Minulta toivottiin ruokapäiväkirjoja työpäivieni ajalta ja muutenkin asiaa työpaikkaruokailusitani. Aion kyseisistä aiheista ehdottomasti kirjoittaa jo lähiaikoina mikäli vaan ennätän, sillä niin paljon olen aikanaan työruokailuun liittyvien ongelmien kanssa kamppaillut! Muutos tähän hetkeen verrattuna on niin valtaisa ja monet dilemmat on selvitetty, että niistä varmasti riittääkin paljon ajatuksia jaettavaksi. Ennen työpaikkaruokailuihin siirtymistä haluan kuitenkin julkaista vielä viimeiset reissuruokapäiväkirjapostaukset, sillä niitä olen jo aikanaan alkanut teitä varten tekemään :) Vaikka kesäloma alkaakin olla jo paketissa ja arki on meistä suurimmalla osalla koittanut, uskon näistä silti olevan hyötyä mitä rentoon ruokailumalliin tulee. Tässä siis jatkoa kahdelle ensimmäiselle reissuruokapäiväkirjalle, kolmas peräkkäinen päiväni ruokapäiväkirjan muodossa. Eli vaikka aiemminkin olen ruokapäiväkirjoja tehnyt jo lukuisia, pääsee nyt ensimmäistä kertaa hahmottamaan kokanaisuutta kolmen päivän ajalta :)
Aamupala klo 10
Tänä kyseisenä aamuna pääsinkin sitten välipäivän jälkeen taas rahkamössöni kimppuun! Hih, tällä kertaa rahkani näyttää kaikkea muuta kuin houkuttelevalta - verrattuna vaikkapa kotiajalta julkaisemiini ruokapäiväkirjoihin - mutta hyvin se minulle silti maistui :D Rahka sai tällä kertaa osakseen mansikoita, viinirypäleitä sekä tämän hetken suosikkeihini kuuluvaa hedelmäsosetta eli persikka-banaania!
Edellispäivänä ostamamme karjalanpiirakat söimme loppuun aamulla eli rahkan lisäksi söin yhden rukiisen karjalanpiirakan valkosipulisella tuorejuustolla :)
Aamupäivän herkkuhetki klo 11.30
Aamupalan jälkeen meillä oli jo kiire jatkaa matkaa, mutta kupillinen kahvia oli pakko saada! Yhden hörpin aamupalapöydässä ja toisen join autossa Pikku Myy -termaristani:)
Jarno yllytti minut ostoksille Suomussalmelta lähtiessämme Namellin tehtaanmyymälään. Tai noh, ei hänen paljon tarvinnut yllyttää - riitti, kun hän huomautti kyseisen paikan taitavan olevan juuri minua varten :D Kävinkin juoksujalkaa - Justuksen heräämisen välttääkseni - valikoimassa pienen pussin nameja itselleni. Tosin tuo sana pieni jäi suuresti myöhemmin harmittamaan, sillä niin valtavan hyviä nuo tuoreet lakut ja marmeladit kyllä olivat! Samalla ostin myös pienen pussin lakkamarmeladeja tuliaisiksi mummolle ja papallekin :) Tässä vaiheessa, näin aamupäivästä ei karkkihammastani juuri vielä kolotellut, joten otin ainoastaan muutaman maistiaisen ja loput säästinkin sitten myöhemmäksi!
Lounas klo 13.30
Sitten olisikin vuorossa päivän paras osuus ;) Kun Kuusamoon saavuimme kurni nälkä meillä kaikilla mahassa jo melkoisella mittakaavalla. Jarnoa olisi houkutellut grilliruoka minun haaveillessani sen sijaan pitsasta. Koska edellispäivänä eli synttäreideni kunniaksi en saanut tarjottuna edes huoltsikkasämpylää Jarnolta, halusi hän suostua minun toiveeseeni pitsasta. Näin ollen pääsin syömään myöhäisenä synttärilounaana Martinan pitsan :) Salaattipöydän antimia en viitsinyt aivan liikoja syödä, jotta varsinainen ruoka mahtuisi sitten mahaan myöskin, mutta pienen annoksen salaattia valkosipulikastikkeella söin. Suolakiteillä maustettua leipää oli aivan pakko ottaa yksi palanen, vaikka samaa leipästä tulisin myös pitsan muodossa syömään - niin hyvältä maistelupuraisu Jarnon leivästä maistui!
