Nyt olisikin sitten vuorossa viimeinen ruokapäiväkirja matkamme ajalta :) Minulla oli tarkoituksena koota yksi ruokapäiväkirja vielä tätä edeltävältä ajalta, mutta päädyinkin hyppäämään suoraan viimeisimpään! Näin ollen pääsen tämän jälkeen tekemään hieman ajankohtaisempia ruokapäiväkirjoja sekä vihdoinkin kirjoittamaan myös työpäiväruokailuistani! Tämä ruokapäiväkirja on reissumme viimeiseltä päivältä, jolloin heräsimme päivään mummolla ja papallani, ja josta lähdimme ajelemaan kotia kohti sitten iltasella.
Aamupala klo 8.45
Tätä olin matkamme aikana niin odottanut - nimittäin mummolan ruokia! Mummo ja pappa heräävät joka aamu jo viiden aikoihin, joten aamupala on aina jo hyvän tovin odotellut meitä myöhäisheränneitä, kun vihdoin pöytään saavumme. Mummolassa ei kehtaakaan kovin myöhään nukkua - vaikka nyt tosin Justuskaan ei olisi siihen antanut mahdollisuutta - vaan rytmi muuttuu auttamatta enemmän mummolarytmin kaltaiseksi! Taisin itse herätä tällöin ennen kahdeksaa, ja syömään pääsin sen jälkeen, kun Justus oli aamupuuronsa syönyt :)
Mummo leipoo kaikki leivät itse ja tekee myös itse karjalanpiirakat :) Söinkin tänä kyseisenä aamuna ensimmäiseksi yhden karjalanpiirakan munavoilla sekä juustoruisleivän, minkä jälkeen jatkoin...
...kaurapuurolla ja tuoreilla marjoilla! Kaurapuuro on aina oleellinen osa aamupalaa mummolassa. Pienenä tämä oli tosin minulle melkoinen piinapenkki, kun en puurosta tykännyt laisinkaan, mutten kehdannut olla sitä syömättäkään :D Nyt söin kuitenkin lautasellisen puuroa mummon ja papan keräämillä marjoilla :) Vaikka isovanhempani ovatkin jo yli kahdeksankymppisiä, poimivat he joka vuosi ihan hurjia määriä marjoja puolukasta ja mustikasta hillaan ja aina vadelmiin, mansikoihin ja herukoihin asti!
Sinisessä lasissa ei suinkaan ole pelkkää vettä, vaan siinä on edellisenä iltana valmiiksi laitettu hunajavesi! Mummo ja pappa laittavat joka ilta seuraavaa aamua varten itselleen vedet, johon yön aikana liukenee lusikallinen hunajaa :) Olipa ihanaa sanoa ensimmäistä kertaa vuosiin, että laittakaa toki minullekin, eikä ajatella ahdistuneena: "enhän minä nyt tuollaista lisäenergiaa voi ottaa itseeni!". Mutta tosiaan, tällöin aamupalani piti kuitenkin kokonaisuudessaan sisällään karjalanpiirakan munavoilla, lautasellisen kaurapuuroa marjoilla, juuto-kurkkuruisleivän, lasillisen hunajavettä sekä ison kupin maitokahvia!
Lounas klo 12
Lounaana söimmekin sitten suurinta mummolaherkkuani: mummon lihakastiketta, lihapullia ja kaalikääryleitä uusien perunoiden kera! Kuten viime reissuruokapäiväkirjan kohdalla kerroinkin, niin reissun loppuvaiheessa aloin jo ihan tosissani kaivata kunnon kotiruokaa, joten nämä mummolaruoat maistuivat kyllä niin hyvin meille että! Ja ohessa kurkkua, rosollia ja puolukkasurvosta :)
Kahvit klo 14
Ja jatkona maailman paras jälkkäri! Meinasinkin mummolle ja papalle ehdottaa, että miten olisi lettujälkiruoka, mutta he ehtivätkin mukavasti ennen :) Pappa paistoi ison kasan lettuja mummon ohjeistamana: ohuita pitsireunaisia lettuja niiden olla pitää! Lettujen kanssa tarjolla oli mummon ihania pikkuleipiä, joista minun leppareitani ovat ehdottomasti lusikkaleivät!
