Mitä minulle oikein kuuluukaan?

Sain hieman pettyneitä uteluita eräältä blogini lukijalta siitä, minne kaikki sairauteen liittyvät ruoka- ja liikuntapostaukset ovat blogistani kadonneet, kun nykyään postauksissani vilahtelee lähinnä kuulumisia liittyen arkiseen elämääni. Siitä sainkin ajatuksen kirjoittaa hieman tämänhetkisestä tilanteestani ajatuksella mitä sairaurausrintamalle oikein kuuluukaan nykyään - mitä minulle todella kuuluu juuri tällä hetkellä? Tässä siis hieman sekalaista ajatuksen virtaa liittyen vointiini, sairauteni tilaan sekä blogini sisältöön :) 

"Tällä hetkellä voin hyvin, todella hyvin - se kuvaa parhaiten kaikessa yksinkertaisuudessaan tällä hetkellä olotilaani :) Tammikuun lopulta tähän hetkeen mennessä olen saanut kerättyä itselleni painoa noin yhdeksän kilon verran. Olen saanut roppakaupalla energiaa ja elämäniloa. Olen saanut maistaa jälleen vuosien jälkeen sitä jaksavaista elämää, millaista sen kuuluukin olla. Jokaisella askeleella ymmärrän millaista elämäni ennen oli ja millaista se nyt on - millaista sen kuuluu olla. Justuksen syntymän jälkeen olen käynyt pitkän, tavallaan myös haastavan, mutta aivan uskomattoman antoisan tien tähän hetkeen asti. Ja kaikkein parasta tässä kaikessa on se, että olen saanut elää nuo hetket aina vain parempivointisena. Olen saanut normalisoituani suhteeni ruokaan. Olen löytänyt jälleen liikunnan riemun. Olen löytänyt tasapainon ajatusteni ja jaksamiseni suhteen. Olen sinut itseni, olemukseni, luonteeni ja kroppani kanssa ensimmäistä kertaa vuosiin, ehkäpä jopa ensimmäistä kertaa ikinä elämässäni. 

Enää elämääni ei johdattele anoreksia, vaan sen sisällön määrittelee terveys. Arkeni koostuu tällä hetkellä tavallisesta perhe-elämästä, ihanan Justuksen äitinä olemisesta, kokopäivätyöstä, elämän perus velvollisuuksista, ystävien ja perheen seurasta nauttimisesta, arjen pikkuiloista ja puhtaista lepohetkistä. Olen ollut nyt töissä kohta kaksi ja puoli viikkoa, joten uusi lehti elämässäni on taas päässyt kunnolla kääntymään. Ennen töiden aloitusta jännitin hieman, kuinka jaksan töiden jälkeen elää aiempaan verrattuna uutta erilaista kotiarkeani. Aiemmat kokemukseni töistä kun ovat väsynyttä, sairauden kanssa samaan aikaan kamppailua, valtavan kurjan olon saattelemana toteutettua. Nyt kuitenkin tiesin voivani hyvin, tiesin minusta olevan tähän. En ollut lainkaan huolissani sairuden esiinastumisesta missään mittakaavassa, vaan huoleni suuntautui tavalliseen jaksamiseen, inhimillisiin väsymyksen tunteisiin, joita jokainen meistä tuntee. Huoleni olivat kuitenkin lopulta täysin turhia: kunhan nukuttua saan tarpeeksi, jaksan aivan loistavasti! Ja vaikkei untakaan aina saisi riittävästi - kuten vaikkapa öinä jolloin  Justus itkee flunssaansa läpi yön - on perusvointini niin hyvä tällä hetkellä, ettei se moisesta unettomasta yöstä liikaa hetkahda. 

