajattelin ruokailujeni olevan hienoilla kantimilla jo ennen tätä, voin nyt todeta niiden parantuneen huimasti entisestään!

Sillä vaikka olen itse ollut jo hyvällä pohjalla syömisteni ja ajatusteni kanssa pidemmän aikaa, on vanhaan ateriasuunnitelmaan palaaminen kääntänyt ajatusmaailmani vielä kerran ympäri ja vain ja ainoastaan sinne terveeseen suuntaan! :) Vaikka pelot olivatkin jo ruokaa ja erilaisia ruoka-aineita kohtaan kadonneet, olen saanut kunnollisen ja riittävän ateriasuunnitelman myötä entistä loistavamman muistutuksen siitä normaalista tavasta vastata nälkään ja mielitekoihin :) Nyt voin jo melkoisen rehellisesti sanoa pystyväni vastaamaan ajoissa nälkääni, vastaamaan siihen riittävästi, huomioimaan mielitekoni niihin vastaten - ja ennen kaikkea tekemään tämän jo melkoisen luontevasti!

Luna L :* / PinterestTumblr

Pystytkö ottamaan ruokasi rennosti miettimättä esim. desi-/grammamääriä tai tulevia ruokailuja?
Itse en ole oikeastaan juuri koskaan kotona mittaillut ruokiani desimitoin, vaan olen osastojaksojeni jälkeen yrittänyt silmämääräisesti hahmottaa oikeita annoskokoja. Tähän pyrittiin meitä opettamaan jo Helsingissä osastolla, kun desimitat jätettiin pois ja tilalle tuli malliannoksen mukaan annostelu. Kotonakin minua on aina lähinnä ahdistanut se, että olen kokenut ateriasuunnitelmissa olevien desimäärien estävän minua syömästä nälkäni mukaisesti. Varsinkin keväällä kotiutuessani minusta aivan rehellisesti tuntui nuo ateriasuunnitelmassani olevat määrät liian pieniltä, mutta mitatessani ruokia en uskaltanut kyseisiä mittoja ylittää. Tämän vuoksi luovuin mittaamisesta heti alkuunsa.

Tätä tuki edelleen Jarnon suhtautuminen asiaan siten, että mitat pitävät minut vain kiinni sairaudessa. Meillä onkin toiminut hyvin se, että Jarno arvioi annoksen riittävyyden ja sanoo kyllä todella suoraan, jos annos ei ole tarpeeksi suuri. Toki suurimman osan kohdalla mittaaminen on aluksi aivan välttämätöntä kotioloissa! Se antaa luvan syödä ja takaa se, että ruokaa tulee varmasti otettua riittävästi. Joten tämänkin asian suhteen ei ole sitä yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa toimia, vaan joillekin juuri tämä mittailu on se turva, jota sairastunut syömishetkiinsä tarvitsee. Tällä hetkellä tosin Jarnokaan ei enää juurikaan huomauttele annoskooistani, sillä olen jo vähitellen saanut hänen luottamuksensa puolelleni siinä asiassa, että syön varmasti riittävästi. Vähitellen hän on alkanut luottaa siihen, että jos jollain aterialla en ota niin paljoa ruokaa, on tunne täysin rehellinen, ja että otan varmasti heti lisää nälän ollessa suurempi! Vielä menee varmasti hetki, ennen kuin olen täysin hänen luottamuksensa ansainnut, mutta hyvällä tiellä jo olemme :) Ja joskus, kun ruoaksi on jotain, mistä riittää syötävää vain yhdelle aterialle, saatamme Jarnon kanssa jakaa ruoka tarkalleen kahteen samankokoiseen annokseen - se ainakin takaa sen, että desi- ja grammamäärät eivät enää mielessäni pyöri ja ruokailujani määräile :)

Mutta se, etten desimittoja ole juuri käyttänyt, on valitettavasti vain ja ainoastaan osatotuus minun tapauksessani, jos ajatellaan sairaushistoriaani. Sillä vaikka desimitat eivät ole ruokailujani hallinneet, on keittiövaaka ollut aikanaan sairauteni ollessa pahasti päällä sitäkin kovemmassa kulutuksessa. Vaaka ilmestyi heti oireiluni alettua keittiööni ja on ollut siitä lähtien surullisen kovassa käytössä. Ei suinkaan apuna ruoanlaitossa, vaan mukana epätoivoisissa mittailuissani. Milloin sillä on mitattu grammalleen kurkkua, milloin salaattia. Tuo keittiövaa`an käyttö on oikeastaan kuvannut samaan tapaan sairauteni tilaa, sen pakko-oireisuutta, kuin ihan puntarillakin ravaaminen. Kun vuosien saatossa olen kaivanut keittiövaa`an esille ja muilta salaa ruokiani mittaillut, on sairaus taas kiristänyt otettaan minusta ja kovaa.

