Ihmettelen jotenkin tämänhetkistä nälkätuntemustani tai oikeastaan kylläisyyden tunteitani, jos vertaan tätä osastojaksoa aiempiin. Helsingissä minulla jouduttiin koko ajan lisäämään atreiasuunnitelmaani jotain pientä, kun painoni nousi. Tällöin painoni noustessa kehoni perusaineenvaihdunta kulutti luonnollisesti enemmän energiaa, liikkuminen vei enemmän energiaa liikuttaessaan painavempaa kehoani sekä kasvanut lihasmassa kulutti enemmän energiaa. Helsingissä ateriasuunnitelmani siis kasvoi jatkuvasti loppua kohti ja painoni ylläpitoa varten tehty ateriasuunnitelmani oli isompi kuin itse painonnostosuunnitelma. Nyt tilanne on kuitenkin jotenkin täysin erilainen. Tunnen kuinka saan jatkuvasti enemmän energiaa kuin tarvitsisin, sillä olen koko ajan ihan täynnä ja minulla on ähky olo. En ole vielä toipunut edellisestäkään ruokailusta, kun seuraava on jo tuloillaan. Viime päivinä minusta on oikein tuntunut, että joudun ahtamaan ruokaa väkisin sisälleni. Ja tämä on tuntunut epämiellyttävältä niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Ulkoiluillakin on ikävä käydä, kun on niin täysi olo, etten meinaa jaksaisi eteenpäin liikkua, kun ruoka painaa mahassa.
Helsingin ajoilta en muista loppuvaiheessa olleen tällaista, vaan tässä painossa kulutukseni ja energiansaantini oli paljon enemmän mielestäni tasapainossa. Siten en yhtään ihmettele, että painoni nousee yhä hurjaa vauhtia, sillä tunnen oikeasti sen, kuinka saan koko ajan liikaa energiaa. Minulla on sellainen olo, kuinka oikeasti kerään ylimääräistä energiaa itseeni. Vielä hetken aikaa se onkin tarpeen, sillä minulla on vielä himpun verran painoani nostettavana - riippuen tietysti siitä, mikä lopullinen tavoitepainoni on. Mutta entäpä sitten, kun olen saavuttanut tavoitepainoni? Täällä ravitsemusterapeutille pääseminen ei käy yhtä helposti kuin Helsingissä, jossa muutoksien teko oli mahdollista viimeistään seuraavana päivänä. Täällä voi joutua odottelemaan ravitsemustepeutin tapaamista pitkäänkin. Toivoisinkin, että minulla olisi jo suunnitelma siitä valmiina, että mistä voidaan vähentää ensimmäisenä, kun tavoitepainoni saavutaan. Täällä kun hoitajat ja lääkäri eivät suostu tekemään mitään muutoksia ateriasuunnitelmaani ilman ravitsemusterapeutin tapaamista.
Tarkoituksenani ei ole missään nimessä lietsoa itselleni paniikkia siitä, kuinka painonnousu jatkuisi loputtomiin, mutta ihmettelen vain kovasti kehoni erilaista reagointia painonnousuun tällä kertaa kuin Helsingissä ollessani. Oliko Helsingissä kultukseni tässä vaiheessa paljonkin suurempaa? Ehkä jonkin verran, mutta ei mielestäni niin merkittävästi. Haluaisin kuitenkin jo valmiiksi suunnitella ravitsemusterapeutin kanssa minulle ylläpitoruokavalion tulevaisuutta varten, sillä nyt ollaan jo ihan tavoitepainon rajoilla. Haluan minimoida sen mahdollisuuuden, että tavoitepainon saavutettuani minuun iskeytyykin pelko siitä, ettei painonnousu pysähdy lainkaan, mikäli jatkan entisellä suunnitelmallani. Haluan, että voin luottaa ateriasuunnitelmaani ja syödä luottavaisin mielin sen mukaan. Tässä vaiheessa kun vielä kuitenkin tarvitsen ruokailuni tueksi ateriasuunnitelman, joka toimii minulle lupana syödä. Se onkin ehkä suurimpana erona ja miinuspuolena yleispsykiatrisella osastolla olemiseen verrattuna erikoistuneeseen yksikköön, että ravitsemusterapeutille ei saa tarvittavan usein ja nopeasti aikoja.
