Vastauksia osa VI - raskaus

Kuinka huomasit olevasi raskaana?
Minulla ei ollut ollut minkäänlaisia raskauteen viittavia tuntemuksia, joten tieto raskaudesta oli todella suuri yllätys. Menin ihan rutiinikäynnille gynekologille ja toin esiin ihan sivumennen pienoisen huoleni siitä, että milloinkohan kuukautiseni palaavat - olihan painoni jo melko lähellä normaalia. Mutta koska en kuitenkaan ollut vielä ihan tavoitepainoani saavuttanut, en mitenkään kovin huolissani asiasta ollut ehtinyt olla. Lähinnä pohdin asiaa ääneen. Mukava nuori naislääkäri lupasi katsoa ultraäänellä kohdun limakalvon paksuutta, josko se antaisi viitteitä siitä, millä tolalla asia oikeasti olisi. Mutta asia vaihtoi hyvin nopeasti suuntaansa, kun lääkäri totesi, että kyllähän täällä näkyy selvä syy kuukautisten poissaololle: pienen pieni sykkivä sydän.

En ollut villeimmissä kuvitelmissanikaan osannut odotaa mitään tällaista, sillä olin vasta saanut painoani normaalimmaksi, eivätkä kuukautiset olleet tulleet luonnollisesti kertaakaan monivuotisen sairausjaksoni aikana. Minulla ei ollut ollut mitään muitakaan raskauteen viittaavia oireita, kuten pahoinvointia tai rintojen arkuutta. Asia tuntui minusta todella utopistiselta, enkä voinut sitä pitkään aikaan uskoa todeksi. Se oli kuitenkin heti alusta asti selvää, että kyseessä olisi maailman ihanin ja ihmeellisin asia. Lisää aiheesta kirjoittamassani postauksessa Ihmeellinen yllätys - raskaus.

Aiheuttiko syömishäiriötaustasi jotain komplikaatioita raskautesi aikana?
Ainoa asia, mitä komplikaationa voisi pitää, oli huono raskaudenaikainen painonnousu. Tämä loi varmasti suuren mahdollisuuden mahdollisille riskeille ja komplikaatioille, mitä onneksi ei kuitenkaan tullut. Asiasta tuntuu olevan todella vähän tutkimustietoa, mutta vähäinen painonnousu raskauden aikana lisää ennenaikaisen synnytyksen riskiä, sekä saattaa hidastaa sikiön kasvua. Minun kohdallani näin ei onneksi kuitenkaan käynyt. Lapsen kannalta painollani ei siis ollut seuraamuksia, mutta kyllähän se omaan olotilaani ja jaksamiseeni selvästi vaikutti.

Mutta suuri kysymysmerkki on varmasti jokaisen syömishäiriötä sairastaneen kohdalla, että miten raskaus vaikuttaa mieleen ja psyykkiseen hyvinvointiin ja sitä kautta myös raskauden normaaliin etenemiseen. Joidenkin kohdalla raskaus on varmasti se viimeinen naula sairauden arkkuun, mutta toisille muuttuva keho voi olla liian vaikea asia käsiteltäväksi. Tiedän myös tapauksia, jolloin raskaus on vaikuttanut positiivisesti sairastavan syömiskäyttäytymiseen, mutta raskauden jälkeen sairaat ajatukset ovatkin palanneet takaisin. Yksi syy tälle on varmasti raskauden jälkeen yhä synnytyksestä palautuva, muuttunut keho. Yhtäkkiä vartalo ei olekaan enää samanlainen kuin ennen raskautta, eikä sisällä kasvava lapsi suojele sairailta ajatuksilta. Itselläni raskauden aikana muuttuva keho vahvisti rakkautta omaa vartaloani kohtaan, ja nyt Justuksen synnyttyä olen oivaltanut oman kehoni rakastamisen vieläkin vahvemmin: jos minä en voi hyvin, ei voi lapsikaan hyvin. Mutta vaikeita asioita nämä jokatapauksessa ovat, ja on myös olemassa niin monenlaisia tarinoita asiaan liittyen kuin on anoreksiaa sairastavia tai sairastaneita äitejäkin.

