Sain jokunen viikko sitten yhteydenottopyynnön blogini kautta Huomenta Suomen yhdeltä tuottajista. Hän kyseli josko haluaisin tulla heidän lähetykseensä puhumaan sairastumisestani anoreksiaan sekä tervehtymisestäni. Samaisella viikolla olisi syömishäiriöseminaari Keski-Suomessa, jonka vuoksi tuottaja halusi käsitellä aihetta myös Huomenta Suomessa. Aluksi kieltäydyin, sillä pikkuinen ei ollut kuin viikon vanha, ja ajattelin ettei Helsinkiin meno aamuvarhaisella sekä pitkä aika poissa vauvan luota tulisi mitenkään onnistumaan. Kieltäytyminen jäi kuitenkin vaivaamaan mieltäni, jolloin tuottaja ehdotti, että ottaisin pikku-miehen mukaan - hän kyllä hoitaisi sitä lähetyksen ajan! Poikaystäväni kannusti minua suostumaan ja niimpä teimme koko perheen voimin reissun Pasilan studiolle tiistaina 22.1, jonka jälkeen olimme kaikki kolme taas yhtä uutta hienoa kokemusta rikkaampia :)
Vaikka lähetys luonnollisesti jännittikin, olin yllättynyt siitä, kuinka rauhallisesti pystyin asian ottamaan. Oli mahtavaa päästä näkemään Pasilan studio sekä tuttuja juontajakasvoja. Tunnelma oli hyvä ja ystävällinen :) Olimme studiolla jo ennen seitsemää ja minä suuntasin suoraan maskiin. Pojat menivät siksi aikaa odottelemaan lämpiöön, jossa oli aamupalaa tarjolla. Juttelin hetken juontaja Mari Sarolahden kanssa ennen lähetystä ja viimeistään siinä vaiheessa minulla oli melko luottavainen olo, sillä niin mukavalta hän vaikutti - ja ennen kaikkea ammattitaitoiselta ihmiseltä, joka varmasti pelastaisi minut, jos totaalinen jäätyminen tulisi :D Kysymyksiä en etukäteen tiennyt, mutta lähdinkin haastatteluun sillä ajatuksella, että anoreksiaa sairautena, sairastumistani ja tervehtymiseni taivalta olen käsitellyt niin paljon, ettei mikään kysymys voisi tulla yllätyksenä. Mikään loistosuoritus ei haastattelu täysin kokemattomalta tietenkään ollut, mutta yhtään en kadu sitä, että lähdin hommaan mukaan :)
<3 : Laura
Kuten jo aikaisemmin sanoin, hienosti puhuit. :) Näytit, että tästäkin voi selvitä, kunhan sitä itse haluaa ja ottaa avun vastaan. <3
VastaaPoistaKiitos :) Se on kyllä enemmän kuin totta, että oma tahto yhdistettynä muiden apuun on se, miten tästä sairaudesta voi selvitä. Ilman omaa tahtoa ei voi olettaa parantuvansa, kukaan muu ei sitä puolesta voi tehdä!
PoistaLaura.No täältä mä löydän tän sun haastattelun:) t.Inka
PoistaKiva Inka, kun löysit taas tiesi tänne! :)
PoistaOli mahtavaa bongata tämä postaus ja tuo haastattelu! Life -You worth kun oli ensimmäinen Blogger-blogi jota aloin seuraamaan kaverin suosittelun kautta ja sitä kautta löysin tänne bloggailun ihmeelliseen maailmaan ja myös kaikkiin muihin mahtaviin blogeihin :) Jään seuraamaan kuulumisia, kiva että oot palannu blogin pariin ja kaikkea hyvää muutenkin ^^
VastaaPoistaKiva kuulla, että jäät seurailemaan :) Itsekin täytyi heti käydä lukemassa sinun kuulumisesi pitkästä aikaa! :)
PoistaMiten sä ajattelet "syömishäiriöjulkisuuden" vaikuttavan työhösi ja työmahdollisuuksiin sairaanhoitajani? Ja mihin oot muuten erikoistunut? Mua ahdistaa aika paljon nää tähän alaan liittyvät kysymykset.
VastaaPoistaHarmi kun netti jumittaa ja en saa videota auki!