thoughts running wildthoughts running wild
Kuvat: weheartit.com

Nykyään tuota ongelmaa ei kuitenkaan enää ole ja kaivan keittiövaa`an esiin todellakin vain ja ainoastaan ruokaa laittaessani tai leipoessani. Ja silloinkin sen käyttöön on vain harvoin tarvetta! Nykyään otan todellakin ruokaa itselleni jo hyvinkin rennoin mielin :) Toki annostelen yleensä suhteellisen samanlaisia annoksia, mutta huomioin kyllä rehellisesti myös nälkäni annostelussa. Enää mieleeni oikeastaan eivät edes palaa nuo ateriasuunnitelmien desimäärät, vaikka kyllähän minä ne muistankin varmasti vielä hyvinkin pitkään, ellen jopa ikuisesti. Koen, että normaalia on ennen kaikkea se, että pystyy syömään niin rennosti ja vapaasti, että uskaltaa ottaa ruokaa lisää - ja nyt koen siihen jo pystyväni hienosti. Ja normaalia on myös se, että ruokaa otetaan lisää paitsi sen vuoksi, että on yhä syötyään nälkäinen, mutta myös ihan mieliteosta. Jos ruoka on ollut todella hyvää tai on päässyt joissain juhlissa ihanan noutopöydän ääreen, on enemmän kuin normaalia tehdä santsikierros.

Entä sitten pystynkö rennoin mielin syömään miettimättä tulevia ruokailuja? Kyllä pystyn, sen voin hyvillä mielin jo todeta :) Tietynlaista suunnitelmallisuutta vieläkin ruokailuissani on, mutta se on ainoastaan järkevää varautumista tuleviin ruokailuihin. Tiedostan sen kuinka tarkkana minun tulee olla, että kaikki päivän ateriat tulee varmasti syötyä, energiamäärä täytettyä, ja että nälkäviesteihin tulee ajoissa vastattua. Tämän vuoksi mietin yleensä etukäteen päivän syömisiä varsinkin, mikäli tiedän niiden olevan arkirutiineista poikkeavia. Mutta tällä en tarkoita todellakaan sitä aiempaa ajattelumaailmaa, jonka mukaan koko päivä tuli säästellä illan juhlia varten - en todellakaan. Vaan lähinnä sellaista suunnittelua, että jos tiedossa on vaikkapa jokin reissu ja tulevien aterioiden syömisestä ei ole tarkkaa tietoa, varaan itselleni enemmän välipalaa mukaan.

Äitini aina korostaa minulle sitä, kuin terveenkin ihmisen ollessa kyseessä aterioiden suunnittelu on täysin normaalia: täytyyhän sitä miettiä vaikka eväät itselleen töihin tai napata mukaan ekstravälipalaa, jos tietää kauppareissun olevan vielä töiden jälkeen edessä! Eli järkevää suunnittelua ruokailujen suhteen harrastan paljonkin, mutten sairaalloisessa kompensointimielessä! Ennemminkin pitäydyn entistä tarkemmin normaaleissa ruokailuissani, jos illalle on tiedossa vaikkapa juhlat: kun olen koko päivän syönyt kunnolla ja juhliin menen jopa hieman kylläisenä, voin illan herkuistakin nauttia paljon rennommin mielin :) Myöskään menneet ruokailut eivät vaikuta enää millään lailla syömisiini. Jokainen ateriakokonaisuus on omansa, jokainen päivä on omansa - niillä ei ole vaikutusta tulevaan millään lailla negatiivisessa mielessä.

Tällaisia ajatuksia näistä aiheista :) Vielä yksi vastauspostaus taitaapi olla jäljellä - koittakaa kestää! ;)

<3: Laura

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Ruokapäiväkirja osa VII

Tässä olisi nyt seuraava, jo pitkään useammallekin lukijalle lupailemani ruokäpäiväkirja. Hieman harmittaa, kun tuntuu, että kaikki ruokapäiväkirjani muistuttavat niin kovasti toisiaan, mutta ehkäpä se vain kertoo ruokailujeni säännöllisyydestä :) Ja usein, kun päivä sisältää vaihtelua lounas- tai kahvitreffeineen, niin niistä päivistä tulee sitten kirjoiteltua aivan erikseen, erillisten postausten muodossa. Mutta niin tai näin, tässä ruokapäiväkirjani yhdeltä päivältä, menneiltä viikoilta :)

Aamupala noudatti tänäkin kyseisenä aamuna lempparilinjaani. Nyt huomaan kyllä hieman jumiutuneeni samankaltaiseen aamupalaan, mutta olen vaan niin mieltynyt tähän yhdistelmään että! :) Toisaalta tähän rahka-leipä-pähkinät -linjaan saa valtavasti eloa vaihtelemalla jo pelkästään rahkan joukkoon sujautettavia aineksia - yhdistelmiä on niin paljon, kun vai mielikuvitus ennättää keksimään :) Myöskin leipiä vaihtelen todella paljon laadusta toiseen ja edelleen karjalanpiirakoihin, samoin kuin pähkinäkokeilut ovat hyvällä mallillaan. Eli kyllä näidenkin lähtökohtien sisällä vaihtelua voi aikaan saada!

