Järkytys

Loman jälkeinen punnitukseni oli minulle jälleen aikamoinen järkytys. Tällä kertaa kuitenkin toiseen suuntaan kuin perjantaina. Perjantaina kirjoittelin siitä, kuinka valtavasti ahdistuin reilusta kahdesta lisäkilosta viikon sisällä, joista vaaka minulle ilmoitti. Olin aivan shokissa koko päivän siitä, kuinka painoni nousuvauhti vaan kiihtyy kiihtymistään, vaikka aiemmin painoni noustessa ateriasuunnitelmaani on jouduttu kasvattamaan. Pelkäsin kuinka painoni on räjähtämässä käsiin eikä painonnousu pysähdykään siihen tavoitteeseen. Tällöin ilmoittelinkin jo lähenteleväni kovasti tavoitepainoani, mikä ei olisi ollut kuin reilun kilon päässä enää sen aamuisen painolukeman myötä.

Alkujärkytyksestä huolimatta mieleni sopeutui viikonlopun aikana hyvin tuohon uuteen painolukemaan ja siihen, että kotiutus ei olisi ainakaan painon puolesta enää kaukana. Osastolle palatessani uskalsinkin jo toivoa, että olisin onnistunut pitämään lomalla painoni ja kotiutuminen lähenisi edelleen. Takaraivossani naputti kuitenkin pieni pelon ääni siitä, että viikonloppu oli ollut todella kiireinen, jolloin syömiset olivat hyvin epäsäännöllisiä. Ja vaikka varsinaista liikuntaa muutaman kävelylenkin lisäksi en harrastanutkaan, kului energiaa puuhastellessa ja kauppareissulla rutkasti. Pelon ääni kuiskutteli minulle, että mitä jos energiansaanti ja- kulutus eivät olleetkaan aivan tasapainossa loman aikana? Mitä jos painoni olisi laskenut loman aikana? Vaikka painonnousu perjantaina tuntui kuinka pahalta, oli kotona niin hyvä olla, etten halunnut painoni todellakaan laskeneen, jottei kotiin paluu vaan lipuisi yhtään kauemmas.

Mutta kuinkas sitten kävikään. Aamuinen punnitus oli todellakin järkytys toiseen suuntaan: jos paino oli noussut viime viikolla rutkasti, oli se myös tullut alaspäin rutkasti. Tämä kertoo taas omaa kieltään siitä, kuinka viime viikkoinen painonnousu ei ollut täysin todellista, vaan osittain esimerkiksi nestekertymää. Loman jälkeinen tulos taas kertoi siitä, että nesteet olivat edellispäivän kahvinjuonnin ansiosta todellakin poistuneet ja kehoni oli todella kuiva. Ja liekö vauhdikkaalla viikonlopulla ja niukentuneella energiansaannillakin osuutensa asiaan. Olen nyt siis ottanut valitettavan askeleen taaksepäin, mistä olen todella surullinen. Minusta tuntui niin pahalta laittaa poikaystävälleni viestiä hänen synttäriaamunaan, että painoni oli laskenut ja paljon. Mutta nyt ainakin tiedän, että energiantarpeeni lomilla on vielä suuri. Ei riitä, että syön vaan nälkääni, vaan minun todella tulee syödä itseni täyteen. Jos osastolla joudun joskus väkisin ahtamaan ruokaa sisääni, niin kotona minun myöskin tulee siihen pystyä, jotta saan painoni pidettyä. Vaikka paino laskikin, niin onneksi painon vaihtelut olivat niin suuria suuntaan jos toiseenkin, että paino nousi kuitenkin puolen kilon verran viikon aikana. Olen nyt tyytyväinen edes siihen:)

Painoni on siis vielä todella arvaamaton ja jokainen punnitus voi olla täysi yllätys. Poikaystäväni varoittelikin minua jo valmiiksi, että jos loman jälkeisen punnituksen aikana kehoni oli kuiva, voi seuraava hyppäys olla taas suuri eteenpäin. Mutta sen olen valmis vastaanottamaan. En halua enää yhtään ottaa takapakkia painon suhteen toipumisessani. Äitinikin muistutteli mieliini sairauteni kulkua ja sitä, että koskaan kotiuduttua ongelmana ei ole ollut painonnousu vaan aivan toisenlaiset ongelmat. Vielä kertaakaan en ole onnistunut kotiuduttuani pitämään painoani, joten pelkoa painon ryöpsähtämisestä ei ole. Minun täytyy pystyä kotona todellakin pitämään kiinni ateriasuunnitelmastani, eikä mitään saa pudota pois. Arkikulutukseni kasvaa väistämättäkin niin suureksi, että jokainen suunnitelmassa oleva ruoka-aines on tärkeä. Vaikka ruokailuni olikin vapautuneempaa kuin kertaakaan aiemmin, ei vapautuneisuus riitä, vaan minun tulee olla itseni kanssa todella tiukkana. Jos tunnen kulutuksen kasvavan, pitää myös energiansaantia kasvattaa!

