lauantai 24. maaliskuuta 2012

Oma, rakas vartalo

Kehonkuvani on päivä päivältä yhä realistisempi, tajuan sen nyt. Olen nähnyt itseni normaalipainoisena oli painoni alimmillaan tai sitten ihan normaalissa. Nyt kun paino on oikeasti lähes normaalipainon alarajoilla ja tunnen oloni täysin normaalipainoiseksi, on se merkki jo paljon realistisemmasta kehonkuvasta. Enää en viitsi peilailla itseäni ja hakea muistuttelua siitä, että näytänhän laihalta. Enää en edes viitsi mittailla sormillani yltävätkö sormeni olkavarteni ympäri, koska ne eivät todellakaan enää sitä tee. Pyrin tietoisesti välttämään sitä sairaan puolen esiin tuomista, vaan mielummin yritän olla ajattelematta ulkoista olemustani näin päivittäin osastolla tai sitten pyrin suhtautumaan siihen neutraalisti. Olen todennut, että paras tapa suhtautua omaan muuttuvaan kehoon, on olla nostamatta siitä sen kummempaa numeroa omassa päässään. Olen saanut vihdoin hieman lisää liikuntaa viikko-ohjelmaani, joten voin vaan odottaa, että muutosta vartaloni muodoissa tapahtuu vain ja ainoastaan parempaan päin.

ಌ SugarPlum™© • Part 13 ಌ | FacebookKotona pyrin hakemaan kehoni muutosten hyväksymistä kauniiden ja istuvien vaatteiden kautta. Yritän ottaa kaiken ilon irti siitä, että vaatteet oikeasti istuvat taas ja olen saanut yhtäkkiä muutaman hyllyllisen housuja jälleen käyttööni. Toissa viikonloppuna Lahden shoppailureissulla kohtasin sovituskoppipelkoni pitkästä aikaa ja uskaltauduin sovittamaan vaatteita lukuisilla peileillä varustetussa sovituskopissa. Käytin tilaisuuden hyväkseni ja tarkastelin vartaloani eri kulmista, vaikka aluksi se pahalta tuntuikin. Tovin tarkastelun jälkeen totesin kuitenkin, että samalta se näyttää kuin ennenkin. Sairaimmillani en vain nähnyt realistisesti peilistä tuijattovaa luurankomaista hahmoa, vaan näin ne samat viat ja puutteet vartalossani kuin terveenä ollessani. Nyt näin jälleen vartaloni realistisemmin, en ehkä täysin totuudenmukaisesti vieläkään, mutta realistisemmin.

Ja viime viikonlopun farkkukokemus oli paljon parempi, kuin mitä osasin ennalta kuvitellakaan. Kuten sunnuntaina kirjoitin, minusta ei tuntunut yhtään niin pahalta kuin ajattelin, että minusta tavallaan pitäisi tuntua. Sen sijaan peilailin rohkeasti itseäni ja totesin, että omaan jälleen kunnon naisellisen takapuolen. Ja vaikka vielä vähän lisääkin tulee alavartalooni painoa kertymään, ei maailma siihenkään kaadu. Poikaystäväni mukaan ainakin sivuprofiilista katsottuna takamukseni on vieläkin hieman liian lattana. Eli varaa on vielä muutamalle lisäkilolle farkuissanikin:) Se sijaan, että surisin sairaalloisen laihan näköisen kehoni "menettämistä", aion ottaa kaiken ilon irti naisellisemmasta kropastani ja siitä tunteesta, että olen taas yksi muiden joukossa. Olen kuin kuka tahansa toinen nuori nainen. Meitä naisia on vartalon malleiltamme joka lähtöön, mutta kaikki ovat aivan yhtä hyviä. Enää en hae sitä mielihyvää, että erottuisin laihuudellani muiden joukosta, vaan nautin siitä, että näytän terveen ihmisen silmissä oikeasti paremmalta - paljon paremmalta. Ja vielä mitä vaatteisiin tulee, niillä saa ihmeitä aikaan ja pystyy helposti korostamaan omia parhaita puoliaan ja vaikka sitten hieman häivyttämään niitä kohtia, joihin ei ole täysin tyytyväinen - niitä kun tulee olemaan aina ja kaikilla.