Ruokiemme tulo tuntui kestävän ja kestävän, joten nälkä oli lopulta ihan hirmuinen! Vihdoin ja viimein Jarno sai kuitenkin tilaamansa alkuruokaleipäsensä, joista minunkin piti ottaa salaatin jälkeiseksi ensiavuksi hieman, sillä en meinannut millään jaksaa odottaa pääruokaan asti. Varsin maistuva valkosipulinen ensiapu tuo kyllä oli, joten ihan mieluusti sitä Jarnolta ominkin:D
Jarnon annos sisälsi lampaan potkaa ja muussia. Minä maistoin myös pienen palan lihasta, sillä niin mureaksi Jarno sitä kehui :)
Ja sitten minun varsinainen lounaani! En ole koskaan aiemmin syönyt lohipitsaa, mutta nyt päädyin kylmäsavulohipitsaan kera katkaravun, kirsikkatomaattien että rucolan. Ja voin rehellisesti todeta pitsan olleen paras syömäni pitsa aikoihin! Pohjaa ja pehmeitä reunoja myöden pitsa oli totaalisesti juuri minun makuuni :)
Jarno maistoi yhden palan pitsastani, mutta muuten pistelin sen poskeeni kokonaan yksikseni varsin hyvällä ruokahalulla :) Tämä oli niitä kertoja, kun ruoka on oikeasti niin hyvää, ettei sitä vaan malta jättää kesken, vaikka maha kuinka huutaisi olevansa jo tupaten täynnä!
Kahvit klo 16.30
Kun vihdoin pienen etsimisen jälkeen löysimme itsellemme kivan majapaikan, keitin heti kupillisen maitokahvia. Samalla napsin loput aamipäivällä ostamistani karkeista :)
Päivällinen klo 18.30
Päivälliseksi paistoimmekin sitten oman mökkimme takassa makkaraa. Olimme ostaneet erilaisia kasviksia grillinyyttejä varten, sillä sen verran lounas vielä painoi vatsassa, ettemme kokeneet tarvitsevamme lisukkeeksi mitään tuhdimpaa. Yleensä lähes poikkeuksetta meidän kaikki pääateriamme sisältävät sekä lihaa että hiilihydraattia perunan tai vastaavan muodossa, mutta tällä kertaa menimme liha-kasvis -linjalla.
Nyytteihin pilkoin parsakaalta, paprikaa, punasipulia sekä kirsikkatomaattia ja tietenkin päälle asettelin nökäreet valkosipulituorejuustoa :) Yleensä syön makkaraa paistaessamme aina sen kaksi makkaraa, mutta nyt tosiaan pitsa vei sen verran tilaa vatsassa vielä tähänkin aikaan, että söin ainoastaan yhden makkaran sekä yhden kasvisnyytin.
Makeahampaani kaipasi vielä jotain tämänkin ruoan jälkeen, ja söinkin viinirypäleitä jälkkäriksi. Justuskin halusin osallistua tähän herkutteluun kaatamalla kulhon ja levittelemällä mukavasti pyöriviä rypäleitä ympäriinsä :D Onneksi hän ei sentään rypäleitä käynyt popsimaan!
Iltapala klo 22.30
Heh, iltapalaleipäni näyttää kyllä kaikkea muuta kuin herkulliselta :D Mutta ihan maistuvainen se oli valkosipulituorejuuston (kadonnut kuvasta salaperäisesti), Jarnon valikoiman makkaraleikkeleen sekä jämäkasvisten kanssa. Leivän kanssa söin iltapallempparini, mihin en tunnu lainkaan kyllästyvän eli metsämansikan makuisella hillolla höystetyn Olo-viilin :) Kun nämä olin syönyt, tein itselleni vielä toisen yhtä "herkullisen" leivän, koska jokin pikkuruinen näläntunne jäi vatsaani kutkuttamaan.
