Pienen pieniä iloja :)

Kun päivä päivältä alkaa oikeasti ymmärtää enemmän, kuinka paljon hyvää parantuminen niin fyysisesti kuin psyykkisestikin tuo mukanaan, alkaa olla kaikin puolin hyvä olla. Paranemisessa on laajassa mittakaavassa valtavasti hyviä asioita, mutta myös pikkuisia yksittäisiä asioita on välillä kiva mietiskellä, ja hakea niistä sitä hyvää mieltä itselleen ja hymyä huulilleen - varsinkin kun sairas puoleni ei enää estä minua miettimästä tällaisia:)

Voin jälleen istua kovemmallakin penkillä ilman, 

että tarvitsen lisäpehmusteen takapuoleni alle. Pehmustusta kun on tullut lisää omasta takaa;)

Voin jälleen käydä saunassa ja istuskella lauteella ilman, että häntäluuni vaikeuttaa istumistani, taikka makoilla lauteella ja rentoutua ilman, että selkäranka painaa ikävästi lauteita vasten.

Voin lähteä lenkille ja vaihtaa henkseleillä varustetut toppahousut tuulipuvunhousuihin, jotka pysyvät ylhäällä ilman, että joudun toisella kädellä pitämään niitä ylhäällä. Mukavampi kävellä, kun saa rennosti ja vapaasti heilutella käsiään eikä tarvitse pelätä, että housut tippuvat jalasta:D

Voin jälleen nukkua lempiasennossani sykkyrällä ilman, että luut kolisevat yhteen ja joutuisin virittelemään pehmikettä polvieni väliin.

Voin jälleen käyttää rintsikoita ilman, että kaarituet painavat ikävästi luihin :D

Voin vetäistä jälleen farkut jalkaani ja todeta niiden oikeasti istuvan ja näyttävän hyvältä.

Voin jälleen käyttää normaaleita paitoja farkkujen kavereina ilman, että minun tarvitsee pukeutua pitkään paitaan peittämään leggingseillä verhotun takapuoleni.


Voin pukeutua kevyemmin ilman että jäätyisin pystyyn ja sormeni alkaisivat sinertää. Tarkenen jälleen syödä t-paidassa ja nukkua ilman pitkiä yöpuvunhousuja. Tätä ei ole tapahtunut vuosiin!

Kukaan ei enää varoittele tuulisella ilmalla, että lähtisin kohta lentoon!

Voin hyvillä mielin valita eniten makuhermojani kutkuttavan jälkiruoan sen sijaan, että vaihtaisin sen automaattisesti kevyempään vaihtoehtoon:)

Voin vaan olla ja nauttia asioiden tekemisestä ilman jatkuvaa ahdistusta, nälkää ja ruoan ajattelua.

Voin jälleen haaveilla, unelmoida ja elää mielikuvissa ajatellen, että ne kaikki voivat oikeastikin toteutua enemmin kuin uskonkaan :)


Uskallan jo ottaa kehut vastaan ulkonäöstäni kehuina enkä suurena loukkauksena :)


Huomaan olevani aina vaan enemmän oma hymyileväinen itseni :)


 

<3: Laura

P.s. Huomenna luvassa pientä tarinointia lapsuus- ja nuoruusvuosistani, ajasta jolloin olin vielä täysin terve :)