Vastauksia osa II - osastohoito

Mikä osastolla oli painonnousutavoite viikossa? 
Olen ollut yhteensä siis kuudella pitkällä osastojaksolla, mitkä kaikki ovat olleet hyvinkin yksilöllisiä tämän asian suhteen. Kun ensimmäisen kerran olin osastolla hoidossa, oli kaikki tietenkin minulle hyvin uutta ja vierasta. Tällöin lähdimme ensimmäistä kertaa niin sanotusti nollapisteestä, eikä tietoa esimerkiksi kehoni reaktiosta kunnollisen syömisen aloittamiseen ollut ennalta. Tällöin aloitettiin selvästi varovaisemmin ja melko pienillä annoskooilla, jolloin totuttelin taas ruokaan. Tällöin lääkäri määritteli muistaakseni painnousun viikkotavoitteksi 0,5-1 kiloa. En osannut tähän tuolloin sanoa mitään, mutta valtavan pahaltahan se tuntui. Myöhemmillä jaksoillani yleispsykiatrisella osastolla osasin jo hieman ennakoida kroppani reaktioita sekä myöskin psyykkistä kestävyyttäni painon nostamisen suhteen. Tällöin määrittelin heti itse itsepintaisesti, että pääni ei kestä isompaa kuin puolen kilon viikkovauhtia. Tämä kuitenkin sitten näkyi selvästi hoidon etenemisessä, ja muutama osastojakso ei pituudestaan huolimatta tuottanut toivottua tulosta painon jankatessa liikaa paikoillaan.

En saavuttanut normaalipainon alarajaakaan oikeastaan kertaakaan yleispsykiatrisella osastolla täysin. Ensimmäisellä osastojaksolla tavoite tosin asetettiin melko matalalle, bmi 16 tienoille, minkä saavutettuani kotiuduin. Seuraavilla osastojaksoilla taas paino saattoi nousta usean kuukauden aikana vain muutaman kilon, mikä tarkoitti aivan liian alhaista painoindeksiä, jotta minulla olisi ollut mitään mahdollisuuksia pärjätä kotona. Kun hoito ei painon kannalta tuottanut tuloksia tarpeeksi vauhdilla, ehti koti-ikävä aina kasvaa niin valtavaksi, etten yksinkertaisesti kestänyt osastolla enää kauempaa - vaikkei se oman etuni mukaista ollutkaan.

Helsingissä Hyksin syömishäiriöosastolla tilanne oli alusta asti heti toinen. Siellä henkilökunta määritteli painonnousutavoitteen, ei potilas itse. Hoidon ehtona oli, että painon tulee nousta vähintään kilo viikossa, muutoin tehdään ateriasuunnitelmaan muutoksia välittömästi. Tällöin paino nousikin eniten ja oikeastaan ainoan kerran tavoitteeseen saakka. Osastolla asetettiin painotavoite heti hoidon alussa, mikä oli yleisesti vähintään se normaalipainon alaraja eli Bmi 18,5. Tavoitteena oli nostaa paino vähintään siis tähän lukemaan, ehkä hieman yli, jonka jälkeen alkoi painon ylläpitovaihe.

Tosin itse olen näin kokemuksen kautta oppinut, että tämäkään asia ei ole niin mustavalkoinen. Itselläni biologinen paino luultavasti aettuukin noille lukemille, sillä painoin sairastuessani aika lailla sen verran, ja olin vuosia siinä painossa pystynyt hyvin rennosta ja vapaasta syömisestä huolimatta. Toisella taas biologinen paino voi asettua huomattavasti ylemmäskin, jolloin tuossa painoindeksissä pysytteleminen ei ole luonnollista, eikä myöskään siinä väkisin pysytteleminen luo vakaata pohjaa paranemiselle. Ja toki painon nostaminen vaikkapa edes hieman oman kipurajan yli vahvistaa vain omaa tervettä puolta.

