tiistai 27. maaliskuuta 2012

Fysioterapiaa

Eilen minulla oli vihdoinkin ensimmäisen kerran lihaskuntoharjoittelua fysioterapiassa, jota olen todella odottanut. Viime viikollahan fysioterapia peruuntui, joten sain luvan omahoitajalta tehdä kevyen lihaskuntoharjoituksen omassa huoneessani. Tällöin teinkin melko monipuolisen lihaskuntoharjoittelun ilman mitään välineitä. Kuten silloin kerroinkin, minulla on huoneessani venyttelyä varten jumppamatto, jonka päällä saatoin tehdä loistavasti erilaisia liikkeitä. Laitoin silloin musiikin soimaan ja nautin siitä lihasten rasittamisesta. Jo samaisena iltana lihakseni alkoivat ihanasti kipeytyä ja seuraavana päivänä todellakin tuntui siltä, että lihaksia oli rasitettu. Olin todella positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka hyvin jaksoin harjoitteita tehdä siihen nähden, että en ole kuukausiin voinut tehdä minkäänlaista lihaskuntoharjoittelua.

Eilen kuitenkin teimme harjoituksia yhdessä fysioterapeutin kanssa. Ensin hän kyseli ja kartoitti sitä, millaisia harjoitteita olin yksin viime viikolla tehnyt, jonka jälkeen aloimme tekemään erinäisiä lihaskuntoliikkeitä käyttäen apuna jumppanauhaa sekä jumppapalloa. Teimme käsilihasliikkeet käyttämällä jumppanauhaa vastuksena, samoin kuin muutamia alavartalon lihaksia kuormittavia liikkeitä. Teimme liikkeet jumppapallon päällä istuen, jolloin  se vaati enemmän, kun täytyi tasapainotella pallon päällä ja jännittää koko kropan lihaksistoa. Vatsalihas- ja selkälihasliikkeet tein jumppamatolla ilman välineitä. Olin suoraan sanottuna fysioterapian jälkeen melko pettynyt harjoitukseemme, sillä minusta se oli todella kevyt eikä vastannut lainkaan odotuksiani. Olin odottanut, että pääsisin tekemään kunnon rasittavan lihaskuntoharjoituksen esimerkiksi käsipainoja apuna käyttäen. Harjoittelun keveyttä lisäsi se, että fysioterapeuttini on niin kova juttelemaan kaikista asiaan kuulumattomista asioista, jolloin se itse fysioterapia jää vähemmälle. Sarjojen väliset tauot venähtivät aina melko pitkiksi hänen jutellessaan, ja yritin aina varovasti väliin sanoa, voisinko jo tehdä uuden sarjan liikkeitä. Muuten fysioterapeuttini on kyllä todella mukava ja varmasti asiansa osaava, mutta usein tuntimme kuluu niitä ja näitä jutellessa.


Sanoinkin fysioterapeutilleni siitä, että koin harjoituksen hieman liian kevyeksi ja hän lupasikin, että ensi viikolla voimme mennä fysiatrian tiloihin, jossa olisi käytössä ilmeisesti ihan kuntosalilaitteita. Täytyykin tuoda kotoa mukaan jumppakengät, sillä joitain liikkeitä on salilla paljon mukavampi tehdä kengät jalassa. Toivoisin kovasti, että minulla voisi olla tuota lihaskuntoharjoittelua useammin kuin ainoastaan tuo yksi puolituntinen viikossa. Laskimme viime kerralla fysioterapeuttini kanssa, että kuntosaliharjoittelu ei itsessään lisää kulutusta liiaksi, joten sitä voisi mielestäni lisätä ainakin kahteen kertaan viikossa tai sitten pidentää sitä yhtä kertaa. Helsingissä viime vuonna minulla oli tässä vaiheessa jo tunnin lihaskuntoharjoitus viikossa sekä tunnin venyttelytunti, ja heti tavoitepainoni saavutettuani sainkin siirtyä saliharjoitteluun. Sain tuolloin käydä tekemässä saliohjelmani kahdesti viikossa. Toivoisin, että myös täällä lihaskuntoharjoitteluun panostettaisiin enemmän. Enkä toivo tätä lainkaan siinä mielessä, että se kuluttaisi energiaa, vaan haluaisin todella saada vahvistettua lihaksiani jo ihan tulevaa työssäjaksamistanikin ajatellen. Olen jo vuosia kärsinyt myös todella pahoista niska-hartia -seudun kiputiloista, jotka pysyivät aikanaan kurissa ainoastaan säännöllisellä lihaskuntoharjoittelulla ja hyvällä lihaskunnolla. Nyt sairauteni aikana kiputilat ovatkin olleet hirveitä, kun lihaksistoni on ollut niin heikko.