Yöevästä klo 02.15
Tämä yö meni tällaisella yöeväällä eli ruusunmarjaviilillä. Muistaakseni tämä yö oli sellainen, että olin aivan poikki, mutta jotain oli pakko saad syödyksi, joten lusikoin vauhdilla viilin suuhuni. Mahani olisi saattanut kaivata vielä jonkin pienen lisukkeenkin, mutta silmät eivät enää pysyneet auki! Joskus oikein nautin suhteellisen pirteänä yöheräämisistä eväs- ja lukutaukoineen - minulla on jopa hieman ikävä minun ja Justuksen yöllisiä imetyshetkiä - mutta on myös niitä öitä, jolloin joudun oikein repiään itseni sängystä ylös Justusta syöttämään. Tämä oli niin selvästi juuri sellainen yö :D
Kotiruoasta luopuminen hetkeksi ei tuntunut muuta kuin hauskalta eikä omista rutiineista luopuminen merkinnyt muuta kuin oikeaa lomailua. Odotin oikeasti innolla kaikkea reissurukailua nuotiolla paistetuista makkaroista pussipastoihin! Mutta toisaalta taas nautin myös omista aamupalahetkistäni lempituotteideni kera - vaikka voin niistä toki myös vallan hyvin välillä luopuakin - sekä tavallisen kotiruoan syömisestä. Kun reissua alkoi olla takana jo melkein se parisen viikkoa, makunystyräni oikein huusivat sitä aivan tavallista kotiruokaa! Grilliruoka, ravintola-annokset ja mökkikeittiössä valmistetut ruoat maistuivat minulle paremmin kuin hyvin, mutta mummolaan päästessäni maistuivat lihakastike, lihapullat ja kaalikääryleet taivaallisilta! Mutta tämän ruokapäiväkirjan aikaan oli reissu vasta niin alussa, että esimerkiksi kyllästymistä makkaraan ei ollut vielä tietoakaan - oikeastaan tämä oli vasta alkua notskimakkaroiden syönnille ;) Kaiken kaikkiaan siis ruokailuni ovat lomasyömistenkin suhteen palanneet täysin terveisiin uomiinsa - kotikokkailuistakin on hauska pitää taukoa ja hyppääminen helpon ja nopean ruoan pariin tuntuu rentouttavalta, siltä oikealta lomalta!
Reissussa huomasin myös sellaisen piirteen omissa ruokailuissani, että kun nälkä on, kelpaa minulle nykyään oikeasti melkeimpä mikä vaan! Meninkin kaupassa reissun aikana usein kaikki kelpaa -linjalla Jarnon ehdotellessa eri vaihtoehtoja :D Huomaankin muuttuneeni niin kaikkiruokaiseksi, etten oikeastaan keksi mitään muuta oliivien lisäksi, mikä minuun ei uppoaisi! Toki minulla on omat suosikkini ja lempiruokani, mutta syön kyllä niiden lisäksi myös kaikkea muutakin. Joskus on ihanaa herkutella niillä omilla suosikeilla, suostua toisen mieliksi hänen lempiruokansa valmistukseen, mutta syödä myös mitä tahansa tarjolla sitten onkin ihan vain nälän ja energiansaannin takia.
Tämän ruokapäiväkirjan päätteeksi kysynkin teiltä, onko teidän vaikeaa syödä muuta kuin itselle mieluisinta ruokaa vai onnistuuko tarpeen mukaan minkä tahansa ruoan syöminen? Aiheuttaako omasta mielestä "pahan" tai ei niin maistuvan ruoan syöminen sairautta ajatellen suurempaa ahdistusta? Vai onko se jopa helpompaa sen vuoksi, ettei tällöin sairaus pysty syyllistämään nauttimisesta? Toisin sanoen, minkälaisia ajatuksia tämä asia teissä muissa herättää?
