When in Doubt, Just Do it!

Parisen viikkoa sitten julistin motokseni "kylmä kahvi kaunistaa", mutta heti sen jälkeen mieleeni tupsahti jälleen uusi sananparsi, joka haastaa hyvin kyseisen lausahduksen ja sen arjessani saavuttaman ykkössijan. Minulla, joka ei ikinä ole yhtään mottoa omakseen ottanut, omistaakin yhtäkkiä kaksin kappalein sellaisia ;) Tosin ensimmäinen kulkee arjessa mukanani pienen pojan äitinä, mutta tälle uudemmalle tulokkaalle löytyy hyvä sija taipaleellani terveiden kirjoihin. Oikeastaan tämä kyseinen motto on jo jäänyt vähemmälle käytölle vain ja ainoastaan huiman edistymiseni ja saavuttamani vapauden vuoksi, mutta sen mielessä pitäminen vielä pitkään on erittäin tärkeää. Niin tärkeää, että haluan jakaa tämän ajatuksen teidän kanssanne. Mikä se sitten on? Vaikken mikään kielinikkari englannin suhteen olekaan, kuvittelisin sen menevän suunnilleen näin: When in Doubt, Just Do it! Englanninkielinen lausahdus kuvailee mielestäni parhaiten sitä, mitä tuo pitää minulle ajatuksena sisällään. Mielessäni on tarkka selvitys tälle ajatukselleni, mutta sen muotoileminen ymmärrettäviksi lauseiksi tuntuu hieman monimutkaiselta. Toivon kovasti, että saatte kuitenkin ajatuksen hippusistani kiinni!

Tätä kyseistä lausahdusta voi tulkita mielestäni useammallakin eri tavalla. Yksi tavoista liittyy nälkätuntemukseen. Kuten olen ennenkin kirjoittanut, on minullakin ollut todella vaikeaa hahmottaa kaikkien näiden vuosien jälkeen, että milloin on aika tarttua nälkätuntemukseen. Vuosia olen noudattanut linjaa, jonka mukaan on aika syödä silloin, kun heikottaa, nälkä on aivan valtaisa ja olo kaiken kaikkiaan kurja - silloin kun voimat ovat jo erittäin lopussa. Nyt olen alkanut oppia jälleen, mikä on normaalia nälkätuntemuksiin vastaamista - oikeastaan voin sanoa hallitsevani tämän asian jo melkoisen hyvin. Yksi apukeino onkin ollut kyseisen moton noudattaminen käytännössä: jos yhtään epäilee voisiko olla jo nälkä tai olisiko aika syödä, niin silloin todellakin on se ainoa ja oikea, se täydellinen aika ottaa jotain purtavaa. Olen oppinut luottamaan siihen, että nämä kutkutukset sisälläni eivät ole vain sitä mielitekoa, vaan todellista nälkää. Keho alkaa viestimään, että olisi aika jälleen saada energiaa. Ja mikä parasta, kun jo tässä vaiheessa vastaa nälkätuntemukseensa, ei nälkä kasva liian suureksi ja olo muutu kurjaksi. Nykyään tartun nälkäaavistukseeni todella ennakoivasti eli juuri oikeaan aikaan. Ja kun nälkä ei ole liian suuri ruokailemaan ryhtyessä, niin tällöin välttyy siltäkin pelottavalta tai vähintäänkin hämmentävältä ajatukselta, että eikö nälkä katoa millään ruokamäärällä? 

Eli kun sinua vähänkään epäilyttää, olisiko tunne sisälläsi nälkää, on aika syödä - sillä se on kuin onkin se kuuluisa näläntunne!

...mutta epäile sairauden ääntä ja sairauden tekemiä päätöksiä!