Joten tämä jälkkäri piti minun kohdallani siis sisällään kaksi lettua sokerilla, itsetehdyillä lakka- sekä omppuhilloilla ja vaniljakastikkeella. Ja letun syöjänä olen sellainen, että lisäilen hilloa vähitellen, joten eivät nuo hillonökäreet noin onnettoman kokoisiksi todellakaan jääneet kokonaisuudessaan :D
Päivällinen klo 17.30
Edellispäivänä mummo teki ohrarouhepuuroa, jota söimme sitten tänä kyseisenä päivänäkin päivälliseksi. Olen oppinut tykkäämään kyseisestäkin puurosta ihan valtavasti, mutta siltikään sitä ei tule jostain syytä ikinä kotona itse tehtyä! Näin ollen tämäkin ruoka oli kovin mieluinen ainakin minulle :)
Söin siis lautasellisen ohrarouhepuuroa mummon punaherukkakiisselillä :)
Pappa savusti edellispäivänä myös lohta, joten puuron lisäksi söin yhden ruisleipäpalasen savulohella ja hieman lohta lisäksi erikseenkin.
Ja kun enoni tuli vielä syömään ja kaivoi esiin aiemmin päivällä paistetut letut, niin täytyihän sitä minunkin puolikas lettu hillolla ja vaniljakastikkeella vielä syödä ;) Ja oli muuten ihan taivaallisen hyvää tuo itsetehty lakkahillo!
Kahvit klo 19
Mummolassa juodaan kahvit kahviherkkujen kera aina lounaan ja päivällisen jälkeen, joten kyllä tuli taasen kaikkea hyvää syötyä noidenkin muutaman Haapavesi-päivän aikana! Tämäkin rahkapiirakka oli niin hyvää, että vaikka maha oli aivan täynnä päivällisestä vielä tällä kyseiselläkin hetkellä, oli yksi rahkapiiraspala pakko mahduttaa johonkin rakoseen! :D
Iltapala klo 22.15 ja myöhemmin vielä yöpalaa
Iltapalan söinkin sitten autossa matkalla kotia kohti! Lähdimme ajelemaan yhdeksän jälkeen ja noin tunnin ajeltuamme, aloin minä syödä pikkueväitäni. Olimme syöneen niin hyvin päivällä, etten uskonut tarvitsevani matkalla juuri kummoisisa syötäviä, mutta olisihan minun pitänyt taas tietää paremmin! Söin nektariinin, vadelmaisen Pro feel -jogurtin sekä juustoruisleivän, mutta nälkä melkeimpä vaan yltyi!
Joten heti perään söinkin Alpenin myslipatukan, joita tuli melkoisen monta koko reissun aikana syötyäkin yhteensä. Siksikään en ollut kummoisempia eväitä varannut, koska olin suunnitellut nukkuvani loppumatkan ajan. Noh, tämäkin asia olisi pitänyt tietää paremmin, eikä edes haaveilla minun unenlahjoillani nukkumisesta autossa! Niimpä ainokaisen pysähdyksen tehtyämme eli Jarnon käytyä osatmassa itselleen Hesestä ruokaa, harmitus iski pintaan - juuri tuota minäkin olisin niin kaivannut! Sillä en tosiaan saanut nukuttua matkan aikana yhtään eli kyllähän se isompikin nälkä ehti sieltä tulla. Joten jos olisin tajunnut asian edes hetkistä aikaisemmin, olisin oikeasti tarvinnut tuohon väliin vielä jotain kunnon ruokaa tai edes täytetyn sämpylän! Nyt jouduinkin sitten kaivelemaan viimeiset muruset laukun pohjalta eli toisen myslipatukan ja muutaman jäljelläolevan cashewpähkinän :D Ja kun kotiin pääsimme puoli kolmen aikoihin ja olimme saaneet Justuksen omaan sänkyynsä jatkamaan uniaan, nappasin minä kaapista hedelmäsoseen - jääkaapissa kun ei tietenkään mitään ollut - ja söin sen hirmuisella vauhdilla, jonka jälkeen painuin nukkumaan! Saadakseni herätä seuraavana aamuna hyvin yönsä nukkuneen Justukseni kanssa seitsemältä...