Olen suoraan sanottuna pettynyt itseeni ja tilanteeseeni, vaikka kuinka koin paljon onnistumisen kokemuksia kotona ollessani. Vielä en ole siis valmis kotiutumaan, vaikka olo osastolla alkaa tuntua hyvin tukalalta, enkä jaksaisi täällä oloa lainkaan. Minun on saatava vielä rutkasti rohkeutta syömiseeni, sillä viimeistään töideni alettua kasvaa kulutukseni sellaiseksi, että minun on pakko kyetä vastaamaan kulutukseen lisäämällä energiansaantiani. Joten nyt vaan täytyy kaivaa ne rohkeuden rippeet piiloistaan ja lisätä ne vapautuneempaan ruokailuun, niin eiköhän kaikki taas käänny parhain päin:) Ja tästä kaikki, jotka kamppailevat sairautta vastaan huomaavat taas, kuinka ihminen oikeasti tarvitsee paljon energiaa! Toivottavasti tämä toimisi nyt hyvänä esimerkkinä muille siitä, että syödä saa ja vapaasti - tai oikeastaan on pakko, jos haluaa pärjätä ja päihittää sairauden.

Kohta on lääkärinkierto, joten nyt vaan jännittämään sitä, että saanhan tarvitsemani lomaluvat lääkäriltä viikonlopun risteilyä varten sekä ensi viikon Juliuksen hoitoa varten painoni heittelystä huolimatta!

<3:Laura

Onnistumisia haasteiden lomassa

Viikonloppu oli kaikin puolin ihana, mutta kiireinen. Taas tuli saatua hyviä kokemuksia siitä normaalista arjesta, johon itsekin pitäisi kohta puoliin hypätä mukaan. Vaikka kiire olikin kova, eikä perjantaita lukuunottamatta juuri lepäilemään ehtinytkään, jaksoin aivan loistavasti! Viime lomalla kokemani väsymys ja pettymys omaan jaksamattomuuteen oli valtava. Nyt tällaisesta ei ollut tietoakaan, vaan jaksoin loistavasti elää samanlaisessa rytmissä, kuin muutkin ihmiset. Sain taas positiivisia kokemuksia siitä, kuinka voimani ovat vahvistuneet niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.

Kaikista paras kokemus lomalla oli kuitenkin se, kuinka huomasin mielialani olevan jälleen ennallaan, ja kuinka oikeasti nautin olostani. Enää ei ollut tietoakaan siitä, että täytyisi väkisin yrittää olla iloinen muiden takia, vaan minä olin iloinen ja onnellinen ihan aidosti. Oli aivan mahtavaa päästä lauantaina viettämään aikaa muiden ikäistensä kanssa ja saada taas itselleen palanen sitä normaalia nuoren aikuisen elämää. Kun viettää iltaa muiden nuorten kanssa ja seuraa heidän toimintaansa ja olemistaan, muistuu jälleen mieleen se, mitä elämä terveenä oli ja mitä se muilla on nyt. Tällöin illoista todellakin nautitaan ruokineen ja juomineen. Tällöin syödään fiiliksen mukaan ja juuri niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Juomien kaloreita ei lasketa, vaan ne kuuluvat luonnollisena osana iltaan. Oli ihana seurata poikaystäväni serkkua ja hänen kaveriaan, kun heillä oli aidosti hauskaa, ja kuinka he tekivät shotteja kaakaolla ja kermalla höystettynä ja joivat ne täysin vaputuneesti. Koko ajan koin niitä pilkahduksia sieltä omilta terveiltä ajoilta, jolloin ei olisi tullut mieleenikään vältellä jotakin juomaa siksi, että se sisälsi kaloreita. Kalorit olivat tällöin minulle vielä ihan vieras käsite ja elämä oli niin vapaata! Mutta kaikki tällaiset pienet yksityiskohdat ja havainnot loivat uskoa siihen, kuinka itsekin voisin vielä päästä käsiksi siihen vapauteen. Ehkä en olekaan tuomittu elämään rajoitteiden keskellä koko loppu elämääni! Toisaalta tämän kaiken näkeminen ja muiden nuorten seuraaminen teki minut hyvin surulliseksi, kun tajusin taas miten olen hukannut aikaani tähän sairauteen. Kesken illan tai oikeastaan yöllä minuun taas iskeytyi se ajatus, kuinka en voisi jatkaa tätä samaa olemista kotona, vaan minun tulisi kohta taas palata tänne osastolle takaisin. Mutta ainakin se antoi taas lisää tsemppihenkeä ja lisäsi malttamattomuuttani palata kotiin ja normaaliin arkeen!