Nyt rahkan joukkoon päädyin laittamaan yhden suosikkiyhdistelmistäni eli viime kesän mustikoita, banaania sekä mantelirouhetta. Leipiä ja karjalanpiirakoita syön kumpaisiakin vaihdellen, mutta nyt oli vuorossa Fazerin Imatran rukiinen riisipiirakka päällään härän kylmäsavuleikkelettä ja kurkkua. Myös hedelmiä yritän syödä vaihdellen ja tällä kertaa vuorossa oli klementiini. 

Oli todella kiva saada teiltä edellisen ruokapäiväkirjan yhteydessä pähkinäsuosituksia - kiitos niistä! Nyt onkin tullut maisteltua pähkinöitä laidasta laitaan. Macadamiat, pekaanipähkinät ja cashewpähkinät ovat nousseet kärkisijoille :) Nyt kokeilussa oli kuitenkin Pirkan pähkinä-manteli -sekoitus. Vaikka mantelirouheeseen olenkin ihan koukussa, ei kokonaiset mantelit ole niitä itselle mieluisimpia, joten tämä kyseinen pussi jäi tällä kertaa yhteen kokeiluun.

Aamupäivän välipalasta olen pitänyt sinnikkäästi kiinni, joskin sen sisältö vaihtelee todella usein, ihan päivästä riippuen. Joskus lounas onkin tullut syötyä aiemmin, jolloin olenkin sitten nautiskellut jotain hyvää kahvin kanssa. Tänä kyseisenä aamuna Justuksen päikkäritarve sattui osumaan samaan aikaan, kun oma jaksamiseni alkoi vaatia energiapuolta osakseen. Mutta koska omasta syömisestäni ei Justuksen väsykiukun vuoksi olisi tullut yhtään mitään, laitoin itseni ja pojan valmiiksi, nappasin mukaan Nakd-patukan ja suuntasin vaunujen kera ulos. Välipala tuli siis syötyä ei suinkaan kahvikupposen äärellä, vaan selvänä tankkauksena vaunuja lykkiessäni. Hyvä fiilis, kun sai hieman lisäenergiaa, eikä lenkki mennyt lounaasta haaveillessa!

Lounaaksi meillä oli koskenlaskijajuustolla täytettyjsä jauhelihakääröjä sekä keitettyjä perunoita perinteisellä kastikkeella. Ruokajuomana olenkin nyt lähes poikkeuksetta juonut kevytmaitoa, mitä tuolloinkin meni lasillinen. Tarkoitukseni oli tehdä täysin tavallisia lihapullia, mutta äitini pääsiäisenä tekemien vuohenjuusto-persikka -täytteisten jauhelihakääröjen innoittamana halusin kokeilla vastaavia itsekin. Yhden pellillisen teinkin sitten kääryleitä ja yhden perinteisiä lihapullia.

Meillä oli jääkaapissa yrttistä Koskenlaskijajuustoa vailla käyttötarkoitusta, joten se sopi loistavasti käytettäväksi tähän tarkoitukseen! Usein olemme jauhelihamureketta kokeilleet tuorejuustotäytteisenä, mutta tämä oli minulle kokeiluna aivan uusi. Ja kyllähän sen lopputuloksesta näkikin :D Maku oli hyvä ja juusto toi mukavaa pehmeyttä kääröihin, mutta ulkonäöllä ei näitä yksilöitä kyllä pilattu! Mutta ehdottomasti haluan kokeilla näitä uudemmankin kerran ja silloin täytyy kyllä huomioida se, kuinka helposti kääröt uunissa avautuvat, vaikka kuinka olisi luullut ne kunnolla kiinni taputelleensa! Tällä kertaa päädyimme lisukkeeksi keittämään perunoita, mutta seuraavana päivänä lihapullat katosivatkin sitten parempiin suihin makaronin kaverina :)

Olin ollut kaupungilla asioilla lounaan jälkeen, joten kotiin tullessani otin välipalaksi kaikkein helpoimman yhdistelmän eli leipää leikkeleellä, mansikka-banaani -Yosan sekä viinirypäleitä. Aamuinen vaunulenkki sekä kaupungilla kiertely olivat tehneet tehtävänsä eli nälkä oli niin kova, ettei siinä kummempia ehtinyt tuolloin mietiskelemään :D

Päivälliseksi tein meille makkarakeittoa hyvinkin perinteisellä tavalla. Usein turvaudumme pakastealtaan keittovihannespussiin ja vain porkkanat valikoimme juuresosastolta perunoiden lisäksi. Nyt kuitenkin sieltä tarttui mukaan myös lanttua, palsternakkaa sekä selleriä, mikä sekään ei oikeasti hidastuttanut keiton valmistusta laisinkaan!