Tämä päivä oli siis hieman erilainen muihin ruokapäiväkirjojeni päiviin verrattuna. Toki myöhään on tullut valvottua muutenkin vaikkapa illanistujaisten tai juhlien muodossa, mutta tällöin syöminen onkin ollut pitkälti myöhään yöhön jatkunutta napostelua, jolloin on varmastikin tullut syötyä riittävästi! Tästä muistuvatkin aina mieleeni sairausaikojeni tyttöjenillat baarireissuineen, kun kuvittelin kiven kovaa, että minun tulisi jaksaa päivä ja yö läpi täysin samoilla ruokamäärillä kuin niinäkin päivinä, jolloin menen nukkumaan tavalliseen aikaan. Suljin täysin silmäni siltä, että muut joivat vielä baarissakin jotain energiapitoista ja kuvittelin, että minun olisi pärjättävä kotiin asti syömättä ja juomatta - odottaa sitä aivan liian pientä iltapalaani, jota olin monella tunnilla siirtänyt yöllä syötäväksi. Näin ollen syömättömyys saattoi venyä useiden tuntien pituiseksi, mutta nukkumisen sijaan energiaa kuluikin vaikkapa tanssilattialla tai muuten vaan valvoessa. Ajatteluni oli siis täysin mustavalkoista nähden ainoastaan sen tietyn, sairauden minulle salliman ruokamäärän, mutta sulkien ulkopuolelleen lisääntyneen energiankulutuksen ja muut ulkoiset, vaihtuvat tekijät.
Nykyään ei tulisi enää mieleenkään ajatella, että jokainen päivä pitäisi pärjätä aina samalla määrällä ruokaa ja jonkin tietyn kaavion mukaan. Jos illalla valvotaan myöhempään, niin tottakai ruoan tarvekin on illalla suurempi! Muutenkin tämä asia kulkee samaa rataa ajatusteni kanssa, joista kirjoitin liikunnan ja ruokailuiden välistä suhdetta käsittelevään postaukseeni Lupa liikkua syömisten ehdoilla. Jokaisen päivän syömiset tulee räätälöidä kulloisenkin hetken ja tilanteen mukaisesti, omiin tuntemuksiin luottaen - huomioiden joka päivä muuttuvat tekijät, eikä sokeasti toteuttaen ennalta määrättyjä ruokamääriä. Toki moni turvautuu ateriasuunnitelmaan, mikä on sairauden tietyssä vaiheessa hyvä ja oikea ratkaisu - näin ollen ruokamäärät ovat aina vakioita ja tavallaan hyvinkin kaavamaisia, mutta usein riittäviä. Mutta vaikka ateriasuunnitelman noudattaminen turvaisikin päivittäisen ravinnonsaannin, ei se anna juuri liikkumavaraa tai joustavuutta tilanteissa, jolloin päivä ei etenekään tavalliseen tapaan. On iso ja vaikea askel monelle huomioida tämä ja nousta tämän yläpuolelle syömällä tarpeen tullen lisää ateriasuunnitelman päälle, mutta samalla se on myös haaste, jonka päihittäminen jättää sairautta hienolla tavalla taaksepäin!
Mutta miten on teidän laita? Onko teidän vaikeaa lisätä syömisiä illalle ja jopa yölle, kun päivä venyy, vai tuleeko valvomista ennakoitua ja "pantattua" ruokaa vaikkapa ateriasuunnitelmasta myöhäisemmälle vaikka nälkätilanne kertoisikin jotain ihan muuta? Tuntuuko ajatus lisäsyötävistä täysin mahdottomalta vai onko ruokamäärän lisääminen aivan luonnollinen asia? Onko jollakin jopa suunniteltu ateriasuunnitelmaan jokin lisäateria päiville, jolloin valveillaoloaika pitenee?