Unien riittävyyttä pohdin siis usein, mutta kunnolliset syömiset sen sijaan ovat niin oleellinen osa olemistani, että minun ei edes enää tarvitse korostaa niitä jaksamiseni suhteen. Toki ne ovat jaksamiseni edellytys, ja mietinkin töihin palattuani lähinnä usein niiden ihmeellistä voimaa, mutten joudu enää tekemään laisinkaan töitä itseni ja mieleni suhteen, jotta ruokailuni olisivat riittäviä. Omaa kieltään voinnistani kertovat myös keskittymiskykyni töissä ja hetkessä eläminen - kun jaksan, ei minun tarvitse pelätä tulevasta päivästä selviytymistä missään vaiheessa. Esimerkiksi aiemmin aika ennen iltavuoroa sujui töihinlähtöä odotellessa ja ruokailuita pohtiessa ilman, että sain oikeastaan mitään aikaiseksi. Nyt heräämme Justuksen kanssa aikaisin, eikä edes ennen töitä tehty kodin suursiivous lattian pesuineen saa energiaa loppumaan kesken, vaan olo on hyvä iltavuoron päättymiseen saakka ja aina nukkumaan pääsyyn asti. Kun ajatukset ja energia eivät kulu ruokailuiden pohtimiseen ja omaan kurjaan oloon, tuntuu energiaa riittävän aivan ihmeellisellä tavalla. Ja toki suuren suuri merkityksensä on elämän taspainoisuudella. Kun töiden ja kotipuuhasteluiden rinnalla kulkevat rentoiluhetket tärkeiden ihmisten seurassa sekä täysin tekemättömät hetket sohvalla loikoillen, jaksaa sitä muutakin puuhastelua sitten loistavasti! :)

Toki minäkin olen väsynyt. Toki minäkin saan välillä pinnistää voimani viimeiseen asti. Toki minäkin odotan joskus työvuoron päättymistä ja kotiin pääsyä. Toki minäkin haaveilen kotiaskareiden selättämisestä ja nukkumaan pääsystä. Toki minäkin olen niin väsynyt joskus, että tuntuu kuin olisin kasvattanut juuret sohvaan ja ylöspääseminenkin olisi täysi mahdottomuus. Mutta tämä kaikki tapahtuu normaalilla tavalla. Kaikki tämä on täysin normaalia väsymystä, millaista jokainen meistä väistämättäkin joskus kokee. Pääasia on, että väsymys ei ole enää sairauden mukanaan tuomaa sairaalloisen kurjaa oloa, mikä on seurausta syömättömyysestä ja itsensä sairaalloisesta rasittamisesta.

Itse ajattelen todella positiivisena asiana sen, että blogissani esiintyy yhä vähenevissä määrin sairauteen liittyviä asioita. Se kertoo minulle selkeää kieltään siitä, että sairaus on saanut väistyä elämästäni ja tilalle on tullut se terve, täysin tavallinen arki. Jonkun toisen näkökulmasta arkeni voi olla tylsää, mutta minulle se on taas täydellistä, juuri sellaista kuin sen haluankin olevan kaikessa tavallisuudessaan. Sairaus ei enää ole se suurin osa elämääni, vaan se on elämäni pieni sivuosa, joka kalpenee koko ajan entisestään jääden samalla vähitellen menneisyyteeni. Tavallinen arki on temmannut minut täysin mukaansa työpäivineen sekä kodin siivousurakoineen. Ja ennen kaikkea elämäni on tällä hetkellä pienen pojan äitinä olemista :)

Näin ollen olen itse enemmän kuin iloinen siitä, että ajatuksissani ei enää pyöri vain sairaus, jolloin myös kaikki kirjoitukseni koskisivat sairautta tavalla tai toisella. Nyt haluan ennen kaikkea tuoda teksteissäni esiin sen, kuinka hyvin minulla oikeasti menee. Ilman kaunistelemista ja omien tunteiden peittelemistä, vaan juuri niin kuin asiat oikeasti ovat. Toivonkin kovasti, että he jotka hakevat blogistani vertaistukea syömishäiriöstä toipumiseen, saisivat sitä myös siitä, että he näkevät sairaudesta parantumisen oikeasti mahdolliseksi. Toivon minun tarinani luovan uskoa parantumisen suhteen sellaisillekin, jotka elävät nyt keskellä toivottomutta. Itsekin olen siellä aikanaan elänyt, enkä olisi voinut edes haaveilla tällaisesta.  En uskaltanut haaveilla tavallisesta perhe-elämästä, mutta en myöskään näin terveistä ajatuksista. Välillä olin jo hyväksynyt tulevaisuuteni, jossa anoreksia olisi jollain tapaa aina tiiviinä osana elämääni ja ajatuksiani. Onneksi olen pystynyt osoittamaan nuo pelot vääriksi :) 