Toinen tilanne, milloin olen soveltanut tällaista ajatusmaailmaa onnistuneesti, liittyy ruokien valitsemiseen sekä terveiden ajatusmallien noudattamiseen. Kun jokainen meistä tekee valintaa kahvilan vitriinin edessä, on mieliteoilla yleensä sanansa sanottavana. Itselläni tämä mieliteko on sairauden aikana tullut aina ensin vahvana mieleen, mutta heti tätä kyseistä ajatusta on seurannut sairauden mielipide asiaan. Anoreksiaa sairastavalla tai siitä toipuvalla onkin mielessään yleensä jokin sairauden sanelema mielipide asiaan kuin asiaan, vaikkakin sitten edes se pienen pieni kuiskutteleva ääni. Jos vähänkään epäilyttää, kannattaako sairautta haastavan ja mieltä pelottavan kakkupalan syöminen, täytyy tällöin todellakin toimia sairauden sanelemia epäilyitä vastaan eli syödä tuo kyseinen kakkupala, jonka todellinen mieliteko on sairastavalle valinnut. Ajatukset vetävät västämättä sairauden liputtamaan suuntaan, mutta ratkaisu on mahdollista tehdä myös terveyden puolesta - epäilyksistä huolimatta. Epäilys seuraa usein luontaista mielitekoa eli oikea tapa toimia on sivuuttaa epäilys ja toimia aloittamallaan tavalla. Jokainen ratkaisu, jonka tekee sairaita ajatuksia uhmaten, on se ainut oikea tapa toimia. Ja nämä mieliteot eivät tarkoita mielestäni pelkästään ruokaan liittyviä mielitekoja, vaan myös muita luontaisia viestejä keholta ja mieleltä, kuten halu levätä sen sijaan, että lähtisi viiemeisillä voimillaan juoksulenkille. Halu levätä on se ajatus, jota tulee noudattaa epäilyksistä huolimatta.

Jos sairauden ääni saa sinut hiemankaan epäilemään toimintaasi, tulee sinun ehdottomasti viedä asia loppuun aloittamallasi tavalla. Jos mielessäsi edes käväisee sairas ajatus, että pitäisikö sittenkään, niin sitten sinun ainakin pitää! 


Sopisiko tämä mietelmä myös kuvaamaan sairasta suhdetta syömishäiriön kanssa? Kumppania, joka saa sinut epäilemään itseäsi ja tervettä toimintaasi?

Edes pieni sairas ajatus tai toimintaa vastustava ääni anoreksiaa sairastavan sisällä on selkeä viesti siitä, että hän on ollut aikeissa tehdä jotain terveytensä hyväksi. Tätä ajatuskaavaa noudattaen on mahdollista nujertaa yksitellen pelkoja ja heittää kiellettyjä ruoka-aineita romukoppaan. Tuo kuuluisa "pitäisikö sittenkään" -ajatus nimittäin viestii siitä, että sairastavalla on vieläkin ongelmia juurikin tuon kyseisen ruoka-aineen kohdalla tai vaikkapa muiden ruokarutiinien rikkomisen suhteen - oli kyse sitten kellonajasta tai rehellisestä nälkätuntemukseen vastaamisesta. Aina ongelman olemassaoloa ei edes tiedosta itse, sillä on niin tottunut toimimaan luontaisen halun tai tarpeen vastaisesti. Siksi ajatuskulun pysäyttäminen, kyseenalaistaminen ja tiedostaminen ovat enemmän kuin tärkeitä asioita! Syömishäiriöön sairastunut on tottunut toimimaan sairauden sanelemalla tavalla hyvinkin automaattisesti, eikä sairaita toimintatapoja tule edes kyseenalaistettua. Eli kyse on siis omien sairaiden tapojensa tiedostamisesta ja niitä vastaan toimimisesta, sekä ihan niiden pienimpienkin terveiden ajatusten ja tuntemusten toteuttamisesta, niiden jotka saattavat olla vaikkapa pienen pieniä välähdyksiä sairastuneen ajatuskulussa. Niiden, jotka usein jäävät täysin huomiotta tai joutuvat automaattisesti sivuutetuksi. Olen itse tavallaan oppinut haastavan hetken tultua pysäyttämään sairaan ajatuskulun välittömästi ja toteamaan mielessäni itselleni "tämä oli sairas ajatus, mitä en saa kuunnella - minun täytyy siis toimia toisin".