<3: Laura
Moikka taas, ja kiitti edellisestä postauksesta, oli ihana lukea. Tää meni aika paljon jo taaksepäin, heh, ei huono, mutta itestä on kivempi lukea ajankohtasia juttuja, ei pahalla ! Tää vaan ei enää kerro miten syöt just nyt, se kiiinnostaa eniten. Vai onko kotona syömiset samansuuntasia kun reissussa? Ite en viel kykene tällasiin herkuttelumääriin, mut ehkä pikkuhiljaa... Kunhan ensin ees oppis syömään normaalia arkiruokaa. :(
VastaaPoistaPS. Kiinnostais kuulla, miten sun lähipiiri on suhtautunu sun paranemiseen ja miten sää suhtaudut kommentteihin. Ite ainakin pelkään tuttujen kommentteja, kun ne jotka ei tajua mitään, sanoo suoraan, että kiva kun oot lihonnu vähän tai kauhee kun oot laihtunut. En tiedä pystyiskö ikinä suhtautuun positiivisesti siihen et joku iloitsis lihomisesta vaik oiskin normaalissa painossa. Pystytkö sä vai sanooks kukaan sun lähipiirissä niin suoraan? kiitti, ois iso juttu tietää.
Kiva, että edellinen postaus miellytti :) Harmi, jos tämä taas ei ollut mieleen, mutta tämä kuvaa kyllä aivan yhtä lailla minun tämänkin hetken syömisiäni, vaikka tämä reissuajalta onkin! Halusin julkaista tämän postauksen, sillä olin sen valmisteluun jo aikaa käyttänyt sen verran, mutta tavallaan myös muistona itselleni - sekin on minulle tärkeää. Lupaan kyllä kirjoitella ajankohtaisemmistakin syömisistä, kunhan vaan ehdin :)
PoistaItse pystyn kyllä ottamaan läheisiltäni nykyään kommentin kuin kommentin vastaan. Koko matkan ajan he ovat toivoneet vain ja ainoastaan minun parastana, joten olen aina voinut tietää lausahdusten olevan vilpittömiä - joko vilpittömän huolestuneita tai sitten vilpittömän iloisia minun edistymisestäni. Toki ne ovat pahalta tuntuneet ja sairas mieleni on kääntänyt ne aina nurin kurin. Mutta nyt tämän viimeisimmän painoprojektini, tervehtymiseni aikana olen iloinnut itse taas vilpittömästi jokaisesta saamastani kommentista liittyen parantuneeseen ja tervehtyneeseen ulkonäkööni sekä nousseeseen painooni. Olen ollut iloinen kommenteista siksi, että vihdoinkin olen täysin samaa mieltä heidän kanssaan, mutta myös siksi, että olen vidoin ymmärtänyt sen, kuinka vilpittömän onnellisia läheiseni ovat puolestani sanoessaan näin :)
Uskon, että sinunkin on mahdollista asennoitua vielä joskus muiden kommentteihin yhtä positiivoisin mielin. Vielä et ole selvästikään siihen valmis, mutta kyllä sen aika koittaa, kunhan vaan olet päässyt sairaudesta muuten niskan päälle! Tsemppiä! :)
Mukava postaus, ja ei haittaa yhtään vaikka onkin kuukauden "vanha" juttu :) Hienoa nähdä, että oot pystynyt syömään ihan normaalisti, vaikka oletkin reissun päällä :). Uusi tuttavuus minulle tuo hunajavesi.
VastaaPoistaTekstiäsi lukiessa ja kuvia katsellessa tuli ihan oma mummolani mieleen! Koko ajan tuputetaan lisää ruokaa, vaikka kuinka ähky olisi. Eipähän tarvitse huolehtia, että mummolasta lähtiessä olisi nälkä ;) Ja ruuatkin ovat mitä suurinta herkkua, vaikkakin ovat yleensä ihan sitä perus kotiruokaa. Voi, kunpa itsekin osaisin yhtä maittavia ruokia!
Kiitos taas tästä postauksesta! natoi kyllä paljon taas tsemppiä nähdä, että joku tämän sairauden kokeneena osaa syödä noin joustavasti!
VastaaPoistaItsellä oli kesällä vielä niin, että kaikki ekstraliikkuminen oli vain hyvästä, eikä silloin sallittu pienintäkään ekstrasyömistä. Ja kesällä kun olikin paljon kaikenlaista puuhaa ja retkiä, kulutuskin lisääntyi. Tähän kun lisätään, että lähes koko kesän söin todella hionosti (muutamia ''onnistumisia'' lukuunottamatta) ei yhtälö ollut kovin hyvä.. Ja voi kuinka kesällä olinkaan niin sokea omille pienille syömisilleni! Luulin oikeasti että söin tarpeeksi. Menin siis täysin sairauden lankaan! Osittain tämä johtuikin varmasti siitä, että kun keho on säästöliekillä, myös painon laskeminen hidastuu/pysähtyy. (Ja kesällähän tavoitteena ei ollut nostaa grammaakaan painoa). Siinä sitten sanoin kaikille, jotka yrittivät ruokamärissä minua valistaa, että: ''Syön tarpeeksi, koska painoni ei tipu''.