Makkarakeiton lisäksi söin tällä kertaa leivän sijaan palan itsetehtyä pitsaa, mitä oli jäänyt jäljelle edelliseltä illalta. Pelkkä keitto ei todellakaan riitä nälkää viemään pois, eikä välttämättä yhden lisukeleivänkään kanssa nälkä vielä täysin karkotu. Seuraavana päivänä söinkin samaisen keiton kanssa kaksi ruisleipää, vaikka pitkään pidinkin kiinni sinnikkäästi siitä, että ateriasuunnitelmassani oli määriteltynä ainoastaan yksi leipä keiton lisäksi. Pitsapala oli kuitenkin sen verran ruokaisampi, että yhdistelmänä keiton knssa se oli melkoisen täydellinen :) Oheen tein jääkaapin antimista itselleni vielä pienen vihersalaatin jäävuorisalaatista, tomaatista, kurkusta ja punasipulista. Ja jälleen lasi maitoa ruokajuomana veden lisäksi!

Jälkkärit ovat minulla vaihdelleet nykyään todella paljon, mutta siitä olen huolen pitänyt, että aina jotain jälkiruokaa tulee syötyä - sekä energiansaantini että makeahampaani kolotuksen vuoksi! Aina ei edes minuun meinaa päivällisen perään jälkkäriä mahtua, mutta sinnikkäästi olen ateriasuunnitelmastani tässäkin suhtees pitänyt kiinni. Se ettei mahaani jälkkäriä meinaisi mahtua on tosin kyllä melkoisen harvinaista kuitenkin loppujen lopuksi ;) Nyt vuorossa oli suklaateetä sekä Candy Kingin irtokarkkeja. Nyt on tullut aikalailla ostettua irttaripussi ehkäpä kerran viikossa, joskus kahdestikin, mutta muuten jälkkäriksi olen syönyt suklaata, jätskiä, energia- tai myslipatuoita, vanukasta, suklaista mannapuuroa, kuivattuja hedelmiä ja marjoja tai vaikkapa itsetehtyjä taateliherkkuja erilaisin versioin - mitä hyvää sitä nyt on milloinkin tehnyt mieli :)

Vaikka ainoa oikea tapa syödä mummon ohrarieskaa onkin syödä sitä lämpinänä rasvan kera, kokeilin Minniltä saamaani mantelilevitettä iltapalalla leivän päällisenä :) Hurahdin tuohon tuotteeseen niin totaalisesti, että useammankin ruoan kaverina sitä on tullut kokeiltua! Leivän lisäksi Yosan kauravalmisteperheestä valikoitui tällä kertaa ananas ja sen seurana söin hieman itsetehtyä mysliä. Juomana perus Lipton-teetä :)

Ja loppuun vielä kuva yösyömisistäni. Kuvan otin vastaavista tuotteista seuraavana päivänä, mutta tällaista pitivät siis yölliset evästaukoni tällä kertaa sisällään kokonaisuudessaan :) Ensimmäisen kerran herättyäni söin omenan sekä Jarnon itselleen ostamista Valion kerrosjogurteista persikka-mango -version. Toisella heräämiskerralla sitten joinkin kaakaon makuisen Pro feel -juoman. Yöllä tulee usein syötyä myös niitä ei itselle niin mieluisimpia tuotteita, sillä tuolloin tärkeintä on vaan saada pikaisesti jotain, mikä sammutta mahan kurnimisen ja päästä nopeasti jatkamaan unia. Joskus energiapatukka tai vaikkapa banaani menee jo melkein keittiöstä makkariin siirtyessä, mutta joskus taas ihan istahdan kunnolla alas kirjan sekä syömisten kanssa ja nautin hetkestä omaa rauhaa :)

