torstai 14. maaliskuuta 2013

Kysymyksiä?

Ajattelin kysellä, olisiko teillä kiinnostusta perinteistä kysymyspostausta kohtaan? Joka kerta, kun olen saanut kommenttiboksiini kysymyksiä - koski se sitten sairautta, raskautta tai muuten vaan elämääni - olen niihin mielelläni vastaillut :) Varsinkin sairauteen sekä osastojaksoihini liittyen on tullut kysymyksiä melko paljonkin, joten ajattelin tällaisen kysymyspostauksen olevan kiva tapa koota yhteen asioita, joista olette kiinnostuneita tietämään.

Olen tänne kirjoitellut valtavan määrän juttuja viimeisen vuoden aikana, mutten oletakaan, että niitä kaikkia kuukaan jaksaisi lukea ;) Ja kyllähän sitä paljon on tekstien ulkopuolellekin jäänyt asioita, joita esimerkiksi osatohoidossa, kotiutumisten yhteydessä tai muuten vaan arjessa jo ihan sairauteenkin liittyen olen kokenut. Ja kuluihan tässä kuitenkin pitkä aika, kun en kirjoittanut laisinkaan! Vaikka kaikilla onkin omakohtaiset kokemukset sairaudesta, löytyy myös eri sairauskertomusten välillä niin paljon yhteistä tottakai, että uskon aina kokemusten jakamisesta olevan hyötyä muillekin, jotka samoja asioita läpikäyvät ja mielessään pohtivat. Vai mitä mieltä te olette? Ja eihän kysymysten sairauteen tarvitse liittyä lainkaan - onhan elämäni nykyään niin paljon muutakin! :)

Maren Rygh -
Kuva: weheartit.com

Voihan olla, ettei kiinnostusta tälle löydy, mutta ajattelin nyt kuitenkin kokeilla! Tämä voisi olla itsellekin ihan mukava tapa tehdä hieman erilainen postaus kerrankin :) Voisin sitten vaikka ensi viikon aikana vastailla teille ja toteuttaa varsinaisen postauksen! Myös muutamaan edelliseen postaukseen tuli kysymyksiä, joihin voisin vastata ihan tällaisen yleisen vastauspostauksen myötä kivemmin, jos vaan kysyjiä ei haittaa? :)

<3: Laura

20 kommenttia:

  1. Mitä fyysisiä oireita sulle on jäänyt anoreksiasta toipumisen jälkeen tai onko jäänyt? Palelua, kuivat iukset, osteoporoosi, jotain muuta? Haluaisin taas muituttaa itseleni miksi kannattaa parantua nyt eikä myöhemmin.

    Pelkäätkö, että lapsesi tulee joskus sairastumaan syömishäiriöön?

    VastaaPoista
  2. Paljonko sinulla on tällä hetkellä alipainoa?

    VastaaPoista
  3. Onko sulla koskaan ollut vaikeutta istumisen kanssa? :)

    VastaaPoista
  4. Oliko sulla jo ennen sairastumista mitään oireita jotka viittaisi syömishäiriöön, esim. alhainen itsetunto omasta ulkonäöstä?

    VastaaPoista
  5. Mitkä ruuat tuntuvat edelleen haasteellisilta? Kannattaako osastollemeno jos kotona oma tilanne ja paraneminen ei edisty,koitko osastojaksot hyödyllisiksi näin jälkikäteen ajatellen? Motivoivin ajatus,joka herätti sinussa halun parantua? Lempiruokasi?(resepti?) Elämäsi onnen kulmakivet,asiat jotka saavat sinut jaksamaan huonojenkin päivien läpi? Mitä aiot kertoa Justukselle sairaudestasi sitten joskus kun hän on tarpeeksi vanha kuulemaan? Kiitos jos vastaat näihin. :)

    VastaaPoista
  6. Pidätkö itseäsi todella parantuneena, vaikka painosi ei ole vielä normaali??

    VastaaPoista
  7. millainen on sinun kehonkuvasi nyt verrattuna sinun pahimpiin aikoihisi? Millaiselta tuntuu ajatus normaalipainosta sinusta? Pelottaako tai tuntuuko vaikealta ajatukselta yhtään enää?

    VastaaPoista
  8. Hei! Olisi mukava tietää, oletko päässyt eroon kaloreiden laskemisesta (mikäli sitä harrastit)? Ja jos olet, niin miten?