Oliko painonnousulle viikkotavoitetta viime keväänä ja jos oli niin toteutuiko tavoite? Paljonko painosi nousi koko viime kevään aikana?
Viime kevät tosiaan erosi muista osastojakosistani huomattavasti siinä asiassa, että lähdin osastolle motivoituneena, mielessä painon nostaminen tällä kertaa oikeasti terveisiin lukemiin - ja ennen kaikkea omasta tahdosta. Kerroin siis suoraan heti osastolle mennessäni tavoitteista ja siitä, kuinka paljon tiedän entuudestaan tarvitsevani energiaa ateriasuunnitelmaani, jotta paino todella nousee. Tällöin lähdimmekin rakentamaan ateriasuunnitelmaa Helsingissä olleen suunnitelman pohjalta, sillä kyseisellä suunnitelma saatiin aikanaan hyviä tuloksia aikaan. Hyvästä motivaatiosta huolimatta en odottanutkaan painon nostamisen olevan helppoa psyykkeelleni, en todellakaan. Mutta olin silti henkisesti valmistautunut siihen, että paino nousisi sen kilonkin viikkotahdilla.

Oikeastaan voisin tuon viime kevään urakan katsoa alkaneen painon normalisoimisen kannalta jo syksyllä, kun jouduin avoihoidon kovan painostuksen alla suostumaan osastohoitoon. Tällöin en kuitenkaan ollut itse vielä valmis työskentelemään tarpeeksi lujasti, ja jokin mieleni perukoilla jarrutti liikaa painonnousua. Joten vaikka olin tuolloin osastolla kolmisen kuukautta, ei painoni tainnut nousta kuin yhteensä nelisen kiloa. Ehdin olla välissä kuukauden ajan kotona, jolloin sain pidettyä painoni, mutta ahdistus kasvoi muutoin niin suureksi, että palasin osastolle. Tästä katsottuna painoni nousi vielä muistaakseni noin reilut seitsemän kiloa, jolloin bmi oli noin 17,7. Arvelisin, että tuo määrä tuli noin reilun kahden ja puolen kuukauden aikana, minkä jälkeen painoni oikeastaan vakiintuikin, eikä enää noussut ainakaan muutamaan viikkoon osastojaksoni loppuvaiheessa.

Ajattelin ensin, etten tänne haluaisi mitään lukemia laittaa, ihan vain senkin vuoksi ettei minkäänlaista vertailua negatiivisessa suhteessa tulisi. Kaikilla kun on oma ja yksilöllinen tilanteensa. Mutta päätin kuitenkin toisin, sillä ehkäpä tämä havainnollistaa painon nousua selvästi parhaiten, ja sitä kautta rohkaisisi tekemään oikeita ratkaisuja painon normalisoimisen kannalta katsottuna!

Nousiko painosi alussa helpommin pienillä lisäyksillä ja pitikö myöhemmin tehdä isompia ruokalisäyksiä? 
Kun ensimmäistä kertaa jouduin osastolle, olin selvästi huonoimmassa kunnossa fyysisesti. Tämän vuoksi alussa oltiin melko varovaisia ja aloitimme pienestä annoskoosta, jotta keho tottuisi taas ruokaan. Lääkäri olisi halunnut laittaa nenämahaletkun, mutta vältin tämän kovan taistelun jälkeen ja vannomalla, että lupaan syödä kaiken ennalta sovitun. Eihän syöminen tietenkään yksin, ilman valvontaa sisätautiosastolla onnistunut, mikä näkyi myös väistämättä painossa. Minulla oli myös turvotusta sydämen heikon toiminnan sekä proteiinin vakavan puutoksen vuoksi niin paljon, että paino laski ensin reilut kuusi kiloa, ennen kuin se alkoi vasta nousta. Kun pääsin psykiatrian puolelle ja syöminen lähti valvotusti toteutumaan, alkoi painokin nousta. Vähitellen pienin annoskoko nousi pykälällä ja lopuksi se nostettiin isoimpaan sairaalan keittiöltä tulevaan annoskokoon. Myös välipala lisättiin vasta siinä vaiheessa, kun olin hetken totutellut neljään ateriaan päivässä, ja myöhemmin lisättiin vielä myöhäisiltapala. Eli kyllä painon nouseminen vaati jokaisen tehdyn lisäyksen!

