Toissa lauantaina kotiin mennessäni voihkaisin ihan ääneen huomatessani keittiön pöydällä uusimman Fit-lehden. Mitä ihmettä? Enhän minä edes tilaa lehteä! Juuri kun olin saanut lopetettua kaikki urheilulehtien tilaukset suojellakseni vielä haavoittuvaista mieltäni, ilmestyy minulle syystä tuntematon urheilulehti, jonka kannessa loistaa ne pahimmista pahimmat sanat: "Ruokapäiväkirja tuplaa laihtumisesi". Niimpä niin, ajattelen: minun sairauteni alku ja juuri.
Mitä säännöllisemmin syömisiään kirjaa ylös,
sitä enemmän paino putoaa -
tutkimusten mukaan se saattaa jopa tuplata laihdutustuloksen!
Kun sairastuin, jouduin täysin kaikenlaisten laihdutusartikkeleiden uhriksi. Haalin itselleni kaikki lehdet kuntolehdistä Kg-lehteen. Kaikki vinkit tukivat sairasta ajattelutapaani, joka lähti ajatuksesta elää terveellisemmin. Aloin soveltamaan ylipainoisille tarkoitettuja ohjeita itseeni, jonka painoindeksi normaalipainoisenakin oli 18,5. Vaikka sisimmässäni tiesinkin, että artikkelit ovat tarkoitettu oikeasti ylipainoisille, painonsa kanssa kamppaileville ihmisille, suljin silmäni tältä puolelta kokonaan. Kaikki artikkelit toitottivat laihduttamisen ja terveellisemmän ruokavalion perään, mutta missään ei mainittu sitä, että ohjeet on suunnattu ylipainoisille, ei normaalipainoisille, eikä varsinkaan alipainoisille henkilöille.
Kun huomasin lehden keittiömme pöydällä totesin olevani mieleltäni vielä hyvinkin raakile sairauteni suhteen, mitä tällaisen tiedon vastaanottamiseen tulee. Kun luen lehdistä erilaisista laihdutusvillityksistä tai siitä, kuinka mikäkin ruoka-aine tällä kertaa on ihmiselle vahingollista, koen suurta syyllisyyttä siitä, että toimin itse juuri päinvastoin. Vaikka omahoitajani kuinka muistuttelisi siitä, että mikään näistä asioista ei koske minua, joka yrittää normalisoida painoaan ja päästä eroon ruokaan liittyvistä kielloista, tunnen silti syyllisyyden piston sisälläni kun kuulenkin tai luenkin jotain liittyen terveelliseen ruokavalioon sekä liikuntasuosituksiin. Osastolla ollessani sujautan kuulokkeet välittömästi korviini ja laitan musiikin täysille, kun ruokapöydässä alkaa keskustelut annosten suurista koosta taikka hiilihydraattipitoisuuksista. Tuntuu pahalta kuulla toisten suusta tällaista, kun tiedän syöväni osastolla eniten, ja koska yritän juuri päästä eroon peloistani tiettyjä ruoka-aineita kohtaan. Pystyn itselleni jo mielessäni perustelemaan kaikkien ruoka-aineiden tärkeyden sekä oman ruokavalioni merkityksen, mutta muiden suusta en tällaista vieläkään kestä kuulla.
Mutta tämä asia on sellainen, johon tulee todella karaistua, jotta voi päästä sairaudesta eroon. Pitää osata erottaa itselle suunnatut asiat ja oppia jättämään puheet laihdutuksesta ja epäterveellisistä, lihottavista ja haitallisista ruoista omaan arvoonsa. Joudun kohtaamaan tällaisia asioita päivittäin median kautta, muiden ihmisten kautta ja varsinkin tulevaisuudessa töissä naisvaltaisella alalla, jolloin yksi jos toinenkin on laihdutuskuurilla. Minun tulee todellakin oppia suodattamaan itselleni haitalliset asiat pois mielestäni ja muistutella itselleni tällöin niistä asioista, joiden tiedän olevani minulle hyväksi. Sillä vielä pitkään aikaan en voi lähteä mukaan minkään sortin ruokavaliovillityksiin, tai olen taas takaisin anorektisilla poluilla, se on varma se.