*sairaanhoitajana
PoistaHyvä kysymys, oon miettinyt itsekin tuota asiaa paljon. Sairaus on jo nyt varmasti tavallaan vaikuttanut työmahdollisuuksiini, sillä olen joutunut jäämään pakon edessä sairauslomalle usein. Tällöin oon yleensä kertonut tilanteestani työnantajalle, osalle enemmän, osalle suurpiirteisimmin. Jotenkin olen kokenut helpommaksi olla edes vähän avoin, vaikka samalla pelkäänkin "polttaneeni sillat" takanani ja varmistanut, ettei minua haluttaisi ikinä samaan työpaikkaan takaisin. Toisaalta taas haluan uskoa, että hyvä työpanokseni merkitsisi enemmän.
PoistaYritän vaan ajatella, että meillä jokaisella on "menneisyytemme", eikä sen tarvitsisi leimata loppu elämäksi. Kaikilla ihmisillä on omat ongelmansa, vaikeat elämäntilanteensa yms. mitkä vaikuttavat myös työympäristössä jotenkin. Itse kuitenkin tiedän sairaudesta huolimatta tehneeni työni hyvin, mihin voin "heikolla hetkellä" turvautua.
Ennemminkin haluan ajatella asian niin, että tää sairaus on opettanut mua paljon. Enkä nyt tarkoita maailman turhimpaa laihdutushömppää :D Vaan ihan opettanut valtavasti itsestäni ihmisenä, oon kasvanut henkisesti paljon, oon ollut paljon erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä, oon osastojaksoilla joutunut sopeutumaan vaikka mihin ja todella tiedän, miltä tuntuu olla potilaan roolissa. Haluun ajatella, että pystyn näitä asioita hyödyntämään sairaanhoitajan ammatissa.
Ja kyllähän esimerkiksi mun sisko käski miettiä haastatteluun suostumista jo ihan ammatin vuoksi, onko hyväksi jne. Mutta itsellä haaveena on oikeasti päästä työskentelemään jonain päivänä juuri psykiatrian alalle. Haluan, että omia kokemuksia vois käyttää hyväksi muiden hoidossa, jonka vuoksi ajattelen, että kaikenlaisesta asiankäsittelystä, esimerkiksi blogin kirjoittamisesta, voisi olla tässä suhteessa itselle apua, ihan jo vertaisvtuellisessa mielessä. Tuli nyt todella epäselvästi, en tiedä saiko tuosta mitään selkoa :D
Ja meillä tosiaan ei erikoistuttu mihinkään, mikä taitaa olla aika harvinaista? Meillä vain harjoittelut hieman suuntasivat, mihin voisi sitten työelämässä sijoittua. Itse tein esim. psykan harjoittelun nuorisolla ja nuorten psykaan liittyen myös opparin. Kun olen itse varmoilla vesillä, sinne haluan myös töihin suunnata! Täällä vaan työmahdollisuudet ovat sen saralla huonot :( Joko itse tiedät mihin erikoistut? :)
Oho, multa on mennyt ihan ohi sun vastaus! Tästä vois jutella enemmänkin mutta vastaan lyhyesti; mua kiinnostaa tällä hetkellä juuri tuo psyk. puoli, on aina kiinnostanut. Mutta haluan olla avoin kaikille mahdollisuuksille, enkä jumittaa missään päähänpinttymässä. Tällä hetkellä vaan saan eniten irti harjoittelussakin ihmisten kohtaamisesta, ja toivoisin, että siihen olisi enemmän aikaa. Mulla on vähän kokemusta erityislasten hoidosta, joten lastenpsykiatria olisi tällä hetkellä unelmatyöpaikka. Paljon paremmassa jamassa haluaisin kuitenkin itse olla, koska tällä hetkellä en osaa kuvitella hoitavani syömishäiriöistä. Paljon on voimavarat kasvaneet ja varmuus siitä, että syömishäiriö on taaksejäänyttä elämää, ei sillä. Mutta vuosien kokemuksella tiedän, että romahdus tulee helposti, ja en nuolaise ennenkuin tipahtaa, vaikka mieli tekisi julistaa että olen parantunut.
PoistaJuu en tosiaan muistanut että tää erikoistumishomma taitaakin olla meidän meidän spesialiteetti :D
Ja siis niin, mäkin ajattelen, että jos kaikki olisi ihan totaalisen ohi, voisi sairaudesta kertomisen jättää ihan kokonaan, tai sitten voisi reippaasti kertoa, että on parantunut ja valmis auttamaan muita. Mutta se on iso lupaus.
Samoin tosiaan jännittää paljon se, mitä kaikkea sairasta sitä onkaan kertonut netissä. Menin ihan paniikkiin kun multa pyydettiin iltalehteen haastattelua sh:sta toipumista koskien. On tää kuitenkin leima, jonka haluaisi jo pois.
