keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Vapputunnelmia :)

Meidän vappumme sujui rauhallisissa, mutta varsin mukavissa tunnelmissa :)

Vappuaattona...

...teimme kunnon vappuostokset aamupäivällä, jolloin mukaan tarttui myös vappupallo herra Jutukselle - niin ja tietenkin myös iskälle :D 

Itse olisin niin kovasti halunnut Pikku Myy -pallon, mutta nyt jouduin minä tyytymään muumikuvioitujen ilmapallojen puhalteluun :) Ehkä ensi vappuna sitten? Ilta sujui meillä Justuksen vuoksi hieman rauhallisemmissa merkeissä, mutta eipä sitä muuta kaipaisikaan. Viikonloppuna juhlitaan sitten senkin edestä ystävien kanssa! :)

Illalla suuntasimmekin sitten Jarnon isän luo grillailemaan. Ajattelimme talon olevan täynnä porukkaa, kuten yleensä onkin Jarnon pikkuveljien täyttäessä kavereineen koko paikan. Näin ei kuitenkaan tällä kertaa ollut ja aloimme keskenämme rauhaksiltaan grillailemaan :) Iskän mentyä ulos tulta laittamaan, jäi nauravainen Justus kanssani sisälle. Justuksen tehtävä olikin sitten viihdyttää pappaa ja yhtä sedistä - minä tyydyin syventymään hömppäromaaniin :)

Ennen lähtöämme Jarnon isälle, tein meille valmiiksi kinkku-makaronisalaatin. Tällä kertaa emme jaksaneet panostaa vappuateriaamme sen enempiä ja menimme melko yksinkertaisella kaavalla :) Tai noh, Jarnolla oli muutama uusi kokeilu tapansa mukaan ajatuksissaan, mutta salaatti ainakin on hyvin vakiotavaraa ollut kesägrillausten ohessa meillä jo pitkään!

Se Jarnon uusi kokeilu: Baby Ribs! Jarno on katsellut viikko tolkulla erilaisia kokkiohjelmia ribsejä kuolaillen, ja nyt olikin sitten hyvä aika kokeilla pikkuversioiden grillausta itsekin. Marinadin Jarno teki itse, ja jo kotona ribsit olivat parin tunnin ajan kypsymässä uunissa matalassa lämmössä. Viimeistely tapahtuikin sitten grillissä, ulkotulella kera BBQ-viski -grillimarinadin.

Samaa marinadia valelimme myös maisseihin ja voi että, koskaan en ole näin hyvää grillattua maissia syönyt! Tästä lähtien tulee varmasti grillattua myös maissia ahkerammin, vaikken aiemmin ole siitä juuri välittänytkään. Niin hyvää se marinadilla valeltuna nimittäin oli! :)

Vaikka kuvan ribsit näyttävät kunnon karsinogeenipommeilta, mutta eivät ne oikeasti sellaisia olleet! :D Marinadi saa ne näyttämään täysin palaneilta, mutta sen sijaan nekin olivat todella positiivinen ensikokeilu! Ja annoksen kruunasi halloum-juusto, nam! :)

Ja sitten aivan paras osio: paahdettuja vaahtokarkkeja! Voi että - mikä voisikaan olla parempaa totaalisen vaahtokarkkiaddiktin mielestä? ;) Jarno ei makeista vaahtiksista -yllätys yllätys - välittänyt laisinkaan, mutta mikäs siinä niitä oli yksinkin paahtaeassa :)

Hetki grillillä ja vaahtokarkit ovat täydellisen sulaineita, tahmaavia ja ihanan ällömakeita! :D

Vappukuohuvaksi Jarno kävi hakemassa pullon NVY passion fruit -juomaa ja pullo katosi parempiin suihin Jarnon kaverin ja hänen tyttöystävänsä piipahdettua vielä loppuillasta :) Minä otin juomasta "maun suuhun", kuten olen tehnyt jo vuosia mitä alkoholijuomiin tulee :D Ehkä ensi vappuna todella nauttisin sen lasillisen? Tai heti vaan, kun saan siihen tilaisuuden lopetettuani imetyksen!