Minkälaisia kokemuksia teillä on normaalipainon saavuttamisesta ja ylläpitoruokavaliosta? Olisi mukava kuulla, onko teillä kasvanut energiantarve painon noustessa selvästi, vai onko ylläpitoruokavalio ollut pienempi? Syömishäiriön ravitsemushoito -oppaan mukaan anorektikon energian tarve säilyy tavallista suurempana vielä jonkin aikaa normaalipainon saavuttamisenkin jälkeen, joten ihmettelen kehoni tämän hetkistä reagointia. Olisi mukavaa, jos jakaisitte kokemuksianne:)
<3: Laura
oletko tosi pitkä tyttö vai miksi ateriasuunnitelmasi on nykyään niin valtava? omani on noin 3/4 tuosta, mutta olenkin vain 160cm ja painokin vielä alhainen...
VastaaPoistaen kyllä ihmettele että tunnet ähkyä.
toivottavasti voisit pian alkaa syömään sen verran, mitä kehosi viestii sinun tarvitsevan :)
Olen 165 pitkä, joten en mikään pitkä tyttö ole, aika keskimitoissa mennään:) Minulla suunnitelma on tosiaan siksi niin valtava, että vielä vähän aikaa sitten nälkäni oli valtaisa, enkä tullut mistään kylläiseksi! Myöskään painoni ei millään meinannut lähteä nousuun, joten lisäyksiä jouduttiin tekemään aluksi runsaasti. Nyt se on noussutkin hyvin tällä ateriasuunnitelmalla ja pienellä kulutuksella, mutta ihmettelen vaan ettei painonnousu osoita mitää hiipumisen merkkejä, niin kuin ennen!
PoistaMutta kohta tosiaan voin alkaa syödä täysin nälkätuntemusteni mukaan, sillä tavoitepainoon ei ole enää kuin hippunen matkaa! :) Pitää vaan sukaltaa silti syödä riittävästi!
sun suunnitelma ei oo mitenkään valtava. se on just hyvä tällä hetkellä. ja mitä tahansa sun painolle tapahtuu nyt toipumisvaiheessa niin ainaki sitten kun olet ihan terve ja pystyt syömään normaalisti niin sun kehos löytää sen biologisen normaalinsa jossa sillä on kivaa =) voi olla että sun kehokaveri on menny vähän sekaisin kaikista näistä kummallisista vuosista...
VastaaPoistaKiitos lohduttavista sanoista:) Ehkä mun täytyy vaan luottaa siihen, että kyllä se paino aikanaan sitten tasaantuu ja vakiintuu juuri siihen minulle parhaaseen painoon, jossa kehoni toimii oikein ja voi hyvin!
Poistaitsellani tulee myös ähky olo siitä jos minulla on paljon piilo ahdistusta tai rasittavia tunteita sisälläni enkä pääse purkamaan niitä. kehoni reagoi siihen sillä että tulee ähky olo eikä nälätä. ikään kuin "ei mitään kiitos lisää" vaikka kyse on tunteista. tilanne helpottuu kun pääsen purkamaan oloani tai jotenkin käsittelemään tunteet. joskus pelkkä huomaaminen riittänyt niille. en tiedä voisko sullakin käydä ehkä näin? tsemppii! ^^
PoistaKiitos tsempeistä:) Voihan tosiaan olla, että tuntemukset ovat osittain myös psyykkisiä, kun tietää tavoitepainon vaan lähestyvän ja se aiheuttaa vähän tiedostamatontakin ahdistusta, mikä vaikuttaa heti syömiseen! Mutta pitää huolehtia, etteivät ahdistuksen tunteet vaan saa jatkossa vaikuttaa syömisiin! Ja minulla myös närästys lisää kylläisyyden tunnetta valtavasti, mikä voi tällä hetkellä olla syy jatkuvaan ähkymäiseen oloon:/
PoistaEn halua pahoittaa mieltäsi, mutta tämä viesti on kuin suoraan sairauden sanelemaa asiaa. Tästä näkyy vain puhdas lihomispelko ja ihan kun kumoisit kaikki aiemmat viestisi ihan suoraan. Tietty painonnousu voi olla pelottavaa mutta pisti hieman ärsyttämään tapasi suhtautua siihen että jos paino nouseekin yli sen sun hyväksymän alarajan. Tulee vähän sellainen olo sinusta, että pidät normaalipainon rajan yläpuolella olevia ihmisiä lihavina ja rumina.
VastaaPoistaHyvää jatkoa kuitenkin sinulle, toivotaan, että mielesi muuttuu ja olosi paranee, että voit joskus viel ajatella muutakin kuin painoa.