Tältä näytti ruokapäiväkirja tällä kertaa :) Ateriasuunnitelmaa olen siis yhä noudatellut ja kotipäivinä sitä tullekin seurattua aika tarkastikin. Kyse ei enää ole edes niin tietoisesta noudattamisesta, mutta tällainen ateriarytmi vain sopii minulle niin hyvin, että se mukailee myös luonnollista, nälän sanelemaa ruokailurytmiä, jolloin tulee toimittua laaditun ohjenuoran mukaan ihan huomaamattakin. Mutta vastapainona saattaakin sitten olla päiviä, jolloin ruokarytmi on aivan päinvastainen ja nurinkurinen ja ateriajärjestys ei ole lainkaan tämän kaltainen. Mutta joka päivä huolehdin kuitenkin siitä, että tietty energiamäärä tulee suunnilleen saavutettua ja nälkä pysyy varmastikin loitolla :) Erilaiset päivät tasapainottavat toisiaan: joskus tulee syötyä huomattavasti enemmän eikä mikään meinaa riittää, joskus taas pärjää hieman vähemmällä. Pääasia, että tulos on hyvä mielen, painon sekä jaksamisen kannalta :)

<3: Laura

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Hyvää mieltä puolella teholla

Pari päivää on mennyt minun osaltani melkoisen kipeissä tunnelmissa ja valitettavasti huono olo jatkuu hieman edelleen. Mutta ei se mitään, josko huomista kohti alkaisi taas vointi koheta ja vireystaso nousta jälleen :) Hyvillä mielin kuitenkin mennään, kun kohta päästään koko perheen voimin viikonlopun veittoon! Eilen illalla koin oloni jo hieman paremmaksi ja ihan väsymystä poistaakseni päätin pitää kiinni Minnin ja minun päivällistreffeistä. Alun perin pikkuherra Justuksen piti tulla mukaamme, mutta Jarno jätti treeninsä väliin ja miehet jäivät pitämään kotia pystyssä, jotta minä pääsisin hetkeksi keräilemään voimia itsekseni. Ainakin mieli virkistyi ja väsymyksestä sekaisin ollut pääkoppani hieman virkosi :)

 Herra maitoparta :D

Jarno totesi minun tultuani kotiin, että saisin lähteä käymään useamminkin reissussa, sillä kummasti hänkin saa enemmän aikaan asioita, kun minä en ole kotona hosumassa ja heilumassa ympäriinsä tehden itse kaikkia asioita :D Niinhän se on, että kun ei ole niitä apukäsiä siinä ympärillä niin silloin vain on pakko selvitä itsekseen ja keksiä keinot, miten saa sovitettua yhteen Justuksen viihdyttämisen ja vaikkapa ruoanlaiton tai siivouksen. Yleensä, kun Jarnon näkemys on se, että jos minä puuhaan jotain, on hänen roolinsa pitää Justusta sylissään. Olen kovasti yrittänyt vihjata, että kyllä se poika kummasti siinä mukana vaikkapa sitterissä istuen siirtyy paikasta toiseen, jos on oikeasti jotain kotihommia tehtävänä :D Kerran kyselinkin, että mitenköhän minä hänen kuvitelmissaan saan kotona hommittua ja siivottua päivisin, jos noudattaisin hänen logiikkaansa? ;)

Kovaa on ollut Justuksella treenailu masulle kääntymisen suhteen, kuten tässäkin kuvassa eilen illalla! :) Kummasti meinaa vaan jumiutua yritykset tiellä olevaan käteen! Itse tykkään laittaa Justuksen lattialle puuhailemaan varsinkin silloin, kun venyttelen itse samalla. Siinä on kiva seurailla pojan potkuttelua ja ympäriinsä heilumista - kummasti sitä herra vaan pelkästään jalkoja heiluttelemalla pystyy seilaamaan lattialla ympäriinsä! :D

Eilisen kylmäsavulohella täytetyn päivällisleipäni ansiosta minun alkoi aamusella tehdä aivan tajuttomasti mieli graavilohta ruisleivällä, joten ei auttanut muu kuin laittaa Justus vaunuihin ja raahautua lähikauppaan ostamaan lounastarvikkeita :) Tovin jos toisenkin tuo reissu kesti, kun niin rauhaksiin täytyi olojeni vuoksi tallustella, mutta jääkaappi huusi tyhjää, joten ei auttanut muu kuin tehdä pakollinen kauppareissu. En sitten eilen osannut näin kauaskantoisesti ajatella Jarnon soitettua kaupasta, että tarvitsisinko jotain - noh, aina ei voi onnistua :D

Vaikka monesti turhaudunkin lähikaupan antiin, löysin tällä kertaa juurikin kaiken tarvoitsemani: graavilohta, Real-ruisleipää, jääsalaattia, maustekurkkua sekä tomaattia. Näistä aineksista sain tehtyä itselleni aivan täydellisen lounaan - niin yksinkertaisia ja selkeitä, mutta tavattoman herkullisia makuja :) Jarno ei ole graavikalan ystävä, mutta meidän perheessämme kyseistä herkkua on nautiskeltu aikanaan hyvinkin usein - sekä graavilohen että -siian muodossa. Tämä olikin siis täydellinen tilaisuus ostaa kyseistä herkkua vain ja ainoastaan minulle, kun Jarno oli vielä töissä, eikä hänen mieltymyksiään tarvinnut lainkaan huomioida :)

Paahdoin leivät, niin kuin teen melkeimpä jokaisen leivän kohdalla aina muutenkin. Realille paahtaminen sopii kuitenkin melkeimpä parhaiten, sillä paahtaessa Realista tulee juuri sopivasti rapsakka, muttei kuitenkaan liian kuiva, kuten monesta muusta ruisleivästä :) Sitten vaan täytteet päälle ja valmista!