Minulla tulee olemaan vartalossani aina ne paikat, joiden kanssa en ole täysin sinut. Vartaloni ei ole täydellinen, eikä se sitä tule koskaan olemaankaaan. Mutta olen vihdoinkin ymmärtänyt sen, että haluan hyväksyä vartaloni vikoineen kaikkineen mieluummin, kuin tuohota sitä pala palalta havitellen anorektisessa mielessä täydellistä vartaloa, joka on oikeasti kaikkea muuta kuin täydellinen. Sen lisäksi, että se näyttää sairaalta, se on sairas. Aliravittu keho ei toimi normaalisti, eikä voi hyvin. Kimmokkeena tälle pohdinnalle toimi niinkin yllättävä asia, kuin eräästä Anna-lehdestä talteen ottamani haastattelu Aira Samulinista. Selailin erään viikon Anna-lehteä puolihuolimattomasti ja silmiini osui tekstistä esiin nostettu lausahdus: "Nuorena näin kropassani kaikenlaisia vikoja. Nyt rakastan sitä, että se on terve ja toimiva".  Tämä lausahdus pysäytti. Näin sanoo 85-vuotias, joka iästään huolimatta on mitä parhaimmassa kunnossa ja voinnissa. Entäpä minä sitten: 24-vuotias, joka löytää kropastaan kyllä kaikenlaisia vikoja, mutta ei voi sanoa kroppansa olevan täysin terve ja toimiva. Vielä hetki sitten se oli kaikkea muuta kuin terve ja toimiva.

Nyt viimeistään tuon herättelevän lausahduksen jälkeen on siis ajattelun muutoksen aika. Se, että painoni nousee ja muokkaa kehoani minulle epämieluisaan suuntaan, tuo ehkä enemmän niitä vikoja esiin, joita itsessäni näen. Mutta mikä tärkeintä, se tuo mukanaan myös fyysisesti terveen kehon. Jos ummistaisin edes hetkeksi silmäni siltä vaa`an lukeman tuijottamiselta ja kehon muotojen ja muhkuroiden tuijottamiselta, voisin viimein havahtua siihen, kuinka oikeasti hoivaan kehoani nyt tällä kaikella. Kaikki ruoka jonka syön, on kuin balsamia haavoilleni, lääkettä keholleni. Ja samalla, kun ummistan silmäni vaa`an lukemilta, aion avata ne realistisesti ja terveesti kehoni ulkonäölle ja voinnille. Ei se normaalipainoisena olekaan yhtään sen hullumpi, vaan toimiva ja terve, eli juuri hyvä!

<3:Laura

17 kommenttia:

  1. hyvä Laura!:)
    Kuulostaa hyvältä!

    T: Matu

    ps. kuulin että meiän opparia käytetään tehokkaan törkeästi hyväksi!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matu! :) Kuulostaa hyvältä toi opparijuttu! Mistäs moisesta kuulit? :) Johan sen eteen tehtiinkin töitä, että sietääkin olla hyödyksi, ettei turhan päiten tehty;)

      Poista
  2. Oikeasti, rakastan tuota asennetta. Pitää yrittää etsiä omasta kehosta ja itsestä ne kohdat, joita rakastaa, joista oikeasti pitää. Ja jättää ne ei niin hyvältä tuntuvat kohdat omaan arvoonsa. Ei kukaan muu huomaa eikä välitä niistä epäkohdista kehossa, kun he näkevät sen kokonaisuuden kauniina.

    Eihän siitä oman kehon solvaamisesta, haukkumisestakaan hyvä olo tule, joten miksi turhaan etsiä epäkohtia? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Olen todennut, että täydellisen vartalon tavoitteleminen on täysin mahdotonta, sillä tietyt ruuminrakenteelliset asiatkin jo rajoittavat haaveilemani vartalon saamista. Tulen varmasti vielä usein ahdistumaan painoni noususta ja sen mukanaan tuomista muutoksista, mutta yritän pitää asenteen hyvänä ja mielen positiivisena:)

      Poista
  3. Hieno asenne!