Samalla kaavalla mentiin myös Hyksissä, jossa aloitin Start ateriasuuunnitelmalla. Neljännen päivän kohdalla lisättiin Nutridrink välipalalle ja vajaan kahden viikon kohdalla siirryin advance -ateriasuunnitelmaan. Painon noustessa, liikunnan lisääntyessä ja muunkin aktiivisuuden lisääntyessä, jouduttiin ateriasuunnitelmaan tekemään muutamankin kerran lisäyksiä. Lisäykset saattoivat olla kerrallaan vaikkapa muutaman täytekeksin kaltaisia lisäyksiä. Eli tavallaan koko ajan tehtiin tasaisesti pieniä lisäyksiä, sillä kaipaahan painavempi keho enemmän energiaa. Helsingissä oli muistaakseni kahden punnituksen sääntö, että jos paino ei ole noussut kahteen punnitukseen, tehdään lisäyksiä. Luonnollisesti tämäkin asia on hyvin yksilöllistä ja minulla oli muistaakseni moneen muuhun verrattuna melkoisen iso ylläpitoannos lopulta. Ja ison ylläpitoannoksen selittää jokaisen kohdalla varmasti kaiken muun ohella vielä jonkin aikaa jatkuva, anorektikoille (pitkään aliravitsemuksesta kärsineille) tyypillinen lisääntynyt energiantarve normalisoituneesta painoasta huolimatta.

Luin aikaisemmista postauksista, että sulla oli jossain vaiheessa noussut paino kaksikin kiloa viikossa ja seuraavalla viikolla laskenut saman verran. Tämä on kai ihan tavallista, että vaihteluita painossa voi tulla?
Painonnousu ei todellakaan ole mitään tasaista nousua varmastikaan yhdenkään ihmisen kohdalla. Siihen vaikuttavat niin monet eri tekijät, että painonnousua ei ikinä tulisi tarkastella yhden, eikä edes kahden punnituksen perusteella. Eräs lääkäri puhui aina neljän punnituksen säännöstä. Vasta neljä perättäistä punnitusta kertoo enemmän totuutta siitä, mikä on painon todellinen suunta. Vaikka paino otettaisiinkin joka kerta samaan aikaan päivästä, samoissa vaatteissa ja samalla vaa`alla, ei lukema ole aina koko totuus. Esimerkiksi hoidon alussa on enemmän kuin luonnollista, että keholla kestää totutella ruokaan, osaa turvottaa valtavasti, osalla maha ei siedä sisällään mitään ruokaa. Ja totta kai jo ruoan määrä suolistossa saattaa kasvaa yhtäkkiä huiman määrän, kun alkaa pitkän tauon jälkeen syödä oikeaa ruokaa, mikä ei todellakaan ole millään lailla "lihoamista".

Itse huomasin usein sen, kuinka paino nousi nimenomaan selvästi hyppäyksittäin siten, että kerralla nousu saattoi olla parin päivän sisällä kilonkin verran, mutta parin seuraavan punnituksen ajan paino saattoikin pysyä  sitten vuorostaan paikoillaan tai jopa laskea. Välillä tuntui, ettei nousussa ollut mitään logiikkaa, mikä hämmensi epävarmaa ja ahdistunutta mieltä valtavasti. Opin oikeastaan sen, että tässä asiassa ei omiin tuntemuksiin kannattanut juurikaan luottaa ainakaan painon nousemisen suhteen. Ennemmin painon laskusuunnan saatoin arvata etukäteen, mutta hyvin usein kuvittelin painon hypähtäneen "suunnattomasti" kerrallaan vaikkapa tietyn aterian jälkeen, mutta eihän se niin yleensä mennyt. Tässäkin pätee siis sääntö: painonnousu on kokonaisuus : ei yksi ateria, ei yksi punnitus.