Ja vappumunkit korvasi meidän huijausmunkit eli kaupan valmiit minidonitsit! Hyvältähän nekin maistuivat vuosien tauo jälkeen - joskin minä söin niitä jo ennen grilliruokaa nälkääni ruoan viivästyttyä hieman :D Olisimme halunneet tehdä itsekin munkkeja, mutta totesimme sen hieman turhaksi, sillä emme millään saisi kahdestaan syötyä sellaista määrää munkkeja. Itsetehdyt munkit ovat aivan parhaita, yksi lempileivonnaisistani, mutta ehkä tämäkin sitten toteutuisi ensi vuonna vaikkapa vappujuhlien yhteydessä? Hyvä syy järjestää sellaiset ;)

Vappupäivänä...

...suuntasimmekin sitten täydellisessä auringon paisteessa minun vanhemmilleni vappulounaalle :) Ihana päästä kerrankin vaunulenkille Jarnon kanssa, eikä aina tarvitse yksin tallustella. Eikä tuollainen todellakaan edes lenkiltä tunnu, kun ihanassa säässä pääsee kävelemään - ja vielä suuntana herkkuja täynnä oleva ruokapöytä ;) Äiti oli taas tehnyt kaikenlaista hyvää, kuten jauheliha-riisitäytteisiä tomaatteja sekä paprikoita...

...cantaloupe-melonilla makeutettua vihersalaattia...

...sekä uuniperunoita täytteinään tuorejuusto-porotäyte sekä raejuusto-savulohitäyte. Aivan parasta! Tykkään uuniperunoista todella paljon, sillä niihin saa niin paljon vaihtelua aikaan lukuisilla ja lukuisilla täytevaihtoehdoilla :)

Lisäksi vielä graavisuolattua kylmäsavulohta sekä aivan mahtavan hyviä patonkeja kuorrutteenaan tuorejuusto sekä mozzarella-juustoraaste!

Kaikki oli taas aivan älyttömän hyvää, ja jollei jaksaminen olisi tullut vastaan, olisin kyllä voinut santsata useammankin kerran! Tosin tämän ongelman saattoi ratkaista sillä, että otin meille myös huomiseksi päivälliseksi ruokia mukaan :)

Jälkkäriksi söimme omenahillolla täytettyjä minimunkkeja ja äidin tekemää marianne-mansikkatäytteistä suklaakääretorttua :)

Syötyämme aloimme me Jarnon kanssa tekemään lähtöä, sillä vappumiehemme oli tarkoitus jäädä mummon hoivattavaksi muutamaksi tunniksi! 

Mummoa hoitopuuhissa auttoi tietenkin Julius :) Tai ainakin Justuksen peitto kelpasi karvakorvalle heti, kun vaan herra Justus väistyi tieltä! :D Julius on mestari tekemään mukavan pesän itselleen kaikkeen pehmeään, mitä lattialta vaan löytyy - oli se sitten mytyssä oleva vaate, petivaatteet tai pyyhe :D Meilläkin Juliuksen lempparipaikka yöunille on valkoinen päiväpeittomme - varsin mukava juttu varsinkin sadepäivinä ;)

Aluksi oli hieman hassua suunnata kahdestaan kotiin, mutta ihan mukavaahan se oli katsella kahdestaan hyvää leffaa rauhassa :) Miten on mahdollista, että muutamassa tunnissakin tulee jo pikkuista niin ikävä? Tuossakin se nyt kierii lattialla yökkärissään ja on niin maailman suloisin

<3: Laura

8 kommenttia:

  1. Kivalta kuulostaa teidänkin vappu! :)
    Oliko tuo kääretorttu muuten pirkka-reseptistä, teidätkö, ja miltä maistui? Ajattelin nimittäin tehdä siskoni synttäreille ensi viikon lauantaiksi Pirkan sivuilta löytämäni ohjeen mukaisesti marianne-kaakao-kääretorttua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin kuin sinunkin vappusi! Oli ihana nähdä kuvien kera, miten olit ottanut edistysakselia, mutta samalla nauttinut siitä kaikesta läheistesi kanssa:)