Huomasi selvästi kuinka vaikeaa joillekin oli hoitavan tahonkin puolesta ymmärtää tällaista tilannetta. Yleensä, kun riskinä pidetään täysin päinvastaista tilannetta, jolloin kiloja kertyy liikaa raskauden aikana, jolloin riskinä on esimerkiksi raskausajan diabetes. Tilanteeni edellytti minulta itseltäni rohkeutta vaatia tukea ja saada vastauksia mieltäni askarruttaviin kysymyksiin. Sillä minua huolestutti tilanteeni jollakin tasolla taustani tuntien ihan alusta alkaen, mutta esimerkiksi neuvolassa kesti aikansa, ennen kuin he ottivat huoleni tosissaan. Itse siis pelkäsin hieman sairauteni negatiivista vaikutusta raskauden kulkuun, vaikka tuolloin mieleni olikin oli todella luottavainen psyykkeeni vahvuuden suhteen. Mutta kun kroppani ei "toiminutkaan" odotetusti, osoittautui huoli aiheelliseksi. Mutta onneksi kaikki sujui kuitenkin hyvin minun kohdallani. Mutta jos raskaanaolevalla sairaus olisi yhtään raskauden aikana päällä ja syöminen olisi oikeasti haasteellista, pitäisi jo neuvolassa terveydenhoitajan osata asiaan puuttua ja tukea tulevaa äitiä kaikin tavoin!

Kauanko painosi ehti olla ns. normaalina, ennen kuin tulit raskaaksi? 
Painoni ei siis ehtinyt edes nousta painoindeksiltään normaalin, kun jo tulin raskaaksi. Tiesin kyllä, että biologinen painoni asettuu melko alhaalle painoindeksin suhteen, mutten olisi voinut kuvitella ikinä raskaaksitulon olevan mahdollista tällaisissa painolukemissa. Painoindeksini oli raskaaksi tullessani noin 17,6 luokkaa eli vielä muutaman kilon päässä normaalin painoindeksin alarajalta. Ja painoni oli tosiaan vasta juuri noussut tuohon lukemaan, sillä olihan se ollut vielä paria kuukautta aiemmin monta kiloa alhaisempi. Tässä suhteessa ei voi kuin ihmetellä sitä, että ylipäätään tulin raskaaksi! Viimeksi olin ollut normaalipainossa noin vuotta aiemmin Helsingistä maaliskuussa 2011 kotiutuessani. Ja tätä ennen olen ollut normaalipainossa, jolloin myös hormonitoimintani on toiminut normaalisti, kun elettiin syksyä 2008. Joten kovista koettelemukista ja pitkästä alipainosta on kyllä kroppani ihmeellisesti selvinnyt. Mutta toivottavasti tämä luo myös muihin saman asian kanssa kamppaileviin uskoa, mikäli raskaaksitulosta ja äitiydestä haaveilee :)

Millainen synnytyksesi oli? Kestikö kauan, saitko kipulääkkeitä, kuinka jaksoit fyysisesti? Oliko Jarno tukenasi? 

Kirjoitin synnytyksestä viime viikolla erillisen postauksen Raskausaikani - vihdoinkin!, mutta vastaan tähänkin  kysymykseen nyt lyhykäisyydessään :) Synnytykseni oli melkoisen pitkä ja luonnollisestikin raskas kokemus, mutta minkäänlaisia traumoja minulle ei asiasta jäänyt. Heti saatuani lapsen syliini, katosi mielestäni kaikki se koettu kipu ja tuska. Mutta tosiaan - ei kaikki aivan helposti kuitenkaan käynyt! Varsinaiseksi pituudeksi synnytykselleni laitettiin 11,5 tuntia, mutta todellisuudessa koko urakka vei reilusti päälle vuorokauden! Koska synnytys jouduttiin käynnistämään lapsiveden tihkumisen vuoksi, pitkitti jo se itsessään synnytystä. Muistan aina kouluajoilta, kuinka aihetta käsittelevällä kurssilla meille painotettiin, ettei synnytystä tule käynnistää liian heppoisin perusteluin: se pitkittää ja vaikeuttaa synnytystä lähes poikkeuksetta.