Oliko painonnousun lopussa jo tasapainottamisvaihe? 
Oikeastaan ainoastaan Helsingin osastojaksolla ehdin tähän vaiheeseen asti eli maltoin olla osastohoidossa niin sanotusti loppuun asti. Kuten aiemmin jo kirjoitin, heti osastojakson alussa asettettiin tavoitteksi, että painon tulisi nousta vähintäänkin Bmi 18,5 asti. Kun tämä lukema saavutettiin ja paino oli useammassa punnituksessa  yli tuon lukeman, alkoi niin sanottu painon ylläpitovaihe. Tämän tarkoituksena oli löytää hyvä ylläpitoateriasuunnitelma sekä ihan vaan saada vielä osasto-olosuhteissa vakaampi pohja terveille ajatuksille kotiutumista ja kotona pärjäämistä ajatellen. Muistaakseni itse olin parista viikosta kuukauteen osastolla vielä tavoitepainon saavuttamisen jälkeen, jolloin esimerkiksi lomia oli melko tiheään, ja siihen kotona olemiseenkin oli mahdollista totutella vielä turvallisesti osastolta käsin. Mutta osa saattoi olla huomattavasti pidempään, joku jopa kuukausia.

Kirjoitit Helsingin hoidostasi kertovassa postauksessa, että ylläpitoravintosuunnitelmasi taisi olla suurin osastolla olevista potilaista. Osaatko sanoa, millainen osastolla oli/on keskiverto ravitsemussuunnitelma painon ylläpitämiseksi anoreksiasta toipuvilla? Painonnostoon käyttämäsi ateriasuunnitelma vaikuttaa isolta, mutta varmaan sekin on yksilöllistä, millä määrällä ravintoa kunkin elimistö alkaa toipua.
Tämä on niin kovin kovin yksillöllistä, ettei tälle varmastikaan ole mitään yksiselitteistä vastausta. Itsekään en ole edes mikään pisin (165 cm) ja silti minulla oli melko iso ylläpitosuunnitelma. Tähänhän varmasti vaikuttaa niin moni asia, kuten luontainen aineenvaihdunta, yleinen aktiivisuus, liikunta jne. Muistan että tytöillä oli osastolla ylläpitosuunnitelmia start-suunnitelmasta advance-suunnitelmaan, johon oli lisäyksiä tehty useitakin. Muistelisin niin, että oman ylläpitosuunnitelmani kohdalla oli puhetta, että kun oma, vuosia aliravittuna ollut kehoni (kuten siis kaikkien vastaavassa tilanteessa olevien), joka huutaa vielä painon normalisoiduttuakin suurta määrää energiaa niin sanotusti "tasapainottuu" ja paino vakiintuu, voidaan jättää esimerkiksi aterioilla olleet täytekeksit pois sekä Nutridrinkin korvanneet lisäykset. Tällä ajatuksella toimittiin nyt keväiselläkin osastojaksollani, mutta asiassa hieman epäonnistuen. Vaihdoimme hieman liian aikaisin painon normalisoimiseen tarkoitetun ateriasuunnitelman (ateriasuunnitelma I) ateriasuunnitelmaan (atreiasuunnitelma II), joka oli astetta pienempi pääaterioiden aanoskooltaan. Tämän vuoksi painoni ei ihan tavoitteeseen noussut, vaan jäi tavallaan siihen ylläpitovaiheeseen liian varhain. Voisinkin arvella, että tämä kyseinen ateriasuunnitelma voisi olla aika lailla keskiverto aterisuunnitelma ylläpitovaiheeseen.

Eli oikeastaan tuo viimeisin kokemukseni tiivistää hyvin sen, missä tulee olla varovainen: ikinä ei kannata kiiruhtaa ateriasuunnitelman pienentämisellä tai tehdä liian radikaaleja muutoksia. Muistan, että minulle korostettiin juurikin sitä, että aluksi vähennykset ovat luokkaa "yksi täytekeksi". Oikeastaan hyvän ylläpitoasterisuunnitelman löytäminen ei loppujen lopuksi onnistu kuin henkilökohtaisesti kokeilemalla ja toteamalla, mikä toimii juuri itsensä kohdalla. Jos vähääkään sellaista omaksi tuekseen kaipaisi, olisi varmasti hyvä, jos pääsisi ihan ravitsemusterapeutin kanssa arvioimaan omaa energiankulutustaan ja räätälöimään juuri itselle sopivan ateriasuunnitelman. Osasto-olosuhteissa tällainen varmasti on vielä helppoa siihen verrattuna, että kotioloissa aktiivisuus ihmisillä vaihtelee todellakin paljon, ja myös samalla ihmisellä päivien aikana. Tämä tuo varmasti haastetta oikeanlaisen suunnitelman löytämiseen, mutta jos tukea vielä syömiseen tarvitsee, se ehdottomasti kannattaa.