Olen kirjoittanut lukuisia postauksia siitä, kuinka olen tähän pisteeseen päässyt - mitkä ovat olleet niitä ratkaisevia tekijöitä parantumiseni kannalta. Nyt haluankin kirjoittaa siitä, millaiseksi elämä oikeasti voi tulla, kunhan vain ensin uskaltaa jättää sairauden taakseen :) Lisäksi haluan kirjoittaa arkipostauksiani siksi, että minä nautin valtavasti niiden kirjoittamisesta. Ne ovat minulle kuin päiväkirja minun tämän hetkisestä elämästäni - elämästäni terveempänä, mutta myös elämästäni Justuksen kanssa:) Uskon myös blogin lukijoissa olevan sellaisiakin, joita juurikin tuo arkielämän kuvailu kiinnostaa eniten, eivätkä anoreksiataustaani liittyvät postaukset ole niitä kiinnostavimpia, joten haluan senkin vuoksi pitää arkikirjoitteluistani lukuisine kuvineen kiinni! En ole kuitenkaan lopettamassa kokonaan sairauteen liittyvien postausten kirjoittamista, en suinkaan. Haluan kirjoittaa vielä paljon ajatuksiani ylös liittyen anoreksiaan ja siitä parantumiseen. Olen miettinyt vuosien aikana ja nyt toipumiseni tiellä asiaa varmasti jokaiselta kantilta kuin vain mahdollista on, joten paljon on vielä sanottavaakin. Arki on kiireistä, eikä aikaa kirjoittamiselle enää entiseen tapaan ole, mutta kun aikaa on, laitan ajatuksiani ylös. 

Kun aloin blogia kirjoittaa, oli kirjoittajana aivan totaalisesti anoreksian vietävissä oleva nuori nainen. Ennen blogitaukoa viime vuoden toukokuussa blogin viimeisiä tekstejä näpytteli jo varovaisen luottavaisesti elämäänsä tarkasteleva nuori nainen. Tauon jälkeen blogitekstit jatkuivat näkökulmasta, jolloin elämä oli jo todella voiton puolella - olihan siitä merkkinä vastasyntynyt pikkuprinssi. Mutta nyt, kaiken tuon jälkeen, blogitekstit syntyvät näkökulmasta, jossa seisovat takana terveet ajatukset. Ehkäpä juuri sen vuoksi aiheistakin, joista olen lukuisia kertoja jo kirjoittanut, löytyy vieläkin asiaa ja ajatuksia - tällä kertaa vain niitä kaikista parhaimpia eli terveitä :)

Kuvat: weheartit.com - kuvia, joista minulle tulee hyvä mieli :)

Joten vaikka blogini onkin tällä hetkellä suurelta osin kuin päiväkirjani, haluan oikeasti kirjoittaa myös aiheista, joista muut anoreksiaa vastaan kamppailevat saisivat vertaistukea itselleen. Kuten aikanaan kirjoitinkin postauksessa "Vertaistukea parhaimmillaan", on vertaistuki todella lähellä sydäntäni ja tärkeää minulle. Anoreksia on kuitenkin aiheena sen verran arka, etten halua julkaista mitään, mikä ei olisi loppuun asti mietitty ja hiottu. Haluan panostaa sairautta koskeviin postauksiin aivan omalla tavallaan, joten en halua niitä työpäivien väsyttämillä pöpperöaivoillani kirjoittaa. Siksi nautinkin niin paljon hymyn omille huulilleni tuovista arkipostauksistani, kun voin hyvillä mielin menneiden päivien tapahtumia muistella ja rennolla otteella arkikuulumisistamme kirjoitella :) Olen yrittänyt kuitenkin toiveista, jotka ovat minulle valtavan tärkeitä, toteuttaa ruokapäiväkirjapostauksia - joiden tekemisestä nautin myös todella - mutta lisäksi haluan ehdottomasti kirjoittaa muun muassa painoprojektini loppuaskelista sekä työpaikkaruokailuistani, joihin liittyvät lukuisat ongelmat olen lopulta selättänytkin! Joten lupaan yrittää parhaani myös parantumista tukevien postausten kirjoittamisen suhteen - arkikiemuroideni ja jaksamiseni ehdoilla kuitenkin :)"

Jatkan siis yhä höpöttelyjäni tuttuun tapaani samalla eläen elämääni vallan hyvävointisena! :) Minulle kuuluu siis kaikkea hyvää kera tällaisten ajatusten, mutta entäpä teille? Mitä teille muille kuuluu? Olen saanut tutustua moniin teistä, ihanan usein kommenttejanne jättäviin lukijoihin viime kuukausina todella mukavalla tavalla, joten uteliaisuuteni myös teidän arkikuulumistenne suhteen on aina melkoinen ;) Olisikin hauskaa kuulla teidän ajatuksianne - liittyivät ne sitten mihin elämän osa-alueeseen tahansa! Nimittäin ilman teitä lukijoita ja teidän ihania kommenttejanne, ei tämä puuha olisi lainkaan näin mieluisaa minulle :) 

<3: Laura