    Itselläni ei ole syömishäiriö-diagnoosia, mutta sairastanut olen jo parisen vuotta. Olen merkittävästi alipainoinen, mutten kuitenkaan "tarpeeksi" saadakseni apua sitä itse pyytämättä. Olen salaillut sairauttani, enkä kertonut kenellekään.Itse koitan muiden seurassa suhtautua "laihuuteeni" hälläväliä-asenteella, joten kukaan ei oikein osaa puuttua tilanteeseen. (Niin ja olen siis ala-ikäinen)

    Blogisi on auttanut ymmärtämään, miten paljon parempaa elämä on ilman anoreksiaa. Omaa parantumistani rajoittaa eniten jatkuva kalorien laskenta. Päässäni hyrrää tauotta laskin ja tarkastan jokaikisen suupalan energiasisällön. Kaloreiden laskenta, niistä ahdistuminen ja syömättömyys kehittävätkin aikamoisen oravanpyörän. Kiitos hurjasti jos vastaat kysymykseeni ja anteeksi pitkästä viestistä kysymyksen lisäksi!

    Terveisin, Aliisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Aliisa! Tottakai vastailen sinunkin kysymyksiisi, ensi viikon aikana ajattelin postauksen toteuttaa :)

      Kiva vaan, kun kirjoittelin enemmänkin, olen aina kiinnostunut tietämään myös teidän lukijoiden taustoista! :) Halusin vaan erikseen vielä vastata tähän pikaisesti, sillä en voinut olla tarttumatta siihen, kuinka kuvailit, ettet olisi tarpeeksi alipainoinen saadaksesi apua! Se ei nimittäin varmasti ole totta ja se on myös hyvin yleinen ajatus anoreksiaan tai muihin syömishäiriöön sairastuneilla. Itsekin pelkäsin sitä valtavasti, vaikka samaan aikaan tiesin tarvitsevani apua! Ja paino kun ei oikeasti ole koko totuus, vaan ihan normaalipainoisella tai ylipainoisella ajatukset saattavat olla tosi anorektisia. Tai oikeastihan totesit, ettet olisi tarpeeksi alipainoinen saadaksesi apua sitä itse pyytämättä, mutta olisiko ajatus avun hakemisesta täysin mahdoton?

      Eli tällä haluaisin sinua oikeasti rohkaista hakeutumaan avun piiriin! Todella hieno, että olet saanut jo itseksesi ajatusmaailmaasi työstettyä, että haluat muutosta tapahtuvan! Mutta ammattiapu olisi varmasti myös tarpeen. Miten olisi kouluterkkari, ravitsemusterapeutin vastaanotto tms.?

      Tsemppiä sinulle valtavasti ja aurinkoiset terveiset! :)

      Poista
  9. Ja kiitos kaikille muillekin kysymyksistä! Kivaa päästä vastailemaan niihin :)

    VastaaPoista
  10. -Jos sun olis pakko vaihtaa kaikki etunimes, niin mitkä ottaisit?
    -Mihin maahan muuttaisit, jos pitäis muuttaa ulkomaille?
    -Paljonko 9 lk.päättötodistuksesi keskiarvosi oli?
    -Mikä on lempiviikonpäiväsi?
    -Herkutteletko koskaan sipseillä, onko se "kielletty herkku"?
    -Mikä on lempisipsisi?
    -Lempiasusi?
    -Mihin olet tyytyväinen ulkonäössäsi?
    -Mihin et ole tyytyväinen ulkonäössäsi?
    -Millainen suhde sulla on isääsi?
    -Kaunein asia minkä äitisi on sanonut sulle?
    -Entä isäsi?
    -Oletko hyvä käsitöissä?
    -Oletko rikkaasta perheestä?
    -Onko sulla koskaan kiusallisia hiljaisia hetkiä esim.kavereidesi kanssa?
    -Miten "selvität" ne?
    -Uskotko Jumalaan?
    -Lempi tv-ohjelma?
    -Mielestäsi kaunein biisi?
    -Lempielokuva?
    -Lempi urheilulaji?
    -Ootko enempi äidin vai isän tyttö?

    VastaaPoista
  11. Kysymyspostaus voisi olla hyvä idea :) Itse haluaisin kuulla lisää mm. tuosta mainitsemastasi kotiutumisesta, koska jos en ihan väärin muista, et ole siitä juuri kirjoitellut? Eli tässäpä muutamia kysymyksiä:

    * Jännittitkö kotiutumista ruokailujen osalta vai olitko luottavaisin mielin?
    * Millaisia vinkkejä sait osastolta, esim. omahoitajaltasi, kotiin tueksesi?
    * Noudatitko alussa ateriasuunnitelmaasi edes pääpiirteittäin vai siirryitkö suoraan kuuntelemaan nälkätuntemuksiasi?
    * Pystytkö ottamaan ruokasi rennosti miettimättä esim. desi-/grammamääriä tai tulevia ruokailuja?
    * Punnitsetko itsesi säännöllisesti vai hoitaako sen joku ulkopuolinen?
    * Onko sinulla vielä joku "kielletty ruoka", mitä kovasti himoitsisit, mutta et ole vielä "kyennyt" syömään?
    * Minkälainen on tällä hetkellä suhtautuminen vartaloosi: Pidätkö itseäsi alipainoisena? Ahdistaako painon nousu ja sen tuomat muutokset? Oletko tyytyväinen/tyytymätön vartaloosi?
    * Oletko pärjännyt kotona odotustesi mukaisesti vai mahdollisesti paremmin tai heikommin?

