Herra Justus

Viime viikolla Justuksella tuli kolme kuukautta ikää täyteen - kyllä se aika tosiaan on hurahtanut! Jotenkin sitä elää niin hetkessä, arjen pyörteissä, ettei oikeasti tajuakaan kuinka paljon tämän kolmen kuukauden sisällä on oikeasti asioita tapahtunut. Elämämme Jarnon kanssa on muuttunut aivan totaalisesti, mutta silti tämä kaikki tuntuu samalla niin valtavan luonnolliselta. Melkein siltä, kuin Justus olisi ollut osa arkeamme aina :)

Kuten joskus aiemminkin totesin, aivan parasta arjessa pienen ihmeen kanssa, on hänen huiman kehityksensä seuraaminen. Kun täyttelin juuri Justuksen vauvakirjaa ja katsoin sinne liimaamaani kuvaa pojasta hänen ensimmäiseltä illalta kotonaan, on muutos kyllä huima! Se pieni hauraan näköinen kerä sängyllä on muuttunut jo varsin jänteväksi, potraksi pojaksi! Parhaiten eron huomaa katsomalla hänen kerällä olevia housujaan, mitkä eivät tänä päivänä edes enää mahdu hänelle :)

Perjantaina Justuksella oli jälleen neuvola, jolloin saimme kuulla pojan tuoreet mitat: pituutta on kertynyt tähän päivään mennessä 62,3 cm ja painoa 5935 g. Kyseinen neuvolakäynti oli myös rokotuspäivä, mikä kieltämättä hieman jännitti minua etukäteen. Lähinnä jännitin, millaisia sivuvaikutuksia rokotteista tulisi, mutta todella helpolla pääsimme kyllä sen suhteen! Samaisena iltana Justuksella oli pieni känkkäränkkä, mutta muuten herra selvisi kyllä niin kunnialla piikeistään :) Seuraava käynti onkin sitten lääkärikäynti kuukauden päästä. On aivan mahtaa oppita tavallaan tuntemaan omaa lastaan koko ajan paremmin ja paremmin. Oppia ymmärtämään toisen viestejä ja eleitä ja kaikkia niitä pieniä juttuja, mitkä kertovat pojat toiveista ja mielialasta.

Olemme viime päivinä Jarnon kanssa tutkineet valokuvien avustuksella sitä, kumpaan vanhempaansa poika on ulkonäöllisesti tullut. Pitkään pyytelin Jarnoa etsimään minulle muutaman vauvakuvan itsestään, mutta vasta viikonloppuna sain käsiini pari vanhaa kuvaa - hänen äitinsä aloitteesta tosin! Oli hauskaa analysoida pojan eri piirteitä ja verrata niitä omiimme. Lopputuloksena päädyin itse siihen, että silmät ja huulet ovat isältä, leuka ja nenä äidiltä. Ja kunhan silmienväri tulisi minulta, niin olen varsin tyytyväinen ;) 

Mutta jos jokin on varmaa, niin luonteeltaan poika ei ole lainkaan äitinsä kaltainen! Kun tämä poika ryski jo mahassa kylkiluuni kipeiksi, olin itse äitini mukaan jo mahassa niin rauhallinen, että koko ajan sai miettiä, olenko hengissä ollenkaan :D Sama meno jatkui synnyttyäni, kun rauhallisuuteni vuoksi olin tasaisuuden perikuva. Puhumaan ja kävelemäänkin opin todella myöhään, sillä minulla ei ollut mihinkään kiire - jopa murrosikä kuittaantui varsin tasaisella menolla :D Justus sen sijaan on sellainen vipeltäjä ja menijä, vaikkei vielä liikkua osaakaan - kyllä sen nykyisestä meiningistä jo huomaa. Juttukin luistaa jo sellaista vauhtia että! Odotan samaan aikaan innolla ja kauhulla sitä, kun poika oppii kävelemään, jolloin minulla saa olla sitten silmät selässäkin :D

On ollut mahtavaa rakentaa arkea pojan kanssa - ja kaikki vaan paranee ajan kanssa! Kun alkukuukausien masukivut ovat nyt takanapäin ja vuorokausirytmi on muodostunut jo melkoisen selkeäksi, soljuu arki meillä todella mukavasti :) Herääminen, päikkärit ja nukkumaanmeno ovat vakiintuneet aika mukaviin uomiinsa, mikä helpottaa valtavasti. Meillä on jokaiselle päivälle omat pikku juttumme, joita toteuttelemme päivän mittaa :) 

Toki känkkäränkkäpäiviäkin on - kelläpä ei olisi! Silloin voi olla, että niin äiti kuin poikakin on päivän päätteksi ihan loppu ja saa oikeasti huokaista helpotuksesta, kun poika on vihdoinkin nukahtanut yöunilleen. Joskus väsymys on itsellä huonosti nukutun yön jälkeen niin kova, että ihan päässä heittää eikä alas uskalla istahtaa siinä pelossa, ettei sovalta jaksa enää ylös nousta. Mutta mistään hinnasta en näistäkään päivistä suostuisi luopumaan. Vähintäänkin ne opettavat arvostamaan hyväntuulen päiviä entistä enemmän ;)