Minkälaisia kokemuksia teillä on erilaisten median välittämien viestien vaikutuksesta omaan suhteeseenne ruokaan ja liikuntaan? Jos itse sairastatte tai olette sairastaneet syömishäiriötä, kuinka suuri rooli teidän mielestänne medialla on ollut sairastumisessanne? Olisi mielenkiintoista tietää muidenkin kokemuksista, sillä itse sairastuessani jouduin täysin kaiken tällaisen uhriksi ja uskottelin itselleni olevani huono ihminen, jos en näitä ohjeita noudattaisi.
<3: Laura
Täytyy sanoa, että kyllä ne artikkelit ahdistavat edelleen aikasta paljon. Ja jotenkin tuntuu, että ne lisääntyvät ja niitä on kaikissa lehdissä, kun kesä lähestyy. Vielä toukokuussakin hehkutetaan, kuinka ehdit vielä kesäkuntoon. Itse välttelen niitä viimeiseen asti, koska tiedän, että siitä ei mitään hyvää seuraa.
VastaaPoistaJa mulle ruokapäiväkirja oli kanssa se kaiken pahan alku ja juuri. En kestänyt nähdä, miten "paljon" olin syönyt ja seuraavana päivänä piti syödä entistä vähemmän yms. Ja mulla oli niin tarkat ohjeet itselleni.
Ja, vaikka mä olen ollut pitkään normaalissa painossa ja nyt varmaan sairastamisen vuoksi aika ylärajoillakin, niin en voi lähteä mihinkään tuollaiseen villitykseen mukaan, koska muuten mopo karkaa käsistä ihan totaalisesti.
Mietin tässä juuri yhtenä päivänä, että voisi olla hyvä pitää taas ruokapäiväkirjaa, että näkisin, miten vähän oikeasti syön. Okei, koska olen sairastanut nyt yli vuoden ja liikkuminen on hyvin rajoittunutta enkä siis tarvitse niin paljon energiaa, mutta epäilen, että tällä hetkellä syön kuitenkin liian vähän ja aineenvaihdunta on hidastunut. Mutta tulin siihen lopputulokseen, että se ruokapäiväkirja vie mut vaan entistä syvemmälle.
Kehoitan oikeasti välttelemään lehtiä, jos tuollaiset artikkelit ahdistavat. Ja kestää aika kauan ennen kuin kannattaa edes kokeilla mitään ihmediettiä tai paastoa, koska takana on vakava syömishäiriö.
Toivottavasti pahin ahdistus painon noususta on helpottanut ja pystyt keskittymään sen tuomiin positiivisiin asioihin.
Tsemppiä ja mukavaa viikonloppua!
Mukava kun kommentoit:) Se on tosiaan totta, että sinun ei ehkä edes mielenkiinnosta kannattaisi ryhtyä ruokapäiväkirjan pitoon uudelleen, koska silloin on suurena vaarana se, että kaikki menee taas "yli". Kun tietää ne omat heikot kohdat, kannattaa suojella itseään kaikelta tuollaiselta. Ja itsekin pyrin niin hyvin kuin vaan pystyn välttelemään tietyn tyylisiä naistenlehtiä, sillä ne ovat nykyään täynnä ohjeita, neuvoja, kielto, säädöksiä. Mikään mitä syömiseen tulee, ei tunnu enää lehtien mukaan olevan normaalia, vaan kaikkeen liittyy, jokin villitys tai dieetti!
PoistaPystyn jättämään yhä paremmin punnitusten aiheuttaman ahdistuksen taka-alalle ja pystyn kyllä oikeasti nyt jo kekittymään niihin oikeasti hyviin asioihin! :) Ahdistus nousee hetkessä voimakkaksi, mutta päivä päivältä pystyn sen myös unohtamaan nopeammin :)
Samoin tsemppiä sinulle ja rauhaisaa viikonloppua! :)
Hei!