<3: Laura
On se ihanaa kun jaksat tehdä näitä ruokapäiväkirjoja! Omasi vaikuttavat esimerkillisiltä sekä ruokavaihtoehtojen, rentouden ja ajoitusten suhteen. Tämä reissuruokapäiväkirjakokonaisuus avasi silmäni rennon lomasyömisen suhteen. Itse olen kyllä vaihtelevan hyvällä omallatunnolla nauttinut jäätelöä kesäherkkuna, mutta kysymykseesi vasgaten on minulla vielä monia ongelmakohtia. Niistä suurimmat ovat aikataulutus ja syöminen suosikkiruokien ulkopuolelta. En eskmerkiksi kertakaikkiaan kykene syömään, jos edellisestä ateriasta ei ole vähintään kolmea tuntia. En jousta tästä ikinä, pelkkä ajatuskin ahdistaa suunnattomasti. En myöskään syö ruokaa vain energiavarastot täyttääkseni mikäli en pidä ruoan mausta. Tiedän tämän olevan typerää ja lapsellista, mutta ajatus "kalorien tuhlaamisesta" on iskostunut liian syvään.
VastaaPoistaNyt arjen alettua koululounas on jäänyt välistä, satunnainen oksentelu palannut kuvioihin ja ahdistus noussut potenssiin sata. Äkkiä huomaankin taas haluavani laihtua, vaikkei painoni ehtinyt nousta kuin 700 g yhden ahmimisen tuloksena... psyykkeeni ei pysty kestämään painonnousua, enkä saa silti pidettyä itseäni pois vaa'alta. Kukaan ei oikeastaan tiedä ongelmistani ruoan kanssa, vaikka tätä on vähän vaihdellen jatkunut n. 3 vuotta. Lähipiirini on huolissaan laihuudestani , mutta lyön asian aina leikiksi tai valehtelen jotain kysyttäessä. Olen 17 vuotias ja välillä kysyn itseltäni miksi teen tämän. En osaa vastata. Kai odotan avun tulevan automaattisesti kun olen sairaalloise alipainoinen. Siihen on alle 2 kiloa.
Anteeksk metrikommentista, tämä vähän venähti. Halusin kiittää ihanasta, terveyteen kannustavasta blogistasi. Saan aina tsemppiä kirjoituksistasi! :) Ne herättelevät minua tajuamaan, mitä kakkkea terveellä elämällä voisi olla tarjottavanaan. En ole tänään syönyt muuta kuin rasvattlman rahkan. Tunnen itseni idiootiksi, kun tämän ikäisenä en osaa näytgäytyä jo aikuismaisemmin. Kiitos taas herättelystä!
♡: Ruusu
Hienoa jos vaan saat näistä ruokapäiväkirjoista vertailukohtaa siihen, miten sinunkin tulisi ja kuinka oikeasti saisit syödä! Aina oikeanlaista vertailukohtaa kun ei meinaa saad omasta ympäristöstäkään, vaikka sitä tukea ja varmistusta kaipaisikin. Esimerkiksi kouluruokailut eivät todellakaan ole helppoja varmasti, jos yhtään käy vertailemaan omia ruokailujaan muiden tyttöjen syömisiin. Täytyy vaan pitää mielessä se, että se mitä näkee koulussa muiden syömisistä, on ihan minimaalinen osa koko totuutta!
PoistaVoisitko harkita, että puhuisit ongelmista jolle kulle? Jos et läheisillesi niin ehkäpä koulun terkkarille? Koska jos ongelmasi ruokailuiden suhteen ovat jatkuneet jo useamman vuoden ajan, tarvitset selvästi muiden tukea ja apua! Ja kuvailemasi oireet ja alipainoisuus kertovat myöskin omnaa kieltään avuntarpeestasi.