Ja sunnuntaina kun keskustelin pitkään poikaystäväni äidin ja muidenkin sukulaisten kanssa, ymmärsin taas voimakkaammin, mitä tulevaisuudeltani haluan. Nyt minulla on jotain, mitä en todellakaan halua elämästäni menettää, enkä halua enää yhtään hukata aikaani olemalla poissa poikaystäväni luota kotoa. Oli ihana tunne olla kaikkien hänen sukulaistensa keskellä ja tuntea kuuluvansa joukkoon. Oli niin ihanaa myös kuulla heiltä, kuinka näytän ja vaikutan hyvävointiselta. Enää en lainkaan kuullut sitä niin, että olisin lihonnut, vaan otin heidän vilpittömän iloiset sanat kiitollisena vastaan ja totesin, että minusta tuntuukin hyvältä:) Oli ihana keskustella heidän kanssaan tulevaisuuden suunnitelmistamme liittyen asunnon ostamiseen sekä kertoa siitä, kuinka aloittaisin työt kesäkuun puolella. Olin niin onnellinen siitä, etteivät he joutuneet näkemään sitä riutunutta ja masentunutta olentoa, joka vielä hetki sitten olin.


Jos ajatellaan loman onnistumista ruokailujen kannalta, oli yksi hienoista asioista jo viime lomalta positiivisena kokemuksena jäänyt napostelu. Vaikka aina joka paikassa toitotetaan sitä, kuinka naposteleminen on pahasta, on se minulle yksi suuri merkki terveemmästä ajattelutavasta. Ennen syömiseni oli niin tietoista, että jos minulta olisi kysytty illan päätteksi kuinka monta karkkia napostelin, olisin varmasti lukumäärän osannut sanoa. Nyt minulla ei kuitenkaan olisi ollut asiasta minkäänlaista tietoa ja olen niin ylpeä siitä! Ei naposteluni tietenkään ole vielä lähellekään sellaista kuin terveenä, mutta paljon lähempänä sitä kuin koskaan aiemmin sairausaikanani. Kun sallii itselleen herkuttelua ja napostelun, pysyy mieliteot hallinnassa ja pelko ahmimisesta väistyy. En laskenut juhlien aikana sen enempää karkkien lukumäärää kuin kaloreitakaan. Korkeintaan jälleen kerran yritin mielessäni miettiä, että vastaisiko jokin syömäni ruoka esimerkiksi välipalaani. Rikoin taas valtavasti rajoja kiellettyjen ruokien suhteen ja maistoin kaikkia leipomuksiamme. Ylitin itseni monessa suhteessa niin loistavasti! Vaikka olin omin käsin laittanut öljyä pitsataikinaan, laittanut pitsan päälle juustoa, kuorruttanut voileipäkakun erilaisilla juustoilla, leiponut muffinssit rasvasta ja sokerista sekä laittanut persikkamoussekakkuun kermaa, söin niitä kaikkia. Vielä jokin aika sitten olisin tyytynyt dippailemaan kasviksia ja himoitsemaan karkkeja ja laskemaan syömieni karkkien kaloreita päässäni. Joten taas tuli paljon uusia onnistumisen kokemuksia, mitä rajojen rikkomiseen tulee:)

Onnistumisen kokemuksia sain myös perjantaina, jolloin olin melkein koko päivän yksin kotona. Pelon, masennuksen ja ahdistuksen tunteista ei ollut tietoakaan, vaan uppouduin tekemisiini - lähinnä kirjoittamiseen sekä siivoamiseen - niin täysin, että minun piti ihan muistutella itselleni välillä, että muistaisin syödä. Tällaista ei ole ikinä ennen sairauteni aikana tapahtunut, sillä aina yksin ollessani päällimmäisenä mielessä ovat olleet ruoka, nälkä ja paha olo. Ja tähän liittyi myös aivan uusi kokemus siitä, että söin kuin huomaamattani! Päivälliseni sujahti suustani alas kirjoittamisen lomassa sen kummempia ajattelematta, mihin oikein havahduin syötyäni ruokani loppuun asti. Tähän asti syömiseni on ollut niin tietoista ja rituaalien värittämää, että ennen tällaista ei olisi ikinä päässyt käymään. Samanlaisia kokemuksia koin sekä lauantaina että sunnuntaina, jolloin söin kiireen ja puuhastelun lomassa vain siksi, että minun  tuli saada energiaa ja tankata. Ennen ajatus pelkästään "tankkauksesta" oli täysin mahdoton, vaan ruokailuhetken tuli olla hidas ja "täydellinen". Nyt söin ruokani nopeasti, jotta pääsin jatkamaan hommiani.