Nyt kuitenkin voin sanoa ylpeänä, että ruokamäärät lisääntyivät ensin puolella (ihan omasta tahdostani), eikä mitään muutosta painossa tapahtunut. Ja nyt perjantaina kävin ravitsemusterapeutilla kysymässä apua ateriasuunnitelmaani. Ja lisäyksiähän siihen tuli. Mutta suhtaudun niihin lisäyksiin nyt aivan uusin silmin! Vaikkakin tiedän, että paino alkaa nyt hitaasti nousemaan, yritän keskittää ajatukseni painosta pois. Pelkään jo nyt sitä ajatusta, että kehostani tulee kohta taas löllyvä, kun tuntuu jo nyt, että kaikki on vaan kerääntynyt ihraksi vatsaani... Mutta jos musta tulee ihravatsa, niin toisaalta mit siitä? Oli mulla terveenä kuitenkin parempi elämä kuin nyt! :)
Hei Mari! :) Haluan huudella sulle täältä takavasemmalta muutaman rohkaisun sanan ihan "ulkopuolisena"! Todella hienoa että olet onnistunut lisäämään ruokamääriä! Oma paranemiseni on ollut (kuten varmaan kaikilla samasta kärsivillä) todella aaltomaista, kaksi askelta eteen ja yksi taakse tyylistä jo pitkään.. Alkukesä sujui huonosti ja syömiset pääsivät menemään todella niukoiksi liikunnan lisääntyessä yhä enemmän. Pelot syömistä ja painonnousua kohtaan kasvoivat samaa, tasaisen tappavaa tahtia. Paino laski, ahdistus nousi.
PoistaNoin kuukausi sitten sain vihdoin monen tekijän avulla tehtyä sen suuren muutoksen. Ensin loppui liikunta ja sitten alkoi normaali syöminen. Ensin ahdisti tietenkin ihan helvetisti. Nälkätuntemukset alkoivat palaamaan ja keho toimia muutenkin normaalisti. Nälkä kasvoi välillä niin valtavaksi että ateriakoot olivat jo lähinnä naurettavan suuria - söin silti kaiken! Syöminen tuntui helpottavalta, mutta odotin taas pelonsekaisin tuntein painonnousua ja sitä kuinka kaikki paino muuttuu "hyllyväksi ihraksi" juuri sinne minne sitä kaikista vähiten kaipaisi! :D
Painoa on tullut varmasti jokusen kilon lisää, mutta sitä myötä kun kehoni on vahvistunut myös pelot ovat laantuneet. Jos olisin pari kuukautta sitten nähnyt nykyisen syömiseni en olisi uskonut silmiäni! Ja se keho - näen toki suuren muutoksen, mutta enemmänkin tuntuu että kroppa on vahvistunut kuin "löysistynyt"! Tuntuu että vartaloni on taas minun. En ole enää ikään kuin irrallinen nälkiintyneestä ja kuivasta kehosta, vaan TUNNEN vartaloni. Se tuntuu turvalliselta ja hyvältä näin. :) Usko minua, terveempi keho tuntuu paremmalta ja paino ihan oikeasti jakautuu tasaisesti vaikka se ihan alussa ei siltä tunnu! :) Ja tosiaan, elämä on terveenä paljon parempaa. Huomaan jo kuukauden runsaalla syömisellä ihan huiman eron jaksamisessa, mielialassa ja fiiliksessä kaikin puolin. Ja sen saavuttaa vain syömällä - paljon! Hurjasti tsemppiä ja rohkeutta sinulle!
Ihanaa lukea Mari sinun edistyksen askelistasi täällä kommenttiboksin puolella! En tiedä tajuatko itsekään, miten hienoja askelia otat koko ajan - olet ottanut niin kauan, kuin olet blogiini kommentoinut :) Vaikka edistyksen lomassa onkin mukana paljon vielä ahdistavia ja vaikeita ajatuksia, pystyt jo niitä itsellesi terveellä tavalla järkeilemään, mikä on ihan upeaa!