Sehän tässä sairaudessa onkin kummallista, kun tajuaa tavallaan toimivansa ihan hölmösti ja itseään vastaan, muttei vain pysty sitä pysäyttämään! Olen kuitenkin ihan varma, että vielä jonain hetkenä ihmettelet aidosti omaa toimintaasi menneinä aikoina terveestä näkökulmasta kuten minä nyt, eikä sinulla tulisi enää mieleenkään toimia vastaavalla, järjettömällä tavalla :) Joten Tsemppiä Ruusu ihan valtavasti sinulle ja rohkeutta käydä kunnolla taisteluun sairautta vastaan! <3
Hyvältä ja ennenkaikkea rennolta nöyttää tämäkin päivä! Ja hyvä niin! :)
VastaaPoistaItse olen aina ollut aika kaikkiruokainen; ainoa ruoka, mitä en voi sietää on maksalaatikko (sitä en kylläkään ole maistanut...). Ja osastoilla aina loppuaikoina kaikkiruokaisuus vain kasvoi! Pitkään oli niin, että kaikki täytyi olla todella perusruokaa, tavannoiamsen makuista. En sallinut itselleni mitää, mikä olisi hyvän makuista. Tästä olen onneksi päässyt jo hyvin eroon, ja voin ihan myöntää odottavani lempiruokiani. Ja pystyn nyt myls nauttimaan ruuan mausta! Toki on vielä paljon vaikeita ruokia, joita mieli tekisi... Mutta kaikki aikanaan, ja laajennan ruokaympyrääni pikkuhiljaa! Viimeisempänä oli ne jogurtit ja juustot, ja margariinin käytössäkin olen petrannut tosi paljon! :)
Minustakin tuli juurikin osastoreissujen myötä näin kaikkiruokainen! Ja nyt koen, että osaan oikeasti arvostaa hyvää ruokaa aivan eri tavalla :)
PoistaHienoa Mari kuulla, että olet näin mahtavalla tavalla onnistunut vaientamaan jo monessakin mielessä sairauden äänen! Vaikka moni asia vielä vaivaakin ja sairaus on monessa mielessä päällä, niin kommenttisi sisältää jo ihanan monta asiaa, joihin olet saanut tehtyä terveitä muutoksia! Hyvä sinä! :)
ihan mahtavaa, että pystyt syömään näin rennosti ja normaalisti! vaikken kauaa ookkaan sun blogia seuraillut, oon niin onnellinen sun puolesta :) kumpa itsekin osaisin... mun ruokailut ei tosin koskaan oo ollut mitään helppoja tai vaivattomia, pienestä lähtien oon ollut niin nirso, että mulle on ollut retkillä vaikea keksiä mitään syötävää. muistan myös moneen kertaan raahanneeni ruokakasseja mukanani, jos oon yöpynyt esim. mummollani tai serkuillani, koska mulle harvoin kelpasi mitkään ruoat.. :D sitten tää syömishäröily vielä rajoitti mun ruokavaliota entisestään, nykyään elän lähinnä vihanneksilla, kasviksilla, perunalla, pastalla ja joillain maitotuotteilla, kuten raejuustolla ja jogurtilla. lihaa/kalaa en oo syönyt melkein kymmeneen vuoteen... kauheesti ei ruokiin saa vaihtelua näilla aineksilla, mut kyllähän mä hengissä pysyn, sehän se pääasia kai on :D
VastaaPoistaVoi kiitos :)
PoistaMutta tosiaan, kunhan saat ratkottua syömisongelmat ja normalisoitua suhteesi ruokaan, niin varmasti pääset käsiksi niihin ajatuksiin, mitkä ruokaan liittyvät mieliteot ovat niitä sairauteen ja mitkä oikeisiin makumieltymyksiin liittyviä! Itselläni oli oikeasti pitkään hakusessa se, että pidänkö jostain ruoasta oikeasti, vai käskeekö sairaus minut pitämään siitä vaikkapa ruoan vähäenergisyyden vuoksi. On ollut ihana mahtavaa huomata, kuin on oikeasti oppinut arvostamaan kaikenlaista ruokaa ja nauttimaan ruoasta - juuri niistä omista lemppareistaan ilman mitään sairauden saneluja tai häiriköintejä! :)
Hyvältä näyttää! Itsellä ois varmaan samaa luokkaa. Syön kyllä nykyään paljo enemmä ku viime vuonna, kun taas sillo saatoin välillä vetää kauheet sokeriöverit joten lopputulos olotilan suhteen paras mahdolline.. not.