Onnistumisen kokemusten lomaan ujuttautui kuitenkin myös heikkoja kohtia, jotka heikensivät selvästi viikonlopun ruokailuani. Edellä kuvaamani asiat, kuten napostelu ja kiellettyjen ruokien syöminen, loivat ehkä hieman valheellista kuvaa syömiseni kokonaismäärästä, sillä syömiseni oli kaikkea muuta kuin säännöllistä ja ateriasuunnitelman mukaista. Kiire sekä epäsäännöllinen rytmi toivat mukanaan sankan joukon ongelmia. Pitkään valvomiset ja myöhään nukkumiset sekoittavat ruokailurytmini täysin, enkä millään pysty pitämään ateriasuunnitelmastani kiinni. Yritinkin parhaani mukaan luottaa nälkätuntemukseeni ja mielitekoihini ja syödä niiden mukaisesti. Lauantaina kaupasta tullessamme totesin minulla jo olevan melko kovakin nälkä. Katsoin kelloa ja kysyin poikaystävältäni, että kuuluuko minulla olla ja saako minulla olla jo nälkä? Hän ihan turhautui kysymykseeni ja sanoi, että ei tuollaisia kysellä, vaan silloin on nälkä kun siltä tuntuu ja silloin kuuluu syödä. Se on yhtä tosi kuin yksi plus yksi on yhtäkuin kaksi. Tämä herätteli minua taas realiteetteihin, että minun todella tulee luottaa nälkätuntemukseeni, ja että se on todellinen. Nälkä viestii siitä, että tarvitsen energiaa. Joudun kuitenkin myöntämään, että kaiken kiireen ja epäsäännöllisyyden keskellä syömiseni jäi ajoittain huonoksi, mitä edesauttoivat parempi fyysinen vointini ja vähentynyt energiantarpeeni. Kun kroppani ei enää niin huuda ruokaa ja muistuta nälällä koko ajan energian tarpeestaan, on syöminen ihan tiedostamattakin helppo unohtaa puuhastelun lomassa. Ja vaikka söinkin sitten energiapitoisempia ruokia, joilla rikoin rajoja, saattoi enrgiansaantini jäädä myös vajaaksi. Ja varmasti jäikin kulutukseen nähden.

Paljon siis sisältyi lomaani hyviä asioita niin mielialani, jaksamiseni kuin ruokailuun liittyvien ajattelumallienkin suhteen. Sain taas paljon lisätsemppiä mitä paranemishaluun tulee, ja malttamattomuuteni kotiutuksen suhteen kasvoi valtavasti! Mutta samalla opin taas lisää heikoista kohdistani ja siitä, miten minun tulee parantaa ruokailua kotonani, jotta onnistun jatkossa tasapainottelmaan energiansaannin ja -kulutuksen kanssa. Paljon on vielä työsarkaa edessä, mutta valtavasti on jo saavutettukin:)

<3:Laura

Kiireistä juhlahumua

Jos lauantai kului kiireisissä merkeissä, oli sunnuntai vähintäänkin yhtä kiireinen. Lauantai venyi aamuyön puolelle asti, joten kun pikkuiset virpojat alkoivat yhdeksän aikaan pimpotella ovikelloa, tuntui melkein mahdottomalta tehtävältä kömpiä sängystä aina vaan uudelleen ja uudelleen ylös. Jostain kumman syystä se olin minä, joka sai hoitaa oven avaamisen;) Onneksi sentään poikaystäväni muisti virpomispäivän ja olimme varautetuneet virpojiin suurella määrällä kindereitä ja muita pääsiäisherkkuja. Saimme myös ihania pikkuvirpojia kylään, kun poikaystäväni siskon lapset tulivat meille virpomaan:)

Kun vihdoin pääsin ylös ja sain päivän käyntiin alkoi edelliseltä illalta jääneen kaaoksen siivoaminen. Kun heittelin tölkkejä ja pulloja pussiin ja keräsin roskia sieltä sun täältä, alkoi pieni paniikki jo nousta pintaan, kun kello alkoi lähestyä seuraavien vieraiden saapumisaikaa. Siinä vaiheessa, kun luulin yhtä tölkkiä tyhjäksi ja sen tahmea sisältö levisi lattialle, ei hermojen menetys ollut kaukana. Onneksi  poikaystävänikin vähitellen tokeni ja jaksoi ottaa mopin käteen ja imurin esiin. Saimme yhdessä tuumin paikat kuntoon ja kodin siistiksi:) Paljon ei ollut aikaa omaan olemukseen panostaa, vaan edellisen illan hiuksilla mentiin ja nopeasti vaan jotain siistimpää vaatetta ylle!

Kun siivousurakka oli vihdoin takana alkoi tarjoiltavien viimeistely. Edellisenä iltana jääkaappiin valmiiksi kostumaan tehty voileipäkakku kaipasi enään kuorrutteen ja koristelun. Teimme voileipäkakun täysjyväpaahtoleivästä ja tummasta vuokaleivästä käyttäen täytteinä kahta erilaista tahnaa. Toinen oli ihan perus italiansalaatti ja toisessa tahnassa oli kermaviiliin sekoitettuna kinkkua ja maustekurkkua. Kuorrutteen sekoitin sulatejuustosta ja valkosipulitorejuustosta. Kakun viimeistelin vielä juustoraasteella, leikkeleillä, kurkulla ja basilikalla.