VastaaPoistaOlen blogisi uusi 20-vuotias lukija ja toipumassa samasta hirviöstä kuin Sinä. Itse myönsin ongelmani vasta viime syksynä, joten olen vielä aika alkutaipaleella toipumisessa, vaikka toki paljon muutosta parempaan on jo tapahtunutkin. On jotenkin hämmentävää lukea, miten samanlaisia kokemuksia ja ajatuksia toisilla on/on ollut sairauden syövereissä. Nyt osaan liittää tietyt asiat ja piirteet sairauteen enkä enää ajattele, että "no minä nyt vain tykkään tehdä ja toimia näin". Blogisi avulla olen ikään kuin oppinut tuntemaan itseäni paremmin. Meillä kaikilla sairastuneilla on lopulta paljon yhteistä, vaikka syyt ja seuraukset olisivatkin erilaisia.
Olen pitkälti samaa mieltä kirjoittamasi jutun kanssa mediaan liittyen. Aiemmin oikein hamstrasin itselleni kaikenmaailman "terveyslehtiä" ja luin niitä innolla ja otin tietysti vaikutteita niistä. "Näitä ei saa syödä, näin pitää liikkua" jne. Terveysintoilu menikin sitten todella salakavalasti ihan överiksi, koska enhän minä tietoisesti halunnut alkaa sairastaa syömishäiriötä. Itse en pysty vielä sanomaan sairastumiseni pohjimmaisia syitä, mutta epäilisin, ettei tämänkaltaisilla lehdillä tai Huippumalli haussa-kisoilla ollut ainakaan myönteistä vaikutusta ajatteluun.
Nyt olen itsekin kiertänyt lehtihyllyt "terveyslehtien" kohdalta kaukaa ja kääntänyt kanavaa Huippiksen alettua. Haluan nyt vain parantua ja tehdä kaikkeni sen eteen, kyseessä on kuitenkin oma hyvinvointini, eikä mikään muu kuin oma kroppani ja vointini voi tietää, mikä on juuri minulle hyväksi ja terveellistä.
Kiitos tästä blogista ja voimia paranemiseen!
Kiitos valtavasti kommentistasi! On hienoa kuulla, että olet myöntänyt ongelman itsellesi, sillä siitä se toipuminen sitten vasta pääsee lähtemään todella käyntiin. Se on totta, että vaikka kuinka jokaisen sairaustarina on erilainen ja taustat sairastumisella erit, löytyy yhtymäkohtia aina toisten anoreksiaa sairastavien elämästä ja kokemuksista valtvasti.
PoistaJa niin ihanaa kuulla, että blogistani on ollut sinulle apuakin, sillä siksi juuri tämän kirjoittamisesta nautin: auttamalla itseäni ja antamalla ehkä muille samaa kokeville vertaistukea. Ja kun niin kovasti itse olen matkalla parempaa ja yritän pitää tämän paranemismyönteisenä blogina, toivon siitä olevan tsemppiapua myös muille.
Itsellänikin terveysintoilu meni täysin överiksi, jonka vuoksi lopullisesti sairastuin. Toki minullakin taustalla "syvempiä" syitä, mutta mediasta itseeni ottamat vaikutuksen, ajoivat toimintani tuhoisille poluille. Hienoa, jos sinäkin olet päässyt jo noiden artikkeleiden ihannoinnista ja Huippiksen kaltaisten ohjelmien katsomisesta niiden välttelyyn, koska se kertoo minusta itsesuojelulta ja halulta parantua.
Voimi sinullekin valtavasti! Haluan todella uskoa, että molemmat päihitämme tämän sairauden! Aurinkoista kevään alkua sinulle! :)
Kiitos itsellesi positiivisesta vastauksesta :) Mielestäni blogissasi parasta on juuri sen myönteisyys ja kannustushenkisyys ja sitä uskaltaa lukea hyvillä mielin pelkäämättä, että saisi huonoja vaikutteita toipumiseen. Tosin itse en halua "sekoittaa päätäni" sinulle annetuilla ravitsemusohjeilla, koska olen vasta pikkuhiljaa uskaltanut alkaa luottaa omaan kotona noudattamaani ruokailuohjelmaan, joten ne jutut jätän suosiolla välistä.