Minusta olisi muutenkin mukavaa, että myös fysioterpia huomioitaisiin hoidossani paremmin. Tarkoitan tällä sitä, että vaikka käynkin säännöllisesti fysioterapiassa, ei fysioterapeuttiani huomioida samalla tavalla osana hoitoryhmääni kuin hoitajia ja lääkäriä, sillä häntä ei esimerkiksi kutsuta koskaan mukaan hoitoneuvotteluihin. Minä aina kyllä ilmoitan ajan hänelle, mutta se ei koskaan niin lyhyellä varoitusajalla luonnollisestikaan hänelle sovi. Hän on itsekin siitä aina hieman harmissaan. Itse koen, että olisi tärkeää saada myös fysioterapeutti mukaan hoitoneuvotteluihin, jotta pääsisimme kaikki yhdessä suunnittelemaan liikunnan ottamista osaksi hoitoani sekä tulevaisuudessa suunnittelemaan sopivaa liikuntaohjelmaa minulle kotiin. Tämän asian kannalta moniammatillinen yhteistyö ei toimi lainkaan.

Mutta kaiken kaikkiaan oli mukavaa päästä taas edes hieman rasittamaan lihaksia:) Lihakseni eivät tosin ole tänään lainkaan kipeät, joten selvästi ensi kerralla saisi harjoitus olla hieman enemmän lihaksiani kuormittavampi!

<3: Laura

8 kommenttia:

  1. Voi että, se höpöttäminen on joskus tosi rasittavaa (x

    Voi kokemuksesta sanoo et fyssarin mukana olo hoitoneuvotteluissa on tosi jees. Ainakin mun kohdalla se on aina "puolustanu" mua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä kun se höpöttäminen on aivan aiheen ulkopuolelta:D

      Mutta olisi tosiaan kiva saada fyssari mukaan hoitoneuvotteluihin, koska niin minäkin olen kokenut, että hän on niin kertoina kun mukaan on päässyt, nimenomaan pitänyt minunkin puoliani!

      Poista
  2. Joo on se vähän huvittavaa tietää mitä niillä tarjotaan joulupöydässä tai minkälaisia vaatteita sen tyttö käyttää :)

    Vaadit ens kerralla sen mukaan. Onhan sillä kuitenkin ihan erilainen näkemys susta, kun muilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä joo hassua tietää niin paljon oman fyssarinsa elämästä:D Ennen kotiutumista ainakin on pakko joo saada se mukaan hoitoneuvotteluun!

      Poista
  3. Sulla taitaa olla ihan superkunto toipuvaksi anorektikoksi! Itse olen saanut voimiani takaisin hyvin hitaasti, eikä vieläkään esim. 4 kilon kahvakuula nouse vasemmalla kädellä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ihan ollut itsekin yllättynyt siitä, miten hyvin voimat ja kestävyys ovat palautuneet! Tosin en minäkään tuollaisia kilomääriä varmaan nostelisi:D Mutta tilanteeseeni nähden koen kuntoni kyllä olevan melko hyvä. Vielä enemmän kyllä jaksan aina kummastella sitä, miten itsekin on jaksanut töissä nostella ja käännellä vanhuksia, kun paino on ollut ihan alimmillaan! Kai se sitä suomalaista sisua on:D

      Poista
  4. Heippa kultainen! Ihan liian pitkästä aikaa, voi ei ja anteeksi :( Kirjoitan sinulle nyt pikaisesti ennen kun heitän repun selkään ja lähden päivänmittaiselle matkalle kohti koti-Suomea :) Budjetoija tekee elämästään hankalaa: edullisin reitti on mennä junalla 3h Lontooseen, hengata siellä n.10h, ottaa yöbussi (1,5 puntaa!) kentälle ja venata siellä koko yö aamulla lähtevää halpalentoa xD Noh, kotona saa sitten nukkua.

