Vitonen rikki - painoprojekti edistyy!

Kyselin viimeisimmän ruokpäiväkirjan yhteydessä, olisiko kenelläkään kiinnostusta kuulla minun painoprojektini etenemisestä. Kuten silloin kirjoitin, olin ajatellut pitää omat painoasiani vähäisemmällä täällä blogissa, mutta koska sain muutaman hieman epäilevän kommentin projektini edistymisestä, ajattelin asiaa valottaa muutamalla sanalla - tai noh, vähän useammallakin :) Kommentit olivat siis täysin ystävällisiä ja huolehtivaisia sen suhteen, onko tämä asia edennyt laisinkaan, enkä niitä suinkaan negatiivisena ottanut. Ja koska uskon painoprojektini olevan monelle samassa tilanteessa olevalle hyvä esimerkki muutoksen mahdollisuudesta, ja koska kyseistä aihetta käsittelevää postausta toivottiinkin, kuvittelisin tämän tekstin kirjoittamisen kannattavan todella. Noh, onko projektini sitten edennyt odotetunlaisesti? Kyllä on - kuten otsikkokin antaa ymmärtää, on nyt viisi arvokasta kiloa tullut painoa lisää tähän kroppaan :)

Mistä kaikki sai alkunsa?

Kaikki alkoi oikeastaan synnytyksen jälkeisestä ajasta. Kun synnytyksen jälkeen painoni romahti aivan liian alhaisiin lukemiin, tajusin heti, että painoni ei voisi jäädä näihin lukemiin pitkäksi aikaa tai saavuttamani psyykkinen hyvinvointi olisi enemmän kuin nopeasti uhattuna. Minun olisi siis saatava muutosta aikaan ja pian, jotta asia lähtisi korjaantumaan ja painoni siirtyisi turvallisemmille lukemille. Kyse ei siis ollut siitä, että energiaa kuluttava imetys olisi salakavalasti laskenut painoani, vaan se vakiintui pidemmäksikin aikaa siihen lukemaan, mihin se synnytyksen jälkeisellä viikolla laski. Muutama kuukausi menikin siten, että sain pidettyä imetyksestä huolimatta painoni tasaisena, mikä oli minulle jo suuri saavutus, sillä imetys itsessään tunnetusti lisäsi energiantarvettani entisestään melko huomattavasti. Jostain syystä tyydyin jonkin aikaa siihen, että painoni pysyi samana - ehkäpä tuudittautuen siihen ajatukseen, että jo se oli minulle melkoinen saavutus. Enhän ollut koskaan kyennyt kotona painoani nostamaan - en sitten yhtään.

Toki kaikki uusi lapsen kanssa vei energiaa ja uusi, ihana arkemme vei minut mennessään. Ja vaikka itsestäni huolehtiminen oli vahvasti mielenpäällä, en pystynyt ihan täysillä ruokailuihini kuitenkaan vielä panostamaan. Sairaus ei siis johdatellut minua, enkä käyttänyt kiirettä ja vastasyntynyttä lasta tekosyynä, vaan huolehdin kyllä ruokailuistani entistä tarkemmin - olihan jaksamiseni ensisijaisen tärkeää myös lapsen hyvinvoinnin kannalta. Mutta kuten jokainen saman kokenut tietää, vaatii painon nostaminen oikeasti melkoisia tekoja ja paljon ajatustyötä, eikä minulla rahkeet heti tuohon riittäneet kaiken uuden keskellä.

Mikä johti projektin todelliseen käynnistymiseen?

Käänne tapahtui oikeastaan teidän ansiostanne, jotka kehotitte minua tarttumaan taas vanhaan ateriasuunnitelmaani. Olin laitellut tänne muutamia ruokapäiväkirjojani esille kuvitellen, että ruokailuni ovat jo hyvillä kantimilla. Ja olivathan ne toki sairaisiin aikoihin verrattuna mallillaan, mutteivät riittävästi nykytilanteeseeni nähden. Eli parannusta olisi tapahduttava tai jäisin junnaamaan paikoilleni - saattaisipa tervehtyminen alkaa taas lipua kauemmaksikin. Tajusin tämän teidän kommenttienne myötä melkoisen pian, ja ateriasuunnitelman tutkiminen sai minut näkemään asian entistä selvemmin: tarvitsisin lisää energiaa ja paljon! Lähdinkin innoissani uudesta askeleesta muokkaamaan ateriasuunnitelmaani minun ja Justuksen arkeen sopivaksi. Heti ensimmäisestä päivästä lähtien huomasin sankan joukon positiivisia muutoksia verrattuna entiseen: uskalsin syödä entistä rohkeammin, vastasin herkemmin nälkätuntemukseeni, energiansaannin parantumisen vuoksi jaksamiseni kohentui entisestään ja sairaat ajatukset lipuivat yhä kauemmaksi minusta. Sillä samaisella hetkellä tajusin, että se ratkaiseva, tarvittava muutos olisi nyt vihdoinkin käsillä!