    Kysymyksiä keksisi varmaan loputtomiin, mutta tässä ainakin osa itseäni kiinnostavista aiheista :) Kiitos, jos jaksat vastailla niihin!

    Emmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi tärkeä kysymys jäi edellisestä listasta eli:

      * Millaisina sinun hoidot jatkuivat ja jatkuvat kotiutumisen jälkeen? Sairaanhoitajan luona käyt ilmeisesti viikottain, mutta onko ravitsemusterapiaa tms? Entä osaatko arvioida, kuinka kauan aiot pitää hoitokontakteja yllä?

      Itselläni on pian edessä muutto uuteen kaupunkiin, mikä tarkoittaa nykyisten hoitojeni poisjääntiä :/ Olenkin tässä mietiskellyt, millaista hoitoa uudella paikakkunalla vielä tarvitsisin. Tuntuu vaan aika työläältä aloittaa "ihan alusta" uusien ihmisten kanssa...

      Emmi

      Poista
  12. Ovatko kuukautisesi palanneet ikinä sairautesi aikana?
    Ovatko ne tulleet takaisin nyt raskauden jälkeen?
    Aiheuttiko syömisshäiriötaustasi jotain komplikaatioita sairautesi aikana?
    Onko sinulla sisaruksia? Minkä ikäisiä?
    Miten poikaystäväsi vanhemmat ovat suhtautuneet syömishäiriöösi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasinkin ton raskauspostauksen vähän aiempana joten siihen ei ole pakko vastata! Sen sijaan lisäisin kysymyksen että onko justuksen kummitäti joku sinun/jarnon sukulaisista vai ystävänne?

      Poista
  13. Ehtivätkö kuukautisesti olla kauan poissa eli missä vaiheessa sairautta ne jäivät poissa? Ehditkö huolestua asiasta?
    Mitä fyysisiä merkkejä raskaus jätti elimistöösi?
    Onko sinulla koulutusta ja missä työskentelet?

    VastaaPoista
  14. Moi, voinkohan viel esittää yhen kysymyksen? :)

    Eli luin jostain et oot nuorempana ollu ujompi ja epävarmempi, ni mistä oot saanu lisää itsevarmuutta? Onks sun itseluottamus kehittyny vaan luonnollisesti iän myötä vai oisko sulla ehkä jotain käytännön vinkkejä sen parantamiseen? :)

    VastaaPoista
  15. Mullakin olisi kysymyksiä! Nimenomaan raskauteen liittyen:)
    Toivottavasti näitä ei ole kysytty vielä aiemmin. Yhdistele vastauksia sitten miten mielesi tekee, ja kaikkeen ei tosiaan ole pakko vastata!

    Kuinka huomasit olevasi raskaana?
    Kauanko painosi ehti olla ns. normaalina, ennen kuin tulit raskaaksi?
    Missä vaiheessa laihtumistasi kuukautisesi jäivät pois? Olitko tuolloin jo todella alipainoinen? Tulivatko ne välissä takaisin?
    Käytittekö ehkäisyä kun kuukautisesi olivat poissa?
    Millainen synnytyksesi oli? Kestikö kauan, saitko kipulääkkeitä, kuinka jaksoit fyysisesti? Oliko Jarno tukenasi?
    Kuinka kauan palautuminen synnytyksestä kesti? Koetko, että se sujui hitaammin/nopeammin alipainon takia?
    Koetko että olet saanut oman kroppasi jo takaisin?
    Kuinka nopeasti olisit valmis uuteen raskauteen? Onko sinulla tällä hetkellä normaali kuukautiskierto?

    Kiitos jo etukäteen :) :) :)

    VastaaPoista
  16. Kiitos teillekin kyssäreistä, hyvin ehtivät mukaan! :) Teen niin useassa osassa vähitellen vastauspostaukset, että vaikka lisääkin voi kysymyksiä esittää :)

    VastaaPoista
  17. Kirjoitit Helsingin hoidostasi kertovassa postauksessa, että ylläpitoravintosuunnitelmasi taisi olla suurin osastolla olevista potilaista. Osaatko sanoa, millainen osastolla oli/on keskiverto ravitsemussuunnitelma painon ylläpitämiseksi anoreksiasta toipuvilla? Painonnostoon käyttämäsi ateriasuunnitelma vaikuttaa isolta, mutta varmaan sekin on yksilöllistä, millä määrällä ravintoa kunkin elimistö alkaa toipua.

    VastaaPoista

Otan ilolla vastaan teiltä kommentteja: niiden avulla voimme vaihtaa ajatuksia sekä antaa vertaistukea toisillemme :)