Olin mielessäni luonut kunnon kauhuskenaarioita siitä, kuinka olisin pilannut liivatevaiheen persikkamoussekaukkuni teossa, eikä kakku olisi hyytynytkään, vaan leviäisi irtoreunojen irrottamisen yhteydessä pöydälle. Hienosti oli kakku kuitenkin hyytynyt ja enää puuttui kolmen hedelmän mehusta ja hyytelösokerista tehtävä kiille kakun päältä. Siinä kiireessä tajusin vielä, että kaikki mittamme olivat pyörivässä tiskikoneessamme. Joten ei muuta kun juoksujalkaa vanhempieni luo, jotka onneksi asuvat ihan puolen kilometrin päästä meiltä. Sain mittani ja kiilteen tekeminenkin onnistui. Kesällä tupareihimme tein samanlaisen kakun, mutta tuolloin sai kakun koristella ihanasti tuoreilla mansikoilla. Nyt jouduin tyytymään niinkin persoonalliseen ratkaisuun, kuin basilikanlehdellä koristeluun:D

Onneksi saimme kuitenkin kaiken taas ajoissa valmiiksi ennen vieraiden tuloa ja tarjottavat esille:) 

Olen keräillyt Taika-astiastoa, joita aina säästelen juhlatilanteisiin. Pidän niin niiden persoonallisuudesta:) Nyt pääsivät kunnolla vihdoinkin astiat käyttöön! Tosin tätä astiastoa ei ollut riittävästi, vaan jouduimme kaivamaan kolmen eri sarjaa olevan astiaston kahvikuppeja ja lautasia esiin, joten astiakokoelma oli hieman sekalainen.

Poikaystäväni on niin suurpiirteinen eikä juuri kellonajoista välitä, mikä nostaa stressitasoani aina valtavasti. Kun kyselin mihin aikaan vieraita tulisi, oli sekin kellonaika hieman epämääräinen. Vieraita alkoikin valumaan ennen kuin minä heidän olin olettanut tulevan, joten kiire ja paniikki meinasi tulla, mutta onneksi kaikki sujui hyvin:) Myös vieraiden lukumäärästä ei ollut lainkaan tietoa, vaan poikaystäväni sanoi laittaneensa sukulaisilleen viestiä, mutta tarkkaa tietoa saapuvista ei ollut. Heidän sukunsa asuu Riihimäellä, joten vieraita kyllä piisasi ja kotimme oli ihan tupaten täynnä. 

Poikaystäväni sai lahjaksi kukkia kotiamme koristamaan, ja taisi niistä yksi, hänen mummolta ja papaltaan tullut kukka-asetelma olla minullekin:) Poikaystäväni hoitaa meillä kukkapuolen ja pitää huolta kaikista kasveistamme. Joten nyt hän sai taas lisää kukkia vaalittavakseen. Hän on meistä se, joka kesällä piti huolta puutarhapuolestakin. Meillä kasvoi pienellä pihallamme omat tomaatit ja chilit sekä yrttejä. Kukkia minä istutin, mutta nekin poikaystäväni mielestä oli rumasti aseteltu, joten hän istutti ne uudelleen:D Mutta minä pidän sitten siivoamisesta enemmän, joten meillä on tässä suhteessa hyvä työnjako:)

Kun hain äidiltä ja isältä mittaa, otin mukaani myös oman pikkuiseni. Oli ihanaa, että sain esitellä Juliukseni poikaystäväni suvulle. Poikaystäväni siskon lapset sekä hänen serkkunsa lapset olivat niin innoissan Juliuksesta! Ja Julius rakastaa lapsia yli kaiken, joten oli ihana nähdä niiden peuhaavan yhdessä:) Juliuksesta huomasi jo ihan pienenä pentuna sen, että se kiinnitti huomiota aina ulkoillesakin erityisesti pieniin lapsiin ja olisi halunnut hakeutua niiden seuraan.

Julius rakastaa ottaa aurinkoa ulkona. Hän menee aina pihalle makoilemaan, ottamaan aurinkoa ja kuuntelemaan linnun laulua:) Muutenkin kyllä sää oli eilen niin ihana, kun aurinko paistoi koko sen ajan, kun vieraat olivat meillä. Aurinko paistaa suoraa pihallemme lähes koko päivän, joten jopa ulkonakin tarkeni hieman olemaan siinä paisteessa! :)