Eli kuuntele terveitä epäilyjäsi ja toimi niiden haluamalla tavalla. Tiedosta sairaat epäilysi ja toimi jokaista niitä vastaan! 

Ota riski ja rakastu terveyteen, se kannattaa! (Ihanan lukijan aikoinaan minulle kirjoittama lausahdus - ei välttämättä juuri näillä sanoilla, mutta tällä viestillä)

Minulla jo tällainen pieni keskustelu, vuoropuhelu omassa mielessäni, riittää usein varmistamaan, että toimin varmasti oikein. Kun mielessäni edes käväisee ajatus siitä, että olisiko minulla vielä nälkä, niin silloin minulla todella on nälkä. Samalla tavalla jokainen mieleeni hiipinyt ajatus mieliteosta, syömisen ajankohtaisuudesta sekä syömäni ruoan riittävyydestä ovat asioita, joihin minun tulee tarttua. Jokaista tervettä aavistusta - "epäilystä" - tulee kuunnella ja samalla jokaista sairasta epäilyksen ääntä tulee vastustaa toimimalla terveyden hyväksi. Lopulta koittaa se päivä, kun tuota pitäisikö-ajatusta ei enää ole olemassakaan. Sen sijaan toiminta alkaa olla niin luonnollista, että tervettä toimintaa ei tule lainkaan edes kyseenalaistettua. Nykyään jopa hieman leikittelen ajatuksella, että "nytpä ainakin otan tämän santsiannoksen ruokaa, kun mieleeni kerran edes hiipi epäilys toimintani kannattavuudesta". Samalla tavalla, taistellessani vielä jokin aikaa sitten rasvakammoa vastaan, nauroin mielessäni sairaudelle pilkkaavasti ja totesin ääneti: "minäpä laitan leipäni päälle rasvaa, kun kerran yritit minua estää - minä olen tarpeeksi vahva tehdäkseni tämän". Vain muutama kerta tällaista keskustelua riittää vaikean ruoka-aineen kohdalla, jonka jälkeen tapa toimia alkaa muuttua jo rutiiniksi pikku hiljaa. Ja jokaisen kerran jälkeen - toimittuani oikein terveyden puolesta - on mieleni riemuinnut. En ole joutunut katumaan terveyden puolesta tekemiäni päätöksiä kertaakaan, vaikkei tämä kaikki helposti suinkaan ole käynyt! Katumuksen sijaan olen saanut joka ikinen kerta aimo annoksen tervettä ajattelua itselleni sekä mahtavan tunteen onnistumisesta - joskus välittömästi, joskus hieman viiveellä :)

Sairaudesta luopuessasi et menetä mitään, ainoastaan voitat!

Mitä mieltä te olette tällaisesta ajattelutavasta? Onko teistä kukaan saanut apua ajatuksesta, että jos hiemankaan oma toimintasi epäilyttää sinua sairauden poikanen mielessäsi, on se merkki siitä kuinka sinun todella tulee toimia? Kuinka sinun täytyy löytää keinot toimia tavalla, mikä ravistelee sairautta? Tämä kuulostaa toisaalta todella itsestäänselvyydeltä, mutta sitähän se ei sairastuneen päässä ole. Tällaista ajatustyötä sekä vuoropuhelua itsensä kanssa joutuu todella tekemään aivan valtavia määriä, ennen kuin on mahdollista päästä lopullisesti eroon sairaista ajatusmalleista sekä toimintatavoista. On vain löydettävä ne itselle parhaat tavat taistella sairautta vastaan, ne tehokkaimmat keinot tuhota sairaus. Tässä siis yksi minun aseistani taistelussa sairautta vastaan!

Eli kun terveellä tavalla toimiessasi mieleesi hiipii sairas epäilys, toimi tämän moton mukaisesti: When in Doubt, Just Do it! 

<3: Laura

P.s. Kuvat weheartit.com :)