      Täytyi ihan äidiltä kysäistä ja kyllä tosiaan Pirkan resepti kyseessä! Itse tykkäsin ainakin todella paljon, joten suosittelen kyllä reseptiä kokeiltavaksi! :)

      Poista
  2. Ihania herkkuja taas kerran! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi :) Ihan parasta on aina välillä päästä toistenkin ruokapöytiin, lähinnä siis äidin, niin saa vähän vaihtelua omiinkin ruokakuvioihin! :) Vaikka yrittääkin aina keksiä jotain uutta kokeiluun, niin kummasti sitä tulee usein jumitettua niissä itselle tutuissa arkiruoissa ideoiden puutteessa!

      Poista
  3. Ihanaa kuulla, että teidän vappu meni hyvin! Oma vappuni meni vähän sivu suun; seurasin anoreksian sääntöjä kuin mitäkin ohjenuoraa. Luulin jo olevani vahvempi. Siitä seurasikin oikea ärsytys. Annoin sairauden pilata vappuni -ja myös perheeni vapun. Tänään aion ottaa kyllä takaisin; leivon isoäitini kanssa munkkeja. Ja aion sellaisen myös välipalaksi syödä. Hiukan myöhässä, mutta sehän on kuitenkin tärkeintä että otan vapun itselleni...? Toivoa sopii, että tuo munkki ei mitään suurempaa kohtausta saa mulle aikaan. Normaalitkin ihmiset syövät munkkeja, eivätkä siitä liho. Miksen minäkin siis voisi onnistua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit todellakin onnistua! Ja varmasti onnistutkin :)Valitettavasti se riski täytyy ottaa, että vaikeiden ruokien syöminen aiheuttaisi jonkinlaisen "kohtauksen", ja jos ei kovin näkyvää sellaista, niin sisällä tuntuvaa ahdistusta ja vaikeaa oloa. Muuten ei ole mahdollista saada muutosta aikaan ja parantua.

      Kuten totesit, terveetkin ihmiset syövät munkkeja ja usein vielä useamman kerrallaan, eivätkä todellakaan siitä liho! Kokonaisuus ratkaisee, ei yksi yksittäinen ruoka :) Minulla on tänään ilta ystävien kanssa tiedossa ja aion todellakin herkutella kaikkea ja paljon ja hyvillä mielin! Toivottavasti sinäkin siis pystyt todella nauttimaan leipomisesta isoäitisi kanssa ja myös työn tuloksesta :)Tsemppiä! :)

      Poista
  4. Kiitos tsempeistä ja sanoistasi. Onnitsuin kuin onnistuinkin syömään koko munkin. Ja selvisin siitä kohtauksestakin. Huomattavasti helpompi oli ajatella sitä syömistä, kun tiesi jo etukäteen, että se ei välttämättä suju (vielä) ilman ongelmia. Siinä sitten pöydän ääressä munkin nököttäessä nenäni edessä itkin ja valitin, kuinka munkit ovat epäterveellisiä, eivätkä ne kuulu kunnolliseen syömiseen, eikä niillä ole mitään virkaa... Sitten kuitenkin sain tarpeeksi voimaa, kiitos myös sinun sanojesi, ja pistin sen munkin poskeeni. :)

    Ja niinkuin sanoit, ei terveys ja vapaus tule ilman kovaa työtä. Sen olen itsekin alkanut huomaamaan, kun olen rypenyt kurjassa tilanteessani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit olla ylpeä itsestäsi <3 Lisää vaan tällaista tsemppihenkeä, niin jokainen kerta on varmasti edes pikkuisen verran helpompi! Ja lopulta voit oikeasti huomata, että jokin mitä ennen pelkäsit enemmän kuin mitään, ei enää välttämättä tunnu lainkaan kamalalta - ehkäpä jopa varsin mukavalta :)

      Poista

Otan ilolla vastaan teiltä kommentteja: niiden avulla voimme vaihtaa ajatuksia sekä antaa vertaistukea toisillemme :)