Juliuksella oli raskas edeltävä päivä takana, kun veljeni tyttö oli vanhemmillani hoidossa veljeni ja hänen tyttöystävänsä ollessa meillä juhlimassa lauantaina. Juliuksella oli niin kova vahtiminen pikku-Idassa, että hän oli jo valmiiksi väsynyt. Innoissaan se meille kuitenkin tuli ja oikein juoksujalkaa vanhemmiltani tulimme, kun kerroin mihin olisimme menossa. Väsymyksestä huolimatta hienosti se kuitenkin käyttäytyi ja nautti vieraiden seurasta. Jossain vaiheessa alkoi sen verran raskaat päivät pikkuista kuitenkin painamaan, että se hakeutui omaan koppaansa makuuhuoneeseemme. Äitini tuli myös käväisemään meillä ja otti samalla Juliuksen mukaansa, niin pääsi pikkuinen vihdoinkin kunnolla levähtämään. Kaikki lapset olivat ihan pettyneitä, kun Julius lähti, mutta kyllä he vielä ehtivät sen kanssa peuhaamaan:)

Mutta ihana päivä oli eilinenkin, vaikkakin kiireinen. Nautin niin siitä juhlien laittamisesta ja siitä, kun näkee että vierailla on mukavaa:) Näiden viikonlopun pintapuolisten kuulumisten myötä varmasti kaikille tuli ainakin selväksi se, kuinka hyvältä ja ihanalta minusta tuntui olla kotona! Mutta illalla sitten lisää taas siitä, kuinka kotiloma onnistui sairauden kannalta katsottuna, sillä esimerkiksi epäsäännöllinen rytmi toi todella haasteita mukanaan!

<3:Laura

Lauantain juhlintaa

Nyt on juhlat juhlittu ja olen taas joutunut palaamaan tänne osastolle. Palasinkin tänään vasta kahdeksaksi tänne tavallisen seitsemäksi iltapalalle tulemisen sijaan. Tuntikin lisäaikaa kotona oli ihanaa:) Rauhallisen perjantai-illan jälkeen koko loma olikin niin kovaa kiirettä, että ei oikein hetkeksikään ehtinyt rauhoittua. Mutta kivaa oli ja sain taas niin paljon positiivisia kokemuksia kotona olemisesta:) Lauantai-päivä meni valmistellessa sekä illan että tämän päivän juhlia. Kauppareissuunkin tuhlaantuu aina yllättävän paljon aikaa ja kiire meinaa aina väkisinkin tulla. Myös rahaa tuhlaantui ihan mukavasti, sillä ruoka- ja juomapuoleen kului yhteensä melkein 300 euroa. Mutta kun kerran juhlitaan, niin täytyyhän sitä juhlia kunnolla! Kiire meinasi tulla sen vuoksi, että myös tämän päivän tarjottavat piti esivalmistella. Kun pääsimme kotiin kaupasta ja saimme nopeasti syötyä kaupasta ostamamme valmisruoat, alkoi kova leipominen.

Poikaystäväni on täysi vastakohta minun luonteelleni, mitä stressaamiseen tulee. Kun minä stressaan ja paahdan täysillä menemään, toimii hän niin rauhallisesti, että minun stressitasoni kymmenkertaistuu. Ehkä siten hyvin tasapainotamme toisiamme:) Minä aloin hirevällä kiireellä tekemään tälle päivälle tarkoitettua persikkamoussekaukkua heti syötyäni. Koska kyseessä oli liivatekakku, täytyi se tehdä jo edellisenä päivänä jääkaappiin valmiiksi. Samaan aikaan poikaystäväni kävi tekemään voileipäkakkua, joka myöskin oli tarkoitettu tälle päivälle ja täytyi saada yön yli kostumaan jääkaappiin. Poikaystäväni on liikkeissään niin verkkainen, että sillä välin kun hän valmisti minun ohjeistuksellani voileipäkakkua, ehdin minä tehdä persikkamoussekakun, leipoa muffinssit sekä tehdä pitsataikinan valmiiksi kohoamaan. Minä touhotin menemään poikaystäväni toimiessa rauhallisesti lataillen aina musiikkia siinä välillä. Mutta hienosti kaikki saatiin valmiiksi ajoissa ennen vieraiden saapumista. Mutta oli niin mukavaa puuhastella ja tehdä pitkästä aikaa kotitöitä kunnolla! Nautin siitä oikeasti:)

Ikuisena sokerihiirenä minä pidin huolta siitä, että karkkia olisi varmasti tarjolla:)

Leivon ennestään hyväksi todetulla reseptillä minttusuklaamuffinseja. Suklaamuffinsseihin upotettiin minttusuklaata oleva toffeenappi, joka oli ihanana sydämenä muffinsin keskellä. Tein samoja muffinseja aikanaan omiin tupareihini, mutta silloin kuorrutin muffinsit vielä sulalla minttukrokanttisuklaalla. Silloin jäi muffinsit maistamatta, mutta eilen myös minä maistoin rohkeasti yhden muffinsin:)

Leivoimme tosiaan kahdenlaista pitsaa, sillä suolainen purtava kelpaa vieraille juomisen ohessa aina hyvin. Teimme pohjasta valkosipulisen maustamalla sitä valkosipulijauheella sekä käyttämällä valkosipuliöljyä. Täytteinä laitoimme toiseen kinkkua ja tuoretta ananasta sekä toiseen chilillä  maustettua jauhelihaa ja herkkusieniä. Hienosti menivät pitsat kaupaksi ja myös minä uskaltauduin niitä syömään, vaikka ne sisälsivät minulle hyvin vaikeita ainesosia - taas yksi onnistuminen:) Minä halusin, että tarjolla olisi myös dippivihanneksia sipsien lisäksi, vaikka poikaystäväni olikin sitä mieltä, ettei niitä kukaan muu tulisi kuitenkaan syömään. Luonnollisesti myös poppareita piti olla, sillä niistä minä en luovu enää koskaan, kun olen taas päässyt niiden makuun!