PoistaMinnin kommentti on ihan täydellistä vertaistuellista tsemppausta jokaikinen sana, joten niihin kannattaa Mari varmasti tarttua! Minnin tietä seuranneena ja toki omien kokemusteni pohjalta uskallan Mari sinua tsempata luottamaan siihen, että se hyvä olo omaa olemista kohtaan vielä sieltä jonakin päivänä tulee olemaan myös osa sinun elämääsi ♥
Kiitos taas kummalekin!
PoistaJuuri blogisi kautta saamani vertaistuki on auttanut mua ihan hirveästi eteenpäin. Muistan vielä, kun ensimmäisen kommentin tänne anonyymina joskus kevättalvella kirjoitin. Olin silloin viimeisellä nänämahaletkujaksollani. (Ja nyt voin sanoa, että se jääköön viimeiseksi - ei enää niitä, kiitos!) Nyt kun katsoo tätä puolta vuotta, olen tosiaankin mennyt ihan hirveästi eteenpäin, vaikkakin aina välillä taaksepäin. Mutta tärkeintä on, että suunta on kokonaisuudessaan aina ylöspäin! ;)
Itselläni on sama tilanne kuin edellisellä. Kesällä luulin syöväni tarpeeksi kun painokaa ei tippunut, juuri säästöliekin takia. Mutta nyt lisättyäni omaehtoisesti ruokaa niin paino on alknut hitaasti nousta. Ajattelen aivan samalla tavalla tästä"löllyvästä" vartalosta kuin Mari, että oli mulla parempi elämä aikasemmin joten tulkoon sit musta läski! ;)
VastaaPoistaVaikka syön ateriasuunnitelman mukaan niin pystyn aktiivisina päivinä ottamaan lisäyksiä ja vastaamaan näläntunteeseen. Kuitenkin minulla on tietty raja jonka yli en voi mennä vaikka nälkä olisi kuinka huutava. Jollain tavalla minulla on joku "energiavarasto" josta saan ottaa lisää jos on nälkä tai aktiivinen päivä, mutta muuten menen ateriasuunnitelman mukaan ns. minimi- ajatuksella. Tosin sitten kun on päiviä, että on huutava nälkä enkä ole tehnyt mitään aktiivista, niin silloin tuleekin ongelma! :/ Tätä työstän vielä...
Yritän keskittyä sallivuuteen ja vapauteen ja ruokailujen normalisointiin enemmän kuin painoonousu -projektiin. Uskon että (ja todistetusti niin on käynytkin) paino tulee sitten perässä kun uskallan ottaa lisää ruokaa ja vastamaan mielihaluihin ja toimimaan joustavasti. Se on ainakin minua auttanut psyykkeen kanssa :)Tämä ei kyllä toimi kaikilla, jos sairaus saa päättää milloin on nälkä tai täynnä...
Kiitos taas hyvästä postauksesta!
Kiva kuulla, että postaus oli mieluisa :)
PoistaJa tosiaan, kuten Marinkin kommenttia, oli sinunkin kommenttiasi mukava lukea juurikin noiden selvien edistyksen askelien ja selvästi jo osittain tervehtyneiden ajatusten vuoksi :) Vaikka sairaus on päällä yhä ja ahdistavilta ja sairailta ajatuksilta ei voi välttyä, tunnistat ne ajatukset ja teet töitä niiden päihittämiseksi - se on se tärkein juttu! Ihan valtavasti tsemppiä sinullekin ja uskoa siihen, että tiukimmassakin olevat sairaat ajatukset on todella mahdollista kääntää täysin terveiksi! Jokainen terve ajatus poikii uuden terveen ajatuksen ja jonain päivänä tuo enemmistö voittaa selvästi :)
Miten sulla isovanhemmat suhtautu sun sairauteen sillo ku sairastit?
VastaaPoistaMulla ei ole kokemusta anoreksiasta, mutta vuosien mittaan on ollut ahmimista jonka oon kompensoinut liikunnalla/ vähällä syömisellä. Ajattelin aina, että ei toi mitään syömishäiriötä ole mutta nykyään oon sentään tajunnut asian oikean puolen.