VastaaPoistaNyt tässä pelaan salibandyä, käyn salilla ja juoksen puolimaratonia varten niin kummasti sitä energiaa tarvii! Ja ylipäätään ruoka on osaksi nautinto, mutta on se osaksi vain sitä energiaa että miten pitää syödä pärjätäkseen ja jaksaakseen.. sen tässä on huomannut :) Ei pysty jokaista valintaa puntaroimaan moneen kertaan. Eikä tarvi, vapauttavaa!
Kuulostaa kyllä hienolta sinun ajattelutapasi! :) Itse huomaan töiden alettua aina vaan vahvemmin tuon ruoan merkityksen jaksamisessa ja sen roolin pelkkänä energiana! Kotona voi sitten ajatuksella nautiskella ja herkutella, mutta töissä voi kiiren ollessa olla päällä syödä vaikka seisaaltaan - kunhan vaan saa lisäenergiaa! Ja sama ajatus pätee kyllä liikuntaan liittyen, kuten totesitkin - jos liikuntaa harrastaa, niin täytyy oikeasti syödä ja kunnolla!
PoistaItse olen seurannut blogiasi jo pitkään ja on ihana nähdä kehitystäsi ja parantumisen merkkejä niin selvästi! :) Juurikin se että anoreksia ei enää ole pääasia postauksissasi on suuri todiste siitä, kuinka pitkällä paranemisessa jo olet:)
VastaaPoistaItse olen mennyt hurjasti kesän aikana eteenpäin ja vauhti vähän hirvittää. Syömiseni on ensimmäistä kertaa tasaista ja syön koska itse haluan enkä koska muut sitä käskevät. Annoskokoja en itse vielä hahmota ja niitä valvotaankin jonkin verran. Mutta oma halu syödä jokainen ruoka on ihmeellistä:) Olen kuitenkin jotenkin pysähtynyt tälle askelmalle ja tuntuu että sulattelen kaikkea tapahtuvaa. Olen kuitenkin melko ankara itseäni kohtaan ja haluisin ottaa jo lisäaskeleita, etten jää jumittamaan liian kauan. En kuitenkaan tiedä johtaisiko se pidemmällä aikavälillä taaksepäin menemiseen mikäli vauhtia on liikaa...? Onko itselläsi ollut tällaista vaihetta tai ajatusta?
Ruokailut sujuu itsekseen suurimmaksi osaksi, mutta niihin liittyy vielä ahdistusta. Etenkin tiettyihin ruokiin liittyy niin paljon ahdistusta että en ole vielä ns. kaikkiruokainen ;) Kuitenkin tämä itsenäinen ruokailu on niin uutta ja ihanaa että en mistään hinnasta päästäisi itseäni enää pahempaan kuntoon! :)
En siis tiedä pitäisikö vaan puskea seuraavalle asteelle...? Oman kehon kanssa on todellisia ahdistuksia, mutta se ei varmasti helpota vielä vähään aikaan. Painoa minun pitäisi vielä nostaa..