Tiedän sen olevan minulle vielä ongelman ja jos olet lukenut aiempia tekstejäni, olen niissä perustellutkin, mihin tämä pelko liittyy ja miksi se raja on niin ehdoton. Minulla se on aikananaan ollut se biologinen hyvänolon painoni, jonka vuoksi olen tähän tiettyyn painoon tavoitteni asettanut. Enkä suinkaan ole vielä vapaa kaikista anorektisista ajattelumalleista ja minulle on vielä paljon työstämistä niiden kanssa. Mutta eikö sinustakin jo se ole hienoa, että pystyn hyväksymään itseni siinä normaalipainon puolella, enkä ainoastaan runsaasti alipainoisena? Minusta se kertoo jo valtavasta ajattelumallien muutoksesta.
PoistaJa se, mikä liittyy minun sairauteeni ja omaan painooni ei todellakaan liity mitenkään siihen, miten näen muut normaalipainoiset ihmiset! Olen todellakin tuonut sen monesti esille, kuinka kauneus ei ole mitenkään tekemisissä painon kanssa! Olen korostanut useaan otteeseeen, kuinka minusta kauneus on kaikkea muuta kuin pelkkä paino. Se on persoonaa ja luonnetta ja paljon muuta kuin paino ja ulkonäkö ylipäätään. Surullista, jos ajattelet minun ajattelevan noin, sillä se ei todellakaan pidä paikkansa. Vaikka sairastankin anoreksiaa ja minulla on työstämistä sen suhteen mitä omaan painooni tulee, koen olevani kaikkea muuta kuin niin pinnallinen ihminen, joka ajattelisi kuvailemallasi tavalla.
Ja kiitos vielä tsempeistä, uskon vahvasti siihen, että pääsen tästä sairaudesta vielä eroon! Oletko lukenut muuten blogini alkuaikoina kirjoittamaa Kaunis nainen -postausta? Siinä ainakin tulee esille minun mielipiteeni kauneudesta ja nimenomaan siitä, kuinka oikeasti normaalipainoiset ihmiset ovat kauniita.
PoistaJoskus on myös niin, että osastolla huijaa itteään uskomaan et kaikki on hyvin, mutta oikeet ajatukset piilee niinkun pinnan alla. Must vaan tuntui, että tästä tekstistä välitty kaikki ne sun oikeet ajatukset ja ettet ole paljonkaan terveempi ajatuksiltas, kun ennenkään. Samassa tilanteessa moni on ja kuvittelee pärjäävänsä koska on osastolla. Mutta sinäkin tiedät, että kotona se elämä on ihan eri asia. Jotenkin vaan nään, et oot pahasti kiinni viel anoreksiassa, koska et tunnu ajattelevan muuta. Paraneminen on sitä, et pystyy miettiin muuta kun ruokaa ja painoa..
VastaaPoistaJa tuosta vertailusta halusin vaan sanoa, koska tuli itelle aika paha olo näitä juttui lukiessa. Oon parantunut anoreksiasta ja paino on normaalin keskivaiheilla ja vielä kamppailen ajatusten kanssa, et voinko hyväksyä kroppani. Sait mut vaan tuntemaan, että yli ajarajan ei sais mennä ja että pidät kaikkia muita lihavampina. Tuli myös sellanen olo että oon ite pahasti epäonnistunut ja että ne jotka paranee oikeesti, niin pysyy ihan siinä alarajalla. Pitäisit mua taatusi lihavana mitä nyt tekstit antaa ymmärtää. Kyl itse anorektikkona tiedän, et me vertaillaan toisiamme vaik väitetään muuta. Siks tuli paha olo siitä, kun ajattelin et katsot muita nenän vartta pitkin. Ihan kiva jos niin ei kuitenkaan oo ja voit arvostaa muita vaik ne ois ylipainosiakin.
Anteeksi kovasti, jos sellainen olo tuli, koska niin ei todellakaan ole! Tuli ihan surullinen mieli siitä, jos näin ajattelet minun ajattelevan. Tämä on vielä minun omaa työstämistäni ja kovasti toivonkin sitä, että ne rajat minullakin löystävät vielä ja näin varmasti tulee tapahtumaankin! Haluan esimerkiksi kovasti lapsia tulevaisuudessa ja silloin jos koska vartalo muokkautuu kovasti! Ja sitä varten myös painoni tulee varmaan ollakin yli sen alarajan, jotta tämä edes mahdollistuisi! En varmasti pitäisi sinua lihavana, sillä en pidä muitakaan normaalipainoisia. Esimerkiksi kaikki minun parhaat ystäväni ovat täysin normaalipainoisia ja näyttävät minusta upeilta! :) Ennemminkin se on mennyt niin päin, että minä olen tuntenut itseni rumaksi heidän rinnallaan puikkutyttömäisessä vartalossa.