Niin hyvin maistui, että täytyi käydä vielä tekemässä yksi lisää kuvailujen jälkeen! Ja luultavasti herkuttelu lohen ja ruisleivän merkeissä jatkuu vielä huomennakin, sillä hieman lohta jäi vielä jäljellekin :)

Jälkkäriksi kuppi kookoskahvia ja Parrotsin jogurtti-kookosherkkuja :)

Justuksen kanssa toivottelemme ihanaa viikonloppua teille kaikille! :) Täällä meilläpäin mennään viileissä ja sateisissa tunnelmissa eilisen lupaavista sääennusteista huolimatta, mutta toivottavasti huomenna jo aurinkokin taas meitä ilahduttaisi :)

<3: Laura

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Ruokasatoa osa II

Jokin aika sitten kirjoittelin hieman meidän pääaterioidemme sisällöistä ja tässä olisikin sitten jatkoa edelliselle Ruokasatoa-postaukselle - toivottavasti ette ole jo kyllästyneet iänikuisiin ruokapostauksiini! :) Muutama uusikin kokeilu mahtuu joukkoon, mutta myös hyvin perinteistä arkiruokalinjaa olemme noudatelleet. Heh, nyt kun kaikki ruokamaailman ovet ovat minulle avoinna, en malta olla ruokajutuista intoilematta :D Oman kirjahyllyni lukuisat reseptikirjaset sekä netin reseptigalleriat ovat olleet inspiraatiota ja vaihtelua hakiessani kovassa käytössä. Ja mikä ihaninta, nyt nuo herkullisimman näköiset pääsevät jopa toteutukseen, enkä vaan tyydy syömään kuvia silmilläni! Se aika on jo onneksi eletty, kun kiertelin kaupassa tuntikausia ihastellen kaikkea tavallisista ruokapakkauksista erikoisuuksiin asti ja päätyen lopulta turvajogurttiini ja pussiin omenoita - ei kiitos enää ikinä! Nyt voin rauhassa napata mukaan lempparijuttuni ja todella syödä ne - monelle niin tavallista, minulle niin uutta ja ihanaa :)

Mutta tässä nyt sitten olisi muutaman kuvan muodossa viime viikkojemme ruokasatoa!

Paprikaista kana-kermapastaa

Tampereen reissulta tullessamme alkoi kello lähennellä jo iltaa ja maha kurni jo kovasti päivällistä havitellen, joten käväisimme nopeasti matkalla kotiin nappaamassa ruokakaupasta paketillisen tuorepastaan ja broileria. Niistä ja jääkaapin muista aineksista, kuten paprikasta ja taco-kastikkeesta päädyimme tekemään pikapastan tulisilla mausteilla höystettynä. Siihen kylkeen pieni vihersalaatti ja ei muuta kuin herkuttelemaan :)

Tämä on ruoka, johon päädymmekin hyvin usein kiireen keskellä, jolloin samalla vältämme sen vielä pikaisemman ratkaisun eli kaupan valmisruoat. Otimme samalla kauppareisuulla kaksi pakettia maustamatonta broileria ja seuraavana päivänä olikin sitten vuorossa minun kermaisempi versio lähes samoista aineksista - siitä kuvia seuraavassa ruokapostauksessa! :) Ostamme aina maustamatonta broileria, jotta voimme sitten maustaa lihan täysin haluamallamme tavalla. Itse huomaan, että Jarnon myötä olen päässyt aivan eri tavallan mausteiden maailmaan sisään ja oppinut itsekin käyttämään niitä paljon rohkeammin. Maustevalikoimasta meillä ei ainakaan ole puutetta - tuntuu nimittäin, että Jarnon matkaan lähtee lähes joka kauppareissulla jokin maustepurkki :D

Paahtopaistia tinjamiporkkanoilla ja bataatti-valkosipuliperunoilla

Toissa viikolla päädyimme hyvin perinteiseen sunnuntai-ruokaan ostamalla juurikin kunnon kimpaleen paahtopaistia, jonka kaveriksi valmistimme yksinkertaisella ohjeella hunajalla ja tinjamilla maustettuja porkkanoita. Joskus on kiva ostaa kunnon paahtopaisti, vaikka kyllähän sellaiselle melkoisesti hintaa tuleekin. Jarno teki itse edellisenä päivänä lihalle marinadin, sillä broilerin tapaan myös muu liha on kivempi maustaa ja marinoida itse :)