    Itse alan olla aika epätoivoinen tämän naisellellisuuden vihaamisessa. En pidä rinnoistani yhtään. Lisäksi vatsani rajoittaa niin paljon pukeutumistani. Sen turvonneisuus (24h) on ikävä jäänne anoreksiasta. Voi kestää vuosia ennen kuin vatsa rauhoittuu...jos kuulemma ikinä. :( En voi pitää mitään kireitä ja istuvia paitoja.

    Toivon saavani edes ripauksen sinun tsemppiasenteestasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla naisellisuus painottuu lähinnä tuonne alavartaloon, mitä minä taas olen aina vihannut: siitä päivästä lähtien, kun tulin murrosikään ja lantioni leveni. Mutta kuten sinullekin kerran kommentoin, olen oikeasti onnellinen siitä, että olen sairastunut vasta aikuisiällä ja saanut naiselliset muotoni, vaikka ne nyt ahdistaisivatkin. Sinulla taitaa olla aikalailla erilainen ruuminrakenne kuin minulla, jos itse koet yläkroppasi ongelmaksi. Minulla tuota rintaongelmaa ei ainakaan ole.. Kuin korkeintaan toiseen suuntaan:D

      Mutta toivon todella, että vielä jonain päivänä oppisit hyväksymään kehosi juuri sellaisena kuin se on! Jos vaan voisit ajatella sitä sen kautta, mitä kaikkea hyvää normaali paino antaa vastapainona kauhealle aliravitulle kropalle ja sen tuomille kamaluuksille! Voimia sinulle<3

      Poista
  4. http://img2.timeinc.net/people/i/2006/gallery/bodies/nicole_richie.jpg Minusta nämä nicolen kuvat ovat olleet todella herättäviä! Vaikka kuinka ihannoisi laihuutta, niin en usko, että monikaan on sitä mieltä, että nicole järin hyvältä näyttää tuossa kuihtuneessa olemuksessaan.... Minusta on ollut ihana huomata, että hän on saanut nostettua painoaan ja että hän ei ole edes jäänyt sinne ihan normaalipainon alarajaan, vaan on saanut jopa hiukan juuri niitä kuuluisia naisellisia muotoja:)

    Jokainen saa olla oman kokosensa, mutta onhan se fakta, että TERVEENÄ näyttää parhaalta. Kuihtunut ei näytä terveeltä. AIKUISELLA ihmisellä kun tulee olla muotoja ja etenkin meillä naisille se perse kyllä leviää vanhetessa ja se pitää vain hyväksyä :) Ylipainoiseksi ei tietenkään tarvitse ryhtyä, mutta aikuisena ei vain kuulu enää olla lapsen muotoinen.

    Itse olin koko nuoruuteni ihan terveellisesti alipainoinen, eli en siis mitenkään laihduttanut ja söinkin ihan hyvin. Nyt 2 vuoden aikana lihosin 10kiloa ja vaikka yhä olen hoikka, tunnen itseni usein valaaksi :D Onneksi minulla on hyvä ruokahalu ja huono itsekuri, joten anoreksiaan en ikinä vaipuisi, vaikka minäkuva onkin usein vähän vinksallaan... Tuollainen itsensä näkeminen lihavana on siis ihan normaalia meille ei sairaillekin ihmisille. Se on vaan asia, mikä jokaisen pitää oppia hyväksymään:) Emme ole enää lapsia, joten vartalommekaan ei enää ole lapsen vartalo!

    Toivottavasti me molemmat opimme hyväksymään sen :)

    Onnea sinulle taistelussasi! Varmasti on kivinen tie parantuminen, mutta ehdottomasti sen arvoista. JA kyllä hetkittäinen kärsimys on sen arvoista, että loppu elämänsä saa elää helposti ilman nääntymistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Nuo kuvat todella ovat herätteleviä. Vielä jokin aika sitten sairaimmillani olisinkin saattanut ihannoida noita Nicolen riutuneita kuvia, mutta kyllä nyt pystyn jo rehellisesti olemaan sitä mieltä, että tuossa oikeanpuoleisessa kuvassa hän näyttää upealta. Kukaan terve ei tosiaan pidä kauniimpana tuota luurangonlaihaa olemusta, ei kukaan!