PoistaÄlä loukkaannu kysymyksestäni, sillä pahalla sitä en kysy, mutta oletko itsekään täysin parantunut ajatustasolla anoreksiasta, jos koet vielä niin vahvoja syyllisyyden tunteita painostasi ja koet epäöonnistuneesi, kun painosi on mitä on?
Tottakai osastolla kaikki on helpompaa, mutta sitä minä juuri nyt kotilomien kautta harjoittelenkin, että pärjään myös siellä. En teidä oletko lukenut aiempia tekstejäni, mutta niissä tulee kyllä hyvin vahvasti esille se, mitä hankaluuksia minulla vielä kotona on. Kuten viime viikonlopun jälkeisissä postauksissa. En todellakaan ole tuudittautunut ajatukseen, että olen jo terve, en suinkaan. Minulla on vielä paljon edessäni, mutta paljon on jo myös saavutettu!
Mutta nenänvartta pitkin en muita ihmisiä katso, se on varma se! Ihan harmittaa, jos muuta ajattelevat sillä tavalla.. Ennemmin olen vain kateellinen ihmisille, jotka ovat oikeasti normaalipainoisia ja voivat hyvin!
Ja vielä lisäyksenä, että todellakin arvostan ihmisiä olivat he minkä painoisia tahansa! En todellakaan arvota ketään heidän painonsa mukaan!
Poistavoi näitä anonyymeja, eihän se Lauran vika ole, jos heillä itsellään on itsetunto-ongelmia! Laura puhuu avoimesti omista ajatuksista, tunteista ja peloista, eikä tässäkään tekstissä mielestäni ollut mitään herjaavaa muita kohtaan. Eihän tuola missään lukenut, että "Normaalipaino on rumaa" tai "Tämän ja tämän painoindeksin ylittäneet ovat rumia!"
PoistaLaura ehkä kokee vielä lihomispelkoa jossain syvällä alitajunnassaan ja nyt ahdistus nosti päätään. Se on normaalia, kun parannutaan anoreksiasta ja se varmasti nostaa päätään vielä uudestaankin. Mun mielestä on epäreilua tulla syyttämään Lauraa siitä, että teksti sai heidät tuntemaan itsensä lihaviksi. Kyse on nyt Laurasta ja siitä miten Laura kokee itsensä, ei siitä miten Laure kokee teidät muut.
En saa tähän edes mitään järkeviä lauseita, pisti v*tuttamaan niin paljon! >:(
Kiitos oikeasti! Kyse kun ei todellakaan ole siitä, miten muut näen, vaan ainoastaan omasta päästäni ja saraudestani. Tällainen pohdinta on vain minun omien ajatusteni työstämistä ja ihan vilpitöntä ihmettelyä, ei loukkaus tai syytös ketään kohtaan!
PoistaMulla oli joskus samanlaisia tuntemuksia kun sulla... Osastolta päästyäni pudotin hieman ateriasuunnitelmastani pois (ateriasuunnitelmani oli hyvin samantyylinen kuin sinulla) ja painoni rupesi putoamaan heti... Jatkoin siis täyden ateriasuunnitelman syömistä ja jossainvaiheessa painon nouseminen loppui ja paino tasaantui.
VastaaPoistaSinuna en huolehtisi asiasta vielä! Koita päästä ravintoterapeutin puheille ja muista, että kotona tarvitset enemmän energiaa kuin osastolla! Varsinkin kun menet töihin (Onnea siitä!) ja muutenkin arkiaskareissa. Kotioloissa tuo energiamäärä voi olla hyvinkin sopiva!
Kiitos työonnitteluista:)
PoistaSe onkin ollut aina kompastuskiveni, että kun osastolla jossa arkikulutus on minimaalista, niin ajattelen sairaasti sen jatkuvan kotona muka samanlaisena. Sitten kun kotiudun, en olekaan uskaltanut syödä ateriasuunnitelmani mukaisesti ja paino on heti lähtenyt laskemaan. Mutta pitää vaan yrittää luottaa siihen, että se kulutus oikeasti on kotona sen verran suurempaa, että todella tarvitsee sen kaiken energian, mitä ateriasuunnitelmassa on!