Boolia täytyi luonnollisesti myöskin olla tarjolla. Koska emme päässeet etelän reissuun tänä vuonna, halusi poikaystäväni kovertaa tuoreesta ananaksesta itselleen drinkkimukin, kuten viime vuodeen Thaimaan reissullakin oli:)

Joku lukijoista toivoi minusta kuvia tänne, joten yritimme veljeni tyttöystävän kanssa toteuttaa toivetta ottamalla minusta kuvia, mutta taas kerran saan todeta, että onneksi tässä ei mitään muotibloggaajia olla, sillä kun kuvia oikein ottamalla ottaa, ei varmasti tule onnistuneita otoksia. Mutta kaikesta ahdistuksesta huolimatta mitä painonnousuuni tulee, osaan oikeasti nauttia siitä, että vaatteet taas istuvat. Vaikka totutteleminen omaan vartaloon  vielä viekin aikaa, auttavat tällaiset asiat todella hyväksymään painonnousua. Jos olisin yhä siinä painossa, kun osastolle mennessäni, en tuota hametta olisi todellakaan voinut päälleni pukea! Pienen vaatekriisin onnistuin itselleni kuitenkin kehittämään, kun en tuubitoppiani löytänyt mistään, jonka vuoksi äiti joutui minulle käydä ostamassa uuden. Tässä taas huomasi sen, kuinka painoni muutos näkyy selvimmin alavartalossani, sillä yläosat ovat aina sitä samaa kokoa, vaihteli paino miten tahansa. Mutta tässä siis yrittämällä yritettyjä otoksia minusta ja tämänhetkisestä olemuksestani, olkaa hyvä:) Ja hieman häpeillen taas näitä esille laitan, sillä mikään valokuvauksellinen ihminen en ole..

Mutta tässä hieman siis lauantai-illan tunnelmia. Mukavaa oli kaiken kaikkiaan:) Oli ihanaa nähdä ystäviä ja päästä elämään sitä normaalia nuoren aikuisen elämää! Ilta kului mukavasti seurustellessa ja Singstaria laulaessa. Iltaa jatkoimme vielä paikalliseen baariin, mutta loppuilta oli siinä mielessä pettymys, kun emme jatkaneet tanssimaan, vaan jäimme vaan baarin alakertaan istuskelemaan. Olin niin odottanut, että saisin sujauttaa korkkarit jalkaani ja pääsisin poikaystäväni kanssa tanssimaan! Hänen kanssaan on niin kiva tanssia, sillä hän oikeasti on hyvä tanssimaan. Enemminkin se menee niin päin, että minä en meinaa pysyä siinä vauhdissa perässä! :)

Mutta tämän päivän juhlatunnelmista sekä loman sujumisesta kokonaisuudessaan lisää huomenna:)

<3:Laura

Aamupalamissio

Tämän kotijakson tavoitteekseni otin itselleni muiden jo aiemmin saavutettujen hyvien asioiden säilyttämisen lisäksi uuden tavoitteen: aamupalan parantamisen. Olen aiemmilla lomillani pystynyt huimasti parantamaan ruokailuani monella eri tapaa, kuten rikkomalla rajojani kiellettyjen ruokien suhteen, luottamalla enemmän nälkätuntemuksiini ja syömällä niiden mukaisesti. Olen syönyt paljon minulle ennen kiellettyjä ja minulle todella haastavia ruokia, enkä ole enää laskenut kaloreita ja pelännyt niin sanottuja turhia kaloreita, kuten kastikkeita ja pientä napostelua. En ole joutunut kituuttamaan nälässä vaan olen yrittänyt syödä ajoissa ennen kuin nälkä on kasvanut valtavaksi. Ainoa asia, jossa tätä en ole kyennyt toteuttamaan on aamupalani sekä aamupalani ja lounaan välinen aika.