Päälisukkeeksi päädyimme valitsemaan tällä kertaa helpon, mutta herkullisen vaihtoehdon - pakastealtaan bataatti-valkosipulikermaperunat. Jokaiselle bataatin ystävälle voin todellakin suositella niitä! :) Jos jaksamista olisi tuolloin ollut enemmän, olisi suosikkilisukkeeni paistille ollut ehdottomasti  öljyllä valellut ja hyvin maustetut uunijuurekset :)

Itsetehtyä pitsaa

Vaikka tilaammekin pitsaa silloin tällöin, on itsetehty aina itsetehtyä eli omalla tavallaan mielestäni parempaa :) Tosin muutaman viikon takainen pitsakokeilumme osoittautui pitkästä aikaa hieman pettymykseksi, sillä tekemämme uudet kokeilut eivät olleet oikein onnistuneita!

Kasvispuolen täytteiksi päädyimme valitsemaan pitsaamme tomaattia, artisokkaa, punasipulia sekä tuoreita herkkusieniä. Itse olen totaalisessa koukussa artisokkaan ja nykyään siitä onkin tullut yksi pitsani vakitäytteistä.

Ennen päädyimme minun vuokseni valitsemaan usein omat täytteet omille pitsan puolikkaillemme, mutta nyt menemme yleensä aina yhteisillä täytteillä. Viime aikojen parhaita täytekokeiluja ovat olleet tulinen kanatäyte sekä tulinen jauhelihatäyte. Nyt kuitenkin kokeilimme jotain aivan uutta ja päädyimme hieman merellisempään vaihtoehtoon: simpukoita suolaliemessä sekä valkosipuli-yrttikatkarapuja.

Pohjasta vastaan aina minä ja tällä kertaa tein pohjan kokonaan täysjyvävehnäjauhoista. Joskus laitan hieman vehnäjauhojakin joukkoon, mutta tällä kertaa päädyin täysjyväiseen versioon :)
Olisi mukavaa alkaa tehdä itse myös tomaattisose, mutta jostain syystä sitä aina päätyy valmiskastikkeeseen. Tällä kertaa emme löytäneet kaupasta suosikkiamme, hieman makean makuista, mutta ah niin ihanan tulista tomaattikastiketta, josta on tullut meille jo melkoisen luottotuote. Nyt valitsimme satunnaisesti kaupan hyllyltä yhden vaihtoehdon, mikä osoittautui tylsäksi pettymykseksi. Pakko siis löytää tuota lempparia ensi kerralla tai sitten kehitellä aivan oma kastike!

Kastikkeen lisäksi uutena asiana kokeilimme, miltä tuntuisi, jos juuston laittaisi kerrankin jo täytteiden alle. Noh, tämäkään kokeilu ei aivan makuumme ollut ja varsinkin Jarno jaksoi valittaa ratkaisustamme pitkin iltaa :D

Kovin paljon ei voi ulkonäölläkään kehuskella, kun perinteinen juustokerros ei ulkonäköä ole siloittelemassa ;)

Ulkonäön lisäksi myöskään maussa ei tällä kertaa ollut liioin kehumista - ainakin edellisiin itsetehtyihin pitsoihin verrattuna! Pääsyynä mauton tomaattikastike sekä maustetut katkaravut, jotka ovat kyllä muuten mieleeni, mutta tällä kertaa toivat pitsaan lähinnä oudon maun :(

Pienestä epäonnistumisesta huolimatta nälkä lähti toivotunlaisesti ja riittipä pitsasta vielä seuraavaksi kahdeksi päiväksi lisukkeeksi keittoruoalle :)

Tomaattista spaghettivuokaa

Sitten taas yksi hyvinkin perinteinen arkiruoka eli tomaattinen spaghettipaistos. Teimme omaa kaavaamme noudattaen perinteistä spaghettivuokaa, mutta nappasimme jostain ohjeesta idean maustaa jauheliha tacomausteella. Harvoin tulee käytettyä hyväksi valmiita mausteseoksia, mutta tällä kertaa se toi kyllä ihan kivaa vaihtelua jauhelihan makumaailmaan! Itselläni tulee tuosta kyseisestä mausteesta hyvin vahvasti mieleen lapsuus ja taco-iltamat :) En ole sen jälkeen tacoja syönytkään, mutta nyt alkoi kyllä tehdä niitäkin pitkästä aikaa mieli!