PoistaTuohon mediaan liittyen vielä sen verran, että taitaa vain olla niin, että me ihmiset olemme kovin herkkiä "sortumaan" kaikenmaailman villityksiin, jotka ikäänkuin lupaavat parempaa elämää esim. terveyden kautta. Ehkä taustalla on ajatus, että jos olisi jollain lailla parempi ja täydellisempi, olisi onnellisempi. Itse olen kuitenkin ymmärtänyt, että kyllä se onni tulee ihan muista asioista ja tasapaino olisi se paras väylä. Ei siis överisti tai liian vähän vaan mukavan sopivasti. Siihen onneen kun ei lopulta tarvitse mitään ihmekeinoja vaan ihan pienet, arkisetkin jutut riittävät.
Viime aikoina minua on suorastaan ärsyttänyt karppausintoilu, jota toitotetaan joka tuutista. Itse en aio enää ikinä lähteä kokeilemaan mitään "ihmedieettejä", vaan haluan todella oppia elämään tasapainoisen ja monipuolisen ruokavalion ja liikunnan kanssa, niin etteivät ne muodosta mitään pakotteita, rajoitteita tai ongelmia. Se onkin helpommin ja nopeammin sanottu kuin tehty, mutta sitä kohti :) Kaipaan niin sitä entistä itseäni, joka olin ennen sairastumista. Nyt tuntuu uskomattomalta, miten olen joskus osannut syödä sopivasti ilman minkäänlaista päänvaivaa, ihan kuin itsestään ilman minkäänlaisia ohjenuoria. Kyllä kai senkin taidon taas ajan mittaan oppii...Jatkossa sanon kuitenkin ei kiitos kaikille muka-oikeille-ohjeille, kunhan olen oppinut kuuntelemaan itseäni riittävän hyvin.
Ihanaa kevättä ja reipasta mieltä sinullekin!
Vastauksesi oli niin täydellinen kun se vaan voi olla - kaikki täyttä asiaa!
PoistaHienoa, että pystyt vetämään myös sen rajan, ettet lue täältä minun saamiani ravitsemusohjeita, kun totuttelut vasta omaasi:) Tuo viimeinen kappaaleesi on niin totta: minulla nousee niskakarvat pystyyn, kun vaan kuulenkin sanan karppaus! Kun niin yrittää itselleen luoda uskomusta siihen, että kaikki on sallittua, toitetaan samalla joka puolella, että lähes kaikki on kiellettyä! :/
Ja vielä tuosta onnellisuudesta, että se on niin valheellista se onnellisuus, mitä media lupailee ihme elämäntapamuutoksillaan. Ehkä joillakin se voikin olla tie onneen, mutta itselläni se johti aivan johonkin muuhun... Minä myös liputan niiden pienten arkisten onnen juttujen puolesta sekä kaiken sen tasapainon: kaikkea sopivassa suhteessa:)
Niimpä, on tosi vaikea uskoa, että ns. "normaali ruokavalio" olisi sitten kuitenkaan se paras vaihtoehto, koska siihen sisältyy niin paljon "kiellettyjä juttuja", joita meitä kehotetaankin välttämään. Mutta ehkä senkin asian vai ajatella niin, että mielipiteitä on monia, eikä yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua tai vaihtoehtoa ole olemassa. Jos jonkun mielestä karppaus on se paras elämäntapa, niin eikun vain, mutta eiköhän kuitenkin vuosikausia hyväksi havaittuihin ravitsemussuosituksiin voi luottaa paremmin kuin johonkin uuteen villitykseen, josta ei ole edes mitään varmuutta...? Niin minä haluan uskoa. Ainakaan minulle ei ole tapahtunut mitään pahaa tämän puolen vuoden aikana, kun olen syönyt riittävästi "normaalia ruokaa", päin vastoin. On ihanan helpottavaa saada syödä kaikkea monipuolisesti vuosien tauon jälkeen. Itsensä kiusaamistahan se suorastaan on, kun kieltää tietyt ruoka-aineet itseltään ja sitten niitä alkaakin himoitsemaan hirveästi, ainakin minulle kävi niin. On se ihmismieli niin kummallinen...
