torstai 7. maaliskuuta 2013

Ruokapäiväkirja osa III

Tässä taas ruokapäiväkirjaa viime viikolta, tiistai taisi olla kyseinen päivä :)

Aamupala näyttää todella askeettiselta ja ihan hävettää nuo astiat aina näissä kuvissa - kaikkein kamalimmat, mitä kaapista vaan löytää :D Mutta arkiseen käyttöön sopivimmat ulkonäköpuutteista huolimatta! Mutta älkää huoliko, on minulla kauniimpiakin astioita olemassa ;) Mutta siihen aamupalan sisältöön; tarjolla tällä kertaa kaurapuuroa papan tekemällä omenahillolla sekä manteliroheella ja Valion mansikanmakuista proteiinirahkaa. Sekoittelin mantelirouhetta valmiin puuron joukkoon ja hieman ripottelin vielä päälle. 

Ristiäisten jäljiltä mentiin muutama päivä sieltä mistä aita on matalin - eli helppoa ja nopeaa ruokaa kehiin. Jarnokin kun oli alkuviikon iltavuoroissa, jäi kokkaaminen yhdessä vähemmälle. Lounaaksi siis italianpataa ja kylkeen ristiäisistä ylijäänyttä kinkku-pastasalaattia valkosipulisella salaatinkastikkeella.

Jälkiruoksi herkuttelin palasen ristiäiskakkua :) Vaikka tiesin, että illalla olisi herkuttelua tiedossa, en antanut sen vaikuttaa jälkkärin syöntiin! En ole ikinä oikein ollut täytekakkuihmisiä, mutta kummasti nuo kakut tällä kertaa minuunkin upposivat!

Illalla oli sitten tosiaan leffaillan viettoa yhdessä Justuksen kummitädin kanssa. Herkkuevääksi haettiin Subwaysta patongit ja omani oli kinkkuinen versio juustolla ja amerikansinappisella kastikkeella. Nyt on taas juusto luonnollinen osa patonkia ja hyvä sellainen :) Kuten perjantain postauksessa totesin, ei ikinä pitäisi miettiä etukäteen ruokamäärää, jonka tulee syömään. Tässäkin ajatuksenani oli syödä puolikas patonki ja karkit ja säästää loppupatonki iltapalaksi. Puolikkaan syötyäni totesin kuitenkin, että eihän se nälkä mihinkään sillä lähtenyt. Kokonainen patonki ja karkit päälle - yhtäkuin hyvä ja täysi olo :)

Karkit haettiin Makuunista ja hyvinhän se pussin sisältö katosi parempiin suihin :)

Iltapalaksi valikoitui mummon karjalanpiirakka valkosipulituorejuustolla, Yosan ananas-kauravalmiste sekä omppu. Mummo ja pappa toivat ristiäisvierailulla pohjoisen tuliaisina itsetehtyä ohrarieskaa ja karjalanpiirakoita pakkasen täyteen. Ihania mummolamuistoja tuovat nuo kyseiset herkut mieleen :) Esimerkiksi ainoa oikea tapa syödä lämmintä rieskaa oli laittaa voita rieskan "nokkaan" ja haukata, lisätä voita ja sitä rataa :D

Ja yöevästä:) Yösyöminen on hieman vähentynyt, kun Justuksen yöunet ovat pikkuisen parantuneet. Eli tuona kyseisenä yönä jäi evästelykin vain yhteen kertaan.

Lisää ruokapäiväkirjoja tiedossa jatkossakin tasaiseen tahtiin! Olenkin pistänyt viime viikon ajalta myös muiden päivien ruokia muistiin, joten niistä lisää myöhemmin, jos vaan teitä yhä kiinnostaa? :) Olen todennut tämän niin hyväksi tavaksi itsellenikin havainnollistaa syömiseni riittävyyttä. Ja parannusta on oikeasti tapahtunut jo ihan tämänkin ansiosta entisestään ihan viime päivinäkin ja paljon!

<3: Laura

13 kommenttia:

  1. Moi Laura!:) Taatusti vielä kiinnostaa nämäkin postaukset:)Ihanaa loppuviikkoa teille, ja kiitos jälleen ihanasta postauksesta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiva kuulla! :) Samoin ihanaa loppuviikkoa sinullekin! <3

      Poista
  2. Komppaan edellistä! ruokapäiväkirjoja kehiin vain :) Mielellään näitä lueskelee ja saa itse inspiraatioita ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, tietää sitten ettei näitä turhaan tänne laittele! :) Mukavaa viikonloppua Laura sinulle! :)

      Poista
  3. Hei Laura!

    Laittele vaan ihmeessä lisää näitä ruokapäiväkirjoja, kun ne niin auttavat Sinua itseäsi hahmottamaan omia syömisiäsi ja inspiroivat meitä lukijoita. Plus, että saamme konkreettisesti seurata edistysaskeleitasi! :)

    Kirjoitit jossain aiemmassa kommentissasi, että imettäminen lisää energiantarvetta noin 500 kalorilla. Sen päälle jos vielä painoa haluaa nostaa niin saa kyllä syödä aikamoisen paljon. Joten rauhassa ja hyvillä mielin voit varmaan lisäillä syömisiäsi entisestään... Mutta senhän jo tiedätkin! :) Niin, ja on ihanaa kuinka rohkeasti yhdistelet eri ruokia, kuten esim. italianpataa ja kinkku-pastasalaattia. You go girl!