Hyvää oli ja ruokaa riitti vuoasta mukavasti muutamaksi päiväksi :) Päädyimme kokeilemaan sellaista ratkaisua, että emme laittaneet valkokastiketta kerroksittain, vaan ainoastaan vuoan pinnalle kera juustoraasteen, mutta ehkäpä se olisi kuitenkin parempi laittaa lasagnen tapaan kerroksittain jauhelihan sekä spaghettin kanssa. Toinen vaihtoehto olisi laittaa runsaammin tomaattimurskaa, jolloin se olisi tuonut vielä enemmän kosteutta myös vuoan alempaa osioon. Hauskinta näissä omissa ruoka- ja reseptikokeiluissa on uuden oppiminen: hyväksi todettua ruokaa on mukava tehdä uudelleen, mutta parannusten kera! :)

Kinkkukiusausta

Sitten heti perään toinenkin arkiruokien aatelistoon kuuluva ruoka, nimittäinen kinkkukiusaus! Tämä on aina takaporttimme siinä vaiheessa, kun Jarno tarvitsee myös töihin seuraavaksi päiväksi ruoan eli päivällisestä tulisi riittää myös pidemmäksikin aikaa. Tosin vaikka vuokamme melkoinen jättiläinen onkin ja sen aina ihan piripintaan aineksista täytämmekin, ei kyseisestä ruoasta riitä meille kuin yhteensä neljäksi annokseksi! :D

Tällä kertaa tapahtui kiireessä arviointivirhe ja perunoita ei riittänyt pinnalle tarpeeksi ja kinkkusuikaleet pääsivät hieman tummumaan. Noh, eipä tuo makuun tai muuten koostumukseen onneksi päässyt kuitenkaan vaikuttamaan! :) 

Valkosipulipatonkia paahtopaistitäytteellä

Viime aikojen paras, vaikkakin vielä hienosäätöä vaativa kokeiluni on ehdottomasti ollut valkosipulipatongit! Olemme pitkään jo miettineet, että kaappiin vierasvaraksi aikanaan ostetut puolivalmiit patongit olisi kiva syödä täytepatonkeina joskus pois. Tämä ei kuitenkaan lopulta houkutellut, vaan leipomiskärpäsen puremana päädyin itse leipomispuuhiin :) Perinteistä patonkireseptiä etsiessäni törmäsin valkosipulipatonkeihin, joiden ajattelin heti olevan meidän makuumme. Valkosipulisuuden sai patonkeihin loistavasti sekoittamalla valkosipuliseen oliiviöljyyn murskattua valkosipulia sekä yrttejä. Kaulin patonkitaikinan kahdeksi levyksi ja voitelin pullasudin avustuksella taikinalevyt öljyseoksella. Tämän jälkeen rullaus, viillot ja uuniin! Samassa ohjeessa oli vinkki, että mukavan rapsakkuuden patonkien pintoihin saa laittamalla uuniin kupillisen vettä, jolloin muodostuva vesihöyry rapsakoittaisi kuoren mukavasti :)

Edellispäivänä paistettua paahtopaistia riitti mainiosti täytteeksi myös patonkeihin :) Lihan lisäksi kunnolla kasvispuolta jäävuorisalaatin, kurkun, maustekurkun, tomaatin, paprikan sekä punasipulin muodossa.

Alle valkosipulituorejuustoa ja päälle koko komeuden kruunaamaan jääkaapista jo ennalta löytyvää chili-majoneesia! Nämä kuvat otettuani tajusin, että se oleellisin täyte eli paahtopaisti uupui, hups :D

Miten tämä kokeilu sitten onnistui? Hyvin, vaikkakin hieman paranneltavaakin vielä seuraaville patonkikerroille keksin useampiakin asioita :) Valkosipulinen maku patongissa oli oikeasti aivan mahtava eli patongin maustamista tällä tavoin suosittelen kyllä ehdottomasti! Tein kuitenkin ajatuksissani patongeista hieman liian kapeat ja ohuet, kun tarkoituksena on täyttää patongit. Myös käärimistekniikka ei toiminut aivan parhaalla tavalla, kun patongit halkaisee täyttöä varten pituussuunnassa. Tällöin rullattu patonki ei pysy - tai ainakaan minulla ei pysynyt - parhaalla mahdollisella tavalla kasassa. Eli tällä tekniikalla aion siis ehdottomasti tehdä patonkeja uudelleenkin, mutta en käytettäväksi täyettäviin patonkeihin. Oppia ikä kaikki: ensi kerralla patonkeja parannusten kera! :)

Tällaista siis tällä kertaa! Viikonlopullekin olisi tiedossa muutama uusi kokeilu, mikäli asiat menevät suunnitelmien mukaan :) Seuraavaksi lupaankin sitten ruoka-aiheisiin palatessani julkaista taas uuden ruokapäiväkirjan - sellainen kun on jo pidemmän aikaan viimeistelyä tuolla odotellut! :)

<3: Laura