PoistaOlen kanssasi täysin samaa mieltä! Itse söin aivan kaikkea ja hyvin vapaasti ollessani terve sekä nyt, kun olen ollut jälleen osastohoidossa, ja olen voinut todella hyvin! Voin hyvin silloin terveenäkin, vaikka söin "ihan miten sattuu"! Kaikilla on tietysti omat mielipiteensä asiaan, mutta minäkin haluan uskoa ihan siihen perus ruokaympyrään ja vuosia vallalla olleisiin ravitsemussuosituksiin. Kukin syököön tavallaan, mutta minä haluan uskoa, että mikään ei ole kiellettyä! :)
PoistaItse en ole vielä edistynyt niin pitkälle, että pystyisin/uskaltaisin syödä aivan kaikkea, mutta olen tässä vaiheessa jo ikionnellinen siitä, että pystyn hyväksymään ja syömään hyvillä mielin esim. semmoista ruokaa, jota olin aiemmin pitänyt kiellettynä. Nyt tiedän, ettei siitä oikeasti tapahdu mitään pahaa ja se on tosi helpottavaa! Kyllä sekin päivä vielä koittaa, kun pystyn taas syömään "turvallisin" ja hyvillä mielin ihan mitä vain, ihan niinkuin ennen! :) Pitää vain olla sitkeä ja kärsivällinen. Oletko sinä ollut tyytäinen osastolla saamaasi hoitoon ja pystytkö sanomaan, onko edistymisesi edennyt melko tasaisesti vai tuliko esim. tietyn ajan jälkeen jonkunlainen harppaus eteenpäin (tai taaksepäin)? Itse olen huomannut sen, että koko ajan oppii jotain uutta ja saa lisävarmuutta kunhan jaksaa vain toistaa ja noudattaa ohjeita :)
PoistaMuutokset eivät todellakaan tapahdu nopeasti, vaan alkaa ihan pikkuisista jutuista. Vaikka ihan siitä, että uskaltaa laittaa ylimääräisen kurkkuviipaleen leivälle, sitten ehkä valita leipää mistä oikeasti pitää ja pian taas kokeilla jotain uutta. Eteneminen on oikeasti todella hidasta ja ulkopuolisen silmin joskus saattaa tuntua, ettei edistymistä ole tapahtunut lainkaan, mutta itse tietää, että on taas antanut itselleen luvan johonkin uuteen "kiellettyyn" ruokaan:)Totta, pitää vaan olla sitkeä ja kärsivällinen!
PoistaItse olen tosiaan oppinut itsestäni ja sairaudestani kantapään kautta niin paljon ja jatkuvasti! En tiedä oletko lukenut sairaushistoriaa koskevia postauksia, mutta niistä ainakin käy ilmi, että takapakkia on otettu ja useasti. Takana minulla on lukuisia sairaalajaksoja ja aina olen oppinut jotain uutta siitä, mikä edellisessä hoidossa ja kotiutuksessa meni pieleen. Nyt olen tyytyväinen hoitooni, mutta ennen kaikkea siihen sen vuoksi, että ensi kerran olen itse motivoitunut todella nostamaan painoani ja parantumaan. Ennen kaikki aloite/pakote on tullut hoitohenkilökunnan puolelta, mutta nyt olen itse ollut paljon aktiivisemmassa roolissa ja tosiaan motivoituneempi. Nyt koen todella olevani valmis parantumaan! Jos et ole lukenut hoitokertomus-postauksiani, niin ajattelin tänään vielä laittaa samaan postaukseen linkit kaikkiin niihin, jos tiivistetty versio sairaushistoriastani kiinnostaa:)
Saako kysyä, millaista hoitoa sinä saat? :)
Olen kyllä lukenut osan postauksistasi, mutta kaikkea en ole vielä kerennyt :) Vähän kerrassaan, niitä on tosi mielenkiintoista lukea!