Minulla alettiin käynnistää synnytystä jo yli vuorokausi aiemmin, kun lapsi sitten lopulta syntyi - tuolloin suun kautta otettavalla lääkkeellä. Tähän ja synnytyksen väliin mahtui pitkään kestäneet tiehät ja kivuliaat supistukset, joista huolimatta kohdunsuu ei auennut tarpeeksi, jotta tilanne olisi edennyt millään lailla. Lopulta synnytystä vauhditettiin vielä suonensisäisellä lääkityksellä seuraavana päivänä, jonka jälkeen meni vielä kuusi tuntia, ennen kuin lapsi lopulta syntyi. Eniten fyysiseen jaksamiseeni vaikutti monen yön univelat, mikä lisäsi varmasti entisestään kokemaani kipua. Ensimmäisenä päivänä pärjäsin vielä melko hyvin kipujeni kanssa, mutta lopulta tuli fyysinen uupumus. Oikeanlaisen kivunlievityksen avustuksella ja muutaman tunnin unilla selvisin kuin selvisinkin loppuun asti. Oikeasti fyysinen jaksaminen laitettiin kuitenkin koetukselle vasta ponnistusvaiheessa, mikä kesti vajaan tunnin verran. Tuolloin usko meinasi oikeasti loppua kesken, enkä uskonut jaksavani loppuun asti. Kätilön uskomaton tsemppaus kuitenkin helpotti valtavasti ja kaikki päättyi onnellisesti :)

Sinä päivänä, kun synnytystä alettiin käynnistellä ja kivuliaat poltot alkoivat, ehdin saada kahdesti kipulääkettä lihakseen sekä hengitellä ilokaasua. Niiden avulla pärjäsin hyvin, vaikkakin ilokaasun vaikutus lakkasikin melko nopeasti. Olisin saattunut pärjätä loppuunkin asti näiden lääkitysten avustuksella, mutta synnytyksen aina vaan pitkittyessä, jouduin kuitenkin turvautumaan vielä epiduraalipuudutukseen seuraavana päivänä, synnytyksen loppuvaiheessa. Minun kohdallani epiduraali toimi hyvin ja vei kivut pois lähes kokonaan. Voimakas paineen tunne säilyi, mutta kivut helpottuivat huomattavasti. Tosin puudutus teki jalkani lähes tunnottomiksi ja vei kaiken voiman niistä pois, mikä sitten taas teki ponnistusvaiheesta todella hankalan. Mutta loppujen lopuksi kivunlievitys oli synnytykseni aikana melkoisen onnistunut. Lähdin tämän suhteen synnytykseen avoimin mielin, enkä ollut kieltänyt ajatuksissani itseltäni yhtäkään lääkettä. Olin jo valmiiksi päättänyt edetä tämänkin asian suhteen tilanteen mukaan, luottaen myös hoitohenkilökunnan mielipiteeseen :)

Alusta asti oli selvää, että tottakai Jarno tulee synnytykseen mukaan. Ennemminkin mietimme asiaa niin päin, kuinka kauheaa olisi, jos Jarno ei jostain syystä pääsisi lapsensa syntymään mukaan. Itse ajattelin isän mukanaolon synnytyksessä olevan myös enemmän kuin tärkeää lapsen ja isän väliselle suhteelle.  Ja luonnollisesti Jarno oli synnytyksen aikana minulle todella tärkeä tuki ja turva. En edes halua ajatella, kuinka paljon kamalammaksi synnytyksen olisi tehnyt se, mikäli olisin joutunut siitä ilman hänen tukeaan selviämään! Vaikkei toinen periaatteessa voi synnytyksen aikana juuri mitään konkreettista tehdäkään, on niillä pienilläkin asioilla ja jo pelkällä läsnäololla, suunnaton merkitys äidille. Jarno hörpytti minulle välipalajuomia, täytti kanssani ristikoita ja kävi lämmittämässä kaurapussia minule rentoutumista varten - pieniä, isoja tekoja :)

Kuinka kauan palautuminen synnytyksestä kesti? Koetko, että se sujui hitaammin/nopeammin alipainon takia? 
Koen palautuneeni synnytyksestä yllättävän hyvin ja nopeasti. Jo seuraavana yönä uskaltauduin vessareissulle ilman hoitajan tukea, ja seuraavana päivänä pystyin jo hyvin hakemaan esimerkiksi oman ruokatarjottimeni. Mutta voi että, kun lihakset olivatkin kipeät synnytyksen jäljiltä! Ei ole yhtään liioittelua verrata synnytystä todella rankkaan urheilusuoritukseen, sillä kaikki lihakseni olivat todella kipeät seuraavina päivinä, ihan kaulalihaksia myöden. Eli kyllä siinä oli tullut ihan töitä tehtyä ;) Eli sen verran olivat esimerkiksi käsilihakseni loppu synnytyksen jälkeisenä päivänä, että hieman varoen vielä lasta käsittelin. Esimerkiksi aamupesut pyysin hoitajaa näyttämään minulle aluksi. Onneksi Jarno oli silloin meidän luonamme ja hän auttoi lapsen nostelussa. Mutta seuraavat päivät olinkin sitten kahdestaan vauvan kanssa, kun Jarnolla oli kiire juhlimaan varpajaisiaan - osuihan viikonloppu juuri sopivasti kohdille ;) Tällöin ei siis auttanut kuin ottaa rohkeasti itse vastuu vauvan tarpeiden hoitamisesta, mikä lisäsi omaa luottoni pärjäämiseni sekä fyysisen toipumiseni suhteen.

