Raskaus ja muutosten tuulahdus

Ja kyllähän ne ajatukset raskauden myötä tosiaan muuttuivat: ei tarvittu kuin tieto pienen ihmisenalun olemassaolosta ja anorektiset ajatukset saivat kyytiä. Muistan ensimmäisenä vahvana ajatuksena sen, kuinka enää ikinä en saa rasittaa itseäni nälkäisenä, vaan tärkeimmäksi asiaksi nousee itsestä huolehtiminen. Rasvakammoni työntyi loitommalle ajatuksella, että pikkuinen tarvitsee hyviä rasvoja kehittyäkseen. Vaikka tunteet eivät sairauden kannalta vielä helppoja olleet, sain tällä tavoin perusteltua itselleni pähkinöiden tärkeyden iltaisin niitä sängyssä mutustellessani. Mutta kauaa ei enää tätäkään tapaa perustella tarvittu. Tunsin terveen puolen vahvistuvan itsessäni päivä päivältä, mitä edesauttoi raskauden myötä lisääntynyt nälkätuntemukseni. Saatoin syödä loputtomasti. Vaikken varsinaisesti pahoinvoinnista kärsinytkään, sai tyhjä maha minut kakomaan. Tämän tuntemuksen halusin välttää kaikin keinoin, joten ruokailinkin sen mukaisesti. Olin aloittanut juuri uudessa työpaikassa, ja hyvistä aterioista huolimatta en meinannut pärjätä seuraavaan ateriaan asti. Noh, ratkaisin sen syömällä suklaata vessareissuilla - ei ihan tyypillistä omaa viime vuosien toimintaa :D Mutta tämä kaikki tuntui hyvältä! Jo ensimmäisestä päivästä lähtien tuntuivat työpaikan kahvipöydän herkut (huomioikaa naisvaltainen ala) täysin sallituilta minullekin. Ja pelkkä kohteliaisuudesta syöminenkin onnistui hyvin, vaikkeivat tarjoilut olisivat mieleeni olleetkaan. Aika iso askel vuosia anoreksiaa sairastaneelle!

Ja nautin niin kaikesta tästä! Ihastelin muiden laihdutuspuheiden lomassa sitä fiilistä, jonka omasta syömisestäni sain. Käänsin ajatuksen niin, että miten mahtavaa onkaan voida syödä näin vapaasti! Puhukoot muut kiloistaan, minä en välitä. Ruokavalioni alkoi laajentua, ja turvaruokani saivat väistyä entisen, terveen minäni herkkujen tieltä. Töissäkin oikein odotin, että pääsisin tauolle herkkueväideni pariin :D Olin lähes ainoita, jotka söivät lämpimän ruoan töissä, mutten välittänyt. Edes tyttö, joka ei syönyt ikinä töissä mitään, ei saanut vaikutettua negatiivisesti ajatuksiini. Oli mahtavaa, kun pienen pienet ruisleivän palaset olivat vaihtuneet juustosämpylöihin ja salaattiateriat tai laihat litkukeitot itsetehtyyn kermapastaan. Puuro sai kaverikseen niin muromysliä kuin suklaamurojakin. Tuntui kuin olisin ollut lapsi karkkikaupassa: niin paljon kaikkea ihasteltavaa ja herkuteltavaa! Sanoinkin monesti, että miten tässä ehtii edes kaikkea hyvää syödä, kun yhtäkkiä kaikki kielletty onkin sallittua:D Kerrankin geisha-tuutin syötyäni totesin, että voin kun tekisi mieili toistakin. Poikaystäni totesi siihen, että hän lähtee välittömästi kauppaan, jos vaan toisenkin söisin - ja niinhän hän lähti ja minä herkuttelin putkeen toisenkin jäätelön :)

Koska kaikki tuntui olevan taas sallittua minulle, mitä ruokaan tuli, en tästä syystä varmaan osannutkaan eritellä raskausajalle tyypillisiä mielitekoja, sillä yhtäkki minun tekikin mieli aivan kaikkea! Tai noh, ainahan minun on sairaudenkin aikana mieli tehnyt herkkuruokaa, mutta nyt todella saatoin niitä syödäkin. Oikeastaan maksamakkaraleivät olivat sellainen asia, joita muistan oikeasti himoinneeni! Tosin ei hyvä yhdistelmä raskauden kanssa, kun maksaruoat ovat kiellettyjen listalla...

Kuva: Anna Dammert

Päivä päivältä minun oli yhä vaikeampaa tunnistaa anoreksian luomia ajatuksia omakseni. Ystäväni kanssa käydessä lounaalla tunsin hänen ahdistuksensa salaattiaineiden valitsemisesta jo hyvin vieraaksi. Miten kaikki olikaan saattanut joskus tuntua tuollaiselta? Nyt minua johdattelivat mieliteot ja ennen kaikkea se, että ruoka pitäisi nälän loitolla. En lainkaan kyseenalaistanut salaatinkastikkeen tai leivän kuulumista ateriaan, vaan ne tuntuivat minusta niin luonnollisilta asioilta. Eihän salaatti edes olisi ilman kastiketta niin maistuvaa. Ja jälkiruoka maistui minulle loistavasti, vaikkei ystäväni sitä pystynytkään syömään. Enkä tuntenut lainkaan huonommuutta tästä asiasta - miten ihmeellistä!

Kesä- ja heinäkuu menivät siis näin loistavilla fiiliksillä. Kesäkuun lopulla kävimme ensimmäisessä varsinaisessa ultrassa, jossa kaiken todettiin olevan hyvin ♥  Tätä ihanaa asiaa kävimme juhlistamassa ravintolassa pitsoilla - ensimmäinen ravintolapitsani sitten vuoden takaisen Thaimaan matkamme. Kesä eteni töitä tehden ja elämästä nauttien. Pitkästä aikaa pääsin tanssilattialle tyttöporukkamme lähdettyä Helsingin yöelämään, järjestin kotonamme synttärijuhlat ja vietimme hyvän ystäväni polttareita. Vaikka jatkuva pelko raskauden sujumisesta olikin kovin päällä, helpotti edes hieman se, että ensimmäinen ultra oli jo takana. Sydänäänten kuuleminen neuvolakäynneillä vahvisti entisestään luottamusta tulevaan :)

<3: Laura