Hyvän olon fiiliksiä

Mikä onkaan ihanampaa kuin oikeasti herätä siihen, että aurinko pilkottaa sälekaihtimien välistä! Vaikka kuinka aamupalalle meno ahdistaisi, ei voi olla apeilla mielin, kun ulkona on niin ihanan näköinen ilma :) Tänäänkin aamulla ahdistus yritti puskea pintaan jo ennen kuin päivä oli edes kunnolla alkanut - syytä tälle en osaa sanoa - mutta aurinkoisen ilman avulla sen voi sysätä kyllä helpommin sivuun. Pitäisi aina ajatella, että kun aurinko hymyilee, elämäkin hymyilee :)

En malta taas olla hehkuttamatta sitä hyvää fyysistä olo, joka minulla nykyään on. Vaikka kuinka muut asiat ahdistaisivat, on ihanaa huomata kuinka fyysinen kunto kohentuu päivä päivältä. Eilen kun lähdin aamulenkilleni teki mieli oikein pistää juoksuksi. Jos tiet olisivat olleet sulat ja jalassa juoksulenkkarit, olisin varmasti sen tehnytkin, niin hyvältä kävely tuntui. Ei - en olisi halunnut juosta polttaakseni ylimääräisiä kaloreita vaan siksi, että minusta tuntui niin hyvältä kävellä siinä. Luultavasti kuntoni olisi lopahtanut sen parin kymmenen metrin päästä, mutta silti! On ihanaa ajatella, kun kävelee pitkiä portaita ylös sairaalan mäelle, kuinka jalkalihakseni tekevät töitä vahvistuen samalla. Myös hengästyminen tuntuu pitkästä aikaa hyvältä. Ei kauhealta pakkosuoritukselta, vaan siltä, että kuntoni kohenee päivä päivältä. On ollut ihana myös huomata, kuinka vakiolenkissäni menee aina vaan himpun verran vähemmän aikaa. Tottakai se vaikuttaa rämmitkö lumisateessa auraamattomilla teillä, vai liukasteletko pääkallokelissä. Mutta samanlaisilla ilmoilla ulkoillesani olen oikeasti huomannut, kuinka yhtään tietoisesti vauhtia lisäämättä olen suoritunut lenkistäni nopeammin. Tuntuu mahtavalta ajatella, että kyllä minäkin tästä vielä voimistun ja saan kuntoni ja lihakseni takaisin :)

En millään malttaisi odottaa sitä, että saavutan sen painoindeksin 17 ja saisin luvan aloittaa lihaskuntoharjoittelun. Haluan päästä vahvistamaan ja muokkaamaan kehoani terveellä tavalla. Aluksi on tietenkin hyvä, että kaikki on rajoitettua, että liikunnassani säilyy kohtuus. Mutta nyt minulla alkaa vihdoinkin taas pilkottaa jostain se liikunnan riemu eikä kauhea pakkosuoritus. Ja se jos mikä tuntuu hyvältä! Huomaan kuinka omat sairaat kauneusihanteet mitä omaan vartaloon tulee, alkavat vähitellen muodostua terveestä ja urheilullisesta vartalosta. Enää silmä ei hakeudu anorektisen laihoihin malleihin ihailevin silmin, vaan urheilullisiin sopusuhtaisiin vartaloihin. En halua muuttaa anorektista pakkomiellettä laihuuteen pakkomielteeseen timmistä kropasta, mutta terveissä määrin haluan sellaista tavoitella. Minun tulee oppia hyväksymään kropassani ne paikat, jotka näin ennen ja näen yhä vikoina. Vartalon mallilleni en mitään mahda, mutta terveellisyyden rajoissa sen muokkaaminen tietynlaiseksi on mahdollista. Ja tässäkin asiassa minun tulisi muistutella itselleni, että se ulkonäkö ei ole se tärkein asia, vaan fyysinen hyvinvointi ja jaksavuus. Tämä tarkoittaa jaksamista normaalissa elämässä ja vähän fyysisemmästäkin työstä selviytymistä. Se on oikeasti se tärkein asia!

Kunhan vaan pääsen osastolta etsin itselleni urheiluharrastuksen, josta todella nautin. Olen haaveillut aina jostakin tanssillisesta harrastuksesta tai joogasta. Jostain, mistä oikeasti nauttii ja saa hyvän olon. Pakkoliikunta-ajatus ei tällaisen harrastuksen kanssa saa sopia samaan lauseeseen. Veljeni tyttöystävän kanssa joskus väläyttelimme, josko olisi mahdollisuus aloittaa aikuisbaletti, mikä kuulostaisi todella hauskalta. Olisi ihana löytää ryhmä, jossa vaatimukset osaamisen suhteen olisivat ihan nollassa ja kaikki olisivat mukana liikunnan riemun vuoksi. Joogan taas haluan aloittaa sen vuoksi, josko siitä olisi apua kehonkuvan realisoimisessa ja oman vartalonhallinnan parantamisessa. Koska jo venyttelystä tulee niin hyvä olo, uskon joogan vievän tämän tunteen vielä paljon syvemmälle. Täytyy vaan toivoa, että Riihimäen tarjonnasta löytyisi minullekin jotain mieluisaa :)

Tänään minulla on ravitsemusteraputin tapaaminen ja perjantaina kunnon hoitoneuvottelu. Eilen tapasin lääkäriä pikaisesti lääkärinkierrolla, mutta mitään muutoksia hoitosopimukseen ei tehty. Kaikki muutokset jätetään sitten perjantaille. Lääkäri sanoi, että on oikein ylpeä siitä, kuinka olen tsempannut, vaikka painnonnousun vauhti onkin päätäni huimannut. Päätimme yhdessä, että kun tulee aika tehdä muutoksia, tehdään niitä mielummin liikuntaan kuin ateriasuunnitelmaan. Jos on tarvis jarrutella painonnousua, tehdään se lisäämällä liikuntaa, eikä vähentämällä ateriasuunnitelmasta mitään. Tähän päätökseen olen tyytyväinen! Mutta tänään selviää, mitä mieltä ravitsemusterapeutti on ja perjantaina sitten taas pohditaan lisää, mihin suuntaan hoitoani aletaan viedä ja onko muutoksiin tarvetta. Sitä odotellessa siis:)

<3: Laura


P.s. Asiasta toiseen: olisiko teillä toiveita tai aiheita, joista haluaisitte minun kirjoittavan enemmän? Olisi kiva kuulla teidän mielipiteitänne :) Enemmän päivittäisiä kuulumisia, tietoa hoidosta, yleisiä mielipiteitäni koskien anoreksiaa... Kysyäkin saa aina, mitä vaan mieleen tulee :)