Kiitos jos jaksat jotain kommentoida!:)
Heippa! Ensiksikin kiva kuulla, että olet jaksanut blogiani jo pidempään seurailla ja edelleenkin kirjoitteluni kiinnostavat :)
PoistaKuvailemasi tilanne kuulostaa minulle tutulta ihan tämän vuoden puolelta, sillä vasta nyt olen ensimmäistä kertaa itse ollut todella motivoitunut ja juurikin puskenut eteenpäin! Aluksi en edes uskonut kovin vahvasti onnistumiseeni vuosien epäonnisten kokemusten jälkeen, mutta yhtäkkiä tajusinkin asioiden etenevän todella vauhdilla - niin mielen kuin kropankin suhteen. Olin oikeasti todella innoissani ja ymmärsin samalla sen, kuinka positiivisia kaikki muutokset olivat, eivätkä ne tavallaan edes tuntuneet pahalta tai ahdistaneet, mutta silti pelkäsin niitä tulevia ajatuksia jo etukäteen - vain ja ainoastaan vanhojen kokemusteni pohjalta. Mitä jos mieleni stoppaa jossain vaiheessa? Mitä jos en kestäkään muuttuvaa kroppaani? Mitä jos painon normalisoiduttua en kestäkään sitä tilannetta tai paino nousee vaan ja nousee? Olin liikkeellä positiivcisin mielin, mutta jossain takaraivossa nuo ajatukset luonnollisestikin naputtelivat.
Minusta ei olekaan tuntunut tämän kuluneen painoprojektin aikana juuri lainkaan pahalta, mistä olen ollut ihan ihmeissäni - ja se toisaalta saikin minut pyörittelemään näitä ajatuksia ihan teoreettisessakin mielessä. Ajattelin, että täytyyhän tämän jossain vaiheessa alkaa kirpaista ja pahasti!
Mutta niin ei käynyt ja olen ihan tavattoman onnellinen tästä asiasta - oikeastaan kaikki positiiviset ajatukset ja toiveet ovat käyneet toteen, mitä esimerkiksi oman kropan hyväksymiseen tulee:) Omien kokemusteni pohjalta suosittelisinkin sinua toki kuulostelemaan omia tuntemuksiasi mahdollisimman rehellisesti, jotta takapakilta välttyisit, mutta toisaalta haluaisin rohkaista sinua ihan valtavasti uskaltautumaan jatkaa tuota hyvin alkanutta paranemisen tietä! Sillä olet selvästi selättänyt jo paljon vaikeita asioita, joten uskon sinun oikeasti olevan valmis parantumaan ja sinun tahtovan sitä :)Haluaisin uskoa, että sinullakin viime aikojen, terveempien aikojen myötä tulleet positiiviset kokemukset omasta jaksamisesta ja elämän ihanuudesta terveenä ajavat sinut haluamaan lisää sitä terveyttä ja päihittämään niitä sairaita ajatuksia.
Olen valitettavan usein kuullut tarinoita, joissa tervehtymään päin oleva stoppaa juuri viime hetkellä, eikä sairauden viimeistely onnistu, vaikka tavallaan vointi onkin jo ihan ok. Uskallus ei tavallaan riitä viemään parantumista loppuun saakka. Joten toivon, että vaikka hieman hidastaisitkin tahtia, älä anna sen kehityksen kokonaan pysähtyä, joohan? Kaikki aikanaan eikä parantumisestakaan kannata tehdä itselleen suoritusta, mutta koska sinulla on vielä matkaa edessä niin psyykkeen kuin painonkin kannalta katsottuna, kehottaisin sinua olemaan rohkea ja jatkamaan samalla hyvällä mallilla! :)
Tsemppiä ja jaksamista - jatka samaan malliin, niin varmasti hyvä tulee! :)
Kiitos rohkaisun sanoista! NÄin aion tehdä! Jatkan samaa ja otan pieniä haasteita päivittäin joiden avulla tieni menee kokoajan eteenpäin :) Koenkin että parantumiseni on nyt vasta oikeasti alkanut. Lopetin nimittäin suorittamisen, joka on aina koitunut oikean parantumisen esteeksi. Annoin itselleni aikaa ja hyväksyin oman tilani sellaisenaan.
PoistaTästä on hyvä jatkaa ja uskon että pääsen samanlaiseet vaupauteen syömisten suhteen kuin sinäkin! :)
Kiitos tästä kommentista vielä, se selvensi ajatuksiani!