Elämältä saa mitä tilaa

"Elämältä saa mitä tilaa. Uhri pysyy uhrina, ruikuttaja ruikuttajana. Kun antaa enemmän tilaa plusmerkkisille asioille, niitä alkaa ilmaantua elämään. Ihmisten kannattaisi enemmän unelmoida ja visualisoida unelmiaan."
                                             
Tällaisen mietelmän revin joskus itselleni talteen jostakin naisten lehdestä, sillä se herätti minussa paljon ajatuksia. Aika ajoin olen palannut tuon irtirepäistyn lehtileikkeen ääreen ja pohtinut sen sanomaa tarkemmin. Kun asiaa rupeaa tarkemmin miettimään, sopii kyseinen ajatelma minulle kuin nenä päähän. Äitini on aina valittanut minun olevani luonteeltani perus pessimisti, joka näkee asioissa vain huonoja puolia. Usein loukkaantuneena otan kommentin vastaan: "enhän minä nyt mikään pessimisti ole, mutta kun se ja se asia vaan on niin huonosti".  Joudun kuitenkin tunnustamaan häpeissäni äitini olevan oikeassa. Vaikka sairastamiseni on raskasta, ei asenteeni tilannetta ainakaan helpota. Monesti sorrun myös ajatuksiin " en pysty" ja "eihän minusta siihen nyt ole". Yltiöpositiivinen poikaystäväni kieltää tällaiset lauseet minulta järjestelmällisesti ja sanoo: "kyllä sinä pystyt ja osaat, kunhan vaan yrität".

Yleinen pessimistisyys ei rajoitu minulla vain sairauteeni. Olen aina sortunut pessimistiseen ajatteluun, ehkäpä siinä uskossa, että "pessimisti ei pety". Huomaan monesti oikein lietsovani negatiivissävytteisiä ajatuksia ja hokevani epäonnistuvani jossakin yrityksessäni. Nyt olen kuitenkin päättänyt, että asiaan on tultava muutos. Haluan uskoa positiivisen ajattelun voimaan. Jos ihminen jää kieriskelemään itsesäälissä ja murheissaan, ei hän elämältä mitään positiivista voikaan saada. Kun uskaltaa päästää irti negatiivisista ajatuksista, voi avata silmänsä niille hyville asioille, joita omassa elämässä on. Kaikilla niitä varmasti on - edes pienen pieniä sellaisia. Nyt en suinkaan tarkoita, että voidakseen löytää elämästään positiivisia asioita, tulee kaiken olla mallillaan. Vaikka elämä kuinka murjoisi, löytyy jokunen kultahippunen varmasti jokaisen ihmisen jokaisesta päivästä.

Itse haluan aloittaa ajattelemalla, että minähän paranen. Haluan parantua tästä kaameasta sairaudesta, vaikka se veisi minulta voimia, vaatisi miljoonia kyyneliä ja aiheuttaisi valtaisaa ahdistusta. Haluan muuttaa ajatteluani siihen suuntaa, että minähän tulen parantumanaan. Minä pystyn muuttamaan käsitystäni syömisestä. Jos olen oppinut vääränlaisen syömiskäyttäytymisen, voin oppia uudelleen myös sen oikean. Haluan oppia, että ruoka ei ole viholliseni, vaan elinehto, nautinnon lähde, asia, joka on minulle hyväksi. Haluan kumota kaikki vääristyneet ajatukset, jotka olen ruoasta päässäni muodostanut.

Vaikka joudunkin myöntämään äitini toteamuksen pessimistisestä luonteestani todeksi, uskon silti unelmien ja haaveilun voimaan - aivan kuten lehtileikkeessä kehotetaan tekemään. Olen aina ollut kova unelmoimaan ja haaveilemaan. Minulla on aina ollut selkeänä kuva siitä, mitä haluan tulevaisuuden minulle tuovan tullessaan. En vaadi mitään ihmeellistä, aivan vaan tavallisia asioita. Unelmoin perheestä, työstä josta nautin, sekä rakkaitteni että ystävieni säilymisestä elämässäni. Joka kerta kun luen lehdestä entisen anorektikon parantumistarinan, tulen onneliseksi ja uskon taas omiin mahdollisuuksiini. Ette uskokaan, miltä tuntuu lukea anoreksiaa sairastaneen henkilön tulleen raskaaksi. Josko minäkään en olisi vielä sairaudellani tuhonnut itseltäni tätä mahdollisuutta? Jos tuo toinenkin, niin miksen minäkin?

Ja mitäpä sitä haaveilemaan tulevaisuuden asioilla, kun elämässäni on aivan mahtavia asioita jo nyt. Vaikka sairaus painaa päälle ja mieliala on usein maassa, on minulla oikeasti niin moni asia mallillaan elämässäni: rakastava poikaystävä, perhe, ystäviä, ammatti, ihana koti ja viimeisenä, muittei suinkaan vähäisimpänä, ihanista ihanin pieni koirani. Nyt vain pitää jaksaa taistella, etten sairauteni vuoksi menetä näitä asioita.

Mitä jos uloittaisinkin positiivisen ajattelun päivittäiseen elämääni ja tekisin päivistäni sillä tavalla mielekkäämpiä. Ajatuksilla siitä, mitä hyvää näen juuri tässä hetkessä. Katsoessani ulos ikkunasta, näen kauniin talvimaiseman: pakkasilman, lunta ja auringon paistetta. Mikä voisikaan olla sen kauniimpi näky? Saan istua tässä koneen ääressä tekemässä sitä, mistä tällä hetkellä todella nautin: kirjoittamisesta. Minulla ei ole kiire mihinkään ja saan vain olla. Minulle tulee tänään vieraita, joiden seurasta saan nauttia. Niin poikaystävä, äiti kuin siskonikin tulevat kylään. Oltuani pitkiäkin aikoja osastolla, tunnen välillä valtavaa yksinäisyyttä, joten en voisi olla onnellismpi, kun tiedän saavani vieraita tänään. Voisinkin ottaa tästä päivästä lähtien tavaksi kirjata ylös niitä päivän pieniä iloja, joita mieleeni tulee. Se voisi auttaa tekemään niistä suurista murheista edes hieman pienempiä.

Loppuun vielä loistava ajatus elämästä nauttimisesta, jonka kirjailija Riikka Pulkkinen eräässä lehdessä toi julki:

"Perustelematon ilo on tärkeää. Teen ystävieni kanssa toistuvasti suunniteltuja ylilyöntejä elämästä nauttimisessa. Ostamme tavallisena keskiviikkona ensin kuohuviiniä ja leivoksia, jonka jälkeen mietimme, mitä ihanaa vielä hankkisimme. Ehkä kukkia? Jaettu ylenpalttisuus on ystävyyden ja rakkauden keskeinen piirre. Ei ole päivää, jona ei ole syytä juhlia."





Näihin sanoihin,

Laura