      Jokainen nainen, terveet yhtä lailla kuin anoreksiaa sairastavatkin, kipuilevat muotojensa, painonsa ja niiden muuttumisen vuoksi. Meillä naisilla varsinkin keho muovautuu ajan myötä ja paino vaihtelee jo ihan hormonaalisistakin syistä, joten parasta olisi oikeasti saavuttaa sellainen asenne, että oppisi rakastamaan vartaloaan vaikkei se mikään täydellinen olisikaan. Ja kuka sen täydellisen vartalon edes määrittää?

      Ja tosiaan, emme ole mitään lapsia, joten miksi meidän pitäisi lapsilta näyttääkään? Vaikka itse kriiseilenkin lantioni ja takamukseni kanssa, olen jo nyt siitä onnnellinen että ne tekevät minusta naisen näköisen, eikä lapsen!

      Ja kiitos valtavasti tsempeistä!:)

      Poista
  5. Pakko kysyä, että mitä ajattelet ton kuvan naisista, jotka on tossa sun laittamassa kuvassa? Ehkä oon ite vaan tosi sairas tai sit vaan nykyajan mittapuulla ihan normaali, mut must noi näyttää tosi tukevilta kaikki. Ite en vois koskaan hyväksyä itteeni noin paksuilla reisillä ja roikkuvalla mahalla, en vaan vois. :/ Ja vaikka aina puhutaan sisäisestä kauneudesta, mun mielestä noiden kuvan naisten vartalot on kyl sellaset, ettei se sisäinen kauneus ees pääse esiin... Vaikka paraneekin anoreksiasta, niin eihän se tarkota, että yhtäkkiä lihavuus onkin kaunista ja tavoteltavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asia on tosi monimutkainen, enkä oikein suoraan sanottuna tiedä, mitä siihen vastata, sillä en tiedä vielä täysin puhuuko minussa enemmän anoreksia vaiko terveys. Joten hyvän kysymyksen esitit! Laitoin kuvan sillä ajatuksella, että halusin kuvata sitä, että naisia on kaiken muotoisia ja kaiken kokoisia ja tärkeintä on olla sinut itsensä kanssa. Ja noista naisista ainakin kuvan perusteella välittyy sellainen, että on sinut itsensä kanssa.

      Vaikka nyt pystynkin jo hyväksymään kehoni jotenkin tämän painoisena ja teen koko ajan ajatustyötä, että hyväksyn sen vielä hieman painavampana. On totta, että minulla on vielä hyvin tiukka raja päässäni mihin painoni saa nousta. Ja todellisuudessa kuvassa olevilla naisilla paino on varmasti paljon korkeampi, kuin minun tämän hetkinen "kipurajani" on. En haluaisi edes kirjoittaa tätä tähän, mutta valehtelisin, jos sanoisin hyväksyväni itseni tuon painoisena, kun kuvan naiset ovat, en vielä. Mutta tässäkin voi puhua vielä anoreksia täysin! Tarkastelin kuvaa lähempää ja esimerkiksi toinen nainen vasemmalta on minun mielestäni melko hoikkakin.

      Tästä tuli nyt todella sekava sepustus, mutta joudun myös häpeäkseni myöntämään, etten ainakaan vielä pystyisi hyväksymään itseäni heidän painoisinaan, mutta se ei tarkoita sitä, etteivätkö he oikeasti olisi kauniita.

