Suhteeni ruokaan

Muutamakin lukija on jo kysellyt minulta, että miten nykyään syön ja noudatanko jotain ateriasuunnitelmaa. Ajattelin, että voisin hieman kirjoitella nykyisistä syömisistäni enemmänkin. Tällä hetkellä syömiset sujuvat minulta hienosti, mutta ei se täysin mutkatonta vieläkään ole. Mutta kertaakaan sairastumiseni jälkeen, eivät syömiset ole olleet näin hienolla mallilla, eivät todellakaan!

On aivan parasta kuulla poikaystävältäni positiivista palautetta siitä, kuinka hänestä on mahtavaa pystyä luottamaan siihen, että syön riittävästi. Kaikkien vaikeuksien jälkeen ja sairauden hierrettyä välejämme aivan liikaa, ymmärtää sen, kuinka suuri helpotus poikaystävälleni on nähdä minun edistymistäni. Vaikka pärjään sairauden kanssa tällä hetkellä hyvin, tulee asiasta ja oikeista ruokavalinnoista keskusteltua vieläkin melko paljon. Tiedostamme tavallaan sairauden koko ajan, mutta se ei enää ohjaile arkeamme. Koen, että kaikki lähteekin parantumisessa tiedostamisesta, sillä niin salakavala sairaus anoreksia on. En todellakaan kuvittele olevani vielä terve, sillä niin syvälle jotkut sairaat ajatukset ovat vuosien saatossa juurtuneet. Mutta niin kauan, kun tiedostan tosiaan kaikki heikot kohtani ja teen jokaisella ruokailulla oikeita ratkaisuja, tiedän pärjääväni. Samalla sysään sairautta ja pinttyneitä, vääristyneitä ajatuksia yhä kauemmaksi.


Ateriasuunnitelman sijaan ruokailujani ohjaavat nälkä - ja tietenkin myös mieliteot. Nälkä minulla on nimittäin aivan valtava! Tämä on seurausta niin sairauden aiheuttamasta lisääntyneestä enrgiantarpeestani kuin imetyksenkin myötä lisääntyneestä energiantarpeestani. Energiantarpeeni on huima, joten välillä mielen on vaikea käsitellä sitä asiaa, kuinka paljon todella tulee syödä. Siitäkin huolimatta, että suhteeni ruokaan ei vieläkään täysin mutkatonta ole, pystyn syömään hyvin, monipuolisesti ja ennen kaikkea sallivasti. Annoskokoni ovat huimia ja pystyn niistä itse vastaamaan. Vaikka tosiaan ateriasuunnitelmaa minulla ei olekaan, noudatan syömisessäni tavallaan kuitenkin entisten ateriasuunnitelmieni kaavaa. Ihan jo senkin vuoksi, että minulle sopii todella säännöllinen syöminen, ja jatkuvan nälän vuoksi tarvitsen useita ruokailukertoja. Mutta tähän lisäksi joudun syömään myös yöllä, ainakin sen pari kertaa. Ja vaikka noudatankin syömisessäni kaavaa aamupala-lounas-välipala-päivällinen- (lukuisat) ilta-/yöpalat, ei kyse ole orjallisesta noudattamisesta millään lailla.

Mitään annoskokoja en noudata, enkä todellakaan mittaile annoksiani. Syön täysin nälkäni mukaisen annoksen. Pääruoka voi kooltaan vaihdella keitosta pitsaan, aivan tilanteen ja mielitekojen mukaan. Ainoastaan sellaista linjaa noudatamme, että liian kevyttä ruoka ei tällä hetkellä voi olla. Vaikka nautin suuresti hyvistä lounassalaateista, ovat ne tällä hetkellä melkeimpä poissuljettuja. Tämä on vain ja ainoastaan siksi, että yksinkertaisesti tarvitsen tällä hetkellä enerkiapitoisempaa ruokaa. Ja osaltaan myös siksi, ettei mieli hairahda vahingossakaan sairaudelle mieleiselle kevyemmälle linjalle. Tämä on vielä sitä varovaisuutta, jota haluan varmuuden vuoksi yhä noudattaa. Mutta kyllä sekin aika koittaa, kun voin taas silloin tällöin syödä lämpimän ruoan sijaan salaatin tai muuta kevyempää. Mutta sekin tulee tapahtua vain ja ainoastaan, mikäli mieliteot valintaa ohjailevat, näin itse asia näen.