PoistaItse olin syksyllä vähällä joutua osastohoitoon, mutta jotenkin sain kerättyä itseäni sen verran kasaan, että hoitoni alkoivatkin edetä ihan kotoa käsin. Silloin sain ensimmäistä kertaa todella oman motivaation paranemiseen, koska elämäni oli hirveää...Ravitsemusterapiaa, psykiatriahoitoja, labrakäyntejä jne. Siitä se lähti pikkuhiljaa etenemään ravitsemusterapeutin laatiman "ruokaohjelman" + liikuntakiellon avulla. Mittailen itse annokseni ja hoidan syömisen muutenkin pitkälti omatoimisesti, mutta koska olen niin motivoitunut, en halua lipsua, vaan syön jokaikisen leipäpalan, mikä ohjelmaani kuuluu. Olen saanut ihan hirveästi varmuutta syömiseen, kun toistoja on tullut paljon. Ruokamäärää on kasvatettu pikkuhiljaa ja muita muutoksia tehty tarpeen mukaan. Tämä on ollut minulle todella hyvä väylä paranemiseen ja ravitsemusterapian olen kokenut tärkeimmäksi.
Alkuun oli niin ihmeellistä taas syödä! "Päivät aloitetaan syömällä...? Ostanko minä oikeasti tavallista jogurttia kaupasta? Nam. Voinko minä tosiaan syödä kaksi lämmintä ruokaa päivässä + kaikki muut ateriat?" Mutta siis ei tämä operaatio ole minulekkaan missään nimessä yksinkertaista ollut...Takana on monet itkut, ahdistusta, epävarmuutta, pettymyksiä jne. mutta eteenpäin on mentävä, niin tästä paranee! :)
Ei varmasti ole ollut helppoa, mutta valtavan hienon työn olet tehnyt: saat olla todella tyytyväinen itseesi! :) Oli hienoa lukea tuota, miten kuvasit sitä työtä, mitä parantumisesi eteen olet tehnyt:) Kaikki tuo motivaatio, ateriasuunnitelmassa pysyminen, liikuntakiellon noudattaminen jne. ovat tie paranemiseen ja kuulostaa siltä, että olet vahvasti sillä tiellä. Tekisi mieli antaa voimahalaus tältä suunnalta<3
PoistaJa miten kuvailit tuota ihmetystä, mitä lupaan syödä tulee: niin totta! Ja vielä mahtavampaa on se, kun oikeasti pystyy jo antamaan itselleen luvan nauttia ruoasta:)
On tosi mukava vaihtaa ajatuksia sellaisen kanssa, joka on itse kokenut saman ja tietää, mistä puhutaan! :) Monet eivät vain voi ymmärtää tätä sairautta ja sen hankaluutta. Sen eteen kun pitää oikeasti taistella ja tehdä työtä, koska paranemiseen ei ole mitään lääkekuuria tai ihmenappia.
PoistaEniten minua pelottaa paranemisessa, paremmin sanottuna vartalon muuttumisessa, se että pystynkö olemaan tyytyväinen itseeni normaalipainoisena. Niihin aikoihin, kun aloin oireilla, olin alkanut katsoa itseäni hirveän kriittisin silmin, enkä pitänyt näkemästäni. Olen pikkuhiljaa yrittänyt totutella ajatukseen, että vartaloni on tarkoituskin muuttua, että voin parantua, mutta ajatukseni ovat vielä tosi ristiriitaisia. Toisaalta paranemisen kaikki muut puolet houkuttelevat sitäkin enemmän: ei pohdiskeluja, mitä "saa ja ei saa" syödä, ei miettimistä sosiaalisiin tilanteisiin liittyvästä syömisestä, ei outoja velvoitteita tai pakotteita jne. Tiivistetysti sanottuna: syömisen yksinkertaisuus ja kyky keskittyä ihan muihin asioihin kuin ruokaan ja syömiseen! Siihen minä pyrin ja muut "sivuseikat" on vain kestettävä ja niihin on totuteltava. Mutta uskoisin, että riittävällä tuella niistäkin selviää hienosti :) Ihaninta on tietää, ettei ole yksin tämän sairauden kanssa ja ylipäätään se, että on myöntänyt olevansa sairas. Se ja halu parantua ovat olleet ratkaisevia tekijöitä.