      Poista
  6. Suuret kiitokset tästä, todellakin pelkkää asiaa ja ihailtava asenne sulla, hyvä sinä! :) anna sairaiden ajatusten jäädä omaan arvoonsa, yritän itsekin noudattaa esimerkkiäsi ja oonkin lukenut tämän(kin) postauksen jo useampaan kertaan, se rauhoittaa ajatuksiani kummasti :) sun blogisi tärkeyttä mulle ei voi turhaan korostaa!
    Olisin kysynyt sellaista että miten punnitus siellä osastolla toteutetaan? Siis että toteutetaanko se esim aamuisin ennen aamupalaa alusvaatteisillaan vai miten, onko ajankohdalla väliä? :) oon myös mielenkiinnolla lukenut tuota sun ruokasuunnitelmaa ja saanut siitä apua omiin ruokailuihini, olisin vielä entistäkin kiitollisempi sulle kaikesta, jos viittisit laittaa tänne vaikka sen start-tason suunnitelman myös? Siitä voisi olla mulle korvaamatonta apua ennen kuin pääsen taas ravitsemusterapeutin juttusille.
    Oon niin iloinen tästä sun blogistasi, sen lukeminen on oikeasti yksi päivän kohokohdistani. Oot ihana!! :) tsemppiä paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi, piristi päivääni heti valtavasti! :) Hienoa, jos olet saanut blogistani itsellesi jotain, se tekee tämän kirjoittamisesta entistäkin tärkeämpää!

      Punnitus toteutetaan täällä osastolla niin, että se on kaksi kertaa viikossa siten, että päiviä en ennalta tiedä. Punnitus on jostain syystä aina yövuorolaisten aikaan eli joskus siinä kuuden aikaan aamulla. Punnitus tapahtuu alusvaatteisillaan ja vessassa käynnin jälkeen. Tällä tavalla varmistetaan, että olosuhteet ovat aina samanlaiset ja tulos vertailukelpoinen aiempaan. Eli jos paino otettaisiin illalla vaikkapa, olisi se luonnollisestikin korkeampi!

      Voin toki laittaa tuon start tason ateriasuunnitelman joku päivä, jos sen vaan tahdot:) Hyvä, jos niistä on jotain apua! Ainakin huomaat minun suunnitelmistani, kuinka paljon oikeasti ihminen saa syödä ja kuinka valtavasti oikeasti tulee syödä, jotta paino nousee!

      Tsemppiä itsellesi myös valtavasti ja voimahalaus tältä suunnalta<3

      Poista
    2. Kiitos itsellesi paljon vastauksestasi, sen kauniit sanat piristivät omaa päivääni valtavasti :) Ja kiitos myös infosta sekä etukäteen myös start-tason ateriasuunnitelmasta jos sen jaksat tänne kirjoitella :)
      Olen kommentoinut sulle tänne useampaan otteeseen ja luen tekstejäsi aina uudelleen ja uudelleen vaikeiden hetkien kohtaessa(varsinkin kirjoittamasi teksti "lupa syödä" on tullut luettua moneen kertaan kun ahdistus syömisestä on vallannut mielen ja aina se onnistuu rauhoittamaan samalla tapaa, suuren suuret kiitokset!) ja kaikkien kirjoitustesi perusteella en voi muuta kuin todeta että oot oikeasti aivan upealta vaikuttava tyttö. Ajatuksesi ovat todella fiksuja ja sinä jos kuka todellakin osaat kuvata tunteitasi todella hyvin. Kirjoitustaitosi ovat aivan omaa luokkaansa. Vaikutat myös tosi hyväsydämiseltä ja lämpimältä, kertakaikkiaan ihanalta ihmiseltä, jonka elämään toivon huiman paljon kaikkea hyvää. Olenkin onnellinen että olet hyvällä tiellä kohti paranemista, sekä myös isosta ystäväporukastasi ja muista läheisistä joita sulla on tukenasi :) ja vaikutatte poikaystäväsi kanssa todella söpöltä ja täydelliseltä parilta! niin ja olet myös todella nätti ja kaunistut aina vaan normaalipainoa kohti mentäessä :) Voisin kehua sua kyllä vielä vaikka kuinka paljon lisää, niin paljon apua oot mulle tuonut ja niin ihana tyttö olet :) mutta ajattelin kysyä että miltä kuulostaisi ajatus että alkaisit meilailla mun kanssani? Ymmärrän jos kuulostaa oudolta tai epäilyttävältä, koska emme kuitenkaan tunne ollenkaan, mutta vaikutat vain ihmiseltä johon olisi niin ihana saada tutustua ja löydän meistä paljon yhteisiä piirteitä :) Ehkä voisimme jopa ystävystyä, kuka tietää? Mutta ainakin mulle olis varmasti suuresti apua jos saisin vaihtaa kanssasi ajatuksia aina silloin kun sopivaa aikaa sattuu löytymään ja toivottavasti sullekin. Tuntuu ettei oikein kukaan muu kuin itse syömishäiriöstä kärsivä voi ymmärtää mitä käyn läpi. Voitaisiin olla toistemme tukena :) Mutta ymmärrän toki täysin jos sulla ei riitä aikaa tai voimavaroja tms kun päivität kuitenkin tätä blogiakin niin ilahduttavan usein, ja voin hyvin jatkaa vain aktiivista kommentointia täälläkin jos se tuntuu paremmalta niin :) Mutta jos ajatuksesta kuitenkin innostut niin ajattelin että voisin luoda uuden sähköpostiosoitteen ja kirjoittaa sen tänne ja voisit sitten poistaa kommenttini kun oot saanut sen itsellesi tai toki sopii myös niin että kirjoitan itse ekana sulle :) mietin vaan ettet ehkä välttämättä halua julkaista sähköpostiosoitettasi täällä.
      Mieti asiaa ja toivottavasti en ahdistanut sua tällä viestillä :) aurinkoista päivää sulle!