    Mitä ihaninta ja aurinkoisinta viikonloppua Sinulle, Justus-herralle ja Jarnolle! Lämmin halaus! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se aivan totta, että siinä on haasteensa imettää ja nostaa samaan aikaan painoa! Mutta olen oikeasti onnellinen siihen - vaikken aikokaan asiaan ja tilaan tyytyä - että painoni ei ole laskenut! Koska aina kotonaollessa se on laskenut, enkä ikinä ole sitä saanut itse nostettua. Nyt olen kuitenkin imetyksestä huolimatta saanut painoni pidettyä siinä,mihin se synnytyksen jälkeen vakiintui, viimeksi oli jopa vähän noussut! :)Eli ruokaa napaan vaan! Ja oikeasti - todella hyvin mielin! :)

      Kiitos Andrea, kerron herroille terveiset! :) Lämmin halaus sinullekin ja mahtavaa viikonloppua! <3

      Poista
  4. Pitäisipä itsekkin käydä taas joku kerta Subista patonki ja katsoa, vieläkö ne väliin tulevat juusto ja kastike ahdistavat yhtä paljon kuin viime kerralla. Ja vieläpä jos sen kokonaisen tai edes 3/4 patongin "uskaltautuisi" syömään! Hyvin nimittäin upposi terveinäkin aikoina ja vielä mukillinen limua sen kylkeen!

    Nyt kuitenkin kanapastan tekoon (kermakastikkeella tietty!) ennen kuin sisko saapuu.. :) Tuo oli meidän lapsuudenherkku, joka maistuu edelleen. Mikäs sen mukavampaa perjantai-iltana naistenpäivän kunniaksi kuin oman rakkaan siskon seura, hyvä ruoka ja vanhojen muisteleminen..? :)

    Emmi
    Emmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, no eipähän jäänyt viestin lähettäjä epäselväksi! :D

      Poista
    2. Heh, hyvä vaan, että tiedän viestin olleen sinulta ;)

      Nyt vaan Subwayhaastetta kehiin! Pikkuisen aina "parantaa" kerta kerralta :) Aloittaa puolikkaasta, lisää määrä, lisää juustoa ja joskus vielä syöt ihan juuri sellaisen Subin kuin mielesi todella tekee! :)

      Ihanalta kuulostaa tuo teidän siskosilta ja sen menu! Toivottavasti oli kiva ilta ja pystyit nauttimaan siitä kaikin puolin <3

      Poista
  5. Viikontakainen ilta oli tosi mukava! :) Otin suoraan reilumman annoksen tekemääni kanapastaa, enkä edes epäröinyt, ja iltapalaksi mieleni teki irtokarkkia, joten suunnistimme iltakävelylle siskoni ja hänen koiransa kanssa Filmtowniin. Nam, nam, mitä herkkuja! Itse en tosin vaahtokarkkeihin koske (en ole koskaan tykännyt), mutta kaikkea hyvää ja mieleistä löytyi! :D

    Emmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa niin hienolta! Eikö olekin kiva saada positiivisia kokemuksia tuollaisista illoista? :) Toivottavasti sinulla oli ahdistuksen sijaan (mitä sitäkin varmaan jossain määrin oli) kuitenkin ennemminkin hyvä fiilis omasta onnistumisesta ja sairauden rökittämisestä? :)
      Heh, täällä sen sijaan kirjoittelee vaahtokarkkiaddikti, joka on tuohonnut parin viikon sijaan ristiäisistä ylijääneet kaksi smurffi-vaahtokarkkipussia sekä eilen yhden väiskipussin :D Ja siis kaikkien muiden herkkujen ohella :D

      Poista
    2. Hehe, kuulostaa hyvältä :D Tuolta meidän siskosten illalta ei jäänyt yhtään ahdistava mieli. Päin vastoin, olin tosi rento ja tyytyväinen onnistumiseeni! Harmittelin oikein tosissani, kun unohdin ottaa mukaani arpajaisissa voittamiani herkkuja, mutta onneksi Filmtown oli lähellä. Joskus kyseinen unohdus olisi saattanut tuntua pelkästään helpottavalta, koska silloinhan minulla olisi ollut "hyvä syy" olla yrittämättä syödä karkkia...Nyt kyseinen unohdus kuitenkin harmitti oikeasti ja sehän on jo terveyden merkki! :) Tässä parhaillani taas syön lauantaikarkkejani eli sain tälläkin viikolla pidettyä kiinni karkkisopimuksestani. Oletko muuten koskaan paahtanut vaahtokarkkeja vai maistuvatko ne sinulle parhaiten ihan siltänään? ;) Minä muistan kerran syöneeni takassa paahdettuja vaahtokarkkeja kaverini luona, mutta kappas, ei oikein maistunut :D Muuten, kun olin viimeksi Filmtownissa karkkiostoksilla ja näin semmosia isoja vaahtokarkkijätkitötteröitä, niin sinä tulit heti minun mieleen! :D

      Emmi

      Poista
    3. Kuulostaa Emmi niin hyvältä että! Ihan mahtavaa edistystä tapahtunut sinulla lyhyen ajan sisällä :)

      Ja nyt kyllä liitit nuo tötteröt juurikin oikaan ihmiseen :D Voisin syödä kaikkia noita sokeroituja vaahtiksia loputtomasti, jätskitötteröt, mansikat, banaanit, nam! Olen vuosia sitten paahtanut joskus ja kyllä maistuivat niinkin! Täytyy ottaakin tehtäväksi, että ensi kerralla kun grillaillaan Jarnon isällä avotulella tai paistetaan takassa makkaraa, nin nappaan vaahtispussinkin mukaan! :)

      Poista

Otan ilolla vastaan teiltä kommentteja: niiden avulla voimme vaihtaa ajatuksia sekä antaa vertaistukea toisillemme :)