    Tämä postaus herätti hilpeyttä, kun muistin ko.fyssarin. Itse en jaksanut enää loppuvaiheessa hänen tapaamisiaan, kun ne olivat pääasiassa monologia. Hän oli mitä sympaattisin ja ihanin ihminen, mutta puhui taukoamatta omista lapsistaan, äidistään, perhe-elämästään ja työpäivistään. Joskus emme ehtineet lainkaan tehdä fyysisiä harjoituksia, kun ko.naikkonen tykkäsi niin kovasti rupatella. Meidän oli kerrankin tarkoitus tehdä harjoituksia kehonkuvaan liittyen, mutta hän alkoikin puhua aiheesta omasta näkökulmastaan: "Minun äidilläni on aina ollut roikkuvat rinnat, mutta minulla on tällaiset nysät." xD Olin lievästi sanottuna hämilläni. Kiva tietää, mutta mitähän me tehtäisiin tämän Minun kehonkuvani kanssa ? ;)

    Ihana kuulla, että vointisi on kohentunut noin huimasti ja pystyt todella jo tekemään fyysisiä harjoituksia väsymättä aivan loppuun. Ihan mieletöntä ja kuten Pinjakin tuossa viittasi, että aika yllättävää sinänsä. Minullakin tilanne on tosiaan se, että jaksaminen tuntuu jääneen anorektiselle tasolle ja uuvun todella helposti. Tosin omalla sitkeydellä sitä jaksaa kun on pakko ja oppii pitämään taukoja ja huilaamaan aina tilaisuuden tullen (kuten nyt edessäni olevan 30-tuntisen matkan aikana ;D)). Mutta sitten kun iskee väsymys ja tulee tilanne, jossa ei välttämättä tarvitse jaksaa, sitä huomaa omien voimiensa vähäisyyden konkreettisesti. Sisulla mennään eteenpäin, kunnes seinä tulee vastaan. Joskus kannattaisi vaan katsoa sen verran eteenpäin, että näkisi sen seinän hyvissä ajoin ja oppisi hidastamaan :P

    No, nyt tulikin romaani. Pahoittelut ja kiitos ja anteeksi. :) Nyt pidät tuon super-Laura-asenteen ja läpät silmillä katsot kaikkeen siihen, mikä sinua terveessä elämässä ja tavallisessa arjessa odottaa. Muulla ei ole väliä. <3 Palaillaan asiaan Riksussa Kulmis-kahvien merkeissä (?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo monologit ovat kyllä kieltämättä hyvinkin tuttuja:) Meilläkin on useammin kuin kerran jäänyt minun fysioterapiani vähemmälle, kun olemme rupatelleet niitä näitä:D

      Fyysinen vointini tosiaan on kummasti kohentunut ja olen välillä ihan ihmeissänikin siitä, miten hyvin jaksan! Toki tuolla arkielämässä väsymys tulee vielä nopeasti, mutta näinkin rankkojen vuosien ja jaksojen jälkeen, mitä minullakin takana on, olen todella tyytyväinen siihen, miten olen fyysisesti toipunut:) Herää usko aina vaan enemmän ja enmmän siihen, että niin fyysisesti kuin psyykkisesti voin vielä parantua täysin:) Taaksepäin kun katsoo, niin sitä ihan ihmettelee, että millä voimilla ja ihme sisulla sitä onkaan tuolla painellut menemään! Mutta nyt kun on taas saanut otteen tästä hyvästä olosta, ei siitä halua kyllä missään nimessä päästää irti! Toivottavasti sinäkin saat nyt lomalla kerättyä voimiasi, ettet joudu koko aikaa kulkemaan ihan äärirajoillasi<3

      Kyllä super-asenne päällä ja ehdottomasti Kulmis-kahvittelut! :)

      Poista

Otan ilolla vastaan teiltä kommentteja: niiden avulla voimme vaihtaa ajatuksia sekä antaa vertaistukea toisillemme :)