Ja myöskään väli- ja iltapalat eivät todellakaan tarkoita mitään tiettyä! En haluaisikaan enää noudattaa osastolta tuttua kaavamaisuutta syöden joka päivä sen leivän ja jogurtin, vaan väli- ja iltapalat voivat olla niin jogurttia, leipää, hedelmiä, kahvilaherkkuja, karkkia kuin poppareitakin. Mitä mieli vaan tekee :) Olenkin kaikkien aterioiden suhteen pyrkinyt noudattamaan vaihtelevuutta, ettei sairaudelle tyypillistä kaavamaisuutta ja turvaruokiin tukeutumista pääsisi enää tapahtumaan.

Mutta kuten alussa totesin, eivät ruokailuni täysin ongelmattomia vieläkään ole. Näenneisesti syön todella hyvin ja vapaasti, mutta pääni sisällä se ei sitä vielä aivan ole. Paljon tulee ruokailuja pyöriteltyä mielessä ja valintoja pohdittua. Ahdistusta ruokailut eivät kuitenkaan aiheuta, vaan ennemminkin kuvailisin sitä sanalla "mietityttää". Välillä turhaudun siihen, etten voi olla ajatuksiltani vielä niin vapaa kuin haluaisin, mutta eiköhän sekin päivä vielä koita! Toki asioiden pyörittely vie nautintoa esimerkiksi joulun kaltaisista juhlahetkistä, kun ei voi muiden tavoin rennosti nauttia vielä ruokailuista. Toki kaikki on suhteellista, sillä tänä jouluna pystyin nauttimaan huomattavasti enemmän kuin koskaan sairauden aikana, mutten vielä niin paljon kuin terveenä. Mutta päänvaivasta huolimatta, eivät pähkäilyni näy ehkä ulospäin. Moni aina sanookin, että "sähän syöt niin normaalisti". Ja tällaiset kommentit oikeasti tuntuvat hyvältä! Koska sitähän tässä haetaan, normaaliutta. Kun nyt vielä kestän hetken harmistusta pääni sisällä, olen päivä päivältä yhä vapaampi tietyiltä ajatuksiltani :)

Ja vielä mitä "sallittuihin" ruokiin tulee, on kaikki minulle sallittua. Koen, että kiellettyjä ruokia ei voi olla, mikäli haluaa oikeasti parantua. Tämä ei suinkaan tarkoita, että ruokavalion täytyisi koostua vain pitsoista, karkista ja muista herkuista, ei suinkaan. Mutta koen tärkeäksi sen, että voin niitä hyvillä mielin syödä, kun siltä minusta tuntuu. Nautin tavallisesta kotiruoasta ja siitä ruokavalioni pääasiassa koostuukin. Mutta senkin sisällä pystyn syömään aivan kaikkea, kermapastoista makkarakeittoon. Yhdessä mietimme poikaystäväni kanssa, mitä ruoaksi tekisimme, ja näitä valintoja ohjaavat molempien mieliteot ja ruoan maistuvuus, eivät suinkaan anoreksia ja kevyimmät vaihtoehdot :)

Tässä hieman ajatuksia suhteestani ruokailuun. Paljon muutakin kirjoiteltavaa aiheesta tuli mieleen, mutta voisin palata aiheeseen myöhemmin vaikkapa sen muodossa, millaisia ruokia teemme, mistä tuotteista aamupalani koostuu jne. Tällaista hieman jo muutamalle lupailinkin :) Ehkäpä jotain pientä ruokapäiväkirjan muodossa - miltä tällainen teistä kuulostaisi?

<3: Laura