Voimahalaus sinullekin ja mukavaa loppuviikkoa! :)
Kommentoi aina kun vaan siltä tuntuu, sillä tämä on vertaistukea parhaimmillaan:) Ja mitä tuossa lopussa luettelit: ne todella ovat niin hyviä asioita, että jossain vaiheessa omien vartalosta löytyvien "vikojen" sureminen jää kakkoseksi. Näin minä ainakin olen kokenut aina, kun paino on vaan noussut ja ajatus taas selkiytynyt. Ja nuo viimeiset sanasi ovat oivalluksia, jotka ovat avain parantumiseen:) Kivaa loppuviikkoa sinullekin! :)
PoistaMua ärsyttää noi ihme dieetit ja villitykset. Ihmiset vaan syö jotain jauheita ja "vain yksi prosentti rasvaa" ruokia. Ne ei ole edes oikeaa ruokaa, vaan jotain keinotekoisia ruoantapaisia tuotteita. Ja jos tekee mieli jotain ruokaa, niin miksi siitä pitää tehdä ns kielletty hedelmä. Se pyörii päässä vaan enemmän ja sitten sitä "sortuu" ja tulee paha mieli ja tsädämmm oravanpyörä on valmis!
VastaaPoistaOliko se Ruotsissa vai missä kun h&m:ää syytettiin siitä, että ne oli käyttäneet jotain tositosilaihaa mallia. Hyvä esimerkki nuorille.... Mä luin joskus noita öehtijuttuja ja "vinkkejä". Niitä piti oikein metsästää. Ja aina just noita ylipainoisten vinkkejä, kun ne oli tehokkaimpia ja itse olin aina omasta mielestäni tosi iso ja huonokuntoinen... Mä tosin sorruin aina ja se johti toisennäköiseen oravanpyörään... Nykyään ei vois vähempää kiinnostaa noi jutut just ton takia...
Hienoa kuulla, että pystyt kiertämään ja kaukaa nykyään tuollaiset jutut! Tuntuu tosiaan, että nykyään syöminen ei ole lehtien mukaan mitään oikeaa syömistä enää, vaan mittailua, poppaskonsteja, aikatauluja ja ihmedieettejä! Ja lisänä vielä kaikki laihdutuspatukat, -pirtelöt yms.
PoistaJa joo, se tais olla niin, että H&M oli muokannut koneella kaikkiin kuviin samanlaisen "täydellisen" vartalon malleille, päät oli vaan erit! Antaa tosi hyvää mallia nuorille ja naisille yleensä naisvartalon "vaatimuksista"!
Tuttua ja aiheuttaa mullekin samaa syyllisyyttä, itse olen parantunut ahimintahäiriöstä, eli BEDISTÄ. Osaan jättää nuo asiat jo omaan arvoonsa ja syön perusruokaa nälkäisenä niin paljon että tulen kylläiseksi, anna vapauden itselleni syödä, koska rajoitteet voi johtaa taas ahmimiseen. Mua on myös vapauttanut sen ymmärtäminen, miten kaikki laihduttamiseen liittyvä, on kontroillointia ja sisältää valheellisia mielikuvia, millaisia naisten tulisi olla ja lietsoo vaan tytymättömyyttä itseään kohtaan. Ajattelen sitten että olen hyvä ja riittävä tällaisena ja että nuo ei koske minua, olen ainutlaatuinen.
VastaaPoista