Itse olen saanut niin paljon kommentteja teiltä lukijoilta - ja ennen kaikkea rohkaisua - kokeilla taas alkaa noudaattaa omaa ateriasuunnitelmaa, että siihen olenkin ryhtynyt. Ehkä se on meillä jokaisella syömishäiriötä sairastavalla tai sairastaneella siten, että niin kauan kuin ei täysin, sataprosenttisesti voi itseensä vielä luottaa, on vain oman edun mukaista noudattaa suunnitelmaa? Ja kun hyvä suunnitelma on löytynyt, voi siihen tukeutua ja luottaa silloinkin, kun oma mieli on edes hieman epävarma. Uskon että sinnikkään toistamisen ja harjoittelun myötä omat tuntemukset käyvät yhä luotettavimmiksi ja oman kehon viesteihin vastaaminen onnistuu ilman pienintäkään sairauden ääntä. Tällöin on se oikea aika luopua ylläpitoateriasuunnitelmasta.

Kannattaako osastollemeno jos kotona oma tilanne ja paraneminen ei edisty, koitko osastojaksot hyödyllisiksi näin jälkikäteen ajatellen? 
Itse en luultavasti olisi enää tässä ilman osastohoitoa, niin kamalalta kuin se kuulostaakiin. Ensimmäisellä kerralla kroppani, etenkin sydämeni, alkoi olla niin loppu, että jo fyysisen voinnin vuoksi sairaalahoito oli lopulta ainoa vaihtoehto. Muuten olen viimeisintä (ja siis ensimmäistä) osastojaksoani lukuunottamatta mennyt osastolle aina avohoidon "pakottamana" ja painostamana. Käytän kyseisiä sanoja siksi, että minulle annettiin vaihtoehdot mennä itse vapaaehtoiseen hoitoon tai odottaaa lääkärin pakkohoitopäätöstä, mikä olisi muutoin tehty. Mutta vaikka aina olen vastustaen ja itkun kanssa osastolle mennyt, on se aina ollut lopulta oikea ratkaisu. Olen ollut niin fyysisesti kuin psyykkisestikin totaalisen loppu, minkä olen aina tajunnut vasta siinä vaiheessa, kun olen antanut periksi. Kun vihdoin olen uskaltanut myöntää olevani avun tarpeessa ja antanut itselleni luvan levätä, olen ollut ainoastaan kiitollinen osastohoidosta. Eli jokaisen osastojakson koen näin jälkikäteen hyödyllisinä. Vaikka kaikki eivät olekaan tuottaneet toivottua tulosta, on niillä ollut oma merkityksensä. Osa on nostanut minut ylös suosta fyysisen tilani kannalta, osa on päässyt pureutumaan myös psyykkeen eheytymiseen. Jokaisen olen tarvinnut, jotta olen nyt tähän pisteeseen asti päässyt. Uskon, että olen todella tarvinnut myös ne epäonnistuneet osastojaksot, jotta vihdoin saatoin löytää sen motivaation tsempata itsekin osastolla täysillä ja saada muutosta aikaan.

Ja suosittelen oikeasti osastohoitoa, mikäli oma tilanne ei kotona parane tai edisty. Tietenkin on mielestäni tärkeää saada aluksi jokin hoitotaho itselleen avopuolelta ja alkaa selvitellä omaa tilannetta sitä kautta. Tässäkin asiassa olemme niin yksillöllisiä: joillekin riittää avohoito ja ravitsemusterapeutin tapaamiset, osa ei saa apua edes osastolta. Mutta mikäli tilanne ei kotona ala oikeasti edistyä edes avohoidon turvin, on mielestäni osastohoito usein se ainoa ja oikea ratkaisu. Joskus se on tietenkin jopa aivan välttämätön, mikäli kroppa ei kestä ilman sairaalahoitoa tai mieli ajautuu jopa itsetuhoisuuden puolelle. Mutta mielestäni syömishäiriöhoidossa on tärkeää huomioida se, että paino ei todellakaan ole kaikki kaikessa. Ajatukset voivat olla todella anorektisia ja sairaita, vaikka vaaka näyttäisi mitä. Muistan itsekin, kuinka ensimmäinen avohoidon kontaktini totesi minulle, että osasto olisi minulle oikea paikka jo pelkästää sairaalloisten ja pakonomaisten anorektisten ajatusten vuoksi, vaikka paino ei sitä silloin vielä edellyttänytkään. Ja monihan uskoo, ettei ole "ansainnut" osatohoitoa, mikäli paino ei ole tarpeeksi alhainen. Tämä on täysin vääristynyt ajatusmalli, mikä myös minulla ennen ensimmäistä osastojaksoani oli. Pelko siitä, ettei ole riittävän sairas.