Eli nopeasti sieltä sängynpohjalta oli vaan noustava! Toki istuminen ja käveleminen tekivät kipeää vielä muutaman päivän ajan kiristävien tikkien vuoksi, mutta kuitenkin pääsin melko helpolla tämänkin suhteen. Eniten oikeastaan pelkäsin, että osastolla kiinnitettäisiin taustani vuoksi huomiota synnytyksen jäljiltä romahtaneeseen painoon, ja olin valmistautunut siihen, ettemme pääsisi välttämättä kotiutumaan ihan yhtä nopeasti, kuin normaalisti synnytyksen jälkeen lapsi ja äiti kotiutuvat. Mutta  minun fyysiseen vointiini kiinnitettiin huomiota normaaliin tapaan ainoastaan kohdun supistumisen ja yleisvoinnin suhteen, joten pääsimme kotiutumaan heti kolmantena päivänä! Jo toisena päivänä vointini oli niin hyvä, että ihan odotin kotiinpääsyä. Toipuminen jatkui kotonakin hyvää vauhtia ja suurin ongelma, josta kärsin oli ehdottomasti valtavat univelat ja sen myötä todella kurja olo. Mutta ihmeellisesti sitä vaan jaksoi ja vielä todella hyvällä mielellä :) Tosin yhden antibioottikuurin söin reilun kuukauden päästä synnytyksestä lääkärin epäillessä kohtutulehdusta! Mutta sekin meni helposti ohi kuurin myötä, eikä mitään ongelmia tämän jälkeen ole enää ollut :)

Uskon, että painollani ei ollut lopulta merkitystä toipumiseni suhteen ainakaan ratkaisevasti - niin hyvin ja nopeasti siitä toivuin! Niin surulliselta kuin se ehkä kuulostaakin, olen vuosien saatossa oppinut elämään alipainoisessa kehossa ja niin sanotusti pärjäämään sen kanssa. Itse en siis missään vaiheessa edes osannut pelätä, ettenkö esimerkiksi selviäisi synnytyksestä heikomman fyysisen kuntoni vuoksi. Sisulla siitäkin selvittiin, kuten viime vuosista muutenkin! Mutta jos tulevaisuutta ajatellaan, en halua tällaisen toistuvan enää uudelleen. Haluan ehdottomasti lisää lapsia ja jos tämä toive toteutuu, aion todellakin olla fyysisesti paremmassa kunnossa synnytyksen koittaessa! Raskauskiloilla on oikeasti tärkeä merkitys jo ihan äidinkin hyvinvoinnin kannalta eikä niiden merkitystä tulisi koskaan vähätellä. Uskon myös fyysisen kunnon, ihan jo lihasvoimankin puolesta, olevan merkittävä asia synnytyksen läpiviemisessä. Vaikkei synnytys urheilijan kroppaa vaadikaan, uskon hyvästä lihaskunnosta olevan oikeasti paljon apua. Mutta pääasia on, että on perusterve ja hyvinvoiva kropaltaan, niin synnytyksestä selviää aivan varmasti, mikäli nyt muita komplikaatioita ei ilmene :)

Koetko että olet saanut oman kroppasi jo takaisin? Mitä fyysisiä merkkejä raskaus jätti elimistöösi?
Kroppani palautui todella hyvin ja nopeasti synnytyksen jälkeen. Synnytyksen jälkeen oli lähinnä outoa, kun iso ja pinkeä vatsa oli kutistunut höllyväksi ja pehmeäksi pömppömahksi, mutta tämäkin minua lähinnä nauratti ja huvitti - olihan se hieman koomisen näköinen :) Kaikki huomioni keskittyi niin vahvasti lapseen, ettei siinä paljon omaa vartaloa ehtinyt miettimään. Ehkä hieman minua pelotti se, kuinka raskausmahan katoaminen korostaisi laihtunutta kroppaani. Mutta koska vointini oli hyvä, en sitäkään siinä hetkessä surrut!