Herään yleensä jo kovaan nälkään, mutta siitä huolimatta minun on vaikea aloittaa aamupalan syömistä. Kuten olen aiemminkin kuvannut, puuhastelen kaikenlaista ja hoidan kaikki ikävät hommat alta pois, ennen kuin pystyn rauhoittumaan syömään. Kun vihdoin alan syödä, kaivelen muististani ateriasuunnitelmani sijaan sen vanhan aamupalan, jota toteutin ennen sairaalaan joutumista: rasvattoman jogurtin, omenan ja leivän. Vaihtotaulukon mukaan saatan vaihdella eri leipäryhmän tuotteita, vaihtamalla esimerkiksi leivän välillä muroihin, mutta muutoin en ole aamiaistani kyennyt parantamaan. Kun olen saanut aamiaiseni syötyä, totean minulla yhä olevan nälkä. En kuitenkaan ole aiemmilla kotijaksoillani kyennyt parantamaan aamupalaani ja kohdata siihen liittyviä pelkojani. Olen aina pelännyt, että jos syön jo aamiaisella hyvin, pilaan sillä lopun päiväni, eikä yllättävien tilanteiden varalle jää mahdollisuutta syödä ylimääräistä. Kituutan nälissäni sitten lounaaseen asti, mikä tarkoittaa sitä, että ajatukseni pyörivät jatkuvasti ruoan ympärillä, enkä voi keskittyä mihinkään. Aamupalaan minulla liittyy siis vielä paljonkin anorektisia ajatuksia. Mutta tälle kotijaksolleni lähtiessäni päätin tehdä asialle jotain!

Ateriasuunnitelmani mukainen aamupalanihan on seuraavanlainen:

• Kauhallinen, n. 1,5-2 dl velliä tai puuroa (yleensä maitoon tehty)
• Leipä + levite + leikkele
• Hedelmä
• 1 dl pähkinöitä

Joten kun ateriasuunnitelmani mukaista aamupalaa vertaa kotona normaalisti syömääni, jää siitä energiamäärällisesti melko paljon uupumaan, sillä jo pelkkien pähkinöiden poisjäänti on suuri lovi energiansaannissani. Myös aamupalan ja lounaan välissä oleva jogurtti jää usein syömättä. Muutenkin aamupalan kuntoon saaminen olisi todella tärkeää, sillä tällöin päivä lähtisi hyvin käyntiin. Aamupala on jaksamiseni kannalta todella tärkeä asia, ja varsinkin sitten kun aloitan työt, on se suuri edellytys jaksamiselleni. Ja muutenkin päihittääkseni anoreksian, minun tulisi saada aamupalaan liittyvät pelot pois ajattelumalleistani.

Lähdimmekin jo viikolla yhdessä omahoitajani kanssa miettimään, miten voisin suoriutua aamiaisestani suunnitelman mukaisesti. Hän ehdotti sitä, että kokoaisin jo illalla yhteen kaikki, mitä minun tulee aamupalani aikana syödä, jonka jälkeen minun tulee vaan huolehtia siitä, että kaikki tältä lautaselta tai tarjottimelta tulee syödyksi. Itse asetin tavoitteeni kuitenkin hieman alemmas ja ajattelin kohdata jokaisen aamiaisen kerrallaan siten, että jokaisella kerralla parannan sitä hieman. Koska olen kova tekemään listoja päätin, että kirjoittan edellisenä iltana ylös seuraavan aamupalani sisällön itselleni. Tämä toimi ainakin eilen ja tänään, ja sainkin hieman parannettua aamupalaani. Nyt sain lisättyä esimerkiksi toisen leipäryhmän mukaan aamiaiseeni. Olen jo siihen tyytyväinen:) Nyt kykenin syömään jo hieman enemmän nälkätuntemusteni mukaan. Sillä pähkinät ovat minulle muutenkin se vaikein asia ateriasuunnitelmassani, en edes kuvitellut, että siihen heti pystyisinkään. Joten seuraavaksi tavoitteekseni otan sen, että saisin syötyä edes puolen desin verran pähkinöitä aamulla. Ja ehkä jo sitä seuraavalla lomalla pystyn noudattamaan ateriasuunnitelmaani täysin, se on tavoitteena!

Kun viime viikon loman jälkeen surin epäonnistumistani mitä aamupalaan tuli, lohdutti eräs ihana lukija minua siitä, ettei voikaan odottaa kaiken vielä sujuvan kotona. Hän kehotti minua olemaan armollinen itselleni, eikä odottaa heti, että kaikki sujuisivat kotona yhtä hyvin kuin osastolla. Hän muistutti, että kotijaksoilla pienet epäonnistumiset ovat ihan normaaleja, ja että kannattaa yrittää siirtää osastolla opittuja asioita pikkuhiljaa kotiin, yksi tavoite kerrallaan. Ja nyt minun tavoitteeni oli ja on jatkossakin tämä aamupala. Lukijani kertoi hänellä olleen vaikeaa iltapalan syönti, mutta pikkuhiljaa yksittäisten tavoitteiden kautta hän onnistui parantamaan iltapalan syöntiään. Joten eiköhän minunkin ole vielä mahdollisuus onnistua siirtämään osastolla opitut tavat kotiin tämänkin asian suhteen:) Muuten kun sujuu jo ruokailut melko mallikkaasti!

<3:Laura