Miten painon normalisoituminen lähti käyntiin?

Tähän mennessä painoni oli alhaisimmasta lukemasta kivunnut itsestään noin kilon verran ylöspäin hyvällä perussyömisellä, mutta siihen se sitten jämähtikin aivan liian pitkäksi aikaa. Eli ateriasuunnitelman noudattaminen oli edistysaskel terveiden ajatusten kannalta, mutta myös painoni normalisoimisen kannalta. Sillä sen jälkeen painoni on kivunnut ylöspäin juurikin asettamassani tavoitevauhdissa eli noin puolisen kiloa viikossa. Lähdin tavoittelemaan tuosta hetkestä lähtien normaalipainoa tavoitteellisesti, mutta kuitenkin rennoin mielin. Koska ajatus painonnoususta ei ahdistanut, vaan tuntui todella hyvältä, tiesin heti muutoksen olevan vain ja ainoastaan positiivinen. Toki tulevaa on mahdotonta ennustaa, mutta kun paino lähti kohoamaan ja oloni niin fyysisesti kuin psyykkisestikin vain koheni, usko myös tuleviin tunteisiini vahvistui: tulisin hyväksymään muuttuvan vartaloni.

Punnitukset hoidinmme kotona Jarnon kanssa entiseen tapaan kerran viikossa, mutta nyt merkitsin ne kalenteriin näkyville. Mitään paineita tästä projektista en ottanut, mutta koska hinku palata normaaliin ja terveeseen elämään myös kehon hyvinvoinnin kannalta oli suuri, otin rentoudesta huolimatta painon normalisoimisen tosissaan. Paino lähtikin nousuun hienosti tavoitevauhdissa, tavanomaisine vaihteluineen. Painoani on kontrollotu myös polilla kerran kahdessa viikossa. Koska painoni on on ollut jo hyvän tovin nyt noususuuntainen, saatoimme harventaa käyntejä siten, että viikottaiset käynnit vaihtuivat kahden viikon välein tehtäviin punnituksiin, jolloin vaihdettaisiin samalla myös kuulumiset. Ja sanomattakin on selvää, että sairaanhoitajani on tilanteeseen enemmän kuin tyytyväinen. Hän ei ole näiden vuosien aikana koskaan nähnyt tällaista suuntausta, joten uskon hänen olevan myös positiivisesti yllättynyt onnistumiseni ansiosta :)

Miten lisäsin energiaa ateriasuunnitelmaani?

Vaikka painon nousu lähti melko hyvin käyntiin, niin pian kuitenkin ymmärsin sen, kuinka mikään ei olisi liikaa minulle tällä hetkellä, jotta tavoitteeni saavuttaisin. Jouduin käyttämään paljon aikaa sen pohtimiseen, kuinka saisin energiamäärän pysymään oikealla tasolla. Kaikki ateriat olivat kohdillaan ja myös herkuille oli päivittäin hyvin tilaa. Lisäsin ateriasuunnitelmaani aamupäiväkahvin, jolloin söin kahvin seurana aina jotain melko energiapitoista hyvästä voileivästä jäätelöön, energiapatukkaan tai leivonnaiseen. Tämä osoittautui aivan loistavaksi asiaksi oman jaksamiseni kannalta, ja sain samalla aivan uutta energiaa aamupäivääni. Söin tavallista kotiruokaa, mutta sallin itselleni myös energiapitoisempaa "pikaruokaa". Aamupalan hyvästä laadusta ja määrästä pidin entistä tiukemmin kiinni ja välipalaa otin heti, kun vähänkin alkoi mieli suuntautua ruoan puolelle.