Tavallaan kuitenkin voisi ajatella, etten suinkaan ole saanut kroppaani jo takaisin. Kun toiset taistelevat raskauskilojen kanssa, niin minä taistelen saadakseni takaisin ne raskauden aikana kadonneet kilot. Yleensä, kun puhutaan siitä, kuinka raskauden jälkeen palaudutaan takaisiin entisiin mittoihin, tarkoittaa se lähes poikkeuksetta raskauskilojen karistamista kehosta. Minä voin todellisuudessa sanoa saaneeni kroppani takaisin raskauden jälkeen vasta sitten, kun olen jälleen siinä painossa, missä raskaaksi tulin! Mutta kova halu ja tahto on tuohon tilaan mahdollisimman nopeasti päästä!

Raskausarpia ei kehooni tullut yhtäkään raskauden aikana. Tätäkään en suinkaan pelännyt, vaan olin liikenteessä sillä asenteella, että jokainen merkki kehossani kertoisi omaa tarinaansa tämän pienen ihmeen, oman lapsen syntymästä. Toki rasvailin ja öljysin ihoani joka päivä huolellisesti mielessä raskausarpien ehkäisy, mutten niitä tosiaankaan mitenkään suuremmin pelännyt. Normaalia ihon kunnosta huolehtimista! Tai noh, yksi raskausarpi minulle toisaalta kyllä tuli, mikä on melkoisen koomisen näköinen :D Minulla oli ennen raskautta ollut napakoru useamman vuoden ajan. Kun lävistyksen otin, niin sen parantuminen kesti todella kauan. Lävistys märki pitkään aiheuttaen kunnon arven muodostumisen napaani. Kun ihoni sitten kasvavan mahan myötä venyi, joutui arpikudos koville ja tavallaan repesi. Nyt napani on siis melkoisen karun näköinen :D Mutta eipä tuo minua yhtään haittaa - sekin lähinnä vain ja ainoastaan naurattaa :)

Kuinka nopeasti olisit valmis uuteen raskauteen? 
Minulla jäi hyvin positiivinen mieli raskaudesta ja synnytyksestä, joten sen suhteen ei uudelleen raskaaksi tulemista kohtaan ole mitään negatiivisia ajatuksia. Tietenkään sen aika ei ole vielä vähään aikaan, mutta tottakai toiveena olisi saada Justukselle myös sisaruksia :) Juttelimme usein Jarnon kanssa jo ennen Justusta, että olisi mukavaa, että lapsilla olisi suhteellisen pienet ikäerot. Jarnolla on ikäeroa itsellään vanhimman pikkuveljensä kanssa ainostaan puolitoista vuotta, minkä hän on itse kokenut todella kivana asiana. Olen jo vuosia haaveillut siitä, että saisin ainakin kolme lasta, joten voi olla, että uusi vauvakuume iskee melkoisen nopeastikin :)

Mutta itse olen tämän suhteen realisti ja ajattelen niin, että jokainen lapsi on lahja ja ne saadaan, eikä lapsia tekemällä tehdä. Toivon siis kovasti tulevani vielä lähivuosina uudelleen raskaaksi - se olisi suuri lahja. Niin ihmeellinen asia raskaaksitulo minulle oli, että jaksan siitä olla joka päivä kiitollinen. Ajatus uudesta raskaudesta kuitenkin on loistava motivaattori itselle karistaa sairauden pölyt niin fyysiseltä kuin psyykkiseltäkin kannalta katsottuna täydellisesti kannoiltani! En todellakaan oleta, että seuraavaa lasta suunniteltaessa kaikki kävisi yhtä helposti, kuin Justuksen kohdalla kävi.

Tällaisia vastauksia tällä kertaa :) Vielä olisi ainakin muutamaa eri aihetta käsittelevä vastauspostaus tulossa. Käsiteltäviä aiheita ovat muun muassa fyysinen toipuminen, hormonitoiminta, kehonkuva sekä syömiseen liittyvät ajatukset. Sellaisia siis seuraavaksi luvassa!

<3: Laura

P.s. Kuvat osoitteesta weheartit.com - mistäs muualtakaan ;)