Eli mielestäni sairaalahoidossa on mahdollista saada oikeasti sellaista tukea, mitä avohoidossa ei voida antaa. Joskus ainoa vaihtoehto yksinkertaisesti on vain ja ainoastaan se, että joku ulkopuolinen taho antaa sinulle luvan syödä, tekee aluksi valinnat puolestasi ja ihan kirjaimellisesti vahtii syömistäsi. Myös oksentelukierteen katkaiseminen voi joillakin onnistua vain ja ainoastaan osastolla, kuten minulla kävi. Toki osastohoidon tarve on taas hyvin yksilöllistä kuten kaikki muukin: osa tarvitsee yhden hyvän osastojakson, osa taas tarvitsee osastohoitoa vuosia, kun taas osalla osastoarjen "kamaluus"/hoidon huono taso nostaa oman tsemppihengen niin vahvaksi, että asiat alkavat kotona taas sujua. Ja tietenkin syömishäiriöhoidon taso on niin kirjava, että riittävää ja tarpeeksi asiantuntevaa hoitoa ei vain ole jokaisen mahdollista saada, osastosta ja sairaalasta riippuen. Itse koen saaneeni hyvää hoitoa myös yleispsykiatrisella osastolla, mutta näin ei todellakaan ole kuulemani perusteella joka paikassa.

Mutta yhtä kaikki: osastohoitoa tarvitsisi mielestäni paljon suurempi joukko syömishäiriöstä kärsiviä, kuin sitä koskaan todellisuudessa tulee saamaan - surullista mutta totta. Ja kun miettii alati kasvavaa syömishäiriöön sairastuneiden joukkoa, on muutama syömishäiriöiden hoitoon erikoistunut yksikkö aivan liian vähän.

Tässä olivat aika lailla kaikki osastohoitoa käsittelevät kysymykset vastauksineen, ja seuraavaksi ajattelin käydä kotiutumista käsittelevien kysymysten kimppuun! Toivon kovasti, että vastaukseni ja ajatukseni vastasivat yhtään ksymyksiin kysyjän toivomalla tavalla. Ja jos ei, niin tarkentavia kysymyksiä saa aina kirjoitella :) Olisikin mielenkiintoista kuulla teidän omakohtaisia kokemuksia näihin asioihin liittyen! Millaisia kokemuksia teillä on painon normalisoimisen tavoitevauhdista, ateriasuunnitelmien käytöstä sekä varsinkin tuosta osastohoidon tarpeellisuudesta? Oletteko saaneet mielestänne asiantuntevaa hoitoa avopuolella tai ihan osastolla?

Muistin juuri, että minulla on muuten olemassa kolmelta eri osastojaksoltani painon nousemista kuvaavat kaaviot, mikäli teiltä löytyy enemmänkin kiinnostusta tuota painon normalisoimisen viikkotahtia kohtaan? Yksi on Helsingin osastojaksoltani ja kaksi sellaisilta jaksoilta, joissa tulos ei todellakaan ollut riittävää. Niissä ainakin havainnollistuu selvästi se, miten oikeasti on mahdollista saada kunnon tulosta aikaiseksi tai sitten vaan jankata paikoillaan viikosta toiseen!

<3: Laura

P.s. Ateriasuunnitelmat, joihin viittaan tekstissä, löytyvät sivuston oikeasta laidasta Ateriasuunnitelmat -painikkeen alta. Ja kuvat ovat jälleen weheartit.com -sivustolta :)