Oon nyt kuukauden syönyt terveellisesti ja riittävästi. Tuntuu, että silti siitä on palkkioksi saanut vaan yhä jatkuvan vatsakivun. Jonkun vuodne verran mulla on sitä ollut. Lomalla paljon vähemmän, joten varmasti stressi on yksi tekijä. Jotenkin ei vaan sitten tiedä, että mitä se elimistö oikeen tekee.. oon epäillyt ärtyneen suolen oireyhtymää, jolloin en oikeen tilanteella voi mitään. Tuntuu, että aivan sama mitä syön niin samat oireet niin sen takia en usko mitään allegiaa tai vastaavaa. Lisäksi menkat on viime aikoina tulleet aina myöhässä nytkin joku 35. päivä menossa. En tosin niitä yhdistäisi tähän kipuun.
Todella ikävää kuulla, että olet joutunut kaiken tuon päälle kestämään vielä erilaisia vatsavaivojakin! Varsinaisen ongelmavatsan omaavana voin todella samaistua tilanteeseesi. Ärtyneen suolen oireyhtymä tai muuten vain toiminnallinen vatsavaiva ovat niin ikäviä, kun niitä ei voi kuin yrittää oireenmukaisesti hoitaa, eikä se lähestkään aina tulosta tuota! Toivon kovasti, että et luovuta kuitenkaan, vaan jatkaat samaa hyvää ruokailua - josko se vatsakin ajan myötä rauhoittuisi. Jaksamista asian suhteen sinulle ihan valtavasti!
PoistaIsovanhemmat ovat eläneet vahvasti läsnä sairauttani, surren ja iloiten. Heille on aina kerrottu rehellisesti tilanteestani ja ihmeellisen hyvin he ovat kaiken ymmärtäneetkin, vaikka ikää heilläkin jo on. Toinen mummoni, joka sairastaa dementiaa, ei tautiani ole sinänsä ymmärtänyt, mutta selvästi sairaus on ottanut hänellekin koville jollain tapaa, sillä vaikka muut asiat hänen mielessään ovatkin sekoittuneet, on hän sairaalassaoloni aina muistanut! Nyt olikin aivan ihanaa nähdä isovanhempieni vilpitön onnellisuus heidän nähdessään minun voivan näin hyvin :)
miten ikava mulla tuli mun mummolaan ja suomeen!!!!!kuulosti ihanalta sun vierailu ja ruoat!!!!!ja vautsi niin hienoa etta pystyt nauttimaan kaikesta tolla tavalla!!!kirjota sun tyopaikka ruokailusta kun ehdit se kiinnostaos myos! <3 susanna
VastaaPoistaVarmasti sinullakin juurikin niitä asioita ja muistoja, joita Suomesta kaipaat - sen voin kyllä uskoa! Ja lupaan Susanna kirjoittaa, toivottavasti ehtisin jo ensi viikolla :) Ihanaa loppuviikko sinulle ! ♥
PoistaMoi, eniten kiinnostais sun arkipäivänruokailu. mitä syöt nyt.
VastaaPoistaYritän kirjoittaa aiheesta mahdollisimman pian! :)
PoistaMitähän sinulle Laura tänä päivänä kuuluu?
VastaaPoistaTodella hyvät sivut olet laatinut, kiitos siitä.
On ollut aivan ihana lukea blogiasi, löytää samanlaisia kokemuksia ja tuntemuksia ym.
Perfektionistisuudesta olen itsekin yrittänyt päästä eroon..ja se onkin pitkä tie.
Mutta eikö ole ihanaa kun saa ja voi syödä kaikkia ihania ruokia?
Itse ainakin nyt nautin kun voi hyvällä omalla tunnolla nauttia tuoreesta korvapuustista, vappumunkista, tilata pizzaa ym.ym.
Niin se vaan on, että syödä pitää, usein ja paljon :)
Ja onhan se kulinarismi kyllä matkustellessakin yksi ehdoton juttu. Aika paljosta jäisi paitsi, jos ei maistelisi kaikkia ihania ruokia....:)
Kivaa kevättä sinulle Laura, jos täällä vielä käyt viestejä tsekkailemassa.
:)