Sanoja äitiydestä

Vuoden kolmantena päivänä sain uuden sanan määrittelemään itseäni: äiti - se yksi ihanimmista sanoista, jonka omakseni tällä hetkellä koen. Tänään juhlitaan äitienpäivää ja tällä kertaa saan minäkin katsoa tätä kyseistä juhlapäivää aivan uusinlaisin silmin. Viime vuonna äitienpäivänä istuimme kaikki Jarnon mummolassa kahvipöydän ääressä, kun Jarnon siskontyttö yritti selvittää itselleen ääneen sitä, kuinka myös hänen mummonsa on äiti, samoin kuin hänen isomummonsa. Onhan pienen, alle 4-vuotiaan tytön vaikea käsittää elämänkulun ihmellisyyttä ja logiikkaa. Samalla hän totesi minulle, että "Laura ei  kyllä vielä ole vielä äiti". Totesin hänelle, että "ei, minä en ole äiti, mutta toivottavasti jonakin päivänä vielä olen". Ja tuosta päivästä seuraavana sainkin sitten tietää olevani raskaana. Sen kuuleminen tuntui ihmeeltä silloin ja niin se tuntuu vieläkin.

Lapsen mukanaan tuoma onni on rajaton - ei sitä osaa sanoin edes kunnolla kuvailla. Edessä siintää mitä ihmeellisin matka iloineen ja suruineen. Tuo matka tulee varmasti pitämään niin paljon kaikkea sellaista sisällään, mitä en varmasti osaa tällä hetkellä kuvitellakaan. Itse olen äitiyden polulla ottamassa vasta ensiaskelia ja ajatukseni äitiydestä tulevat vasta tulevina vuosina, ajan kanssa muovautumaan omille paikoilleen yhä vankemmin. Paljon on opittavaa, paljon on nähtävää ja paljon on koettavaa. Kaikki tuo saa minut katselemaan maailmaa aivan toisenlaisilla silmillä tuoden mukanaan uudenlaista onnea, pelkoa, huolta ja ylpeyttä. Tunteita, joita olen myös aiemmin kokenut, mutten varmastikaan tällaisessa mittakaavassa. Odotankin tulevia vuosia mieli täynnä uteiliaisuutta elämän ihmeellisyyttä kohtaan :) Tällä hetkellä elän vielä omassa pienessä onnellisuuden kuplassani mitä äitiyteen tulee, mutta olen vain ja ainoastaan onnellinen siitä, että tuo kupla on olemassa. Tulee päiviä, jolloin saan olla vielä sydän syrjällään huolesta ja pelosta, mutta en tahdo surra sitä etukäteen. Haluan elää hetkessä tässäkin asiassa ja nauttia jokaisesta onnen hetkestä oman Justus-herrani kanssa :)

En tule olemaan täydellinen äiti, en todellakaan. Mutta haluan ajatella olevani juuri se paras äiti Justukselle. Tällainen ajattelutapatapa tulee varmasti olemaan vielä usein koetuksella, kun kyseenalaistan oman onnistumiseni äitinä. Tulee päiviä, jolloin tunnen itseni huonoksi äidiksi ja koen tekeväni kaiken väärin. Mutta sellaisen asian haluaisin pystyä välittämään Justukselle, että hän on arvokas juuri sellaisena kuin on. Nimittäin sellaisen tunteen oma äitini on minulle välittänyt. Saan olla sellainen kuin olen - minulta ei vaadita mitään muuta. Saan tehdä virheitä, sillä jokainen tekee elämässään niitä - ne ovat osa elämää. Kultaisen keskitien seuraaminen myös tässä asiassa, äitiydessä, on tie jota haluan kulkea.

Tähän mennessä, aiempina äitienpäivinä olen aina erityisesti pysähtynyt miettimään sitä, kuinka tärkeä oma äiti minulle on. Viime vuosina, kaikkien vaikeuksieni keskellä olen osannut arvostaa äidin olemassaoloa enemmän kuin koskaan - niin tärkeää kaikki äidin antama tuki ja rakkaus ovat minulle olleet. Toisaalta on ikävää ajatella osaavansa vasta tällaisen jälkeen arvostaa toista ihmistä tarpeeksi - liian usein toisen olemassaoloa pitää itsestään selvyyteenä. Oikeastaan kysehän ei ole siitä, etteikö toista osaisi tarpeeksi arvostaa, vaan ehkäpä hieman lapsenomaisesta naiiviudesta, että äiti on aina olemassa, aina läsnä. Näin onnellisesti kaikilla eivät asiat kuitenkaan tämän asian suhteen ole, joten tämäkin on asia monen muun joukossa, mitä ei koskaan tule pitää itsestäänselvyytenä.

Äiti nauraa meidän nauruamme,

itkee kyyneliämme,

vastaa meidän rakkauteemme,

pelkää meidän pelkojamme.

Äiti elää myötä iloissamme,

huolehtii kaikkia huoliamme

ja kaikki toivomme,

kaikki unelmamme äiti toivoo

ja uneksii kanssamme.

Julia Summers

Kuvat: weheartit.com

Luonnollisesti myös nyt oman äitiyden myötä omaa äitiä on tullut ajateltua uusin silmin - kaikkea sitä, mitä äiti on minun ja sisarusteni puolesta tehnyt. Miten äiti on selvinnyt uudessa kaupungissa ilman läheistä tukiverkostoa kolmen pienen lapsen kanssa? Eikä vain kerran, vaan toistamiseen muuttojen yhteydessä aina vain kauemmaksi omista vanhemmistaan? Miten hän on jaksanut kantaa meidän ongelmiaan harteillaan ja surra meidän surujamme? Päivien edetessä, viikkojen kuluessa ja vuosien vieriessä löydän väistämättä vielä valtavia määriä asioita, joiden myötä arvostukseni omaa äitiäni kohtaan kasvaa kasvamistaan. Ihmetys siitä, miten hän on erilaisista tilanteista selvinnyt tulee varmasti olemaan usein läsnä. En voi siis kuin nostaa hattua, kiittää halaten ja yrittää parhaani mukaan toimia samalla tavalla :) Haluan ajatella niin, että äitiys tulee matkana olemaan niin antoisa, että ne surut ja murheet, huolet ja taakat väistyvät kaikkien niiden ihanien ja postiivisten asioiden alle, joita Justuksen kautta saan kokea. Ehkäpä sitä nuoruuden naiiviutta vielä - mutta se sallittakoon :)

Äitiys ei ole itsestään selvä asia, eikä äidin olemmassaolo ole itsestään selvä asia. Kun ne ajatukset pitää mielessään, muistaa varmasti arvostaa elämänsä kulmakiviä tarpeeksi paljon. Näillä mietteillä toivotan kaikille ihanaa äitienpäivää - juhlit sitä sitten äidin, tyttären tai lapsenlapsen roolissa! ♥

<3: Laura