Tämäkään ei vain ajoittain tuntunut riittävän, joten kaivoin ne viimeisimmätkin ongelmakohdat esille. Paransin tietoisesti levitteen käyttöä, vaihdoin kinkkuleikkeleet juustoon, sekä välipalaomena ja muut liian kevyet välipalat alkoivat muuttua voileiväksi, maustetuksi rahkaksi, energiapatukaksi tai pähkinöiksi. Koska annoskokoja en halunnut kasvattaa ihan oman herkkävatsaisuuteni vuoksi, eikä herkkulisällekään ollut enää tarvetta, aloin etsiä energiapitoisia välipaloja muulla tavalla. Tällöin kuvioihin astuivat ekokaupasta löytämäni loistavat taateli- ja pähkinäpohjaiset energiapatukat, erilaiset pähkinät sekä mantelilevite: terveellistä energiaa pienessä koossa. Vaikka pystyin sallimaan itselleni tavalliset herkut loistavasti, jouduin välillä hakemaan tukea terveille ajatuksilleni vielä erilaisin tavoin. Ja koska kaloriajattelu minua ei enää piinannut, oli tähän loistava ratkaisu lisätä energiaa hyvillä rasvoilla ja luonnosta peräisin olevilla herkuilla. Samalla kuitenkin tiedostaen sen, että ne tulevat kulkemaan kaiken muun rinnalla, eivätkä vie tilaa pois muulta ruoalta - ei pääaterioilta eikä herkuilta. Ja tämä ajattelutapa todellakin toimi ja on pysynyt tähän asti matkassani - ja pysyy varmasti myös jatkossakin!

Miten tämä kaikki vaikutti psyykkeeseeni? 

Kun paino nousi ja otin isoja askelia ruokailun parantamisen suhteen, alkoi samalla kaloriajattelu työntyä entistä kauemmaksi minusta ja ruoka alkoi näyttäytyä minulle sen todellisten ominaisuuksien myötä. Ruoka ei enää ollut minulle pelkkiä kaloreita, vaan täynnä tärkeitä ravintoaineita, hyviä makumaailmoja, energiaa ja nautintoa. Psyyke nousi oikeasti ihan uudelle tasolle nopeammin kuin olisin ikinä voinut kuvitellakaan! Näistä muutoksista lähtien olen oikeasti kokenut olevani suurimmilta osin sairauden ulkopuolella tai ainakin jo suuresti sen yläpuolella.

Niin kauan, kuin paino ei ole vielä tavoitteessaan, en voi sairautta unohtaa, mutta tällä hetkellä se ei millään asteella minua hallitse enää. Vaan minä hallitsen sitä tiedostamalla sairauden aiheuttamien karikoiden mahdollisuuden ja toimimalla tietoisesti sairautta vastaan. Eli vahva tiedostaminen on läsnä, mutta ahdistus, sairaat ajatukset ja sairauden mukaan toimiminen on mennyttä. Niin kauan tarkka tiedostaminen on pakollista, kunnes paino tulee olemaan normaaleissa lukemissa ja on pysynyt siellä myöskin hyvän tovin. Usein harmittelenkin sitä, että olisin psyykkeeni puolesta valmis jo päästämään koko sairaudesta irti, mutta paino ei siihen anna vielä lupaa. Noh, onneksi sekin aika vielä koittaa ja vieläpä aivan pian :) Hyvästä psyykkisestä tilanteestani kertoo myös polikäyntini, joihin olen aikanaan tukeutunut kuin henkeni hädässä, viimeisenä keinona pysyä "järjissään". Viime aikoina kerrat käytännössä ovat kuitenkin lähinnä kuluneet lattialla puuhastelevaa Justusta ihaillessa, mikä viestii paremmin kuin hyvin siitä, että sairauteen liittyviä ahdistavia ajatuksia ei vain yksinkertaisesti enää ole :)

Kuvat: weheartit.com

Tässä siis ajatuksiani projektini sisällöstä muutamasta eri näkökulmasta :) Projekti jatkuu yhä, mutta tässä tunnelmia ja ajatuksia tähän astisesta matkastani kohti tavoitetta! Koska teksti venähti taas paljon pidemmäksi kuin tarkoitus oli, niin jatkan vielä toisessakin postauksessa samaisesta aiheesta. Siinä ajattelin kirjoittaa tarkemmin painon nousuvauhdista, painon vaihtelusta ja nousun epätasaisuudesta. Ja ehkäpä myös ajatuksistani liittyen muuttuneeseen vartalooni, muuttuviin numeroihin sekä siihen jokaisen pelkäämään, mutta useimmiten hyvinkin epärealistiseen painon nousun "loputtomuuteen", painon "räjähtämiseen".

Koetteko tällaisen olevan avuksi teille, jotka olette samassa tilanteessa? Olisiko toiveita, mitä asioita aiheeseen liittyen tekstissä tulisin käsittelemään?

<3: Laura