Olemme ottaneet tavaksi Justuksen kanssa pitää päivittäin pieni soitteluhetki, kun olen itsekin taas innostunut pianon soittamisesta pienoisen tauon jälkeen! Äidiltäni saatu lastenlaulukirja on ollut kovassa käytössä, mutta haluaisin kyllä saada itselleni lisäksi vielä vanhan kunnon Toivelaulukirjan, joka pitäisi sisällään juuri niitä itselle tuttuja ja rakkaita lastenlauluja :) Tämä uusi kirja kun on täynnä lauluja, joista en ole itse edes koskaan kuullutkaan! Mutta muutama tuttukin kappale sieltä löytyy Muumeista lähtien, joita olemme sitten Justuksen kanssa soitelleet :)

Tottakai sitä näin aluksi lapsen harrastukset suuntautuvatkin sinne vanhempien mielenkiinnonkohteiden puolelle, kunnes lapsi itse voi valita itselleen niistä mieluisimmat. Itse haaveilenkin aloittavani Justuksen kanssa muskarin melkoisen varhaisessa iässä :) Kovasti toivoisin myös Justuksen kummisedän toteuttavan kummin tehtäväviään opettamalla pojalle kitaran soittoa - niin hieno taito se mielestäni kyllä olisi :) Pääasiassa harrastukset pojalla tulevat luultavasti kuitenkin olemaan melko urheilupainotteisia, mutta niin iso osa sekä minulla että Jarnolla on musiikilla ollut meidän lapsuudessamme, että olisi kiva tuoda palanen sitä myös Justukselle :)

Parin viikon päästä minut laitetaan kyllä todella koetukselle, kun Justus menee ensimmäistä kertaa mummolaan yökylään! En olisi ikinä itsestäni uskonut, että minulla ottaisi niin koville olla erossa pojasta, mutta kyllä vain - suurinta se eroahdistus täälläkin päin taitaa olla äidin taholta :D Tähän mennessä olen ollut pois Justuksen luota korkeintaan pienen kauppareissun, polikäyntieni tai alle kahden tunnin kahvitteluhetken ajan, mutta kun perjantaina reissuni Hyvinkäällä venyi yli kolmen tunnin mittaiseksi, alkoi hätä päästä pojan luo kotiin olla melkoinen :D Pojalla ei toki mitään hätää ollut mummon hellässä huomassa, mutta äiti ei sitten pärjännytkään aivan yhtä hyvin ;) 

Vähän väliä huomaan ajattelevani sitä, kuinka Justuksen myötä olen saanut oikean elämäni takaisin. Olen niin onnellinen tästä hetkestä, etten voi olla välillä palaamatta siihen tosiasiaan, että miten minulle olisi sairauden suhteen käynyt, jos Justus ei olisi ilmoittanut tulostaan. Ihailen valtavasti niitä syömishäiriötä sairastaneita, joilla on ollut riittävästi voimaa, tahtoa ja motivaatiota taistella itsensä ylös sairauden suosta ilman näin suurta ulkoista tekijää. Mutta haluan ajatella asian niin, että minun kohdalla asioiden oli tarkoitus mennä tällä tavalla - näin minä saatoin päästää irti sairaudesta, saaden uskomattoman uuden sisällön elämääni.

 Kun kirjoittelin vastausta kysymykseen, että kuinka nopeasti olisin valmis uuteen raskauteen, pysähdyin oikeasti miettimään sitä kuinka lapsi todella on lahja. Itse olen aina ollutkin tätä mieltä, mitä entisestään on vahvistanut minulle erittäin läheisen ihmisen kokemukset asian tiimoilta. Myös saamani lukuisat kommentit siihen liittyen, kuinka moni syömishäiriötä sairastava haaveilee lapsen saamisesta vielä jonakin päivänä, peläten samalla kuitenkin sairauden aiheuttamia tuhoja kehossaan, ovat todella herättäneet minut tajuamaan tilanteeni ihanuuden. 

Mutta olen kokenut nyt lähes jokaisella elämäni osa-alueella sen, kuinka olen oppinut oikeasti iloitsemaan niistä elämän pienistäkin ihanuuksista aivan ihmeellisen vahvalla tavalla ehkäpä vain ja ainoastaan viime vuosien kurjuuden ansiosta. Jos en olisi koskaan joutunut kyseenalaistamaan mahdollisuuttani nauttia normaalista elämästä tai en olisi koskaan ollut vähällä menettää sitä, osaisinkohan arvostaa kaikkea niin arkipäiväistä samalla tavalla kuin nykyään? Tuskimpa vaan. Mutta nyt nautin elämästäni myös viime vuosien edestä - se on aivan varmaa!

Näihin kuviin, näihin ilmeisiin - mahtavaa torstai-päivää teille kaikille! :)

<3: Laura