      Poista
    3. Kiitos ihanasta vastauksestasi<3 Et uskokaan, kuinka piristit mieltäni, joka on juuri tällä hetkellä hieman allapäin erään hoitajan käytöksen vuoksi! Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että laittelisimme sähköpostia toisillemme! Jos se sinua auttaisi ja saisit siitä vertaistukea, niin sehän olisi aivan mahtava asia:) Minä en tosiaan viitsisi laittaa sähköpostiosoitettani tänne, koska siinä on myös sukunimeni, mutta jos sinulla olisi sellainen osoite, jonka voisit tänne laittaa, niin voin sitten heti poistaa viestisi! Tehdäänkö näin? :) Olisi myös mukava vaikka jos ihan loisit google-tilin ja nimimerkin ja halutessasi liittyisin blogini jäseneksi, niin tietäisin aina liittää kommentin sinuun, jos innostut kommentoimaan johonkin tekstiini:)

      Poista
    4. Voin kertoilla sähköpostissa lisää siitä, mutta ei siitä tapauksesta kovin hyvä mieli tullut, varsinkin kun sitä on jatkunut jo pidemmän aikaa:(

      Google-tilin voi luoda ainakin niin, että painaa "liity tähän sivustoon" -painiketta ja valitsee siitä google-tilin, joka kyselee sitten tietoja. Vikassa vaiheessa muistaakseni on mahdollisuus keksiä nimimerkki, joten henkilöllisyys pysyy täysin salassa:)

      Haluatko, että poistan ton sun kommentin, missä on tuo sinun s-posti osoite? :) Laittelen sulle vaikka huomisella viestiä:)

      Poista
    5. Poistin sen kommentin varmuuden vuoksi, vaikka siinä osoitteessa ei ollutkaan sun nimeä:)

      Poista
    6. :/ ikävä kuulla että siellä on tollasta henkilökuntaa. Jos vaan jaksat ja haluat kirjoitella niin mielelläni kuulisin lisää :) lähetän piristyshalin joka tapauksessa sinne suuntaan! <3
      Okei, kiitti infosta, eipä toi google-tilin luominen niin monimutkaiselta kuulostakaan kuin luulin. Pitää kokeilla joku päivä kun on sopiva hetki :) ja kiitti kun poistit sen kommentin, varmuuden vuoksi just hyvä, vaikka siinä ei mun nimeä ollutkaan :)

      Jee kiva jos laitat huomenna viestiä, odotan jo innolla :) mutta älä ota siitä stressiä, jos tuleekin jotain ettet jaksa tai ehdi tai mitä vaan niin ehtiihän sitä muunakin päivänä :) varsinkin kun mullakin voi hieman kestää että ehdin vastata :/

      Kauniita unia sulle ja aurinkoista huomista päivää! :)

      Poista

Otan ilolla vastaan teiltä kommentteja: niiden avulla voimme vaihtaa ajatuksia sekä antaa vertaistukea toisillemme :)