No, nyt menee ihan vuodattamiseksi! Olisi kiva kuitenkin jutella aiheesta lisää joskus :)
Kiva kun vastailit :) Mutta tosiaan, tulee kyllä oman tilanteen olla todella vahvalla pohjalla, ennen kuin toisia syömishäiriöisiä pystyy oikeasti auttamaan. Niin vahvalla, ettei minkäänlaista riskiä "ottaa itse huonoja vaikutteita" ole enää olemassakaan. Koskaan sitä ei toki voi varmaksi sanoa, mutta uskon sen olevan silti mahdollista.
PoistaJotenkin sitä on nimen omaan oppinut sairauden kautta niin paljon, että tuntuu, että olisi oikeasti annettaavaa hoitotyölle tässä suhteessa. Ja vaikkei psyk. puolelle päätyisikään, uskon omasta (valitettavasta) potilaskokemuksesta olevan kuitenkin hyötyä potilaskohtaamisissa.
Mutta joo, eihän se sinänsä mikään kiva ajatus ole, että kulkee ympäriinsä "pelkkänä anorektikkona", siis muiden ajatuksissa, vaikkei sitä oikeasti enää olisikaan. Mutta koska tausta on mikä on, ei voi muuta kuin yrittää muuttaa tuota leimaa "anoreksiasta toipuneen" -leimaksi.
Mutta tää on kyllä mielenkiintoinen aihe, mistä tosiaan riittäisi paljon juteltavaa! Ehkä vielä treffataan joskus vaikka siellä Tampereen suunnalla :)
Ihanaa ku oot palannu taas blogin pariin :) jään innolla odottamaan tulevia postauksiasi! ja voi Laura, oon niin onnellinen sun puolesta! <3
VastaaPoistaEn oo aikasemmin uskaltanu kommentoida tänne, mut nyt vihdoin sain kerättyä riittävästi rohkeutta. Haluaisin vaan kertoo sulle miten tää sun blogi on vaikuttanut muhun.
Kun aloin lukemaan blogiasi mul ei ollut minkäänlaista motivaatiota parantua, en edes myöntänyt itselleni olevani sairas, vaikka perhe ja hoitohenkilökunta kuinka yrittivät saada minut vakuuttuneeksi sairaudestani. Sun tekstien avulla aloin kuitenkin ymmärtämään itseäni paremmin ja pikkuhiljaa tajusin, että elämäni voisi olla muutakin kun vaan kaloreita ja pakkoliikuntaa. Tuntui aivan uskomattomalta lukea tekstejäsi, sillä välillä tuntui kuin ne olisivat olleet suoraan omasta päästäni. Osaat vaan pukea tuntemuksesi sanoiksi niin taitavasti!
Vaikka tilanteeni onkin nyt parempi kuin vuosi sitten ja tiedän haluavani parantua, en ole uskaltanut nostaa painoani edes lähelle normaalia. Sairaudesta luopuminen pelottaa minua vaan niin suunnattomasti!
Anteeks kauheesti tästä sekavasta kommentista, piti vain saada tyhjennettyä päätä jonnekin :D
Heippa! Ihanaa kun kommentoit! :) Et tiedäkään miten mahtavaa on lukea tuollaista - että kirjoituksistani on ollut sinulle apua :)Vaikka pelko sairaudesta luopumisen suhteen sinulla onkin vielä valtavaa, on se jo mahtava edistysaskel, että olet myöntänyt ongelmasi ja haluat parantua! Siinä on jo hyvät ainekset lähteä tavoittelemaan parempaa :) Yritä olla siinäkin suhteessa itsellesi armollinen, että annat itsellesi aikaa parantua <3
PoistaKaikin puolin oikein hyvä haastattelu ja olet rohkea, kun uskalsit mennä mukaan! :) Mukava lukea tuoreimpia kuulumisiasi myös täältä blogin puolelta. Näytit haastattelussa erittäin hyvältä, kauniilta ja onnelliselta. Pyri nauttimaan ja pitämään kiinni kaikista tähän mennessä saavutetuista hyvistä asioista elämässäsi. <3
VastaaPoistaPidetään yhteyttä!
-Ulla
Kiitos Ulla <3 Ja kiva, että huomasit taas minun alkaneen kirjoitella! Kirje sinulle on jo tovin ollut työn alla, rakentuu pienistä osasista, kun aina välillä saan käteni vapaaksi :D
Poistawow,puhuitpa hyvin ja rennosti! kuulostit alykkaalta ja vaatimattomalta;)
VastaaPoistasusanna
Voi kiitos Susanna :)
Poistasä olit just täydellinen haastattelussa,voimia
VastaaPoista